Rock, pop, alternative ›

Epämuusikko: Kukas niitä huumehia sinne kitusiin tähtiparan puolesta laittoi?
 
Pat Metheny Group grindasi menemään parhaimmillaan 300 keikan vuosivauhtia ja kukaan ei kärsinyt ainakaan näkyvistä huumeongelmista. Huono vertaus mutta vertasinpa kuitenkin. Päihteiden romantisointi ärsyttää. "Laulujen lunnaat, rankka elämä" blaa blaa. Ei sillä, en itsekään lasiin sylje, mutta :D
 
Jazzissa ei ole ollut samanlaista päihteiden romantisointia kuin rockissa ja bluesissa tai countryssa. Käsittääkseni harvemmalla jazzmuusikolla on ollut merkittäviä, julkisuudessa käsiteltyjä jne. päihdeongelmia. Mieleeni tulevat oikeastaan ainoastaan Charlie Parker, Jaco Pastorius ja Mike Stern.
 
Esim. rockissa sen sijaan päihdeongelmaisia on ollut useampia. Kuten joku tuossa aiemmin mainitsi, niin heidän klassikkonsa ovat syntyneet keskellä pahinta päihdekautta. Tämä on varmasti totta, mutta uskon että näissä bändeissä oli lahjakkaita muusikoita ja heidän klassikkonsa olisivat voineet syntyä ilmankin päihteitä - ehkä kuulostaa erilaiselta mutta silti hyvältä. Sitä emme voi koskaan tosin tietää varmuudella.
 
Ja alkuperäiseen aiheeseen eli Andyyn. Mielestäni Andyltä on tullut vuosien varrella paljon hyviä biisejä, mutta myös useita heikompiakin tuotoksia on mahtunut väliin. Vertaisin Hanoita Gunnareita enemmän New York Dollsin kaltaisiin bändeihin - ehkä enemmän imagon - mutta myös osittain musiikinkin puolesta. Gunnareita sen sijaan vertaisin enemmän Aerosmithiin jonka omassa elämäkerrassaan Walk This Wayssä bändin jäsenet/management vertaavat itsekin näitä bändejä toisiinsa. Lisäksi Tyler ja Perry olivat Behind the Music: Guns´n Roses-dokkarissa ja muistaakseni siinäkin vertasivat bändejä toisiinsa. Behind the Music-sarja on mielestäni hyvä. Sitä voi katsoa mm. Youtubesta. Sarjassa kerrotaan paitsi musiikista niin myös musiikin ulkopuolisista ko. jaksossa käsiteltävän bändin vaiheista.
 
Tapasin muuten Andyn David Bowien Helsingin keikan 1996 jälkeen jäähallin takana kun väijyin jos olisin saanut Bowien nimmarin jota ei kuitenkaan tullut koska hän oli ilmeisesti jo lähtenyt. Sen sijaan sain Andyn nimmarin ja juttelimme juuri päättyneestä keikasta josta Andy ei pitänyt koska keikka ei sisältänyt juurikaan vanhaa Bowien materiaalia mitä Bowie ei juurikaan tuolloin soittanut - paitsi joitakin uudelleen sovitettuina. Tuossa omakohtainen Andy-kokemukseni joka sopinee tähän ketjuun jossain määrin.

The Jack: Ilman päihdesekoiluja Andy tai Slash eivät kuitenkaan olisi tänä päivänä enää niin kiinnostavia. Ihmisiä kiinnostaa edelleen lukea elämänkertoja heroiinijuhlista 80-luvun LA:sta, mutta ketään ei kiinnosta lukea 2040 kirjaa Chris Martinin vegetarismista tai siitä millaisen käsilaukun/sijoitusasunnon Cheek vuonna 2013 osti. Tietysti musiikki oli myös helvetisti parempaa, mutta päihteet ja sitä kautta laiton elämä ovat aina olleet suurin osa siitä muusikoiden kapinallisuudesta. Lähes kaikki ne suurimmat klassikot on myös tehty niiden vaikutuksen alaisuudessa. Rollarit, Aerosmith, Guns N Roses jne. ovat parantaneet elämäntapojaan, mutta ne parhaat vuodet luomisen kannalta ja muutenkin mielenkiintoisimmat ajat oli bändeillä silloin kun ne olivat lähellä pohjaa. Eivät toki silloin kun olivat syvimmällä pohjalla.
 
mut
 

 

 
TIMANTIT ON IKUISIAAAAAA_AAA_A

Hanoin musiikki oli heidän ensimmäisillä (Tukholmassa nauhoitetuilla?) levyillä raa´empaa ja vähemmän sliipattua kuin myöhemmillä - ainakin minun mielestäni. Joitakin Hanoin myöhempiä levyjä tuotti Bob Ezrin (tunnettu KISSin ja Alice Cooperin sekä muistaakseni myös Lou Reedin levyiltä) ja jälki oli ezrimäisesti erittäin pikkutarkkaa. Tosin esim. KISSin Destroyerilla tai Alice Cooperin Welcome To My Nightmarella on enemmän erilaisia sovitus, soundi yms. ratkaisuja kuin Hanoin Ezrinin tuottamilla levyillä mielestäni mutta minusta Hanoin musiikki muuttui jonkun verran Ezrin tuotannossa verrattuna alkupään levyihin sliipatumpaan suuntaan.

