Aihe: Viimeksi katsomasi elokuva ja sen arvosana
1 2 3 4 5430 431 432 433 434602 603 604 605 606
tomaattiorava
09.08.2016 13:35:27
Uus Viidakkokirja oli vuoden tähän mennes kovimpia, todella onnistunut tekele.
Henri Henri Olavi
11.08.2016 10:06:07
Trophy Kids
 
Kun elokuvan ensimmäisen minuutin aikana tulee viha, suru, hämmennys ja tuntuu että tukehtuu, silloin elokuva on luultavasti todella hyvä. Tämä oli.
Elokuva käsittelee vanhempi/lapsi-suhteita, joissa lapsi on alistettu vanhempansa mielisairaudelle muokata jälkikasvustaan jotain, mitä itse ei koskaan onnistunut olemaan. Tuli niin saatanan paha mieli noiden lasten puolesta.
 
5/5
ehkä jos jos asia ois niin että tekee paljon ainesta siis akia paljon mutta jos antaa pois niin onko se plajon siis ol? -haitaripartio
BondakeBunny
13.08.2016 10:03:19
 
10 Cloverfield lane
 
Cloverfield monsteri elokuvan jatko osa, joskin täysin erilainen ja minusta paljon paljon parempi kuin edeltäjänsä. Amerikkaan on tullut hyökkäys ja kolme ihmistä on pelastautunut Howardin bunkkeriin, joskin Michelle on joutunut sinne vastoin tahtoaan. Elokuva sijoittuu lähes kokonaan mainittuun bunkkeriin, mutta onnistuu silti olemaan hyvin tiivis ja painostava tunnelmainen. John Goodman vetää mahtavan roolin Howardina joka on hyvin varma amerikkaan osuneesta hyökkäyksestä ja siitä, ettei ulos voi mennä enää koskaan. Michelle taas on hyvin skeptinen Howardin sanoista ja uskoo tämän olevan vain omissa harhoissaan elävä paranoidi. Nykyisten cgi elokuvien joukossa tämä oli oikein mainio pätkä ja tällaisia saisivat tehdä lisääkin. Pisteitä annan tälle 4.5/5
 
Ja traileri vielä https://www.youtube.com/watch?v=saHzng8fxLs
Sattuma on nerouden ydin.
FatSam
13.08.2016 17:35:51
 
BondakeBunny: 10 Cloverfield lane
 
Oli kyllä todella positiivinen yllätys.
"Chillaa, senkin läskisami." -M4ss3 m/
BondakeBunny
13.08.2016 18:32:37
 
FatSam: Oli kyllä todella positiivinen yllätys.
 
Niin oli. Aika harvassa nykysin tuommoset hidastemposet trillerit.
Sattuma on nerouden ydin.
tomaattiorava
15.08.2016 14:39:20
Kattosin pitkän venkuilun jälkeen The Raid 2:sen. Ykkösestä en välittänyt yhtään mutta tää veti ninjamättäämisen täysin uusille leveleille. Nopeimmat, kekseliäimmät, verisimmät ja ennen kaikkea tyydyttävimmät taistelukohtaukset ikinä. 5/5 helposti.
Informaatiokameli
16.08.2016 20:41:59 (muokattu 16.08.2016 20:42:12)
 
Victoria http://m.imdb.com/title/tt4226388/
 
Yhdellä otolla kuvattu saksalainen reilun parin tunnin draamatrilleri Berliinissä asuvasta naisesta jonka baari-ilta saa odottamattoman käänteen. Ei tämä tarinallisesti ollut mitenkään mestarillinen mutta tekotapa ja sen onnistuminen sai tuijottamaan leffaa monttu auki. Todella vangitseva tunnelma kun tapahtumat eivät leikkaa missään välissä vaan koko ajan ollaan tapahtumien keskellä. Huikean hieno elokuva.
 
5/5
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
Kummiseta
23.08.2016 02:36:40
Hell Or High Water
 
Kovasti hehkutettu leffa ja epaluuloisin mielin suuntasin teatteriin. Arvostelussa lievaa spoleria, itseasiassa elokuvan kuvauksessakin oli mika oli outoa.
 
