Kitarat: kitarakamat ›

Sen verran aikaisempaan kommenttiin Gibsonien lankuista, että 50- ja 60-lukulaisten lankkukitraroiden rungot on miltei aina yhdestä mahonkilankusta. Tärkein poikkeus on Reverse Firebird, Non Reverse on sekin yhdestä lankkusta. Standardi-Les Paulien kannet sitten on eri asia, Customissa ei ollut kantta vaan se oli kokonaan mahonkia.
 
Vanhoissa Stratoissa usein lankun sauma ei ole keskellä.

pappasfin: No niin, aikas nopeatahan Fenderiltä tuli vastaus, en malttanu mennä vielä nukkumaan ilman, että tarkistin sähköpostini ja laitan teille tietoa.
 
Alla vastausta ja vähän yllätti ainakin tuon USA:n osuus puiden suhteen eli kun siinä oli jopa numero 5. Mielenkiintoista vastauksessa on myös heidän kertomanaan "Roughly" eli käännettynä suomeksi = noin, karkeasti, suurinpiirtein, suunnilleen, arviolta, likimäärin, pyöreästi ;D (suomessa synonyymejä riittää tällekin sanalle) eli ilmeisesti nuo kuitenkin vaihtee ainakin noiden lukujen sisällä.
 
"Matt Safranek (Fender)
Jul 18, 10:42 MST
 
Hello,
 
Roughly the bodies come out to -
 
MIM - 4-7
 
USA - 2-5
 
CS - 2 most of the time and some 1 pieces
 
All these numbers can slightly vary, but that is roughly the number of pieces!
 
Matt Safranek
Consumer Relations Representative/Direct Sales
Fender Musical Instruments Corp. "
17600 N. Perimeter Dr., Ste-100 Scottsdale, AZ, 85255"
 
Iso hatunnosto viitseliäisyydestä. Yllätti vähän tuo tieto että nuo USA rungot tehdään jopa viidestä palasta, lasketaanko siihen AVRI ja Elite sarjatkin? Ilmeisesti. Jos puu on tasalaatuista ja valikoitua niin en usko että on soundin kannalta mitään väliä onko se runko yhdestä vai kolmesta palasta, itse asiassa olen jopa kuullut useammankin sepän suusta että kaksipalainen runko olisi käytännön syistä stabiilimpi ja parempi ratkaisu kuin yksipalainen. Ongelmia tulee sitten siinä kohtaa jos runko väsätään seitsemästä palasta eikä yhtään valikoida millaista tavaraa sinne pistetään.

Pyydän anteeksi, että tulen tähän väliin kesken hienon stratojen palamääräkeskustelun kyselemään tyhmiä. Olettaisin täältä löytyvän riittävän viisaita, ja vaikka kahlasin koko keskustelun, en löytänyt vastausta.
 
Ostin American Deluxe Stratocasterin, jossa on N3 -mikit. Kitarassa on upea saundi. Voisin yrittää hakea jotain samaa johonkin muuhun stratooni, mutta N3 on tällaiseen kokeiluun turhan hinnakas setti tai ei siis löydy käytettynä. Mahtaako löytyä jotain vastaavasti (sinnepäin) saundaavaa settiä halvemmasta hintaluokasta tai käytettynä? Ajatus on siis, että saundi olisi vähän tukevampi kuin vintage-osastossa ja vähemmän lasinen/riipivä, mutta selkeästi kuitenkin strato. Jonkinlainen balanssi tallan ja kaulan välillä olisi suotavaa muutenkin kuin tone-potikan säädöllä.
 
Onko tällaista settiä vai joudunko kasaamaan yksittäisistä mikeistä?

Haeroe: Pyydän anteeksi, että tulen tähän väliin kesken hienon stratojen palamääräkeskustelun kyselemään tyhmiä. Olettaisin täältä löytyvän riittävän viisaita, ja vaikka kahlasin koko keskustelun, en löytänyt vastausta.
 
Ostin American Deluxe Stratocasterin, jossa on N3 -mikit. Kitarassa on upea saundi. Voisin yrittää hakea jotain samaa johonkin muuhun stratooni, mutta N3 on tällaiseen kokeiluun turhan hinnakas setti tai ei siis löydy käytettynä. Mahtaako löytyä jotain vastaavasti (sinnepäin) saundaavaa settiä halvemmasta hintaluokasta tai käytettynä? Ajatus on siis, että saundi olisi vähän tukevampi kuin vintage-osastossa ja vähemmän lasinen/riipivä, mutta selkeästi kuitenkin strato. Jonkinlainen balanssi tallan ja kaulan välillä olisi suotavaa muutenkin kuin tone-potikan säädöllä.
 
