| Aihe: Kappaleiden tekemisestä | |
|---|
 MrQ
08.06.2004 15:56:36 (muokattu 19.06.2004 11:45:10) | |
|
Eli. Jokainen aloitteleva musikantti varmaankin ainakin uransa alkutaipaleella kelailee kovasti odottavansa sitä hetkeä, että pääsisi rustaamaan Ihan Oman Kappaleen. Kovin usein se oma kunnianhimo ikään kuin kuihtuu koska "vittu kun mä oon soittanut jo kolme vuotta enkä vieläkään oo tehny sitä Mun Biisiä!"
Kerrotaan pari kikkaa nyt heti tässä ja nyt millä saadaan sitä malttia kasvatettua.
Ihan ensimmäinen ja tärkein sääntö on nöyryys. Kun kitaran opettaja pakottaa runnuttamaan sitä sweet home alabamaa tai jotain muuta ikivihreätä, minkä soittaminen ei voisi enempää vituttaa, niin uskokaa pois: siihen on syynsä. Perussimppelin musiikin soittaminen ei pelkästään tehosta rytmissäpysymisen jaloa taitoa, mutta myös tuo esille tosiasian ennakkoon; Te tulette kaikki kuitenkin ihastumaan siihen perussimppeliin kamaan, ja kuitenkin tekemään sitä jossain vaiheessa.
Tätä silmälläpitäen omaa kappaletta rukatessa tärkeätä on huomata ettei ole mitään vikaa siinä että kappaleessa olisi "vain" kaksi riffiä. Sopivasti nyansoimalla ja kertsiä kohden fiilistä kasvattamalla kahdella pärjää ihan loistavasti, joillekin riittää yksi. Kyse on kuitenkin vain sovittamisesta. -Ei siis todellakaan ole mitään vikaa siinä, että biisin rakenne on mallia intro-verse-kertsi(-bridge-)verse-tuplakertsi, suluissa mainittu optionaalinen. Entä kun kolleegat tulevat vittuilemaan omaperäisyyden puuteesta? Karkeasti arvioiden alle kymmenen vuoden soitto- ja sävellyskokemuksella virtuooseja lukoonottamatta kukaan kovin omaperäinen ole.
-Ja tässä on vielä se etu, että hiukka myöhemmin ne on nimenomaan nämä "omaperäisen musiikin tekijät" jotka tekevät edelleen sitä käsittämätöntä möykkää, josta kukaan ei pida tai jaksa tajuta mitään ihmettelemässä teidän keikoilla mikä meni heillä pieleen, kun oltiin niin taiteellisia ja sentään yritettiin. Kukas vittuilee nyt?
Oma tyyli kehittyy kuitenkin ajan kanssa, ja nimenomaan kokemuksen kautta, sitä odotellessa kliseet kunniaan ja halpoja ratkaisuja etsimällä saadaan paras mahdollinen lopputulos: kuuntelukelpoista ja hauskaa musiikkia.
Parhaimmat kappaleet tulevat miltei aina ryhmästä, ja nimenomaan hyvästä ryhmäkemiasta. Sellainen yhtye, joka vaihtaa soittajia kuin sukkaa, ei välttämättä hirveästi odotuksia kasvata, ellei sitten ainakin jonkinmoinen kiinteä ydin ole kasassa. Pitää muistaa myös se että yhyeessä hyvin harvoin diktaattorit menestyy. Eli kommunikaatio kunniaan! Jos jotakuta ei miellytä joku biisi tai rakenne tai riffi, pois vaan. Kaikki kyllä osaavat tehdä kompromissejä, bändin kasassa pitämiseksi säveltäjien kannattaa pitää tämä mielessä.
Parempi rumpali kämpällä kuin kymmenen oven takana...
Jokaisella soittajalla on roolinsa, siihen rooliin ei paljoa kannata mennä muiden puuttumaan, ellei syytä siihen ehdottomasti ole. Rumpalille ei kitaristin kannata sanoa yhtään mitään ja basistin tehtävänä on joku ihan muu, kuin kitaraliidien harmonioiden soittaminen.
Oman roolinsa tajuaminen kontribuuttorina ja soittajana yhtyeessä on Ihan Täysin Välttämätöntä, etenkin nuorilla tämä jää huomaamatta. Kaamea näytön tarve heti ekasta biisistä alkaen, tyyliin "vittu mä osaan soittaa" (mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Ette osaa.) on niin helmasynti ja perusvirhe että alta ja pois- kannattaa uskoa kun sanon että tämän jokainen meistä varttuneemmista ihan noin niinkuin kokemuspohjalta tiedämme.
Soittakaa tunteella, älkää tekniikalla.
