| Aihe: Art & Lutherie-kitarat | 1 |
|---|
 tuskiz
10.07.2016 23:04:27 (muokattu 10.07.2016 23:13:58) | |
|
Osaakos joku sanoa mikä näissä on salaisuutena? Hevosen suusta ilmeisesti osa Godin-merkkiä Kanadassa käsintehtyjä akustisia, F-Musiikki myy esim. alle 500:lla D-koppasia, laminaattisivuilla tosin, vaikuttaa silti epäilyttävän halvalta ottaen huomioon, että muka käsintehty ja länsimaassa. Valmistajan nettisivuilla oli FAQ:ssa tosta hand made-termistä, mutta vastaus siihen ei suoraan vastannut itse kysymykseen joka kyllä saa ajattelemaan, että ovat lähinnä 100% hand made koneilla joita operoidaan käsillä tai vähintään sormella.
Voipi kirjoitella kokemuksia muutenkin.
Elämänkoulu. |  hallu
11.07.2016 10:10:19 (muokattu 11.07.2016 10:11:36) | |
|
Soita sitä kitaraa, jos se kuulostaa hyvältä, se on hyvä. Se kansi on kaikkein tärkein osa akustista kitaraa ja siksi sen on hyvä olla puuta. Varsinainen riski mikä noissa akustisissa on, liittyy kuivumiseen. Eli suomessa talvella kitara voi kuivuessaan vääntyä muodosta ulos niin että paikat repeää kansi kai yleensä halkeaa (siis jos on haljetakseen), mutta sen voi välttää huolellisella kosteutuksella. Toisaalta laminaatti sivut ja pohja on on hyvä koska ne vakauttaa sitä kitaraa (ei muuta muotoaan joka puolelta). Toinen riski on kaulablokki, joka väärin toteutettuna voi aiheuttaa "pattikaulan" ts. (olikohan se puunsyyt poikittain) turvotessaan painaa otelaudan kannenpäältä kuprulle jolloin kitara ei enää soi kunnolla )pituussuuntaan puu ei elä enää kuoltuaan joten plokki pitää olla niin päin että puu elää mahdollisimman vähän). Tämä kai on yleensä huomioitu jo kaikissa kitaroissa.
Se onko kitara tehty koneella vai käsin, on merkityksetöntä muuten mutta kitaran saama yksilöllinen huomio on tärkeää. Puu on elävä materiaali ja eriosien sovituksessa (kansirimoituksen sovitus näistä kai se kaikkein tärkein) puun yksilöllisten ominaisuuksien huomioiminen vaikuttaa suoraan kitaran tulevaan herkkyyteen. Tämä asian kuitenkin voit ihan itse todeta kun kaapaiset kitaran hyllystä ja soitat sitä. Jos se on herkkä, niin huomaat sen ihan varmasti. Menet vaikka sinne isoon F:ään ja alat järjestyksessä tesmaamaan kitaroita niin ne herkät kitarat sitltä kyllä kiinnittävät huomiosi ja se on ominaisuus joka yleensä (mutta ei aina) näkyy hintalapussa. Toinen hintalapussa näkyvä asia on "Martin" jos lavasta löytyy tuollainen merkintä, niin hinta on korkea oli kitara herkkä tai ei.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
Minusta ei ole mitenkään epäilyttävän halpa. Kyllä cadanieenit ovat aina halvalla frangilla tehneet ja Euroopastakin löytyy halpoja kitaroita. Ei tätä voi näin yksinkertaistaa, mutta sanon kuitenkin: jos teräskielinen alkaa maksamaan yli 500€ niin parempi ois olla kokonaan kokopuinen. Nimittäin sillä hinnalla ihan kelpo sellaisia jo saa.
