Aihe: Sonata Arctica
1 2 3 4 531 32 33 34 3542 43 44 45 46
nirava
07.08.2015 20:00:25 (muokattu 07.08.2015 20:23:02)
Umpihullu: Muistat ihan oikein, näin se taisi mennä.
 
Kyllä, näin mielestäni on juuri ollutkin, ja makean tuloksen onkin Mikon käsissä saanutkin aikaan tämä kyseinen soundi korgin en nyt muista minkä syntikan mallin muistikortissa mutta kuitenkin.
 
RE: muistankin nyt kuulleeni, että Härkin olisi lainannut tämän Stratovariuksen ja Sonata Arctican yhteiskiertueen aikana 1999-2001 aikana. Liveleadia tarkoittanet?
Itse tarkoitan juurikin tätä laserpyssynomaista ääntä, millä intro ja soolot on soitettu. Mielestäni tämä on juurikin se Jensin käyttämä soololead. Yhdistettynä Mikon neoklassiseen tapaan soittaa tämä on juurikin ollut bändin tuonaikaisen menestyksen kannalta oleellista.
Janus
07.08.2015 22:27:11
nirava: Kyllä, näin mielestäni on juuri ollutkin, ja makean tuloksen onkin Mikon käsissä saanutkin aikaan tämä kyseinen soundi korgin en nyt muista minkä syntikan mallin muistikortissa mutta kuitenkin.
 
Onneksi sillä, mitä mieltä jostain olet, ei ole juuri merkitystä. Toistetaan: Jens ei ole käyttänyt mitään Korgin digitaalisyntikoita sen kummemmin, livenä soolosoundi (alunperin Polysixille tehty) on "jäljennetty" Roland JV-1080 -räkkisyntikkaan, ja senkin jälkeen isompi osa soolosoundin karaktääriä on ulkoinen modulaatioefekti+särö/vahvistinmallinnus.
 
JV-sarjan räkkisynasta (nykyisin XV-5050) "Jensin leadilla" tykittelee Janne Wirman, ei Härkin. Tämä on käsitelty pariin otteeseen jo kymmenen vuotta sitten.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=36&t=61012&o=0
nirava
08.08.2015 11:12:37 (muokattu 10.08.2015 12:14:09)
Janus: Onneksi sillä, mitä mieltä jostain olet, ei ole juuri merkitystä. Toistetaan: Jens ei ole käyttänyt mitään Korgin digitaalisyntikoita sen kummemmin, livenä soolosoundi (alunperin Polysixille tehty) on "jäljennetty" Roland JV-1080 -räkkisyntikkaan, ja senkin jälkeen isompi osa soolosoundin karaktääriä on ulkoinen modulaatioefekti+särö/vahvistinmallinnus.
 
JV-sarjan räkkisynasta (nykyisin XV-5050) "Jensin leadilla" tykittelee Janne Wirman, ei Härkin. Tämä on käsitelty pariin otteeseen jo kymmenen vuotta sitten.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=36&t=61012&o=0

 
EDIT: Meni ohi tuo patch homma ohi sori! Muistelin, että sekä Jens että Mikko käyttelivät korgia... Onko tämä kyseinen lead sitten ollut vain livekäytössä, vai kuullaanko sitä jollain albumeilla? Siis käyttikö Härkin tuota JV-1080 syntikkaa ollenkaan?
 
Olin aivan varma, että luin Sonata Arctican foorumilta joskus, että Korgiin oli laitettu tämä kyseinen lead kiertueella. Olisi pitänyt ottaa selvää asioista. Käsitin, että Härkin oli vaihtanut muistikortin kautta kiertueella tämän soundin Jensin syntikasta. Argh, itse olen syntetisaattorien kanssa niin uusi, etten ota ihan tuosta soundin rakenteesta selvää.
 
EDIT: Nyt asia selveni minulle! Kiitos, kun jaksoitte selventää!
nirava
19.08.2015 17:50:42 (muokattu 19.08.2015 17:51:29)
nirava: EDIT: Meni ohi tuo patch homma ohi sori! Muistelin, että sekä Jens että Mikko käyttelivät korgia... Onko tämä kyseinen lead sitten ollut vain livekäytössä, vai kuullaanko sitä jollain albumeilla? Siis käyttikö Härkin tuota JV-1080 syntikkaa ollenkaan?
 
