Aihe: Sub bass
1
Börje
08.06.2016 09:16:00 (muokattu 08.06.2016 09:18:48)
Mulla on edm-biisi tekeillä ja miellän itseni enempi taiteelliseksi musan näpärääjäksi kuin tekniseksi miksaajaksi, joten seuraavanlainen asia tuottaa päänvaivaa.
 
Linkissä on biisin bassokuvion sub bass- raita. Onko tuo ihan pelkästään joku psykoakustinen ongelma kun tuo kuvion toinen nuotti, joka on kertsin matalin (sub bassissa Bb1 = 58,27Hz) toistuu kovin hiljaisen kuuloisesti (tulee myös toisen kerran 10s. alkaen linkissä)? Miksauskajarit on Behringer B3030A-pari. Kuulokkeilla AKG K550 mkII kertsi on tasaisemman kuulonen. Mutta tosiaan kun biisiä kuuntelee näillä kajareilla niin tuossa kohdassa biisistä aivan kuin putoaa pohja pois.
 
Jossain musafoorummeilla kuitenkin yleisesti neuvotaan, että matalin sub bass nuotti voi olla E1, tai jopa D1. Näiden kajareiden taajuusvaste speksien mukaan ulottuu 50Hz:iin, että se tietysti taitaa omalta osaltaan selittää. Mutta kun kuuntelen oikeita tämän päivän "huippubiisejä" niin ei niissä matalemmissa bassokohdissa pohja kuulosta putoavan pois. Joo, tiedän, että kyseessä on maailmanluokan tekijät ja vehkeet, mutta mikähän on syy? Jossain edm-sivulla kirjoitettiin, että sub bass- raita voi hyötyä kompressiosta, mutta se ei mene kyllä jakeluun kun tuossakin laittamassani linkissä volumetaso pysyy kokoajan täsmälleen samana. Mitens on, kompensoidaanko monestikin tälläistä hommaa siten, että automaatiolla tai midiraidan velosityllä korotetaan tuollaisten nuottien volumea?
 
https://www.dropbox.com/s/qo7kcz2a6n6mgbt/SubBassMnet.mp3?dl=0
 
Tuossa linkissä korotin kokonaisvolaa, ja pohja ei tunnu kovempaa tuutattuna putoavan tuossakaan nuotissa niin pahasti pois, biisissä sub bass on paljon hiljaisempi ja siinä matto vedetään jalkojen alta.
Börje
08.06.2016 09:18:27 (muokattu 08.06.2016 09:19:09)
E: Editoin
Leikari
08.06.2016 11:29:09
laitapa kysymyksesi tuonne:
 
https://muusikoiden.net/keskustelu/16
 
--
 
äkkiä tulee mieleen huoneen / kuuntelupisteen ominaisuudet ja kaiuttimien sijoittelu. Lisäksi: kaiketi bassoäänet on monona.
 
Kaiuttimen toiston alaraja ilmoittaa vaimentuman sillä taajuudella esim. 6dB vs. taajuuskaista "tasainenosa" - eli matalien taajuuksien äänenvoimakkuus tippuu jo aiemmin.
 
en tästä pysty nyt kuuntelemaan näytettä so. arvailua edellisete
cosmob83
05.08.2016 10:15:40
Börje: Mulla on edm-biisi tekeillä ja miellän itseni enempi taiteelliseksi musan näpärääjäksi kuin tekniseksi miksaajaksi, joten seuraavanlainen asia tuottaa päänvaivaa.
 
Linkissä on biisin bassokuvion sub bass- raita. Onko tuo ihan pelkästään joku psykoakustinen ongelma kun tuo kuvion toinen nuotti, joka on kertsin matalin (sub bassissa Bb1 = 58,27Hz) toistuu kovin hiljaisen kuuloisesti (tulee myös toisen kerran 10s. alkaen linkissä)? Miksauskajarit on Behringer B3030A-pari. Kuulokkeilla AKG K550 mkII kertsi on tasaisemman kuulonen. Mutta tosiaan kun biisiä kuuntelee näillä kajareilla niin tuossa kohdassa biisistä aivan kuin putoaa pohja pois.
 