Koneista vielä sen verran, että mm. Taylor tekee korkean luokan kitaroita erittäin koneistetulla linjastolla. | |
Pointti alkuperäsessä kirjoituksssa oli se, että minusta vähän kyseenalaista käyttää "hand made" termiä jos kitara onkin oikeasti tehty suurimmaksi osaksi automaattisilla koneilla, poislukien viimeistelyt jne., vaikka esim. CNC-koneistetut kitarat eivät minusta ole mikään huonon laadun merkki, mutta markkinoinnin puolesta kiertoilmauksineen ei herätä luottamusta ko. brändiin kuten myös ottaen huomioon sen, ettei yleensä noin halvalla saa mitään vaikka vanerista länsimaassa kasattua kitaraa, enkä oikein usko, ettäkö Kanadan valmistuskulut olisi ihan noin kilpailukykyisiä aasian kanssa. Soitin pari kitaraa pikasesti läpi Kaisaniemen F-Musiikissa, ja en kyllä oikein osannut sanoa mitään vrt. vaikka samanlaisiin Yamahoin ja myyjät siellä näytti niin kiireisiltä ettei kysymyksiin ehtineet vastaamaan, hyvin viimeisteltyjä olivat kuitenkin ne yksilöt ottaen huomioon, että F-Musiikissa ei pahemmin jakseta kitaran säädöille tehdä mitään. En nyt siis suoranaisesti sano että ko. kitarat mitään roskaa tai täyttä huuhaata olisivat, mutta saipa mielenkiinnon heräämään ja täten asiasta kyselemään.
Haluaisin myös nähdä mistä te kaivatte täyspuisen *kunnollisen* teräskielisen akustisen kitaran alta 800 eurolla, kyllähän noita varmasti aliexpressista saa tilattua joo.
Elämänkoulu. | |
tuskiz: Pointti alkuperäsessä kirjoituksssa oli se, että minusta vähän kyseenalaista käyttää "hand made" termiä jos kitara onkin oikeasti tehty suurimmaksi osaksi automaattisilla koneilla, poislukien viimeistelyt jne., vaikka esim. CNC-koneistetut kitarat eivät minusta ole mikään huonon laadun merkki, mutta markkinoinnin puolesta kiertoilmauksineen ei herätä luottamusta ko. brändiin kuten myös ottaen huomioon sen, ettei yleensä noin halvalla saa mitään vaikka vanerista länsimaassa kasattua kitaraa, enkä oikein usko, ettäkö Kanadan valmistuskulut olisi ihan noin kilpailukykyisiä aasian kanssa. Soitin pari kitaraa pikasesti läpi Kaisaniemen F-Musiikissa, ja en kyllä oikein osannut sanoa mitään vrt. vaikka samanlaisiin Yamahoin ja myyjät siellä näytti niin kiireisiltä ettei kysymyksiin ehtineet vastaamaan, hyvin viimeisteltyjä olivat kuitenkin ne yksilöt ottaen huomioon, että F-Musiikissa ei pahemmin jakseta kitaran säädöille tehdä mitään. En nyt siis suoranaisesti sano että ko. kitarat mitään roskaa tai täyttä huuhaata olisivat, mutta saipa mielenkiinnon heräämään ja täten asiasta kyselemään.
Haluaisin myös nähdä mistä te kaivatte täyspuisen *kunnollisen* teräskielisen akustisen kitaran alta 800 eurolla, kyllähän noita varmasti aliexpressista saa tilattua joo.
No mulla on kokopuinen akustnen,jonka ostin F-musiikista silloin kun se oli tapiolassa. Se maksoi muistaakseni aika tarkalleen 800 euroa kovan laukun kanssa. Merkiltään se on Blueridge BR160 ja on kiinalainen kopio Martinin jostakin D28 tms. skitasta. Se on koko puuta ja on käsin sovitettu kansirimoitus ja sen tuntee. On nimittäin herkin akkari mitä olen soittanut enkä ole vieläkään sen vertaista tavannut, vaikka olen jonkin verran käynyt aina tesmailemasa akkareita musaliikkeissä.