Jake24-25: Jazzissa ei ole ollut samanlaista päihteiden romantisointia kuin rockissa ja bluesissa tai countryssa. Käsittääkseni harvemmalla jazzmuusikolla on ollut merkittäviä, julkisuudessa käsiteltyjä jne. päihdeongelmia. Mieleeni tulevat oikeastaan ainoastaan Charlie Parker, Jaco Pastorius ja Mike Stern.
 
Ainakin Miles Davis ja John Coltrane oli pahasti huumeriippuvaisia. Jopa itse Louis Armstrong poltti koko ikänsä säännöllisesti pilveä ja käytti muitakin huumeita, mutta ei ollut ongelmakäyttäjä. Tuohon aikaan ei tapahtunut romantisointia sen takia, ettei sekoiluista sopinut julkisesti rehennellä. Pelkästä marisätkästä kun saattoi joutua häkkiin pitkäksi aikaa.

The Jack: Ainakin Miles Davis ja John Coltrane oli pahasti huumeriippuvaisia. Jopa itse Louis Armstrong poltti koko ikänsä säännöllisesti pilveä ja käytti muitakin huumeita, mutta ei ollut ongelmakäyttäjä. Tuohon aikaan ei tapahtunut romantisointia sen takia, ettei sekoiluista sopinut julkisesti rehennellä. Pelkästä marisätkästä kun saattoi joutua häkkiin pitkäksi aikaa.
 
Totta. Miles Davisin ja John Coltranen unohdin kokonaan. Louis Armstrongin päihteiden käytöstä en edes tiennyt.

Jake24-25: Totta. Miles Davisin ja John Coltranen unohdin kokonaan. Louis Armstrongin päihteiden käytöstä en edes tiennyt.
 
Louisilla oli myös heroiinin kanssa vaikeuksia, joka oli hyvin yleinen aine 40-50-lukujen aikana Ameriikan jazz-muusikoilla.

Billie Holiday, anyone?

Vessajono: Billie Holiday, anyone?
 
Ks. ylempi viesti.

Vessajono: Billie Holiday, anyone?
 
Aivan. Kyllä jazzistakin päihdeongelmaisia muusikoita löytyy kun oikein kaivaa. Jazzissa vaan se ei ole julkisesti ollut yhtä näkyvää kuin rockissa, bluesissa, countryssa esim. johtuen jonkun aiemmin mainitsemasta ettei sekoiluista sopinut julkisesti kehuskella ainakaan 50- ja 60-luvuilla tai sitä ennen.
 
Rockista ja countrystä sekä bluesista esim. vaan päihdeongelmaisia/päihteitä paljon käyttäneitä löytyy vaikka kuinka. Nopeasti löytyy esim. Mötley Crüe (koko bändi), Aerosmith (koko bändi), Hanoi Rocks (tiettävästi koko bändi), David Bowie, Rolling Stonesissa soittaneet jäsenet tiettävästi Bill Wymania lukuunottamatta, Bon Jovi (Ritchie Sambora ja se heidän basistinsa joka käsittääkseni sai potkut päihteiden takia), Gunnarit (koko bändi), KISS (Ace Frehley, Peter Criss), Lou Reed, Alice Cooper, The Eagles (tiettävästi koko bändi ainakin jossain määrin), Elton John, Elvis Presley, Jerry Lee Lewis, Hurriganes (ainakin Cisse ja Albert, ehkä myös Remu), Eric Clapton, Led Zeppelin (ainakin Page ja Bonham), Rauli Badding Somerjoki, Stevie Ray Vaughan, Gram Parsons, Johnny Cash, Kris Kristofersson ja ainakin minulle yllättävänä nimenä Bruce Springsteen josta olen kuullut että olisi Claptonin tavoin AA:ssa kävijöitä (The Bossin päihdejutuista ei minulla ole tietoa mutta AA:n ja Springsteenin olen kuullut kuuluvan yhteen, en tosin tiedä pitääkö paikkaansa) sekä Ozzy Osbourne sekä monia muita. Eli rockin, countryn ja bluesin saralta tuli nopeasti mietittynä useita artisteja joilla on ollut ongelmia päihteiden kanssa (tuo Springsteen on tosin epävarma tapaus).