Olin aivan varma, että luin Sonata Arctican foorumilta joskus, että Korgiin oli laitettu tämä kyseinen lead kiertueella. Olisi pitänyt ottaa selvää asioista. Käsitin, että Härkin oli vaihtanut muistikortin kautta kiertueella tämän soundin Jensin syntikasta. Argh, itse olen syntetisaattorien kanssa niin uusi, etten ota ihan tuosta soundin rakenteesta selvää.
 
EDIT: Nyt asia selveni minulle! Kiitos, kun jaksoitte selventää!

 
En ihmettele, jos asiasta on tapeltu, jos soundi on alunperin polysixille tehty.
asd77
20.08.2015 21:20:36 (muokattu 20.08.2015 21:36:07)
Ecliptican livevedoissa ja Successorilla Härkinin liidisoundi kuulostaa prikulleen samalta kuin Jenssillä. Se ei vissiin tule Korgista? Vuoden 2000 euroopankiertueen kuvissa on joku Yamaha (Ex5?) ja yläständillä pieni musta midikontrollerityyppinen soitin.
https://www.flickr.com/photos/sonat … 4624755/in/album-72157643689704993/
 
Silencen soundi on muokattu yhdestä Tritonin/Karman presetistä, olikohan se nimeltään Rich Lead. Siinä on sille liidille tunnusomainen "pärinä". Sen efektit on vaan vaihdettu Jenssimäisiksi: flanger->särö->keskitaajuus-EQ. Lisäksi Silencen kiertueen kuvissa näkyy Karman kolmannen audiolähdön olevan käytössä eli liidisaundissa on varmaan ulkoista efektiä.
 
https://www.flickr.com/photos/sonat … 5074374/in/album-72157643689417845/
 
Livelevyllä liidi kuulostaa pehmeältä, pehmeämmältä kuin Tritonien sisäinen säröllä saisi aikaan.
 
Niin ja Janne Warmanhan oli se, joka sai liidinsä suoraan sähköpostilla Jenssiltä ja molemmathan käyttivät Rolandeja. Vai kävikö Mikolle samoin?
nirava
21.08.2015 14:50:19 (muokattu 21.08.2015 14:58:50)
asd77: Ecliptican livevedoissa ja Successorilla Härkinin liidisoundi kuulostaa prikulleen samalta kuin Jenssillä. Se ei vissiin tule Korgista? Vuoden 2000 euroopankiertueen kuvissa on joku Yamaha (Ex5?) ja yläständillä pieni musta midikontrollerityyppinen soitin.
https://www.flickr.com/photos/sonat … 4624755/in/album-72157643689704993/

 
Niin sitä minäkin mietin, että mistähän se tulee... Tätä aikaa tarkoitinkin siis... Tämä oli muistaakseni juurikin sitä aikaa kun Stratovarius ja Sonata Arctica kiersivät yhdessä vai muistanko väärin? En tosiaan ole itse synteteisaattori-ihmisiä, joten en ole hirveän perillä tästä...
asd77
22.08.2015 10:37:32 (muokattu 22.08.2015 11:07:30)
nirava: Niin sitä minäkin mietin, että mistähän se tulee... Tätä aikaa tarkoitinkin siis... Tämä oli muistaakseni juurikin sitä aikaa kun Stratovarius ja Sonata Arctica kiersivät yhdessä vai muistanko väärin?
 
Juu, Straton kanssa kiersivät yhdessä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=m5lLWKJ-Pqs&t=2m7s
 
Tossa Still Loving You bootlegillä näkyy, että Mikko soittaa sooloa sillä Yamahalla ja Kakko jousia ylemmällä koskettimistolla. Kakkohan tunki siihen aikaan välillä koskettimiin livenäkin.
 
Ei ole kyllä mun suosikki toi Still Loving You, liian nopea ja sillai.
nirava
22.08.2015 15:50:11 (muokattu 23.08.2015 11:21:35)
asd77: Juu, Straton kanssa kiersivät yhdessä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=m5lLWKJ-Pqs&t=2m7s
 
Tossa Still Loving You bootlegillä näkyy, että Mikko soittaa sooloa sillä Yamahalla ja Kakko jousia ylemmällä koskettimistolla. Kakkohan tunki siihen aikaan välillä koskettimiin livenäkin.
 
Ei ole kyllä mun suosikki toi Still Loving You, liian nopea ja sillai.