Onko tällaista settiä vai joudunko kasaamaan yksittäisistä mikeistä?
 
http://www.thomann.de/fi/fender_vin … ref=search_rslt_jeff+beck_163117_11

Gabe: Iso hatunnosto viitseliäisyydestä. Yllätti vähän tuo tieto että nuo USA rungot tehdään jopa viidestä palasta, lasketaanko siihen AVRI ja Elite sarjatkin? Ilmeisesti.
 
Tää oli kyllä jännä tieto. Oon rakentanut kahta kitaraa (toinen vielä kesken), ja vaikka olen onneton räpeltäjä, niin kyllä ne aina maksimissaan kahdesta leppäpalasta ovat rakentuneet. Onko se sitten vain, että noiden halvempien mallien menekki on niin suurta, että puuta menisi hukkaan ihan armottomat määrät oksatonta lankkua etsiessä? 7 palaa kyllä kuulostaa jo melkoselta laminaattikitaralta, vaikka ympäristö toki kiittää

USA-fendereistä sen verran, että mulla on ollut 90-luvun puolivälin am standard, jossa oli viilut pohjassa ja pinnassa ja erittäin huonosti soiva kitara oli se. Johtuiko sitten viiluista, viilujen välissä olevista puista vai mistä, mutta soinnissa oli märkää villasukkaa.
Sitten olen omistanut monta usa vintage -sarjan fenkkua ja niissä laatu sekä sointi vaihteli aika paljon. Heikoimmat esitykset oli munsta huonompia kuin parhaat testaamani mehiko-fenkut.

Rämppy: USA-fendereistä sen verran, että mulla on ollut 90-luvun puolivälin am standard, jossa oli viilut pohjassa ja pinnassa ja erittäin huonosti soiva kitara oli se. Johtuiko sitten viiluista, viilujen välissä olevista puista vai mistä, mutta soinnissa oli märkää villasukkaa.
Sitten olen omistanut monta usa vintage -sarjan fenkkua ja niissä laatu sekä sointi vaihteli aika paljon. Heikoimmat esitykset oli munsta huonompia kuin parhaat testaamani mehiko-fenkut.
 
Meksikolaiset ne siellä Californiassakin tekee ne soittimet. Puutkin taitaa olla hyvin pitkälti samaa tavaraa. Eihän nuo tehtaat maantieteellisestikään kovin kaukana toisistaan ole.

Ruusupuuteleni oli valmistettu ehkä noin kahdeksasta palasta: sandwich-rakenne ja vaahteraviilu vielä välissä. Aivan erinomaisesti soiva kitara. Tuon jälkeen on minulle aivan turha tulla esittämään käsityksiä siitä, että vähemmistä paloista tehty olisi parempi.
 
Vähempiä paloja voi perustella ulkonäkösyillä silloin, kun syykuviot on jätetty näkyviin. Tosin palikat sopivasti aseteltuna kuviot saa asettumaan kauniisti, mistä edellä mainittu kitara on esimerkkinä sekin. Läpimaalatussa kitarassa ei ole palikoiden määrällä mitään väliä. Paitsi se, että materiaali on kalliimpaa.

varakeef: Ruusupuuteleni oli valmistettu ehkä noin kahdeksasta palasta: sandwich-rakenne ja vaahteraviilu vielä välissä. Aivan erinomaisesti soiva kitara. Tuon jälkeen on minulle aivan turha tulla esittämään käsityksiä siitä, että vähemmistä paloista tehty olisi parempi.
 
Niin monta kertaa todettu, mutta niin fakta homma; soittimet ovat yksilöitä. Oon kuitenkin ihan varma, että jos nyt satunnaisotoksella otetaan 100 kappaletta kitaroita, joista puolet on niitä kahden palan stratoja ja puolet seitsemän palan stratoja, niin luulisin niissä palapeleissä olevan huomattavasti enemmän maanantaikappaleita :)

Jotenkin onnistut kiteyttämään koko kitara/laatu/soundiajattelun ytimen:
pliksu: Oon kuitenkin ihan varma, että (...) luulisin

73nd3r: Jotenkin onnistut kiteyttämään koko kitara/laatu/soundiajattelun ytimen:
 
:) Kivahan näistä on filofosoida. Mulla on taas parilankkuiset kitarat soineet pääsääntöisesti paremmin. Miten tämä nyt sitten meneekään?
 