Juu ei tarvi kaivaa. 40- ja 50-lukujen jazz-piireissä pollen vetäminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Oikeastaan hämmästyttää, että täällä on esitetty vastakkaisia näkemyksiä, sen verran yleisesti tiedetystä asiasta on kyse. Tässä mm. yksi kirja aiheesta, julkaistu jo 60-luvulla.
 
https://www.jstor.org/stable/799451?seq=1#page_scan_tab_contents
 
Edit: ja esim 50- ja 60-luvun brittiläisessä jazz-scenessä riehui heroiiniepidemia, josta se levisi rockin puolelle, mm. Ginger Bakerin kaltaisten muusikkojen käytön myötä.
 
Jake24-25: Aivan. Kyllä jazzistakin päihdeongelmaisia muusikoita löytyy kun oikein kaivaa. Jazzissa vaan se ei ole julkisesti ollut yhtä näkyvää kuin rockissa, bluesissa, countryssa esim. johtuen jonkun aiemmin mainitsemasta ettei sekoiluista sopinut julkisesti kehuskella ainakaan 50- ja 60-luvuilla tai sitä ennen.
 
Rockista ja countrystä sekä bluesista esim. vaan päihdeongelmaisia/päihteitä paljon käyttäneitä löytyy vaikka kuinka. Nopeasti löytyy esim. Mötley Crüe (koko bändi), Aerosmith (koko bändi), Hanoi Rocks (tiettävästi koko bändi), David Bowie, Rolling Stonesissa soittaneet jäsenet tiettävästi Bill Wymania lukuunottamatta, Bon Jovi (Ritchie Sambora ja se heidän basistinsa joka käsittääkseni sai potkut päihteiden takia), Gunnarit (koko bändi), KISS (Ace Frehley, Peter Criss), Lou Reed, Alice Cooper, The Eagles (tiettävästi koko bändi ainakin jossain määrin), Elton John, Elvis Presley, Jerry Lee Lewis, Hurriganes (ainakin Cisse ja Albert, ehkä myös Remu), Eric Clapton, Led Zeppelin (ainakin Page ja Bonham), Rauli Badding Somerjoki, Stevie Ray Vaughan, Gram Parsons, Johnny Cash, Kris Kristofersson ja ainakin minulle yllättävänä nimenä Bruce Springsteen josta olen kuullut että olisi Claptonin tavoin AA:ssa kävijöitä (The Bossin päihdejutuista ei minulla ole tietoa mutta AA:n ja Springsteenin olen kuullut kuuluvan yhteen, en tosin tiedä pitääkö paikkaansa) sekä Ozzy Osbourne sekä monia muita. Eli rockin, countryn ja bluesin saralta tuli nopeasti mietittynä useita artisteja joilla on ollut ongelmia päihteiden kanssa (tuo Springsteen on tosin epävarma tapaus).

Jake24-25: Jazzissa ei ole ollut samanlaista päihteiden romantisointia kuin rockissa ja bluesissa tai countryssa. Käsittääkseni harvemmalla jazzmuusikolla on ollut merkittäviä, julkisuudessa käsiteltyjä jne. päihdeongelmia. Mieleeni tulevat oikeastaan ainoastaan Charlie Parker, Jaco Pastorius ja Mike Stern. Voe tokkiinsa, kyllä niitä oli.
 
Ja on.
 
(e. niinkuin täällä näköjään mainittiinkiin)

Jos täällä puhe muusikoiden ittensä tappamisesta heroiinilla, niin miten grungea ei ole vielä mainittu. Alice in Chains(Staley & Starr), Kurt Cobain tietty ja viimeisin Scott Weiland.

Wallesmanni88: Jos täällä puhe muusikoiden ittensä tappamisesta heroiinilla, niin miten grungea ei ole vielä mainittu. Alice in Chains(Staley & Starr), Kurt Cobain tietty ja viimeisin Scott Weiland.
 
No kun kyse oli nimenomaan muusikoista ja musiikista hoho

Epämuusikko: Voe tokkiinsa, kyllä niitä oli.
 
Ja on.
 
(e. niinkuin täällä näköjään mainittiinkiin)
 
Niin on. Mieleeni ei vain ensin tullut kuin muutama nimi ja sen jälkeen pari kun muistutettiin mutta tosiaan on niitä päihdeongelmaisia paljon myös jazzin puolella. Sitä ei vain aina tule ajatelleeksi kun jazzin yhteydessä ei puhuta samalla tavalla päihteistä kuin esim. rockin puolella.
 