 
Luulen kuitenkin, että tarkoituksena ei ollut edes tarkoitus kallistua alkuperäiseen päin... Tämä still loving you coveri on aika hyökkäävän kuuloinen omaan korvaani. Sonata taitaa balladit mainiosti, joten on vähän outoa kuitenkin miksi tätä ei sovitettu balladin malliin...
carnation
18.12.2015 06:46:40
Julkaisivat joulusinglen nimeltään Christmas Spirits, spotifystä löytyy.
 
En tykkää hirveästi. Lievästi progressiivinen kappale, mutta ne lallattelukohdat ovat ärsyttävän kuuloisia.
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
Torniojaws
21.12.2015 14:01:12
 
 
nirava: Sonata taitaa balladit mainiosti, joten on vähän outoa kuitenkin miksi tätä ei sovitettu balladin malliin...
 
Juuri sen takia taisivat tehdäkin erilaisen vedon. Liian imelää muuten.
Vortech Industrial Death Metal -- Uusi levy julkaistu 18.9.2015! ...of What Remains
Epadrummer
21.06.2016 19:13:55
15 vuotta on kulunut Silencen julkaisusta. Minulle edelleen yksi sonatan parhaista levyistä. Kakon korkea lauluääni, Liimataisen kitarointi ja tukutukua niimmaan perkeleesti. Vanhoja hyviä aikoja :)
"Tiesittekö että miehestäki voi tulla lesbo?" -Jonni
Antti90
21.06.2016 20:35:24
 
 
Epadrummer: 15 vuotta on kulunut Silencen julkaisusta. Minulle edelleen yksi sonatan parhaista levyistä. Kakon korkea lauluääni, Liimataisen kitarointi ja tukutukua niimmaan perkeleesti. Vanhoja hyviä aikoja :)
 
Just laitoin pyörimään Songs of silence livelevyn. Tuleehan tästä aika melkoisen nostalgiset fiilikset, tätäkin levyä tuli aikanaan pyöritettyä ihan sikana soittimessa. Pitäs varmaan mennä kuuntelemaan Sonataa livenä joskus, edellisestä kerrasta on aika paljon aikaa. Unian jälkeiset levyt kaikki on muutamia biisejä lukuunottamatta olleet aika isoja pettymyksiä. Onks mitään tietoa millon tulee uutta matskua?
"Never give up."
Epadrummer
21.06.2016 22:44:42
Antti90: Just laitoin pyörimään Songs of silence livelevyn. Tuleehan tästä aika melkoisen nostalgiset fiilikset, tätäkin levyä tuli aikanaan pyöritettyä ihan sikana soittimessa. Pitäs varmaan mennä kuuntelemaan Sonataa livenä joskus, edellisestä kerrasta on aika paljon aikaa. Unian jälkeiset levyt kaikki on muutamia biisejä lukuunottamatta olleet aika isoja pettymyksiä. Onks mitään tietoa millon tulee uutta matskua?
 
Tonyn Instagram kuvien perusteella seuraavan albumin nauhoitukset on jo käynnissä ja tämän vuoden puolella pitäis lätty tulla. Tiiä sitten millonka ekat sinkut ulos.
"Tiesittekö että miehestäki voi tulla lesbo?" -Jonni
Burn
22.06.2016 08:25:29
 
 
Epadrummer: 15 vuotta on kulunut Silencen julkaisusta. Minulle edelleen yksi sonatan parhaista levyistä. Kakon korkea lauluääni, Liimataisen kitarointi ja tukutukua niimmaan perkeleesti. Vanhoja hyviä aikoja :)
 
Silence jäi itselle bändin viimeiseksi levyksi, jotai voin myöntää kuunnelleen aktiivisesti. Ja se on nimenomaan nuo ylläolevat seikat, plus todella tasokkaat biisit, joiden ansiosta levyä pyöritteli kerrasta toiseen. Kakon ääni tosin ärsytti hieman jo silloin, etenkin ääntämisen osalta.
Vessajono: Tämä vetää kyllä ohi jopa siitä kaverista joka aikanaan kun piti kirjoittaa aine jostain tunnetusta romaanista, kirjoitti aineen Mulkosilmä-Asserista.
Epadrummer
22.06.2016 09:50:43
Burn: Silence jäi itselle bändin viimeiseksi levyksi, jotai voin myöntää kuunnelleen aktiivisesti. Ja se on nimenomaan nuo ylläolevat seikat, plus todella tasokkaat biisit, joiden ansiosta levyä pyöritteli kerrasta toiseen. Kakon ääni tosin ärsytti hieman jo silloin, etenkin ääntämisen osalta.
 