Jokatapauksessa, Perheen isa menehtyy ja riistoporvaripankki yrittaa kavaltaa suvun tilukset itselleen pakkohuutokaupalla. Veljespoikia tama ei miellyta ja aikovat kostoksi ryostaa kyseisen pankin jokaikisen konttorin, ja tietenkin maksaa tilukset itselleen heilta ryostamillaan rahoilla hoho. Luvassa mahtavaa sanailua ja vittuilua, komeaa maisemaa ja Jeff Bridges elakoityvana sheriffina jahtaamassa kaksikkoa. Lopussa vahan ammuskelua.
 
Suosittelen kaikille.
 
5(viisi)/5
Jäähyn syy: Komodo-källi -ketju.
Jormaz
25.08.2016 23:38:34
Sharknado 3
5/5
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän..
Jez
28.08.2016 13:09:10 (muokattu 28.08.2016 13:11:51)
Suicide Squad
 
(Sisältää miniminimini SPOILEREITA)
 
Paljon on saanut paskaa niskaan mutta ite tykkäsin. Onhan tossa hirvittävästi missattua potentiaalia ja leffan rakenne ei ollut mikään ehein (tosin onhan se vähän kömpelöä alkaa jokaisen hahmon backstorya kertomaan kovin yksityiskohtaisesti, kun niitä on niin paljon). Itse näyttlijäsuoritukset olivat mielestäni oikein onnistuneita ja pidin todella paljon uudesta "gangsteri" Jokerista, jonka ongelmana oli tietenkin kaikki poistetut kohtaukset ja ruutuajan vähäisyys, jolloin päällimäisenä ajatuksena on vaan, että katos olihan siinä Jokerikin parin tarinalle lähes turhan kohtauksen ajan. Joku sanoi youtube kommentissa osuvastsi: Jared Letosta tuntuu varmaan niinkuin hän olisi maalari, joka maalasi mestariteoksen ja sitten joku tiputti kahvit sen päälle.
 
Lopputaistelu oli vähän kankea ja mielestäni leffa olisi voinut olla parempi jos oltaisi keskitytty enemmän ryhmän välisiin dynamiikkaan ja hulluutuksiin. Viimeisen ylivoimaisen noidan kukistamisen sijaan koko squad olisi voinut vaikka löytää tiensä vapaaksi ja alkaa yhdessä terrorisoimaan pahiksina tai jotain vastaavan arkista vähän niinkuin Dark Knight on kiinnostava juurikin sen takia, että jännitys luodaan ennemmin psykologian avulla eikä, jonkun mahtavan yliluonnollisen viidakko noidan avulla, joka aikoo tuhota maailman taivaalla olevalla jättipilvellä, niinkuin kaikissa vastaavissa elokuvissa. Toivottavasti mahdollisessa jatko-osassa nähdään Jokerin ja Harleyn seikkailu, sillä se voisi olla todella onnistunut jos tekijät kuuntelevan palautetta ja eivät hätiköi käsikirjoituksen kanssa. Suoraan voisivat tehdä Deadpoolit ja tehdä elokuvan aikuisille R-luokituksella, sillä se avaa niin paljon kiinnostavia mahdollisuuksia joita ei supersankari elokuvissa juuri nähdä sen takia, että ne tehdään kaikkien katsottaviksi.
 
Kaiken valituksen keskellä leffasta eilen poistuessani päällimäisenä oli positiivinen fiilis. Mukavan letkeä meininki.
 
3,3/5
It's hard to win an argument with a smart person, but it's damn near impossible to win an argument with a stupid person. - Morgan Freeman
dixi19
28.08.2016 15:45:13
 
Blood Father 4+/5

Erittäin vahva paluu Gibsonin Meliltä. Päällisin puolin b-leffaksi naamioitu pätkä on ihan todella kova toimintatrilleripläjäys hienolla castilla (Melin lisäksi mm. William H. Macy, Melissa Leo ja Michael Parks).
 
