Muusikoiden.net
29.03.2024
 

Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: In The Mood
1 2 3 4
Jucciz
25.05.2016 20:23:07 (muokattu 25.05.2016 21:23:24)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Avataan nyt meidänkin bändillemme ihan oma ketju, koska kissat ja hännät. Siteeraan tähän kärkeen tuoreinta lehdistötiedotettamme (23.5.2016), sillä siitä käy nykytilanne parhaiten ilmi.
 
------------------------------------------------------------------------------------------
 
Ahkerasti keikkaileva, juhannuksena 10 vuotta täyttävä ja tällä hetkellä kovassa nosteessa oleva orkesteri In The Mood julkaisi uuden singlen. Bändi on aktivoitunut levytysrintamalla viime kuukausien aikana. Viimeisin singlejulkaisu, Meriunelma, julkaistiin viime joulukuussa. Nyt julkaistava "Jos tehdään niin" on Marko Haaviston (Poutahaukat) sävellys ja Kyösti Mäkimattilan (Varjokuva, Tangokuningas 2013) sanoitus. Tämä vanhan iskelmän suuntaan kumartava kappale on herkkä ja se istuu mainiosti myös tähän aikaan.
 
"Kun kaksi sielukasta taiteilijaa, Marko (Haavisto) ja Kyösti (Mäkimattila) yhdistää voimansa ja tekee tällaisen kappaleen, jonka In The Moodin pitkän linjan muusikot sovittavat orkesterimme näköiseksi, ei lopputulos voi olla kuin hyvä. Meriunelma ja Jos tehdään niin ovat tältä orkesterilta ensimmäiset julkaisut, joilla minä olen laulusolistina.", Suvi Karjula kertoo. "Jos tehdään niin -kappale levytettiin henkilökohtaisesti kipeään aikaan. Kappale kertoo erosta: oma pitkä parisuhteeni päättyi syksyllä ja muutin pois yhteisestä kodistamme joulukuussa. Sellaista elämä on. Parhaimmillaan muusikko pääsee ilmaisemaan tunteensa lauluissa juuri näin.", Suvi Karjula sanoo.
 
"In The Mood on bändinä parhaimmillaaan juuri nyt. Keikkoja on kalenterissa mukavasti, ja miehistö on nyt vakiintunut kun rumpali Dmitri Dmitrenko liittyi bändiimme. Ennen Dmitriä orkesteriin tuli mukaan kitaristi Jukkis Berg. Kitaristi ja bändin liideri Ilari Haavisto sekä basisti Paavo Rahkila ovat orkesterin perustajajäseniä. Kaikki palaset ovat asettuneet maagisesti kohdilleen ja tanssiyleisöä tulee keikoillemme aina vaan enemmän. Olemme valtavan onnekkaassa asemassa."
 
------------------------------------------------------------------------------------------
 
Jos tehdään niin -singlemme pääset kuuntelemaan alla olevista linkeistä. Sitä saa (ja pitää!) luonnollisesti toivoa myös radiossa soitettavaksi.
YouTube: https://www.youtube.com/watch?v=95mj4liV-1Q
Spotify: https://open.spotify.com/track/44rhWmzLurFBzEV8T5UQtO
 
Uuden pitkäsoiton äänitykset polkaistiin tosiaankin käyntiin alkukeväästä, rumpupohjat on valmiina jo yli kymmeneen kappaleeseen. Kesä menee pitkälti keikkaillessa, mutta jos aikaa ja energia jää, tarkoitus on äänitellä levylle esim. bassoja ja kitaroita aina sopivissa raoissa, sillä pyrimme saamaan julkaisun ulos vielä tämän vuoden aikana. Luultavasti sinkku tai pari julkaistaan vielä ennen sitä.
 