Tuon kitaran löysin sattumalta enkä ole nähnyt musafasulla noita Blueridgejä sen koommin, mutta varmaan niitä jostain päin maailmaa löytyy. Kaupoissa olen Martineita myös kokeillut ihan niitä kalliimpiakin ja niistä mulla on semmoinen fiilis, että ne tarvinnevat vähän aukisoittanista ennenkuin paljastavat sielunsa salat. Kaupassa ovat usen vähän tukkoisen kuuloisia. Yamaha LL6 oli todella inspiroiva laitos ja sekin alle 800 euron hintaluokkaan, mutta siinä on laminoitu pohja ja sivut. Sanoisin, että siinä laminointi oli vain eduksi koska soitin oli todella herkkä ja hienosointinen ja luulen, ett älaminointi tekee siitä vakaamman.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
hallu: No mulla on kokopuinen akustnen,jonka ostin F-musiikista silloin kun se oli tapiolassa. Se maksoi muistaakseni aika tarkalleen 800 euroa kovan laukun kanssa. Merkiltään se on Blueridge BR160 ja on kiinalainen kopio Martinin jostakin D28 tms. skitasta. Se on koko puuta ja on käsin sovitettu kansirimoitus ja sen tuntee. On nimittäin herkin akkari mitä olen soittanut enkä ole vieläkään sen vertaista tavannut, vaikka olen jonkin verran käynyt aina tesmailemasa akkareita musaliikkeissä.
Tuon kitaran löysin sattumalta enkä ole nähnyt musafasulla noita Blueridgejä sen koommin, mutta varmaan niitä jostain päin maailmaa löytyy. Kaupoissa olen Martineita myös kokeillut ihan niitä kalliimpiakin ja niistä mulla on semmoinen fiilis, että ne tarvinnevat vähän aukisoittanista ennenkuin paljastavat sielunsa salat. Kaupassa ovat usen vähän tukkoisen kuuloisia. Yamaha LL6 oli todella inspiroiva laitos ja sekin alle 800 euron hintaluokkaan, mutta siinä on laminoitu pohja ja sivut. Sanoisin, että siinä laminointi oli vain eduksi koska soitin oli todella herkkä ja hienosointinen ja luulen, ett älaminointi tekee siitä vakaamman.
Ellen nyt ihan omiani muistele, niin musta noita Blueridgejä oli Kaisanimen musafasussa pari, en kyllä tainnut soittaa yhtäkään. Minusta se on myös niin, että kaikki akustiset kitarat vaatii jonkinsortin aukisoiton, kuinka paljon on sitten sattuman kauppaa. Tukkosen kuulosia ovat varmasti usein soitinkaupoissa kun ei ole soitettu kummemmin sekä niissä myös tuppaa olemaan säädöt miten on sekä akustiikka ei parhaimmasta päästä. Laminoidut sivut ja pohja tuo kyllä jämäkkyyttä kitaraan lisää eikä minusta läheskään aina ole ns. halvan kitaran merkki ja häviää automaattisesti kokopuiselle, mutta minusta laminointi pitää aina kuitenkin näkyä hinnassa ja esmes. vaikka tuo 800 on ihan liikaa sellaisesta vaikka olisi miten herkkäsointinen ja hyvä, vaikka Sigmalta saat sillä rahalla oikeasti täyspuisen.
Elämänkoulu. | |
Tässä hieman omia ajatuksiani keskusteluun liittyen.
Mikäli olen käsittänyt oikein, niin Art & Lutherie -kitarat, aivan kuten myös Seagull- ja Simon & Patrick -kitarat, ovat Godininin alamerkkejä. Kaikki em. kitarat valmistetaan samassa tehtaassa Quebecissa, ja ainakin ulkoisesti ne ovat hyvin samankaltaisia. Kitarat luultavasti tehdään ainakin jossain määrin samojen piirrosten pohjalta samoja osia hyödyntäen. Merkkien välillä on toki keskinäisiä eroavaisuuksia niin hintatasossa kuin spekseissä. Esim. Seagullin kitaroissa on hieman leveämpi otelauta kuin Simon & Patrickeissa ja Art & Lutherieissa.