Oma näkemykseni on sama, kuin mitä tuossa ylempänäkin mainittiin. Pääasia, että käytetään tasalaatuista ja Loirillekin tuttua hyvää puuta. Jos löydät kaksi lankullista hyvää puuta, niin mahdollisuudet hyvään lopputulokseen ovat aika korkeat. Osa sanoo, että 3 palaa on se optimi. Tällöin tallan tulisi sijaita keskimmäisen lankun päällä, mitä kaksi reunalankkua ympäröi. Ihan järkeenkäypää sekin. Mahdollisuudet hyvään saundiin/resonointiin ainakin näin mielikuvatasolla ropisevat, kun yhteen aletaan sovittamaan yli viittä eri puuta. Varmasti tällaisiakin kitaroita löytyy, en ole sitä missään vaiheessa kieltänyt. Tsäänssit hyvään permutaatioon kuitenkin vähenevät, mitä enemmän siihen lyödään satunnaista kamaa.

Spekulointia, mutuilua ja arvailuahan tämä enemmän tai vähemmän on aina kun mennään näille tonteille.
 
Väittäisin, että hyvin kasattu kitara on hyvin kasattu kitara, oli se tehty missä tahansa ja kuinka monesta puukalikasta tahansa.
 
Arvailen, että mitä enemmän kalikoita (osia), sitä isompi virhemarginaali ja sitä todennäköisempää, että joukosta löytyy maanantaikappaleita.

Navdi: Spekulointia, mutuilua ja arvailuahan tämä enemmän tai vähemmän on aina kun mennään näille tonteille.
 
Väittäisin, että hyvin kasattu kitara on hyvin kasattu kitara, oli se tehty missä tahansa ja kuinka monesta puukalikasta tahansa.
 
Arvailen, että mitä enemmän kalikoita (osia), sitä isompi virhemarginaali ja sitä todennäköisempää, että joukosta löytyy maanantaikappaleita.
 
Olihan Ruokangas itsekin kasannut kitaran sellaisista rimanpätkistä ja Jaha Björniselle se skitta oli mennyt se esittelisitä Kitaraklubissa. Minä itse luotan siihen, että kun kaapaisen kitaran hyllystä ja näppään kieliä, niin kuulen kaiken tarvittavan eikä mun tarvitse enää miettiä monestako palasta se on tehty. Jos soundi on oolrait, niin mitä väliä millään muulla on ? akustisessa soinnissa niitä eroja on, mutta sähköisessä soinnissa erojen huomaaminen on jo vaikeampaa, mutta kyllä äänen ennenaikainen kuoleminen (kitara ei sano diu diu, vaan plonk plonk) luulisi kuuluvan sähköisessäkin soundissa. Huvittavaa kyllä, mutta en ole koskaan tullut testanneeksi huonosti soivaa sähkistä sähköisesti kun sähköiseen testiin ovat päässeet vain ne kitarat jotka kuulostavat kelvolliselta akustisesti. Pitääkin joku kerta ottaa oikein asiaksi käydä testaamassa niitä huonosti soivia kitaroita sähköisesti, jos niitä nyt enää nykyään on edes olemassa, tuntuu että skitat on niin hemmetin hyviä mitä tuolla musakaupan hyllyllä on, että välillä tuntuu ihna naurettavatla tämä kitaristien iänikuinen yksilön hakeminen, mutta ehkä halvemmissa huonosti soivissa saattaa olla joskus eksynyt mukaan se hyvin soiva yksilö, mutta kalliissa hyvin soivissa malleissa en ole tavannut ikinä huonosti soivia yksilöitä.

Minun ajatukseni on se, että Fender tilaa puuta tietyllä toleranssilla
 
(puun tiheys, jäykkyys ja oksaisuus esimerkiksi)
 
Osa puutavarasta tilataan suoraan Kaliforniaan, osa taas Meksikoon.
 
Meksikossa puulevyt leikataan pienemmiksi ja liimataan levyiksi. Kun rungossa on nyt monta palaa, keskimääräiset ominaisuudet tulevat sopivammiksi (minusta kyllä meksikolaiset fenkut on aina olleet selvästi painavampia kuin kalliimmat jenkit).
 
