Muusikoiden.net
29.03.2024
 
Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Hyvä laulaja etsii bändiä
1 2
Tini100
16.07.2016 02:20:41 (muokattu 16.07.2016 02:31:47)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Terve!
 
Kokenut laulaja etsii bändiä. No en ole kokenut artisti, mutta kokemus on kouluttajan työstä, eli olen puhealan ammattilainen. Luennoilla saan ihmiset innostumaan ja positiivista palautetta tulee paljon. Osaan laulaa ja olen esiintynyt yksinlaulumeiningillä monissa tilaisuuksissa. Osaan sen verran perinteisiä tanssibiisejä, että esim. hääkeikkoille voisimme lähteä aika pienellä harjoittelulla.
 
Toisin sanoen etsin tanssi-/iskelmäbändiä, jolta puuttuu solisti. Osaan laulaa ja hallitsen esiintymisen, mutta orkesterin kansa ei juurikaan ole kokemusta. Keikoille ei ole kiire, vaan ensimmäinen vuosi voitaisiin treenailla hyvällä fiiliksellä hyvä setti ja sitten lähteä keikkailemaan, jos intoa riittää.
 
Jos taas kokenut bändi etsii hyvää solistia, niin tässä on sellainen. Tarvitsen toki vähän ohjausta ja treeniä yksinlaulusta bändihommiin, mutta hyvän valmentajan kanssa pääsen juttuun mukaan tosi nopeasti.
 
Olisin laittanut liitteksi huonon kuvan säestäjän kanssa vedetyltä keikalta, mutta eihän se ole tällä foorumilla mahdollista ;)

Sovitaan pari-kolme biisiä ja kutsukaa mut koelauluun, niin heti näemme, saadaanko homma toimimaan :)
 
Timppa
0400830584
th.nieminen@gmail.com
 
EP
16.07.2016 16:01:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tini100: Terve!
 
Helpoimmalla tossa varmaan pääsis alkuun etsimällä itsellesi HYVÄ säestäjä, piano, kitara tms.
Pändin kanssa ei välttämättä ole helppoa alkuun jos kokemusta ei ole.
Tosin jonkin soittimen hallinta auttaisi huomattavasti asiaa.
 
Piepe
17.07.2016 09:33:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hito hyvä.
 
isojussi
18.07.2016 14:28:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos sais joka kerta edes yhden euron, kun törmään näihin "mä oon hyvä vetään, ottakaa mut bändiin" - Helppo-Heikkeihin, niin ei tars vanhalla Renaultilla ajella...
 
Näepä vähän, itsekin asian eteen vaivaa ja
 
1: Kasaa ohjelmisto
2: Tee / teetä mapit kuntoon.
3: Hommaa laulukamat
4: Kasaa bändi.
 
Juu - vaatii vaivaa ja vähän taloudellista panostusta, mutta jos ei tohon oo valmis, niin sit jatkaa suihkussa ja kårå-ågeesså laulelua.
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
Qsine
18.07.2016 14:38:07
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Jos sais joka kerta edes yhden euron, kun törmään näihin "mä oon hyvä vetään, ottakaa mut bändiin" - Helppo-Heikkeihin, niin ei tars vanhalla Renaultilla ajella.
Juu - vaatii vaivaa ja vähän taloudellista panostusta, mutta jos ei tohon oo valmis, niin sit jatkaa suihkussa ja kårå-ågeesså laulelua.

Kiitos kun jaksoit ties monennenko kerran avata auki tämänkin asian. Ei se suksee syliin juokse, vaikka olisi tukka mintissä, vaan joka helvetin sentin eteen on juostava maraton. Antoisaa (keikka)kesän jatkoa jussille, ja vilpittömästi asappia realiteettien tiedostamista ketjun aloittajalle, en minä(kään) pahalla.
 
http://www.jannekuusinen.net http://jannekuusinen.blogspot.fi http://shitegeistcomics.blogspot.fi www.google.com/+JanneKuusinen http://www.mikseri.net/user/Qsine https://twitter.com/Janne6nen
EP
18.07.2016 15:23:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Jos sais joka kerta edes yhden euron, kun törmään näihin "mä oon hyvä vetään, ottakaa mut bändiin" - Helppo-Heikkeihin, niin ei tars vanhalla Renaultilla ajella..
 
Ooksaa Fordin vaihtanu ranskalaiseen romuun? Voi hyvää päivää!!
 
Epämuusikko
18.07.2016 20:21:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

The 2: Solisti saa saa keikasta 50.000 euroa
 
-mitähän helvettiä
-painelin varoitusta kirjoitusasullesi tässäkin ketjussa, vaikka olisit kuinka oikeassa
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Anonymous-jazz
18.07.2016 21:17:36 (muokattu 18.07.2016 21:18:57)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Epämuusikko: -mitähän helvettiä
-painelin varoitusta kirjoitusasullesi tässäkin ketjussa, vaikka olisit kuinka oikeassa

Nylon Beat tais joskus viimeisistä keikoistaan saada 100 000 € mistä tietenkin jeesusteltiin iltapäivälehdissä, mutta toki noista vähennetään aina muut kulut pois. Sama hommahan oli aikanaan myös Kari Tapion jättituloissa.
 