Omat kokemukseni Godinin valmistamista kitaroista ovat pelkästään positiivisia. Omistin aikoinani Coastline sarjan Seagull S6:n, joka oli hintaisekseen erinomainen soitin. Omistamani S6 oli hyvin rakennettu ja kauniisti viimeistelty. Soundi miellytti ainakin omaa korvaani ja kitara soi kiitettävän herkästi. Lisäksi se sopeutui aivan uskomattoman hyvin Suomen ilmastoon. Soitin ei ollut moksiskaan talvipakkasista, eikä se liiemmin elänyt vuodenaikojen vaihtelun mukaan. Kaularautaa tarvitsi säätää ainoastaan kielisetin paksuuden vaihtuessa. Testaamani Art & Lutherie - ja Simon & Patrick -kitarat ovat jättäneet jälkeensä hyvin samanlaisen vaikutelman. Mielestäni alle 1000 euron hintaluokassa Godinin alamerkkien kitarat ovat ehdottomasti parhaimmistoa.
Ainoa seikka josta en Seagullissa erityisesti pitänyt oli sen kaulaprofiili. Otelauta on varsin leveä (yläsatulan kohdalta 46 mm) ja kaulaprofiili varsin matala. Soittotekniikkani muuttui vuosien saatossa niin paljon, että lopulta kaula alkoi tuntua raskassoittoiselta, jonka vuoksi myin kitaran. Mikäli otelauta olisi ollut kapeampi omistaisin kitaran yhä.
Seagullin, Simon & Patrickin ja Art & Lutherien kitaroiden kohdalla kannattaa huomioida myös valmistuksessa käytetyt puumateriaalit. Edullisemmissa malleissa pohja ja sivut ovat poikkeuksetta joko kirsikkaa tai vaahteraa. Ko. puulajien ominaissoundi eroaa selvästi perinteisen ruusupuun tai mahongin soinnista, joten suora vertailu esim. Seagullin ja Yamahan kitaroiden välillä on hieman ongelmallista.
Mielestäni kitaran speksejä tutkittaessa huomiota ei kannatta kiinnittää pelkästään siihen onko kitarassa laminaattia vai ei. Myös muilla rakenteellisilla seikoilla on vähintään yhtä suuri vaikutus kitaran soundiin. Kannen rimoituskuviolla, riman mallilla ja paksuudella on ratkaiseva merkitys soinnin herkkyyden kannalta. Hyvän käsityksen rimoituksen vaikutuksesta saat soittamalla rinnakkain esimerkiksi Martinin D-28 ja HD-28 -malleja. Vaikka kyseisissä kitaroissa ei ole muuta rakenteellista eroa kuin riman malli (non-scalloped vs. scalloped) on kitaroilla eroa kuin yöllä ja päivällä. Myös pintakäsittelyllä on vaikutusta. Paksu lakkakerros vaimentaa tehokkaasti kannen värähtelyä tehden soundista "tukkoisemman".
Sallitun enimmäishinnan asettaminen laminaattipuiselle kitaralle on mielestäni typerää. Laminaatti itsessään ei tee soittimesta huonosoundista tai heikkolaatuista. Käytännössä lähes kaikki puiset resonaattorikitarat ovat kopaltaan laminaattia. Onko esimerkiksi National Resophonicsin El Trovador automaattisesti huonosoundinen ja ylihintainen kitara, vain koska se on laminaattia? | |
P.P.King: Tässä hieman omia ajatuksiani keskusteluun liittyen.