Se on ihan totta kyllä, että Kakon ääntäminen on myöhemmissä levyissä selvästi parempaa.
"Tiesittekö että miehestäki voi tulla lesbo?" -Jonni
reaper666
22.06.2016 11:35:01
Mun mielestä kaks ekaa oli ihan hyviä sen ajan heviplattoja. Sen jälkeen se meni mun mielestä liian silleen samaa kavaa toistavaksi. Ei ollut enää oikeen introjakaan biiseissä. Kaikki soittimet samaan aikaa kauheella rytinällä. Livenäkin kaikki kuulosti samalta.
Silencen jälkeisistä biiseistä tykkäsin brokenista. Joku dont say a word nyt vielä yritti kertsillä pelastaa mutta juu ei kolise ei.
Burn
23.06.2016 09:54:43
 
 
reaper666: Mun mielestä kaks ekaa oli ihan hyviä sen ajan heviplattoja. Sen jälkeen se meni mun mielestä liian silleen samaa kavaa toistavaksi. Ei ollut enää oikeen introjakaan biiseissä. Kaikki soittimet samaan aikaa kauheella rytinällä. Livenäkin kaikki kuulosti samalta.
Silencen jälkeisistä biiseistä tykkäsin brokenista. Joku dont say a word nyt vielä yritti kertsillä pelastaa mutta juu ei kolise ei.

 
Itelle on jostain kumman syystä jäänyt Victoria's Secret kummittelemaan takaraivoon ja joskus nostalgiapäissäni kuuntelen sen. Eikä siinä, äärettömän tarttuva biisi edelleen. Ja nyt piti pyöräyttää Wolf and Raven ties kuinka monen vuoden tauon jälkeen. Aika selvä hommahan se on, että miksi tämän tahtiin voi edelleen nyökkäillä, vaikken poweria ole aktiivisesti kuunnellut varmaan kymmeneen vuoteen. Stratovarius oli jo Episodella helvetin kypsä, maltillinen ja jotenkin aikuismainen, kun taas SA oli semmoinen ylienerginen ja poukkoileva pikkuveli.
Vessajono: Tämä vetää kyllä ohi jopa siitä kaverista joka aikanaan kun piti kirjoittaa aine jostain tunnetusta romaanista, kirjoitti aineen Mulkosilmä-Asserista.
tender.insanity
23.06.2016 12:31:27
reaper666: Mun mielestä kaks ekaa oli ihan hyviä sen ajan heviplattoja. Sen jälkeen se meni mun mielestä liian silleen samaa kavaa toistavaksi. Ei ollut enää oikeen introjakaan biiseissä. Kaikki soittimet samaan aikaa kauheella rytinällä. Livenäkin kaikki kuulosti samalta.
Silencen jälkeisistä biiseistä tykkäsin brokenista. Joku dont say a word nyt vielä yritti kertsillä pelastaa mutta juu ei kolise ei.

 
Itse tykkään kahdesta ekasta. Sen jälkeisiä hiukan kuullut sieltä täältä, muttei ole iskenyt ollenkaan. Silencella se End of This Chapter vaimikäsenytoli on ihan saatanan hyvä biisi.
Dinesh
23.06.2016 13:43:40
Kyllä tosiaankin Silence on Sonatan paras levy ja itsellänikin se selkeästi kuunnelluin. Ecliptica sitten hyvänä kakkosena. On tullut kuunneltua noita myöhempiäkin tuotoksia ja kyllä sieltä minusta hyvää materiaalia löytyy, toki tyylillisesti erilaista. Sonata Arctica kirjassakin todettiin, että alkuvaiheessa oli kova juttu saada tempoa nostettua aina vaan kovemmaksi ja sitä tehtiinkin koko ajan Tommy Portimon taitojen rajoilla. Unia ja The Days of Grays on aika kokeellista kamaa Sonata Arctican mittapuulla. Stones Grow Her Namella vähän palattu jo takaisinpäin.
 
Täällä jo muutamaan kertaan mainittu The End of This Chapter on itsellekin se Sonatan paras biisi. Jos biisistä tykkää ja muuten myöhempi tuotanto jäänyt vähemmälle, kannattaa jo ihan tarinankin vuoksi kuunnella ja lueskella sanat ns. 'Caleb' saagasta. Tony on kirjoittanut yhtenäisen tarinan, joka jakautuu useammalla eri levyllä olevalle biisille. Biisit ovat Caleb, The End of This Chapter, Don't Say a Word ja Juliet.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)