Kesto napakat 88 minuuttia ja meininki mainio läpi leffan, tai kuten ulkomaan kriitikko sanoisi:
 
the picture is an obvious stab at career rehabilitation in the form of a scuzzy-bloody B-movie rescue-and-revenge thriller. It's grimy sadistic action pulp, way down on the totem pole of respectability. It's 90 hardened minutes of shotgun mayhem, drug goons with tattoos up to their throats, and a general dirty meanness that extends to everyone on screen. -- "Blood Father," lets Gibson act like a wasted badass, putting him in a kind of hell-hole comfort zone, so that he seems both more at home and more honest. Not to mention: He's damn good at playing a bulgy-eyed reckless jerk!'
anomus.com
arppah8
29.08.2016 14:48:47
 
The Hateful Eight tuli kateltua tossa viikko takaperin. Emmää tiiä, ehkä oon jo vähän kyllästynyt Tarantinoon tai jotain mutta eipä tuo nyt niin säväyttänyt. Kertakatselulla ihan jees 3/5 mutta tuskin kestäisi useampia katselukertoja. Tim Rothin hahmo oli melkoinen Christoph Waltz-pastissi mutta silti mieleenjäävin koko leffassa.
Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. Ostamatta ei testata!
tomaattiorava
29.08.2016 20:57:21
dixi19: Blood Father 4+/5
 
Erittäin vahva paluu Gibsonin Meliltä. Päällisin puolin b-leffaksi naamioitu pätkä on ihan todella kova toimintatrilleripläjäys hienolla castilla (Melin lisäksi mm. William H. Macy, Melissa Leo ja Michael Parks).
 
Kesto napakat 88 minuuttia ja meininki mainio läpi leffan, tai kuten ulkomaan kriitikko sanoisi:

Tuli justiisa eilen illalla katottua, kyllä Gibson on hyvässä vedossa vanhoina päivinään, enempi karismaa kuin nuorempana.
Mutjuu, hyvä cast, hyvä pituus ja hyvä meininki. Jos jotain niin oisin ite tykänny enempi jos ne pienet tilannekomiikan osaset ois hiottu tylymmiksi.
varpio
31.08.2016 20:03:07
Blood Father 5/7.
vt1100
04.09.2016 18:34:43
The Possession
 
Aika perus riivausleffa joka taas kerran perustuu tositapahtumiin, ainakin näin väittävät leffan alussa. 2,5/5
Henri Henri Olavi
04.09.2016 20:45:07
Lobster
 
Muutamat röhönaurut, mut loppujen lopuksi pirun tylsä leffa.
 
2/5
ehkä jos jos asia ois niin että tekee paljon ainesta siis akia paljon mutta jos antaa pois niin onko se plajon siis ol? -haitaripartio
Jormaz
05.09.2016 23:02:45
Mad Max (1979)
Harvoin sitä tulee katsottua yhtä paskasti käsikirjoitettua ja näyteltyä pökälettä mitä tämä oli. Juontahan tässä sitten oli suunnilleen yhtä paljon kuin Easy Riderissa. Jossain tätä kuvailtiin modernin ajan westerniksi, mikä on helvetinmoinen loukkaus westernejä kohtaan. En anna tällaiselle tökerölle ripulille edes arvosanaa. Vituttaa että meni puolitoista tuntia elämästä hukkaan.
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän..
Informaatiokameli
06.09.2016 08:34:42
 
Jormaz: Mad Max (1979)
Harvoin sitä tulee katsottua yhtä paskasti käsikirjoitettua ja näyteltyä pökälettä mitä tämä oli. Juontahan tässä sitten oli suunnilleen yhtä paljon kuin Easy Riderissa. Jossain tätä kuvailtiin modernin ajan westerniksi, mikä on helvetinmoinen loukkaus westernejä kohtaan. En anna tällaiselle tökerölle ripulille edes arvosanaa. Vituttaa että meni puolitoista tuntia elämästä hukkaan.

Joo tuo ykkönen on ihan paska. Luultiin pentuna, että se on joku tosi rankka leffa kun sitä ei näytetty koskaan eikä sitä löytynyt mistään. Kamala pettymys sitten kun viimein näki sen. Ei siinä tapahdu mitään ennen loppua.
 
Kakkonen onkin sitten todella erinomainen elokuva.
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
bedlam
07.09.2016 08:07:52
 
Ite tykkään ekasta Mad Maxista enempi ku kakkosesta. On sekin hyvä toki. Se lopun kostoretki tuntuu vain hieman antikliimaksille, mutta kova leffa silti.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)