Mikäli olen käsittänyt oikein, niin Art & Lutherie -kitarat, aivan kuten myös Seagull- ja Simon & Patrick -kitarat, ovat Godininin alamerkkejä. Kaikki em. kitarat valmistetaan samassa tehtaassa Quebecissa, ja ainakin ulkoisesti ne ovat hyvin samankaltaisia. Kitarat luultavasti tehdään ainakin jossain määrin samojen piirrosten pohjalta samoja osia hyödyntäen. Merkkien välillä on toki keskinäisiä eroavaisuuksia niin hintatasossa kuin spekseissä. Esim. Seagullin kitaroissa on hieman leveämpi otelauta kuin Simon & Patrickeissa ja Art & Lutherieissa.
Omat kokemukseni Godinin valmistamista kitaroista ovat pelkästään positiivisia. Omistin aikoinani Coastline sarjan Seagull S6:n, joka oli hintaisekseen erinomainen soitin. Omistamani S6 oli hyvin rakennettu ja kauniisti viimeistelty. Soundi miellytti ainakin omaa korvaani ja kitara soi kiitettävän herkästi. Lisäksi se sopeutui aivan uskomattoman hyvin Suomen ilmastoon. Soitin ei ollut moksiskaan talvipakkasista, eikä se liiemmin elänyt vuodenaikojen vaihtelun mukaan. Kaularautaa tarvitsi säätää ainoastaan kielisetin paksuuden vaihtuessa. Testaamani Art & Lutherie - ja Simon & Patrick -kitarat ovat jättäneet jälkeensä hyvin samanlaisen vaikutelman. Mielestäni alle 1000 euron hintaluokassa Godinin alamerkkien kitarat ovat ehdottomasti parhaimmistoa.
Ainoa seikka josta en Seagullissa erityisesti pitänyt oli sen kaulaprofiili. Otelauta on varsin leveä (yläsatulan kohdalta 46 mm) ja kaulaprofiili varsin matala. Soittotekniikkani muuttui vuosien saatossa niin paljon, että lopulta kaula alkoi tuntua raskassoittoiselta, jonka vuoksi myin kitaran. Mikäli otelauta olisi ollut kapeampi omistaisin kitaran yhä.
Seagullin, Simon & Patrickin ja Art & Lutherien kitaroiden kohdalla kannattaa huomioida myös valmistuksessa käytetyt puumateriaalit. Edullisemmissa malleissa pohja ja sivut ovat poikkeuksetta joko kirsikkaa tai vaahteraa. Ko. puulajien ominaissoundi eroaa selvästi perinteisen ruusupuun tai mahongin soinnista, joten suora vertailu esim. Seagullin ja Yamahan kitaroiden välillä on hieman ongelmallista.
Mielestäni kitaran speksejä tutkittaessa huomiota ei kannatta kiinnittää pelkästään siihen onko kitarassa laminaattia vai ei. Myös muilla rakenteellisilla seikoilla on vähintään yhtä suuri vaikutus kitaran soundiin. Kannen rimoituskuviolla, riman mallilla ja paksuudella on ratkaiseva merkitys soinnin herkkyyden kannalta. Hyvän käsityksen rimoituksen vaikutuksesta saat soittamalla rinnakkain esimerkiksi Martinin D-28 ja HD-28 -malleja. Vaikka kyseisissä kitaroissa ei ole muuta rakenteellista eroa kuin riman malli (non-scalloped vs. scalloped) on kitaroilla eroa kuin yöllä ja päivällä. Myös pintakäsittelyllä on vaikutusta. Paksu lakkakerros vaimentaa tehokkaasti kannen värähtelyä tehden soundista "tukkoisemman".
Sallitun enimmäishinnan asettaminen laminaattipuiselle kitaralle on mielestäni typerää. Laminaatti itsessään ei tee soittimesta huonosoundista tai heikkolaatuista. Käytännössä lähes kaikki puiset resonaattorikitarat ovat kopaltaan laminaattia. Onko esimerkiksi National Resophonicsin El Trovador automaattisesti huonosoundinen ja ylihintainen kitara, vain koska se on laminaattia?
Eipä tätä olisi tämän tyhjentävämmin sanoa. Olen kanssasi täysin samaa mieltä ja siksi napsautin plussalla.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