Jossain musafoorummeilla kuitenkin yleisesti neuvotaan, että matalin sub bass nuotti voi olla E1, tai jopa D1. Näiden kajareiden taajuusvaste speksien mukaan ulottuu 50Hz:iin, että se tietysti taitaa omalta osaltaan selittää. Mutta kun kuuntelen oikeita tämän päivän "huippubiisejä" niin ei niissä matalemmissa bassokohdissa pohja kuulosta putoavan pois. Joo, tiedän, että kyseessä on maailmanluokan tekijät ja vehkeet, mutta mikähän on syy? Jossain edm-sivulla kirjoitettiin, että sub bass- raita voi hyötyä kompressiosta, mutta se ei mene kyllä jakeluun kun tuossakin laittamassani linkissä volumetaso pysyy kokoajan täsmälleen samana. Mitens on, kompensoidaanko monestikin tälläistä hommaa siten, että automaatiolla tai midiraidan velosityllä korotetaan tuollaisten nuottien volumea?
 
https://www.dropbox.com/s/qo7kcz2a6n6mgbt/SubBassMnet.mp3?dl=0
 
Tuossa linkissä korotin kokonaisvolaa, ja pohja ei tunnu kovempaa tuutattuna putoavan tuossakaan nuotissa niin pahasti pois, biisissä sub bass on paljon hiljaisempi ja siinä matto vedetään jalkojen alta.

 
Jos kyse klubimusiikista, niin kannattaa ottaa huomioon se kuinka matalalle niiden klubien äänentoisto menee. Käytännössä tuppaa tarkoittamaan sitä että kauheasti ei kannata alle 40hz (e1 on 41hz,2 hz) mennä. Se vaan syö headroomia, eikä varmaan minkään mestan kajarit toista kauheasti alle tuon tason. Se että soundi pomppasee kajareissa kuunnellessa mutta ei luureissa viittaa aika vahvasti siihen että sulla on ongelma huoneakustiikan kanssa, ja myös kajareiden toiston kanssa.
 
Lyhykäisesti syy miksi isojen artistien biiseissä se alapää toimii monenlaisissa kuunteluolosuhteissa on 1) oikeanlainen sovitus 2) oikeanlainen äänisuunnittelu 3) oikeanlainen miksaus 4) oikeanlainen masterointi. Se miten se alapää saadaan toistumaan tasaisesti pidempänä vastauksena onkin sitten jo niin pitkä että en yritä kirjoittaa. Ehdoittaisin perehtyhmään alan kirjallisuuteen.
 
Tietämättä kontekstia niin neuvo "sub-bass alue hyötyy kompressoinnista" on ihan turha. Se hyötyy kompressiosta vain siinä tapauksessa, että se tarvitsee kompressiota. Mutta jos nyt sun sub basso on vaikka joku siniaalto joka soi tasaisesti siellä, niin ei kompressointi sille mitään tee. Tai no jos vedät kompressorista attackin ja releasin lyhyimmälle asetukselle ja kompressoit niin maan pirusti, niin se säröytyy (mikä toki sitten auttaakin sen kuulemista, ei välttämättä vaan ole kauhean kivan kuuloinen). Ja tässä tulee nyt se ongelma, että tietämättä minkälaisesta alapäästä on kyse (myönnän että en kuunnellut sun raitaa, olen töissä ja täällä ei ole nyt semmoista saumaa että voisi perehtyä), niin ne tavat jolla sen saa toimimaan ovat hyvin erilaisia. Lähtökohtaisesti kyse on sovituksesta (basso ja bassorumpu toimii yhdessä, ei ole toistensa tiellä), oikeanlainen äänisuunnittelu (Alapää monona, bassorummun tiukkuus genren mukaisesti, ylimääräiset taajuudet leikattu pois, sama bassossa), miksatess sitten yleensä tuota alapäätä siivotaan eq:lla mahdollisimman tarkasti. Ja joo, voi käyttää sidechain kompressiota pumppaamaan sitä bassoa, jos tuntuu esteettisesti sopivalta ratkaisulta. Sitten jos on kovasti vain sub-bass kontenttia, eikä oikein alamidleä noissa soittimissa, niin erilaisilla säröyttämisvihkeillä saadaan harmoonisia yläsäveliä noihin, jotka auttavat kuulemaan sen alapään.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)