Mutta yhtä kaikki: oli musatyyli mikä hyvänsä niin kaikissa tyyleissä olevilla muusikoilla hallitsematon päihteiden käyttö on ongelma varsinkin jos siihen liittyy ihmissuhdeongelmia (perheväkivaltaa, avioeroja yms.), keikkojen/levytysten perumista yms ongelmia. Eli ehkä ei syytä paljoa romantisoida päihdeongelmia, päihteitä. Ne voivat toimia jossain määrin joillakin mutta joillekin niistä kehittyy ongelmia. Muusikot ovat ihmisiä missä kaikki muutkin eli samat ongelmat periaatteessa vaikka rahaa ehkä onkin enemmän kuin tavallisilla pulliaisilla. Itselläni on tuttavapiirissä ihmisiä jotka ovat kärsineet päihdeongelmista ja heidän kokemuksiaan kuunnellessa kyllä on oppinut että ei ole herkkua kun kontrolli menee. Monet heistä ovat saaneet avun mm. AA:sta ja osa on pysynyt vuosikausia raittiina.

Loppujen lopuksi - oli piirit mitkä tahansa - enemmän kapinallisuutta osoittaa se, ettei ota vastaan sitä budia tai tuopillista mitä elämäntapaintiaanit kovin tyrkyttää.

antnis: Zappa oli ainoa oikea kapinallinen
 
Ja tässä ette ole kovin kaukana totuudesta.

Jake24-25: vaikka rahaa ehkä onkin enemmän kuin tavallisilla pulliaisilla..
 
Aina tämä rahahommakaan ei mene rockareillakaan ihan putkeen - varsinkin jos päällä on akuutti päihdeongelma. Esim. Aerosmithin elämäkerran mukaan 70-luvulla tienatut miljoonat ja kartanot plus loistoautot sun muut systeemit olivat juotu, vedetty suoneen 80-luvun alkuun mennessä ja silloin asuttiin vuokralla tyttöystävien luona, elettiin minimitoimeentulolla suurinpiirtein kun ensin kitaroita oli myyty ja henkivakuutussäästöjä lunastettu yms. Eli kuuluisan rockbändinkään päihdeongelma ei tarkoita todellakaan sitä että rahat riittäisivät. Jollain Rolling Stonesilla, Led Zeppelinillä oli eri asia kun heillä oli sopimukset artistin kannalta parempia kuin esim. Aerosmithillä jolla silloiset managerit rikastuivat. Tosin Rollareillahan ei varsinaista manageria ollut Allen Kleinin jälkeen vaan Mick Jagger hoiti bändin raha-asioita yhdessä palkattujen avustajien kanssa. Zeppelinillä taas Peter Grant neuvotteli sellaiset sopimukset että rahasta ei ollut pulaa. Tosin sitä en tiedä miten Page pärjäsi Zeppelinin jälkeen kun hänellä oli päihdeongelma - liekö levymyynnistä, radiosoitoista yms. tulot riittäneet kattamaan kulut? Pagellahan oli 80-luvulla joitakin projekteja mutta luulisin että suuriosa tuloista tuli Led Zeppelinin levymyynnistä. Ja olihan säästöjäkin varmaan kertynyt 70-luvulta.
 
Keskusteluketjun aiheen Andynkin finanssipuoli lienee ollut pahimpina aikoina heikoilla. Verovelkoja on ollut yms. (tosin verovelkoja voi tulla vaikka rahaa olisi jos ei maksa veroja). Andy saanee kuitenkin vuosittain hyvät tulot tekijänoikeustuloina (koska melkein kaikki Hanoin biisit ovat tietääkseni Andyn nimiin merkattu) joten se on aina helpottanut asiaa.
 
Aerosmithistä ja Rollareista vielä. Behind the Music-dokkarissa Aerosmithin Tyler ja Perry vastaan entiset managerit syyttelevät toisiaan mihin raha on mennyt. Tyler ja Perry syyttävät huonoista sopimuksista ja välistävedoista ja managerit taas sanovat että suurin osa rahasta meni päihteisiin. Rollareilla Ron Woodilla lienee ollut 1970-luvun ja 1980-luvun alun päihdevuosina taloudellisesti tiukimmat paikat koska mieshän oli palkattu soittaja bändissä aina Steel Wheels-kiertueeseen saakka jolloin tiettävästi Jagger suostutteli Wattsin ja Wymanin luopumaan osasta tuloistaan Woodin hyväksi ja Wood pääsi osakkaaksi Rollareihin eikä enää ollut palkattu soittaja.

En usko, että päihteitä on hirveänä kapinasyistä käytetty, vaan ihan muista syistä.

Generalissimo: En usko, että päihteitä on hirveänä kapinasyistä käytetty, vaan ihan muista syistä.
 
Enpä kyllä tiedä. Tuommoisista 'teetä viski pullosta' tyylisillä kuvilla ainakin mielestäni pyritään antamaan ihmisille kuva että päihteiden käyttö olisi jotenkin kapinallista tai siistiä. Ehkä ennen tälläistä se ei ehkä ollut ''kapinallista''.