Voi olla että sisääntulevalle puutavaralle on olemassa jonkinlainen tarkastuslinja. Kukin palkki voidaan esimerkiksi punnita ja taivuttaa ja esimerkiksi oksaisuus voidaan tarkastaa optisesti, ja tavara voidaan jakaa esim. kolmeen neljään eri luokkaan, vaikka
 
1) premium
2) standardi
3) Meksiko
4) roskiin
 
Meksiko-laatuiset kuljetetaan sitten rekoilla Meksikoon ja 1 ja 2 puut jäävät Kaliforniaan.
 
Materiaalia varmaankin liikkuu tässä kohtaa yli rajan kumpaankin suuntaan. Joskus on tuotannollisesti tarkoituksenmukaista laittaa parasta tavaraa halvempaankin malliin, joskus taas laatukriteereistä saatetaan joustaa ja kalliimpaan kitaraan tulee eri laatuluokan puuta.
 
Minusta ei pitäisi kuitenkaan ajatella, että toinen puu olisi "parempaa" kuin toinen, pikemminkin on kyse siitä, että laatuvaihtelu (tarkoitan ilman arvotusta paremmuudesta) on vähäisempää silloin kun soitin on brändätty "American"-merkinnällä.

hallu: Olihan Ruokangas itsekin kasannut kitaran sellaisista rimanpätkistä ja Jaha Björniselle se skitta oli mennyt se esittelisitä Kitaraklubissa. Minä itse luotan siihen, että kun kaapaisen kitaran hyllystä ja näppään kieliä, niin kuulen kaiken tarvittavan eikä mun tarvitse enää miettiä monestako palasta se on tehty. Jos soundi on oolrait, niin mitä väliä millään muulla on ? akustisessa soinnissa niitä eroja on, mutta sähköisessä soinnissa erojen huomaaminen on jo vaikeampaa, mutta kyllä äänen ennenaikainen kuoleminen (kitara ei sano diu diu, vaan plonk plonk) luulisi kuuluvan sähköisessäkin soundissa. Huvittavaa kyllä, mutta en ole koskaan tullut testanneeksi huonosti soivaa sähkistä sähköisesti kun sähköiseen testiin ovat päässeet vain ne kitarat jotka kuulostavat kelvolliselta akustisesti. Pitääkin joku kerta ottaa oikein asiaksi käydä testaamassa niitä huonosti soivia kitaroita sähköisesti, jos niitä nyt enää nykyään on edes olemassa, tuntuu että skitat on niin hemmetin hyviä mitä tuolla musakaupan hyllyllä on, että välillä tuntuu ihna naurettavatla tämä kitaristien iänikuinen yksilön hakeminen, mutta ehkä halvemmissa huonosti soivissa saattaa olla joskus eksynyt mukaan se hyvin soiva yksilö, mutta kalliissa hyvin soivissa malleissa en ole tavannut ikinä huonosti soivia yksilöitä.
 
Kyllä minusta kitaroissa on esimerkiksi jonkintyyppisiä sointivirheitä.
 
Ne on aika vaikeasti hahmotettavia asioita. Sanotaan nyt, että esim aika tyypillinen on päällystämättömän g-kielen epämääräinen sointi vitosnauhalta. Sen kuulee akustisesti jonkin verran, mutta tietyntyyppisellä kitarasoundilla tai soittotavalla se voi sähköisesti olla häiritsevä. Alueen oktaavikerrannaiset (vaikkapa b-kielen 13. nauha) voivat soida tukkoisesti).
 
Jos signaaliketju on tietynlainen, virhe voi korostua tai peittyä. Jos kitara on vaikka alavireessä, se voi soida erinomaisesti joka kohdasta, tai jos lämpötila tai kosteus on eri. Joskus korva ei ole vain herkistynyt stressin tai väsymyksen takia kuulemaan mitään.
 
Kuvittelua tällaiset havainnot eivät ole, vaan ihan tavallisia soittajan kokemia juttuja. Musiikin kuuntelija niitä tuskin huomaa, mutta kaiken kaikkiaan minusta on hyvin vaikea nauttia soitosta jos se kuulostaa rumalta tai huonolta. Itsellä on jäänyt kaikki muut sähkökitarat käytännössä vaille soittoa kun ostin erittäin hyvän kitaran. Kyllä siinäkin omat issuensa on, mutta ne liittyvät muihin asiohin.