Kuten edellinen levy (Ajatustenlukija, 2010), myös tulokas äänitetään yhtyeen omin voimin, sillä osaaminen ja tarvittava kalusto löytyvät "talon puolesta". Tästä syystä pystymme pitämään taiteelliset ohjat paremmin omissa käsissämme ja lopputulos on takuulla meidän kuuloinen. Sovituksellisesti, sen enempää kuin soitannollisestikaan, emme aio jatkossakaan mennä sieltä, missä aita on matalin: teemme omaa juttuamme kunnianhimoisesti ja aiomme erottua joukosta jatkossakin.
 
Tässä ketjussa tulen kertomaan säännöllisen epäsäännöllisesti bändin kuulumisia. Sana on vapaa, joten ilman muuta muutkin saavat osallistua keskusteluun, itse asiassa se on jopa suotavaa. Keikkamuistoja, kommentteja yms. saa jakaa täysin vapaasti.
 
Facebook-sivuiltamme löydät ajankohtaista infoa, keikkakuvia ja videoita:
https://www.facebook.com/In-The-Moo … virallinen-fanisivu-545010025546793
 
Ajantasainen keikkakalenteri löytyy esim. täältä:
https://muusikoiden.net/keikat/artistit.php?artisti=In+The+Mood
 
Nähdään keikoilla!
pekkajau
25.05.2016 23:36:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Suurena rautalanka -ja beatmusiikiin ystävänä toivotan oikein hyvää onnea ja menestystä keikkarintamalla.
 
Hätä keinot keksii!
WanhaWetäjä
26.05.2016 11:40:30
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pekkajau: Suurena rautalanka -ja beatmusiikiin ystävänä toivotan oikein hyvää onnea ja menestystä keikkarintamalla.
 
Voisi luulla että loputon kitaravetoinen rrrrautalankaiskelmän lätkytys ja sen myötä pulliaiskloonit olisivat jo mennyttä aikaa mutta kentällä on vielä useita bandeja joiden ohjelmisto pohjaa agents-perimään, jos se myy edelleen niin mikäs siinä. Itse en henk.koht. moista jaksa kuunnella vaikka pienessä mittakaavassa ko musaa joutuukin välillä soittamaan.
 
Duunistahan tanssikeikoissa on kyse ja jos asiat tekee hyvin ja tyylillä niin se poikii uutta keikkaa, mimmisolisti on tietty suuri plussa.
Yhden pätkän kuuntelin, se mikä siinä oli erittäin hyvää oli se että 2. kitaristi (=monipuolisuutensa takia selkee ykköskitaristi) soitti pienen soolonpätkän/fillaili tyylikkäästi omasta elämästä ja hieman genren ohitse, kokonaisuutta rikkomatta.
 
Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla!
Jucciz
26.05.2016 12:45:29 (muokattu 26.05.2016 13:46:45)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pekkajau: Suurena rautalanka -ja beatmusiikiin ystävänä toivotan oikein hyvää onnea ja menestystä keikkarintamalla.
 
Kiitokset, tervetuloa keikoille todistamaan meininkiä! :)
 
WanhaWetäjä: Voisi luulla että loputon kitaravetoinen rrrrautalankaiskelmän lätkytys ja sen myötä pulliaiskloonit olisivat jo mennyttä aikaa mutta kentällä on vielä useita bandeja joiden ohjelmisto pohjaa agents-perimään, jos se myy edelleen niin mikäs siinä. Itse en henk.koht. moista jaksa kuunnella vaikka pienessä mittakaavassa ko musaa joutuukin välillä soittamaan.
 
Duunistahan tanssikeikoissa on kyse ja jos asiat tekee hyvin ja tyylillä niin se poikii uutta keikkaa, mimmisolisti on tietty suuri plussa.
Yhden pätkän kuuntelin, se mikä siinä oli erittäin hyvää oli se että 2. kitaristi (=monipuolisuutensa takia selkee ykköskitaristi) soitti pienen soolonpätkän/fillaili tyylikkäästi omasta elämästä ja hieman genren ohitse, kokonaisuutta rikkomatta.

 
In The Moodin juuret ovat ainakin yhtäältä rautalankamusiikissa, mutta varsinaiseksi rautalankabändiksi, jos kohta myöskään edes varsinaiseksi tanssibändiksi kutsuminen ei tee kokonaisuudelle oikeutta. Kahdella kitaralla (tai toisinaan kolmella, jos Suvin akustinen lasketaan) on onneksi mahdollista soittaa niin paljon muutakin kuin Agents-osastoa - tule tsekkaamaan livenä ja hämmästy. :)
 
Ja siis: mullahan ei itselläni ole minkäänlaista rautalankataustaa, eivätkä nuo silti mua pakottaneet ahmimaan sen enempää Agentsin kuin muunkaan bändin tuotantoa alusta loppuun kelvatakseni porukkaan. Tästä syystä lopputulos onkin varmasti mielenkiintoisempi ja omaperäisempi kuin niillä bändeillä, joilla kaikkien jäsenten juuret ovat yhdessä ja samassa tyylisuunnassa tai jotka ovat valinneet linjakseen soittaa ne samat biisit kuin kaikki muutkin bändit.
 
Sitten on vielä sekin, että Agentshan on vain pieni sektori koko rautalankapiirakasta, jonka juuret jo ajallisesti ovat paljon kauempana.
EP
26.05.2016 15:25:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

"Rautalanka" on ihan jees, tosin sitä ei koko iltaa jaksa soittaa/ kuunnella, mutta käsittääkseni ko. kokoonpano soittaa tanssimusaa melko monipuolisesti kuitenkin.
Mikäs sen hienompaa on vetää komeet "twistrautalangat" jos homma tosiaan toimii ja svengaa!! :)
 
WanhaWetäjä
26.05.2016 15:55:23
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz:
 
In The Moodin juuret ovat ainakin yhtäältä rautalankamusiikissa, mutta varsinaiseksi rautalankabändiksi, jos kohta myöskään edes varsinaiseksi tanssibändiksi kutsuminen ei tee kokonaisuudelle oikeutta. Kahdella kitaralla (tai toisinaan kolmella, jos Suvin akustinen lasketaan) on onneksi mahdollista soittaa niin paljon muutakin kuin Agents-osastoa - tule tsekkaamaan livenä ja hämmästy. :)

Juu ei...kohta 40 vuotta tanssilatoja ja kapakoita ja viimeset 15 vuotta pikku-agentseja tarpeeksi nähneenä ja kuulleena on tehnyt tehtävänsä. En silti epäile etteikö teiltä taitu muukin osasto.
Mutta joo..olisin voinut tulla veneellä kellumaan turvallisen välimatkan päähän jos olisitte olleet Virtain Hiekkarannan humppahelvetissä, 4 km mökiltä ;-)
 
Ja siis: mullahan ei itselläni ole minkäänlaista rautalankataustaa, eivätkä nuo silti mua pakottaneet ahmimaan sen enempää Agentsin kuin muunkaan bändin tuotantoa alusta loppuun kelvatakseni porukkaan.
Heh...mä soitin rautalankaa jo 1975, eli olen "veteraani" tälläkin osastolla, bandi oli nimeltään Niittokone, ohjelmistossa Emmat ja muut "iki-ihanat" suomi-rautalangat. Oltiin vaan ihan väärässä ajassa eli ko genre ei ollut millään lailla muodissa.
Sä olet niin hyvä soittaja että olisihan se ollut ihme jos jollain olis ollut varaa alkaa opastamaan mitä pitää tehdä ja miten että pääsee bandiin.
 
Tästä syystä lopputulos onkin varmasti mielenkiintoisempi ja omaperäisempi kuin niillä bändeillä, joilla kaikkien jäsenten juuret ovat yhdessä ja samassa tyylisuunnassa tai jotka ovat valinneet linjakseen soittaa ne samat biisit kuin kaikki muutkin bändit.
Tätä just tarkoitin, tuot varmasti oivan lisämausteen tuohon kuitenkin melko perinteiseen "piikkilankavyyhtiin" ja sen iänikuisiin kitaramaneereihin(=mm. strato, nauhakaiku ja nopea kampivibra joka väliin) monipuolisella osaamisellasi ja toisenlaisella lähestymistavalla.
 
Sitten on vielä sekin, että Agentshan on vain pieni sektori koko rautalankapiirakasta, jonka juuret jo ajallisesti ovat paljon kauempana.
Toki, agents-sapluuna on vaan se tunnetumpi sektori tanssikansan keskuudessa,
vieläkin saattaa kuulla erään nimibandin vetävän "Illan varjoon himmeään" yks yhteen Agents-sovituksen kanssa, ja kitaraosuudet nuotilleen kopsattuna.
Miksi näin on, sitä tiedä en, enkä ymmärrä eikä mun tarvikkaan, pääasia että tanssikansa tykkää(?) ja keikkaa piisaa.
 
Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla!
Päivystäväbasisti
26.05.2016 18:23:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niin, Tuossa rautalanka(kin) hommassa ihmetyttää suuresti, jopa kovienkin nimien osalta se että EI löydetä niitä sointuja vieläkään siitä kitaran otelaudalta ilman katsomista, ja koko aikaista sormiensa tuijottelua. Eikö se perkeleen surujenkitara jo löydy kun ollaan tuhat kertaa sitä veivattu, ja ihan jo soolo kitaristinkin se pitäis "löytää"? Palvellaan yleisöä, ja katsotaan sitä yleisöä! Mites Jucci teillä, kun en livenä ole nähnyt..?
 
Jucciz
26.05.2016 18:41:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

geggo: Niin, Tuossa rautalanka(kin) hommassa ihmetyttää suuresti, jopa kovienkin nimien osalta se että EI löydetä niitä sointuja vieläkään siitä kitaran otelaudalta ilman katsomista, ja koko aikaista sormiensa tuijottelua. Eikö se perkeleen surujenkitara jo löydy kun ollaan tuhat kertaa sitä veivattu, ja ihan jo soolo kitaristinkin se pitäis "löytää"? Palvellaan yleisöä, ja katsotaan sitä yleisöä! Mites Jucci teillä, kun en livenä ole nähnyt..?
 
Kyllä mää oisin äkkiseltään sitä mieltä, että aika vähän meillä kielisoittajilla katse otelaudalla viipyilee. Ainakaan mun aikana ei oo kukaan tullut yleisöstä sanomaan, että liikaa otelautaa tuijoitettaisiin. :) Suurimman osan ajasta me pidetään lavalla hauskaa: silmäpeliä ja huumoria on sekä kanssasoittajien kesken että bändin ja yleisön välillä - hyvä fiilis tarttuu lavalta yleisöön ja päinvastoin, siitä tulee semmoinen positiivinen oravanpyörä. Tuolta Facebook-sivuilta löytyy muutamia keikkakuvia, joista voi ainakin hieman arvioida meininkiä: välillä ei pysy jalat maassa ja välillä taas maataan lavalla selällään tai mahallaan. Kyllä meille hyvä draivi ja vuorovaikutus yleisön kanssa on ihan perusjuttuja.
Päivystäväbasisti
27.05.2016 22:40:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hiano homma! Juuri näin. Kyllä ne oksan kohdat siinä otelaudassa pysyy ihan samassa paikassa? Kato vaikka itse Esaa niin on se vaikeeta!! muistaa Am-Dm-Am-(//)( //)Dm-Am-(//) (//) Dm- Am...
Sitten on tää soittajien keskenäinen kontakti, ollaan niin pirun vihaisen näköisiä , eikä katota toisia päin. Kertooko bändin kemiasta vai mistä??
 
pekkajau
27.05.2016 23:36:55 (muokattu 27.05.2016 23:37:59)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tavallaan koin aikoinaan ihan yhtä täysin saman ja oudon asian. Työterveyslääkäri ei vittuillut yhtään ylipainosta, verenpaineesta tai kaljan juonnista.
 
Hätä keinot keksii!
Jucciz
30.05.2016 03:04:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

WanhaWetäjä: Tätä just tarkoitin, tuot varmasti oivan lisämausteen tuohon kuitenkin melko perinteiseen "piikkilankavyyhtiin" ja sen iänikuisiin kitaramaneereihin(=mm. strato, nauhakaiku ja nopea kampivibra joka väliin) monipuolisella osaamisellasi ja toisenlaisella lähestymistavalla.
 
Oletan, että yllä oleva oli lähinnä ylimalkainen kuvaus joistain kentällä operoivista/operoineista bändeistä, omaa työpaikkaani en nimittäin rehellisesti sanottuna tekstistä tunnista. Kiitos silti kannustuksesta: kun kerran käyttöä löytyi, oon mielelläni pippurina piirakassa - lienee se ainakin kauniimmin sanottu kuin rikkana rokassa.
 
Tulen, kuten tiesitkin, toki laatikon ulkopuolelta ja sinne myös huomaan ainakin vielä palaavani keikan päätteeksi. Siitä huolimatta ideoita toki kulkee molempiin suuntiin: tanssimusiikin kentällä toimiminen on varmasti opettanut mulle tiettyjä juttuja, ja ehkäpä taas itse olen tuonut sinne murusen jotain muuta. Ei kai elävän musiikin tai muusikon pidäkään homehtua, tuuletus on tarpeellista.
 
Ylipäätään mulle tärkeä juttu on musiikillinen kasvaminen: pitää vaan yrittää muistaa se, että yllättävissäkin tilanteissa ja ympäristöissä voi oppia kaikkea kivaa ja hyödyllistä, kunhan vaan pitää korvat ja mielen avoinna. Omaan soittoon ja biisintekoon voi löytää ideoita melkein mistä vain. Kulunut vuosi on siinä suhteessa opettanut paljon: omaa musaa on syntynyt enemmän kuin vuosikausiin. Sitä on tulossa levyllekin, joten pysyhän kuulolla. :)
 
Tai ehkäpä mitään laatikoita ei ole, on vain musiikkia ja muusikoita.
WanhaWetäjä
30.05.2016 12:00:57 (muokattu 31.05.2016 11:03:15)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz:
Tai ehkäpä mitään laatikoita ei ole, on vain musiikkia ja muusikoita.

 
Laatikkoajattelu on edelleen totisinta totta aika monen bandin ja kitaristin kohdalla, ainakin jos on uskomista omiin korviin ja siihen mitä on tullut keikoilla havannoitua "vihollisbandeista" vuosien saatossa. En nyt jaksa edes alkaa luettelmaan bandeja joiden tyyli ja jopa ohjemiston runko perustuu samaan sapluunaan.
Itse ajatten asioita niin että koetan soittaa siten miltä itsestä tuntuu, en lähde soittamaan tiettyjä juttuja "agents-versiona" vaan elektoakkarilla tai cleansoundilla humpparikitaralla eli niin että soitin on kaikkea muuta kuin srtatohenkinen, esimerkkinä vaikkapa "Muistan kesän" kitaraosuudet.
 
Mutta jottei totuus unohtuisi, pääasia on se että on töitä ja jos homma on kivaa ja bandin yhteishenki yms toimii niin nuorena jaksaa vaikka musa ei nyt olisikaan sitä ominta omaa.
Itse olen realistina siinä vaiheessa että eiköhän olisi aika laittaa kitarat naulaan, keikka, pari kuussa on sellainen määrä että itsensä motivoiminen niille on aina vaan vaikeamapaa, varsinkin kun ne ovat usein jämävetoja jossain hevonkuusessa.
Ehkä paukkuja riittäisi vielä johonkin järkevään systeemiin mutta ikä(rasismi) lienee suurin este sille että duunia ei ole.
En keksi muuta syytä miksi laulutaitoinen, monipuolinen, hyväkorvainen, luotettava kitaristi/basisti ei ole enää käyttökelpoinen ammattimaisesti keikkailevissa kuvioissa, toki "parasta ennen" päiväys on jo mennyt aikaa sitten ;-)
 
Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla!
pekkajau
31.05.2016 00:34:42 (muokattu 31.05.2016 01:09:27)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minä olen soittanut bassoa rautalanka -bändissä kyllikseni aikanaan ja muutama vuosi takaperin tehtiin jopa semmoinen 25- vuotis juhlakiertue. Ehdotin sitten kavereille kun "Emma" alkoi maistua taas pyyhekumille että eikö voitaisi kokeilumielessä tehdä ehkä joskus semmoisen kevyempi akustinen tms. vaihtoehto jota voisi viedä esim. vanhuksille laitoksiin tms. Kaverit pakenivat paikalta välittömästi "vokseineen" ja pakkasivat space - echonsa niiden omiin ruumisarkkuihinsa todella nopeasti ja huolellisesti. Sen jälkeen ei ole enää soiteltu.
 
Hätä keinot keksii!
Jucciz
31.05.2016 08:48:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tänään otamme illan suussa suunnan kohti legendaarista Silja Europaa ja käväisemme neljästi Tallinnassa, lauantaina palailemme takaisin maihin. Tervetuloa tsekkaamaan meininki! :)
EP
31.05.2016 09:54:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pekkajau: Minä olen soittanut bassoa rautalanka -bändissä kyllikseni aikanaan ja muutama vuosi takaperin tehtiin jopa semmoinen 25- vuotis juhlakiertue. Ehdotin sitten kavereille kun "Emma" alkoi maistua taas pyyhekumille että eikö voitaisi kokeilumielessä tehdä ehkä joskus semmoisen kevyempi akustinen tms. vaihtoehto ..
 
Akustinen vaihtoehto olis kyllä ihan jees!
 
WanhaWetäjä
31.05.2016 11:35:20 (muokattu 31.05.2016 11:35:46)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Tänään otamme illan suussa suunnan kohti legendaarista Silja Europaa ja käväisemme neljästi Tallinnassa, lauantaina palailemme takaisin maihin. Tervetuloa tsekkaamaan meininki! :)
 
Nice, voisi jopa sanoa että kyseessä on palkallinen lomareissu, Tallinna on hieno mesta.
Vs Viikkarin paatit TallinkSiljan messien antimet on hieman heikommat, muuten meininki on ihan jees. Sama paatti ja 4 reissua, 15.6 eka lähtö, ihan parhaita keikkoja.
 
Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla!
pekkajau
01.06.2016 00:40:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EP: Akustinen vaihtoehto olis kyllä ihan jees!
 
Minun korvat vaan ei kestäneet sitä rumpalin jatkuvaa "minä olen täällä!" osuutta ja rupesivat soimaan. Nyt jo hiukan on helpottanut kun ei ajattele.
 
Hätä keinot keksii!
EP
01.06.2016 06:29:08 (muokattu 01.06.2016 13:43:05)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

https://www.youtube.com/watch?v=pUWP8d930mg
 
Tää on hyvä! ...
(korj. ettei tule väärinkäsityksiä)
 
Täss on hyvä mood myös!
 
https://www.youtube.com/watch?v=glBqlZTI7y8
 
Jucciz
04.06.2016 04:45:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kolme hienoa reissua heitetty, yksi jäljellä. Nyt kipin kapin Olympiaterminaaliin ja Silja Europalle. Luvassa on laadukasta musiikkia sekä akustisesti että sähköbändin kera. Tätä ette koe missään muualla!
Jucciz
11.06.2016 11:32:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tänään sitten kaikki Backaksen kartanolle, tervetuloa!
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «