Kitarat: kitarakamat ›

Mä sain just vähän aikaa sitten tehtyä ekan ison lommon mun "loppuelämän" akustiseen Martiniin, jonka ostin toissa vuonna ja jota on tullut soiteltua enemmän kuin muita kitaroita yhteensä. Olisi kauhean hauskaa ajatella ja muistella, että se kolhu olisi syntynyt takahuoneessa, Tavastian lavalla tai jossain muussa autenttisessa tilanteessa, mutta... imurin johto, perkele. Kelatessa se jotenkin heilahti ja töpselin toinen piikki iski ison loven keskelle kitaraa. No, muisto tuokin :)

elsewhere: Mä sain just vähän aikaa sitten tehtyä ekan ison lommon mun "loppuelämän" akustiseen Martiniin, jonka ostin toissa vuonna ja jota on tullut soiteltua enemmän kuin muita kitaroita yhteensä. Olisi kauhean hauskaa ajatella ja muistella, että se kolhu olisi syntynyt takahuoneessa, Tavastian lavalla tai jossain muussa autenttisessa tilanteessa, mutta... imurin johto, perkele. Kelatessa se jotenkin heilahti ja töpselin toinen piikki iski ison loven keskelle kitaraa. No, muisto tuokin :)
 
Auts! Kauhea tarina. Siksi kitarat seinäkoukuissa katon rajassa. Täytynee kehitellä joku suojaverkko kun vekara alkaa heitellä tavaroita.

Antti1: Vähän myöhemmin se myös sulki keikkareissulla farmarin takaluukun sillä seurauksella, että sen kulma jysähti suoraan mun päähän. Mä olin vielä kaivamassa soittimia sieltä sillä hetkellä.
 
Kerran joskus nuoruudessa kävi näin:
Keikan jälkeen pimeällä takapihalla olin työntämässä kitaraa ( ilman mtn casea, tietty ) auton takakonttiin, ja just samalla hetkellä tohelo kuski/apuroudari jysäyttikin takapaksin kannen kiinni. Minä en jääny kannen väliin, mutta kitara jäi.. lukon kieli kolahti n sentin päästä tallamikistä.
Keppi jäi toki soittokuntoiseksi, mutta aikas komeet jäljet jää bodyyn ku takakontin kannella leivotaan.

jhakwe: Skrubukammosta olen päässyt jo yli, mutta kerran ahdisti toden teolla. Exän syntymäpäiväjuhlilla joku oli avannut kaljapullon mittatilauksena teetetyn skeban kulmaan. Kyllähän sen kruunukorkin hammaskuvion toki peitettyä sai, mutta silloin kyllä juoksin pitkin kyliä mölisemässä, että jos syyllistä ei löydy, vejän varmuudeksi kaikkia käkättimeen, myös itseäni.
 
Tästä syystä ruuvasin bassooni pullonavaajan. Saa kätevästi pullot auki eikä pinta mene hajalle.

Kissa on purrut kitaran lavan rei'ille (se on sen tapa osoittaa kiintymystä).

elsewhere: Mä sain just vähän aikaa sitten tehtyä ekan ison lommon mun "loppuelämän" akustiseen Martiniin, jonka ostin toissa vuonna ja jota on tullut soiteltua enemmän kuin muita kitaroita yhteensä. Olisi kauhean hauskaa ajatella ja muistella, että se kolhu olisi syntynyt takahuoneessa, Tavastian lavalla tai jossain muussa autenttisessa tilanteessa, mutta... imurin johto, perkele. Kelatessa se jotenkin heilahti ja töpselin toinen piikki iski ison loven keskelle kitaraa. No, muisto tuokin :)
 
Tuo voisi kyllä vituttaa... :D Jotenkin akustisten halkeamat ja kolhut kauhistuttaa muutenkin enemmän kuin tuollaisen lankun.

Gabe: Tuo voisi kyllä vituttaa... :D Jotenkin akustisten halkeamat ja kolhut kauhistuttaa muutenkin enemmän kuin tuollaisen lankun.
 
Akustisiin ei kyl lommot sovi. Niitä ei taida muuten olla valmiiksi relicoituna myynnissä laisinkaan....

Laulava Kylätohtori: Akustisiin ei kyl lommot sovi.
 
Höpö höpö, pienet kolhut vain tuovat uskottavuutta: http://cdn.antiquiet.com/wp-content/uploads/2013/05/Willie-Nelson.jpg

Laulava Kylätohtori: Akustisiin ei kyl lommot sovi. Niitä ei taida muuten olla valmiiksi relicoituna myynnissä laisinkaan....
 
Olisko siinä Gibsonin tai Martinin Custom Shopille liikeideaa? Akustinen jossa on kansi jo pajalla laitettu valmiiksi halki? :D

Gabe: Olisko siinä Gibsonin tai Martinin Custom Shopille liikeideaa? Akustinen jossa on kansi jo pajalla laitettu valmiiksi halki? :D
 
Mulla on akustisiin tehty valmiiksi iso reikä kanteen, mandoliiniin kaksikin.
 
*norttiyskäisää röhähtelyä*

Numb: Mulla on akustisiin tehty valmiiksi iso reikä kanteen, mandoliiniin kaksikin.
 
