Rock, pop, alternative ›

jannu: Ja pikkasenko nolottaa, jos tää olikin ihan vakavissaan väsätty.
 
No eiväthän ne vakavissaan ole, ja huumori ilmeisesti on verrattain hienovaraista.
Mellotronihan on nykyään perus muusikkovitsi, meni multa ihan ohi. Mutta visuaalista piukeutta esityksessä tosiaan on :D

jannu: Kyllä mua ainakin nauratti vähäsen. Eri asia, tajusinko vitsiä oikeasti vai kuvittelinko vain. Eikä tossa mielestäni vittuiltu niinkään isossa kuvassa rockille, vaan rockille ja sen statukselle tässä ajassa. Sävellyksen ja sovituksen lähes krautrockmainen jumittavuus, rakenteen täydellisyyteen hiottu tylppyys, aivan naurettava kesto, alleviivatut "mokat"... Ai että. Mellotronin pärähtäessä ilmoille lensi räkää ruudulle. Ja kaikki tää ihan helvetin komeilla soundeila. ja visuaalinen anti sit vielä erikseen.
 
Ja pikkasenko nolottaa, jos tää olikin ihan vakavissaan väsätty.
 
Retoriikka 0/5

Gritsen: Retoriikka 0/5
 
Kommunikaatiotaidot -8/5.

Jazzmieshän saa kohta aikaan sisällissodan!

Jazzmieshän saa kohta aikaan sisällissodan!
 
No eihän saa. Toi biisihän oli latteuden aatelia eli helvetin hyvä :D Ja jos tukarit ei mokomaa tajuu niin se on niiden häpee se.

Tää biisihän tekee juuri sen, mihin se on tarkoitettu. En olisi uskonut, mutta ehkä maailmassa kaikki oletukset lopulta osuu oikeaan, vaikka olisivat kuinka karikatyyrisiä :D

Reaktioidem herättäminem on nykypäiväm prokkiam. Tällä jazzmies-neroperiaatteella mun edellinen kommentti oli tosi rok! Eli se oli myös varteenotettava biisikin, koska miten määrittelet muka musiikin? Ei musiikissa tarvitse olla nuotteja, tai ääniäkään. Se voi olla foorumipostaus.

Gritsen: Reaktioidem herättäminem on nykypäiväm prokkiam. Tällä jazzmies-neroperiaatteella mun edellinen kommentti oli tosi rok! Eli se oli myös varteenotettava biisikin, koska miten määrittelet muka musiikin? Ei musiikissa tarvitse olla nuotteja, tai ääniäkään. Se voi olla foorumipostaus.
 
Olen aivan varma, että foorumipostaus tai tuo kappale ei täytä musiikin määritelmää. Ja kovin usein ei tule oltua väärässä minkään asian suhteen :)

Äskettäin vielä luulin, että minun täytyisi lähteä selittelemään tekosiani, mutta tämä keskusteluhan korjaa itseään.

Voisit vallan hyvin hieman avata taiteellisia ratkaisuja tämän spektaakkelin takaa, kun mielesi kumminkin tekee :)
 
Se mellotronihommakin (?) oli niin hyvin ujutettu sinne, että en huomannut eka kuulemalla jousia ollenkaan. Ja olen huomattavan allerginen jousille rokkiyhteyksissä, vaikka olisi millainen mahtiballadi kyseessä!

Hieman hämmentyneenä mietin, että mikähän siinä parodiantajussa on niin vaikeaa...
 
Minusta tuo biisi kuvastaa kaikessa masentavuudessaan hyvin mikä tietynlaisessa klassisessa rockissa on pielessä tähän päivään tultaessa.

New York Timesissä mun mielestä mielenkiintoinen juttu ketjun aiheesta ja sitä sivuten: http://www.nytimes.com/2016/05/29/m … torians-of-the-future-remember.html

Tein kappaleen, jonka äänitin, tuotin ja julkaisin. Tein kappaleeni kaiken osaamiseni puitteissa ja opin valtavasti asioita ohessa. Jos joku etsii siitä huumoria, niin se on vastaanottajan päässä. Pelkästään appelsiini edustaa sitä jossakin muodossa.
 
Kappaleen syntyyn liittyy tietysti vaikka mitä detalijia, mm. se kun yksi menestynyt suomalainen musiikkituottaja siunaili sitä, että kuinka suomalaiset eivät uskalla/osaa hyödyntää kappaleissaan harmoniaa verrattuna muihin skandinaaveihin ja se on osa suomalaisen musiikin viennin kyntämistä. Siinä kohtaa yritin mennä niin pitkälle kuin osasin yrittäen pitää samalla biisin jotekin lapasessa. Sointuja on 20, joten kyseessä on 20 soinnun rokkibiisi. Eli tietty kappaleeseen liittyy tällaisia pieni tarinoita useampiakin.
 
Vaikka ei uskoisi, niin juureni ovat täysin rockmusiikissa, mutta vasta proge antoi minulle sen kylläisen elämyksen musiikista. Proge teki rockista minulle ROCKia, koska siinä oli värikylläisempikin sisältö sallittua. Sitten tuli muut musiikit ja nyt tämä paluu johonkin oman historiani kesken jääneeseen vaiheeseen. Se edustaa parasta mihin nyt pystyin ja kappaleesta tuli oikeastaan väistämättä tällainen. Näemmä se edustaa aktiivisesti ketjuun nyt kirjoittaneille kauheinta mitä rockin saralla voi olla. Minulle taas se on kaunis rockkappale, sillä minulle rockin kauneus näyttäytyy joskus tässä valossa.
 
En tiedä, että jos kappaleen tekijä olisi ollut muu kuin "jazzmies", niin olisiko tyrmäys ollut yhtä perusteellinen ja tahallisesti loukkaava? Tai onko tätä hetkeä odotettu, että hän tulee sorkkimaan "meidän" tontille ja eikä hän pysy lestissään? Ja eikö yleensä ihmisillä ole tapana kannustaa toisiaan ja katsoa mihin tekeminen riittää oman kuppikunnan ulkopuolella?
 
Mikään kappale ei koskaan miellytä jokaista, mutta kappaleestani pitäneet ihmiset ovat varmasti hämillään tilanteesta, antipatioista, persooniin kohdistuneista julkisista loukkauksista ja tunteenpurkauksista. Arvelen, että joku saattaa miettiä "mielestäni tämä oli ihan jees, mutta onko makuni väärä?"
 
Kommenttien perusteella kävi selväksi, että kyseessä on elitismi, jonka kaltaista ajattelua vastaan rock syntyi. Nyt tämä vähiinkäynyt joustamaton rockkansa on mielipiteineen elitismin huipentuma roimasti muiden musiikintyyli-instituutioiden yläpuolella. Tulee mieleen demarit, jotka ovat politiikassa se uusi eliitti, kun muut yrittävät tehdä jotakin. Itse yritin tehdä jotakin mitä päässäni kuulin, mutta ahdasmieliset rockfasistit nylkivät elävältä.

jazzmies: Tein kappaleen, jonka äänitin, tuotin ja julkaisin. Tein kappaleeni kaiken osaamiseni puitteissa ja opin valtavasti asioita ohessa. Jos joku etsii siitä huumoria, niin se on vastaanottajan päässä. Pelkästään appelsiini edustaa sitä jossakin muodossa.
 
Kappaleen syntyyn liittyy tietysti vaikka mitä detalijia, mm. se kun yksi menestynyt suomalainen musiikkituottaja siunaili sitä, että kuinka suomalaiset eivät uskalla/osaa hyödyntää kappaleissaan harmoniaa verrattuna muihin skandinaaveihin ja se on osa suomalaisen musiikin viennin kyntämistä. Siinä kohtaa yritin mennä niin pitkälle kuin osasin yrittäen pitää samalla biisin jotekin lapasessa. Sointuja on 20, joten kyseessä on 20 soinnun rokkibiisi. Eli tietty kappaleeseen liittyy tällaisia pieni tarinoita useampiakin.
 
Vaikka ei uskoisi, niin juureni ovat täysin rockmusiikissa, mutta vasta proge antoi minulle sen kylläisen elämyksen musiikista. Proge teki rockista minulle ROCKia, koska siinä oli värikylläisempikin sisältö sallittua. Sitten tuli muut musiikit ja nyt tämä paluu johonkin oman historiani kesken jääneeseen vaiheeseen. Se edustaa parasta mihin nyt pystyin ja kappaleesta tuli oikeastaan väistämättä tällainen. Näemmä se edustaa aktiivisesti ketjuun nyt kirjoittaneille kauheinta mitä rockin saralla voi olla. Minulle taas se on kaunis rockkappale, sillä minulle rockin kauneus näyttäytyy joskus tässä valossa.
 
En tiedä, että jos kappaleen tekijä olisi ollut muu kuin "jazzmies", niin olisiko tyrmäys ollut yhtä perusteellinen ja tahallisesti loukkaava? Tai onko tätä hetkeä odotettu, että hän tulee sorkkimaan "meidän" tontille ja eikä hän pysy lestissään? Ja eikö yleensä ihmisillä ole tapana kannustaa toisiaan ja katsoa mihin tekeminen riittää oman kuppikunnan ulkopuolella?
 
Mikään kappale ei koskaan miellytä jokaista, mutta kappaleestani pitäneet ihmiset ovat varmasti hämillään tilanteesta, antipatioista, persooniin kohdistuneista julkisista loukkauksista ja tunteenpurkauksista. Arvelen, että joku saattaa miettiä "mielestäni tämä oli ihan jees, mutta onko makuni väärä?"
 
Kommenttien perusteella kävi selväksi, että kyseessä on elitismi, jonka kaltaista ajattelua vastaan rock syntyi. Nyt tämä vähiinkäynyt joustamaton rockkansa on mielipiteineen elitismin huipentuma roimasti muiden musiikintyyli-instituutioiden yläpuolella. Tulee mieleen demarit, jotka ovat politiikassa se uusi eliitti, kun muut yrittävät tehdä jotakin. Itse yritin tehdä jotakin mitä päässäni kuulin, mutta ahdasmieliset rockfasistit nylkivät elävältä.
 
No voi vittu nyt, aikuinen mies. Nettiin laittamansa ja promoamansa matskun altistaa aina kritiikille. Ja tää oli ihan amatööripubibändikamaa joka mittarilla. Varsinkin sanat olivat todella puoliperseiset Bogart Co. -tason kliseepaukut, eikö sulla ole muuta sanottavaa? Ei tarvitse kolmea päivää maata nyt haudassa ja sitten pyörittää sitä kivilohkaretta luolan suulta. Olet säkin aika monta talonpoikaisella matched gripillä yksinkertaista swingikomppia soittanutta rumpujensoittajaa täällä lytännyt. Tai jotain.

Bullitt: Kyllä minä ainakin käsitin että Jazzmiehen ylläoleva vastine on jatkumoa biisin aloittamalle vitsille. Ellei sinunkin vastauksesi ollut sarkastista huumoria samalla linjalla, jolloin täsä oltaisiin jo aika syvällä :D
 
Emmäkään enää tiedä. 50/70

Numb: New York Timesissä mun mielestä mielenkiintoinen juttu ketjun aiheesta ja sitä sivuten: http://www.nytimes.com/2016/05/29/m … torians-of-the-future-remember.html
 
Joo-o, luin kursorisesti tuon pitkän jorinan eikä loppupäätelmä aivan perusteeton ole. Varmaan ainakin Kari Peitsamo on samaa mieltä kuin kirjoittaja. Itse ehkä olisin sen Rolling Stonesin valinnut edustamaan rokin syvintä olemusta. Mutta toisaalta, mitäs muuta Rollarit ovat kuin laajennettu laitos Chuck Berrystä!

jazzmies: En tiedä, että jos kappaleen tekijä olisi ollut muu kuin "jazzmies", niin olisiko tyrmäys ollut yhtä perusteellinen ja tahallisesti loukkaava?
 
Esittelit biisin ikään kuin todisteena sille, että kuolleeksi luultu rock onkin elossa. Stoogespohjaisemman rock-käsityksen omaavat tahot ymmärrettävästi ottavat ajatuksen rienauksena.

Kefiiri: Mutta toisaalta, mitäs muuta Rollarit ovat kuin laajennettu laitos Chuck Berrystä!
 
Mikä koko rock on muuta kuin laajennettu laitos Chuck Berrystä?

M-Juhana: Mikä koko rock on muuta kuin laajennettu laitos Chuck Berrystä?
 
No tähänhän se Timesin kirjoittajakin tosiaan taisi päätyä :)