Soittakaa sitä, mihin reilusti pystytte. Teknisimmänkin kappaleen taknisimmän kohdan tulisi olla reilusti omien rajojen alapuolella. Tällä tavoin kappale ei kuullosta hirveältä vääntämiseltä, vaan se tekemisen ilo ja Muut Hyvät Asiat tulevat paremmin esille, joka ei koskaan ole huono asia. Karkeasti voisi sanoa, että luonteva kehityskaari musikantin elämässä menee siten että aloittaa punkilla, siirtyy perus kasarirokkiin, sieltä vähän tiluheviä ja bläkkistä, sen jälkeen taiderok ja eksperimentaalinen vaihe jonka jälkeen progea josta jazziin, jonka jälkeen vain ja ainoastaa blues tuntuu miltään.
Koska Bluusi ihan oikeasti on sitä tunteen paloa eikä vaan soittamista.
Eli varsinkin metallidiggareille: Teillä ei ole mitään toivoa pystyä soittamaan yläasteikäisenä mitenkään esim. Tiluheviä ilman että se kuullostaisi aivan kauhealta, vaikka tietenkin jos tuollaista haluaa tehdä, niin pakkohan se ensiaskelkin on ottaa..
Avoin kaikelle musiikille pitää olla. Basistille ja rumpalisteille kunnon rytmimusan kuunteleminen on jo ihan ammatillillisessa mielessä ihan must juttu. Ei siitä musiikista tarvitse pitää, mutta kuunnella kannattaa aina. Kitaristit voi sitten keskittyä siihen Jazz/Blues/klasarilinjalle ja muista viis... Kuuntelemalla ulkoisia lähteitä saa nimittäin paremman kokonaiskuvan musiikista ja sen tarkoituksesta, etenkin lähtökohdista. Soittoonkin se vaikuttaa ja mitä laajempi musiikkimaku, sitä omalaatuisemmalla tavalla.
Eli ihan simppelisti: Avoin musiikkimaku johtaa parempiin kappaleisiin. Ja ei, laaja musiikkimaku ei tarjkoita sitä että kuuntelee sekä death- että thrashmetallia... ;-)
Parhaat kappaleet syntyvät helposti, nopeasti ja itsestään. Ne ovat sellaisia, että kaikki yhtyeen jäsenet pystyvät seisomaan joka nuotin takana. Silloin yhteensoitto saa ihan kokonaan uusia ulottuvuuksia, ja kappale tulee riippuvaiseksi soittajistaan toimiakseen kunnolla.
Tärkein kaikesta on tämä:
Kappaleet eivät ole riffejä riffien perään. Ne ovat toimivia dynaamisia kertomuksia, joiden olisi parasta lähteä jostakin. Jos kappaleen riffit toimivat hyvin yhteen, mutta niiden tarinallinen konsistenssi (enkä puhu lyriikoista) on nolla niin kappale ei kanavoi tunnetta, jolloin se on paska ja näin ollen turha. Tunne on kaikkein tärkein osa-alue musiikkia, ja sen pitää näkyä ja kuulua ja liittyä kaikkeen siihen mitä bändin kanssa tehdään.
Näköjään päivittelen tätä aina kun tulee jotain mieleen. | |
Jep, allekirjoitan joka ainoan sanan. Itse kun välillä alkaa tekemään biisiä, niin huomaakin, että sitähän on mahdoton muistaa ulkoa, saati selittää bändille, miten se menee. Eli ns. liian jatsi biisi. Siksi se semmonen ryminä blues ja rock on parasta, helppoa soittaa ja helppoa kirjoittaa. Suosittelen kaikille. | |
Niin ja se juttu kappaleiden tekemisestä? ;) |  JCM
08.06.2004 18:17:08 | |
|
Niin ja se juttu kappaleiden tekemisestä? ;)
Eihäs sellaista ole. MrQ vaan yrittää jalostaa aloittelevista muusikoista realisteja.
Siitä se lähtee, komppaan MrQ:n tekstiä täysillä.
Shun saturday iltoja, those having me nolostumaan.
Lubrication Midsummer Page kädenväännössä and can better tulitikkutempunkin,
what is naturally as Page allege canning appropriation combination sormella tulitikkuaskista röökin and firing its. | |
Totta joka sana. Itse en ole eläessäni tehnyt tai säveltänyt yhtään kappaletta, sen sijaan omia sovituksia kylläkin. Mä en oo säveltäjä.
Se jokin sinulla on... | |
Eri ihmisetkin tekee ne biisit kai vähän eri tavalla, mutta en minä usko että se silleen onnistuu että "koitanpa nyt miettiä minkälainen on hyvä rockbiisi". Joskus kun tulee muka hyvä juttu mieleen ni ainaski minä joudun nousemaan vaikka keskellä yötä sängystä ja ottamaan kitaran käteen. Toki koulutetut biisintekijät varmaan osaa teoriat kuinka tehdään biisi radioon ja sitten joku Peto-Hintti laulaa että en tahdo tietää :)
Mutta enivei mulla on semmonen teoria että toisille ne biisit vaan tulee jostakin.
Ja tosiaan, joku kappaleen vaikeus on huono peruste soittaa se livenä. Ja huono peruste tehdä biisi siltä pohjalta että miten vaikea se on soittaa.
Mun ilmakitarassa ei oo säröt päällä. | MrQ
09.06.2004 18:57:36 | |
|
Niin ja se juttu kappaleiden tekemisestä? ;)
Tärkein kaikesta on tämä:
Kappaleet eivät ole riffejä riffien perään. Ne ovat toimivia dynaamisia kertomuksia, joiden olisi parasta lähteä jostakin. Jos kappaleen riffit toimivat hyvin yhteen, mutta niiden tarinallinen konsistenssi (enkä puhu lyriikoista) on nolla niin kappale ei kanavoi tunnetta, jolloin se on paska ja näin ollen turha. Tunne on kaikkein tärkein osa-alue musiikkia, ja sen pitää näkyä ja kuulua ja liittyä kaikkeen siihen mitä bändin kanssa tehdään.
Toi nyt on se oleellisin. Vastaako kysymykseen? | |
Toi nyt on se oleellisin. Vastaako kysymykseen?
Joo, sisälukutaito vaan on nykyteineille yliarvostettu ominaisuus. Asiaa puhuit.
Harvemmin elokuviakaan koostetaan pelkistä hyvistä otoksista. Pitää siinä joku punainen lanka olla. Lynchit on elokuvan progea, mutta niissäkin tapahtuu. | |
Pysyvä? Olis kenties ainesta... | |
Pysyvä? Olis kenties ainesta...
jep olen samaa mieltä....
life is pain...
so get used to it. | |
Onko sitten nuottien lukutaito välttämätön? Koska en itse osaa lukea nuoteista vaan kunnon vanhasta tabulatuurista ;)
Oh Fuck.. | |
Onko sitten nuottien lukutaito välttämätön? Koska en itse osaa lukea nuoteista vaan kunnon vanhasta tabulatuurista ;)
Soittaminen on vähän niinkuin puhumista. Sun ei tarvitse osata lukea tai kirjoittaa jotta voisit puhua. Sun ei myöskään tarvitse osata käyttää hyväkses nuotteja tai tabeja jotta voisit soittaa.
Ihan perstuntumalta vaan. Jos jossain vaiheessa tunnet tarvetta osata nuotit, niin opettele ne.
Ihan tervettä tekstiä MrQ:lta. Tuo itse biisien tekeminen on ehkä hiukan liian mustavalkoisesti tuossa. Kyllä niitä biisejä voi monella tavalla tehdä, eikä paras tulos tule aina sillä, että bändi saa tuotoksen eloon. | MrQ
16.06.2004 09:15:30 | |
|
Onko sitten nuottien lukutaito välttämätön? Koska en itse osaa lukea nuoteista vaan kunnon vanhasta tabulatuurista ;)
Ei ole. Nuottien luku- ja kirjoitustaito helpottaa hommaa rutiineista toki riippuen. Jos on selkeä kuva siitä miten joku melodia, tai vaikka kappalekokonaisuus toteutetaan niin kynä käteen ja kirjoittamaan ja valmista piisiä treeneihin puskemaan.
-Näinhän esim klassinen musiikki on toteutettu.
Itselleni paras tapa on sulkea silmät ja soittaa samalla jotain inspiroivaa tilannetta muistellen. | |
Hyvä teksti!
höö? |  EtG
23.06.2004 10:51:09 | |
|
Plussaa tuli
Pakkanen karistaa nudistit |  lxi
30.06.2004 14:49:01 | |
|
Tässä oli paljon hyvää tekstiä.
Ei minulla muuta.
Mainostilaa vuokrattavana. | |
Hyvä oli, plussa
No comments. Riisi | |
Pitää muistaa myös se että yhyeessä hyvin harvoin diktaattorit menestyy
Poikkeuksiakin toki löytyy:
Billy Corgan(Smashing Pumpkins), Robert Smith(Cure), Trent Reznor(NIN)... Kaikki varsin menestyneitä ja jokaisella on varmasti täysin oma juttunsa. | |
Poikkeuksiakin toki löytyy:
Billy Corgan(Smashing Pumpkins), Robert Smith(Cure), Trent Reznor(NIN)... Kaikki varsin menestyneitä ja jokaisella on varmasti täysin oma juttunsa.
Ja kovimpana kaikista Glenn Danzig! Tehnyt kaikki piisinsä Misfitsin ajoista 70-luvun lopulta tähän päivään.
Mun ilmakitarassa ei oo säröt päällä. | |
Poikkeuksiakin toki löytyy:
Billy Corgan(Smashing Pumpkins), Robert Smith(Cure), Trent Reznor(NIN)... Kaikki varsin menestyneitä ja jokaisella on varmasti täysin oma juttunsa.
Ian Anderson (Jethro Tull)
Long = progressive = good
| | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