*norttiyskäisää röhähtelyä*
 
Niin, että itse, kun lyö vasaralla heti kunnon reiän uuden kitaran kanteen, niin ei sitten myöhemmin haittaa, jos tulee vähän naarmuja... :D
 
Gabe: Olisko siinä Gibsonin tai Martinin Custom Shopille liikeideaa? Akustinen jossa on kansi jo pajalla laitettu valmiiksi halki? :D
 
Sillähän sitä saisi susikappaleet myytyä tuplahintaan tiedostavalle ostajakunnalle. Johnsonin Eki vaikka vetämään pari keikka sellaisella, niin johan olisi menestys taattu... :D

Joskus kun mulla oli Epiphonen Les Paul niin sen ensimmäinen kolhu tuli kun oli lattialla telineessä ja imuroidessa johto jäi sinne telineeseen huomaamattani, joten kitara tippui lattialla sillä seurauksella että kaula poikki satulan kohdalta. Oli myös kyseisen kitaran viimeinen kolhu.

Eritoten jos kyse on laulun sanoin: ...'galsaan skrubuun mut kohta slebataan'

Kyllä se eka kerta jää aina jotenkin mieleen, vaikka se tapahtuukin usein yllättäen, hämärässä valaistuksessa, ja ehkäpä alkoholillakin on hieman vaikutusta asiaan. Ja siinä rytäkässä tahtoo kaikenlaisten vahinkojen varalta suojautuminenkin unohtua.
 
Näin kävi itsellenikin, kun olin hommannut upouuden Squier Stratocasterin, joskus 80-luvun puolivälin kieppeillä. Kitara oli ollut minulla noin viikon, ja päätin ottaa sen mukaani seuraavalle keikalle, joka oli pienessä keskisuomalaisessa kyläkuppilassa.
 
Alkuilta meni hyvin, mutta hieman ennen valomerkkiä eräs vahvasti humaltunut pariskunta tuli näyttämään aivan orkesterimme välittömään läheisyyteen, kuinka hyvin tangon taivutukset heiltä onnistuvat.
 
Noh, aivan putkeen eivät taivutukset menneet, sillä pariskunta rojahti vauhdikkaasti täydellä painollaan suoraan keskelle rumpalimme vehkeitä, joista jok'ikinen rumpujen osa, ruuveineen ja muttereineen irtosi ja levisi pitkin orkesterikoroketta ja tanssilattiaa.
 
Tästä rojahduksesta jäi muistoksi uutuuttaan kiiltelevän Squierini vaahterakaulan alareunaan melkoinen lovi 12. nauhan kieppeille, kun siihen osui rumpalimme lentoon lähtenyt komppipelti. Pellin reuna katkaisi myös ohuen E-kielen, ja lähellä oli, etteivät omat sormenikin lyhentyneet siinä samalla leikkauksella.
 
Kitara säilyi kuitenkin soittokuntoisena, kun paikkailin lovea paksulla lakkamällillä, jonka sitten hion ja kiillotin niin, että se ei enää tuntunut käteen. Lovi harmitti minua kuitenkin olemassaolollaan, mutta vielä enemmän harmitti rumpaliamme, jonka rumpukalusto kärsi mittavia vaurioita, kun mm. pellit ja telineet vääntyilivät käyttökelvottomiksi.
 
Humalaiselle pariskunnalle ei käynyt kuinkaan, vaan kömmittyään ylös rumpujen seasta he pakenivat paikalta melko sukkelasti, eikä korvauksia ehditty edes vaatia.

Kyllikki: Humalaiselle pariskunnalle ei käynyt kuinkaan, vaan kömmittyään ylös rumpujen seasta he pakenivat paikalta melko sukkelasti, eikä korvauksia ehditty edes vaatia.
 
Humalaisen tuuria. Saat olla tyytyväinen, että on hyvä tarina takana. Itse sain tuossa keskiviikkona käytetyn, mutta melko bränikän, '52 AV Telecasterin ja kielten vaihdon tohinassa heitin vahingossa katkaisupihdit bodyn päälle. No, sehän meni ohuen nitrolakan läpi kuin veitsi kuumaan mummoon. Harmitti ihan tuhottomasti, mutta taitaapa tuohon muutama battle scar tulla vielä jatkossakin.

Ostin kolmisen vuotta sitten pari reliikkistratoa, ja on ollut kieltämättä helpottavaa ettei niitä tarvitse koko ajan varjella. Kolhut ei haittaa vähääkään, kun on valmiiksi pa(i)skottu.

Mä kyllä symppaan aloittajaa täysin. Uusi Unelmien Kitara (pätenee myös autoon, telkkariin, tiskikoneeseen jne...) kotona, sitä hoivaa, poseeraa peilin edessä sen kanssa, kiillottaa sormenjäljet pois, varmistelee että ruuvit on sopivan kireällä, ihailee nauhatyön jälkeä, ihmettelee täydellistä otelautaa, sanoo hyvää yötä illalla, käy kesken yötä kattomassa että sillä on kaikki hyvin... Ja sitten koettaa päivä jolloin kitaraan tulee se ensimmäinen kolhu! Ihana, maaginen kuherruskuukausi on ohi ja epärealistinen unelma ikuisesta täydellisyydestä palasina. Kyllähän se nyt v*tuttaa. Vähän kuin uuden, täydellisen parisuhteen ensimmäinen riita.
 
Aluksi tuo kirpaisee, mutta kun tapahtuneen sisäistää ja hyväksyy, suhde soittimeen syvenee, kun sen joutuu ottamaan epätäydellisyyksineen päivineen.
 
Oma Tokai LP skrubuuntui jotenkin huomaamatta: eräänä päivänä vain huomasin potikannupin haljenneen. Samalla totesin että vyö oli naarmuttanut lakkaa takapuolelta, ja mikkivalitsimen muovinuppikin oli murtunut. Mitään näistä en ollut huomannut tapahtumahetkellä. Jotenkin nämä oli helppo hyväksyä ja elämä jatkui ilman suurempia kriiseilyjä. Johtuikohan siitä, ettei itse tiedostanut hetkeä, jolloin pilasi kaiken? Kaikki ei taida kokea näitä näin dramaattisesti...