GiovanniDiRondo: Kyllä minusta kitaroissa on esimerkiksi jonkintyyppisiä sointivirheitä.
 
Kuvittelua tällaiset havainnot eivät ole, vaan ihan tavallisia soittajan kokemia juttuja. Musiikin kuuntelija niitä tuskin huomaa, mutta kaiken kaikkiaan minusta on hyvin vaikea nauttia soitosta jos se kuulostaa rumalta tai huonolta. Itsellä on jäänyt kaikki muut sähkökitarat käytännössä vaille soittoa kun ostin erittäin hyvän kitaran. Kyllä siinäkin omat issuensa on, mutta ne liittyvät muihin asiohin.
 
Totta haastelet. Mutta mahtaako suurin osa kitaran sointivirheistä kuitenkin johtua huonosta kaulasta? Jos kitaran rungossa on jo pihistelty niin että siinä on liki kymmenen kalikkaa niin voisi olettaa ettei kaulakaan ole mitään premium kalikkaa.
 
Mutta menee taas vähän lillukan varsista vääntelyksi. Jos käytetty puumateriaali vain on hyvää ja tasalaatuista ja seppä osaa hommansa niin en jaksa uskoa että sen rungon palamäärällä on mitään merkitystä soundin kannalta. Itse lähinnä mietin käytännön kannalta niin että jonkinlaisia ongelmia voi tulla kitaran vanhetessa ja kuivuessa eteen jos runko on todella monesta hyvin erilaatuisesta kalikasta kasaan liimailtu. Vaan ei se pieni palamääräkään pelasta jos puu on huonoa, yhden kuvan hieman vänkkyräiseksi vanhetessaan vääntyneestä yksipalaisesta rungosta olen nähnyt. Tässä mielessä kaksi tai kolme hyvälaatuista kalikkaa on oma ihanteeni.
 
Itsekin olen näköjään sitä mieltä että yksi todella hyvä ja mieluinen kitara piisaa. Sen jälkeen kun tuo Ruokankaan Mojo valmistui en ole juurikaan muihin enää tarttunut. Jos kaipaan vaihtelua niin käytän mieluummin toista vahvistinta. LP:t ja ESsin myin pois kun ei niille ollut käyttöä. VSOPin jätin koska se on todella hyvä myös ja onhan se hyvä olla yksi varalla.

Olisiko niin että jenkkistratoista puhuttaessa nuo 4- ja 5-palaiset menevät specialeihin ym. halvempiin versioihin, mene ja tiedä..
 
Mutta kyllä meksikolaisissa löytyy paljonkin esim. 3-palaisia (mm. useimmat omistamani Classic-sarjalaiset). Mutta tuossahan sanottiinkin että "pääsääntöisesti" eli poikkeuksia on.

J2280: Olisiko niin että jenkkistratoista puhuttaessa nuo 4- ja 5-palaiset menevät specialeihin ym. halvempiin versioihin, mene ja tiedä..
 
Mutta kyllä meksikolaisissa löytyy paljonkin esim. 3-palaisia (mm. useimmat omistamani Classic-sarjalaiset). Mutta tuossahan sanottiinkin että "pääsääntöisesti" eli poikkeuksia on.
 
En usko, että Mexicosta tulee juurikaan 3 palalla varustettuja Stratoja, saattaapi olla ettei tule ollenkaan ja päättelen tämän siitä minkä vastauksen sain alla oleviin kysymyksiini eli kysyin tuota myös.
 
"Made In Mexico Fenders? 5 - 6 pieces? Any made less than 5 pieces ex. 3 pieces?
 
Made in USA ex. USA Standard Fender? 2 - 3 pieces? No more than 3 pieces?
 
Custom Shop made? 2 pieces? no more than 3 pieces? Sometimes 1 piece?"
 
Ja tuohon ei siis tullut vastauksena Mexicon kohdalle 3 palalla varustetusta että tekisivät, joten niitä ei ole paljoa tehty ;D

Ainakin kaikki ne kolme omistamaani Classic-sarjalaista (yksi Natural ja kaksi sunburstia) olivat kolmepalaisia, lisäksi kaupoissa tutkimani burst/natural Classicit ovat olleet pääsääntöisesti kolmepalaisia. Olisiko niin että juurikin niissä petrataan enemmän puihin kuin maalatuissa... Tarkoittikohan Fender standardeja puhuessaan noista 4-7 palasta? Olisi vissiin pitänyt tarkentaa ;-)