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
EP
18.07.2016 21:19:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Anonymous-jazz: Nylon Beat tais joskus viimeisistä keikoistaan saada 100 000 €
 
Mitä helvettiä? Hahahaa.. :)
 
Meisseli
18.07.2016 22:34:45
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Epämuusikko: -mitähän helvettiä
-painelin varoitusta kirjoitusasullesi tässäkin ketjussa, vaikka olisit kuinka oikeassa

Minä painelin kans jokaiseen. Eihän tässä nyt ole saatana mitään järkeä. Vaikka enpä minä tiiä onko missään muussakaan.
 
https://www.youtube.com/watch?v=AqRi-x0-6uk
isojussi
19.07.2016 00:42:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EP: Ooksaa Fordin vaihtanu ranskalaiseen romuun? Voi hyvää päivää!!
 
Paremmat pellit tossa on.
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
EP
19.07.2016 11:26:42 (muokattu 19.07.2016 11:28:31)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Paremmat pellit tossa on.
 
Joo ne on yksilöitä ja myäs käyttötavoista johtuen.
 
E:Ja sama koskee niin soittajia, säestäjiä ku bändejä myäs! ..solisteista puhumattakaan! :D
 
Vessajono
20.07.2016 02:38:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: 3: Hommaa laulukamat
 
Tuhannen auringon voimalla tämä. Mikä siinä on, että kaikilla muilla on aina henkilökohtaiset kamat kunnossa mut laulajalla on ehkä just ja just se yks viiskasi jos hyvin käy.
 
Funkånaut: Noi naisten halut kuulostaa kyllä melko paljon luodilta mukesin katossa poistutettuja varusmiehiä kutittelemassa eiku mun perseeseen.
EP
20.07.2016 18:12:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niin!! No onkos sitä päntiä löytyny, hä? :D
 
Timi
20.07.2016 19:40:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vessajono: Tuhannen auringon voimalla tämä. Mikä siinä on, että kaikilla muilla on aina henkilökohtaiset kamat kunnossa mut laulajalla on ehkä just ja just se yks viiskasi jos hyvin käy.
 
Heh!Kerran yks kysyi.Mihinkä mikkiin laulan?Antsu sanoi.Omaasi.
 
Vaikea.Mutta varma!
Kyllikki
20.07.2016 19:44:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toivottavasti hyvälle laulajalle löytyy bändi, ja ehkä on jo löytynytkin.
 
Meilläpäin eräs hanuristi ilmoitteli lehti-ilmoituksella etsivänsä bändiä ympärilleen. No, bändi löytyikin ja sovittiin ensimmäiset treenit. Treenien jälkeen hanuristi kuitenkin irtisanoi kaikki muut bändin soittajat.
 
Että, semmoinen tapaus.
 
Tästäkin kirjoituksesta saa antaa plussan... Ei oo pakko.
EP
20.07.2016 21:05:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos tulee ns. "pystymetsästä" niin miten voi tietää miten orkesterissa toimitaan?
Yleensä saa vain vittuilut osakseen.
Ja joku kehtaa vielä väittää ettei laulajat tarvi pändikoulutusta?
 
isojussi
27.07.2016 22:24:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EP: Jos tulee ns. "pystymetsästä" niin miten voi tietää miten orkesterissa toimitaan?
Yleensä saa vain vittuilut osakseen.
Ja joku kehtaa vielä väittää ettei laulajat tarvi pändikoulutusta?

Ni... eihän jumalauta soittajatkaan kuvittele, että kun sitä on aikansa kotona ja suihkussa omasta ja äitinsä mielestä pirun hyvin rimputeltu, niin sitä kaks kättä kahden puolen pääsee päntiin kun päntiin.
 
Ja vaikka sen kuinka kauniisti koittaa sanoo, niin nokka on solmussa ja vittuiluna se otetaan.
 
Olikos se taannoin "Yön siivet" vai mikä kun ihmetteli, kun ei pääse valmiiseen päntiin laulaan, "vaikka tarvetta selvästi olis." :)
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
okabass
27.07.2016 22:58:07 (muokattu 27.07.2016 22:59:45)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tankolaulaja-Tauno turvesuolta käsin ei tarvinnut oppiskeluja.
Aina yhtä napakymppiin osuva satu. Tai ehkei olekaan satu.
https://www.youtube.com/watch?v=Uyl3u0RES7Y
 
EP
27.07.2016 23:03:15 (muokattu 27.07.2016 23:52:34)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mättäitä..
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «