Yleistä keskustelua musiikista ›

Perkele. Elviskin esiintyi jo aikoinaan elokuvissa, mutta nyt alkaa muusikkojen medianäkyvyys olla sellaista tasoa, että rupiaa ottamahan pannuun. Ozzyn tosiTV -sarja jaksoi ekan tuotantokauden ajan vielä naurattaa, mutta McCoy`s Show oli jo paikoitellen sellaista katsottavaa, että tuskan hiki valui otsalta. Puhumattakaan nyt sitten tästä Toni Wirtanen Undercover -sarjasta, vai mikä hemmetti se nyt on. Oli mitä oli, niin EVVK -osastoa kuitenkin.
 
Pelkkä muusikkous ei tätä nykyä tunnu riittävän. Muusikon on esiinnyttävä TV:ssä ja elokuvissa. Sen täytyy kirjoittaa kolumneja lehtiin ja mennä Kokkisotaan paistamaan silakkapihvejä. Sen täytyy mennä TV:n asiaohjelmiin ja esittää milloin minkäkin aiheen asiantuntijaa. Kysynpä vaan, että miksi? Kuka sitä vaatii? Onko media niin kyltymätön hirviö, että se pusertaa muusikkoparasta irti viimeisetkin mehut? Vai yleisökö se on, joka janoaa nähdä sankarinsa pärstän milloin missäkin ja kuulla tämän fiksuja (ja vähemmän fiksuja) mielipiteitä? Vai ovatko tunnetut muusikot vain niin kertakaikkisen julkisuudenkipeitä, että ne rientävät pää kolmantena jalkana repimään naamaansa jokaisiin kissanristiäisiin, minne vain on mahdollisuus mennä? Ei ihme, että muusikkoparalle pukkaa identiteettikriisiä, kun on oltava joka paikassa yhtä aikaa. Tuntuu vähän siltä, että monella on jäänyt rooli päälle pahemman kerran. Ehkä siinä vaiheessa kannattaisi jo himmata tahtia. Tosiasia on tietysti sekin, ettei kaikista muusikoista tarvitse väkisin pelleä tehdä. Moni kykenee siihen oikein mainiosti ilman ulkopuolista apua.
 
No, meillä asiat ovat vielä sentään suhteellisen tolallaan. Suomiräppärit eivät ainakaan toistaiseksi ole innostuneet perustamaan trendiravintoloita tai lanseeraamaan omia vaatemallistoja. Mutta lieneekö kyseessä sittenkään pelkkä muusikoihin liittyvä ajankuva? Onko jonkinlaisen hirvittävän evoluution seurauksena syntymässä yleisjulkkisten rotu, joka tekee kaikkea mahdollista: Laulaa, näyttelee, juontaa, kirjoittaa, tuottaa, suunnittelee, konsultoi, tekee mallintöitä.. Vai onko kyse siitä kuuluisasta brändiajattelusta? Vai hollywoodilais-juutalaisesta salaliitosta?
 
Ennen vanhaan oli muotia tehdä mäkihyppääjistä ja miss Maitokannu -tytöistä laulajia. Nykyään on muotia tehdä muusikoista kaikkea muuta kuin vakavastiotettavia taiteilijoita. En tiedä teistä muista, mutta minua se suorastaan vituttaa.
 
Mitä mieltä olette? Pitäisikö suutarin pysyä lestissään, vai onko tämä jälleen kerran turhaa meuhkaamista?

Raha puhuu.Pitää kato takoa kun rauta on kuumaa.Ura jää monilla varsin lyhyeksi,ja tulevaisuus pitäis kuitenkin turvata.Siinä mielessä ymmärrän näitä "huoraajia".

Kyllä tuo minunkin mielestäni on hyvä pointti. Kuitenkin ylimääräinen julkisuus = ylimääräinen mainos ja varmaan monelle kelpaa se.

Globalisoituminen, ylikansalliset jättifirmat, kaiken median seksikkyys... yhden alan julkkis on jokaisen muun alan riistaa...

Markkinointikulut pienenee, kun voi käyttää tuttua naama missä tahansa muussa hommassa... kyvyistä riippumatta (multa tulee näköjään tällästä tajunnavirtaa tästä aiheesta... kestäkää...).

No, meillä asiat ovat vielä sentään suhteellisen tolallaan. Suomiräppärit eivät ainakaan toistaiseksi ole innostuneet perustamaan trendiravintoloita tai lanseeraamaan omia vaatemallistoja.
 
Ai ei? Pikku G vaatteita ainakin on.

Ai ei? Pikku G vaatteita ainakin on.
 
No voi saatana.

No voi saatana.
 
Eiku jee! Mäki haluun Vittu-Ee naaman!

No, meillä asiat ovat vielä sentään suhteellisen tolallaan. Suomiräppärit eivät ainakaan toistaiseksi ole innostuneet perustamaan trendiravintoloita tai lanseeraamaan omia vaatemallistoja.
 
Talouselämä 7.5.2004:
 
"Olympiastadionin pihalla Pikku G odottaa keikkabussia. Hän on vetonaula Skandinavian suurimmaksi mainostetulla hiphop-kiertueella, jolla esiintyy Royal Family. Suomirapin "kuninkaallinen perhe" on kahdeksan hiphop-artistin kaverijoukko, joka on vienyt yhteistyön yritysten kanssa ehkä pidemmälle kuin kukaan aiemmin Suomessa.
 
Yhtyeellä on oma vaatemallisto, joka on myynnissä nuorisovaateketju Jim & Jillissä. Pikku G:n ja Royal Familyn nimikkokoruja voi ostaa Timanttiset-liikkeistä. Lisäksi kumppaneina ovat tällä hetkellä ainakin urheiluvaatemerkki Russel, laukkuvalmistaja Eastpak ja elektroniikkavalmistaja Creative.
 
Näkyvimmin hiphopilla on tuotteitaan mainostanut tänä vuonna mobiilioperaattori DNA, joka on Royal Familyn merkittävin sponsori."
 
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=581447

Ai ei? Pikku G vaatteita ainakin on.

Yks kaveri osti Pikku G -vyön. Punaisen Pikku G-vyön.

Talouselämä 7.5.2004:
 
HAAHHAAA!
 
Eivät tienneet silloin vuonna '76 mitä tuleman pitää, kun Hurriganesin ja Beaver's Jeansin yhteistyö tuli julkisuuteen... silloin puhuttiin, että mauttoman kaupallista, tästä tuskin kukaan sanoo mitään.

Mitä mieltä olette? Pitäisikö suutarin pysyä lestissään, vai onko tämä jälleen kerran turhaa meuhkaamista?
 
Niin. Asiaahan toi on. Ja juorulehdissähän monet, varsinkin huttupuolen, artistit hakevat sitä ilmaista näkyvyyttä. Itse en käyttäisi aikaani tuollaisen lukemiseen, mutta monet taitavat käyttää, ainakin päätellen tarjonnasta joka hyökkää silmille kauppojen kassoilla. Ja samaan aikaan maailmassa olisi moneksi eliniäksi järkevääkin lukemista.
 
Toisaalta onhan niitäkin, jotka ovat osanneet tehdä kahtakin asiaa kunnolla. Rautavaaran Tapsa nyt esimerkiksi.

Toisaalta onhan niitäkin, jotka ovat osanneet tehdä kahtakin asiaa kunnolla. Rautavaaran Tapsa nyt esimerkiksi.
 
Aivan, ja onhan näitä nykyäänkin: (nimet voi tarkistaa vaikkapa kuluneen kevään Nyt-liitteistä)
 
"arkkitehti ja muusikko..."
"muusikko ja Amnestyn tiedottaja..."
"muusikko ja graafinen suunnittelija..."
 
Sitä tuntee joskus itsensä aika riittämättömäksi tällaisessa renessanssinerojen ylitarjonnassa, kun on vain "pelkkä" muusikko...

Suomiräppärit eivät ainakaan toistaiseksi ole innostuneet lanseeraamaan omia vaatemallistoja.
 
eikös royal familyllaki ole oma vaatemerkki

Turhaa yleiskitinää taas kerran.
 
Mitäs pahaa siinä on, että esiintyy vaikkapa kokkisodassa? Vähentääkö se jotenkin muusikon tekemän musiikin arvoa?
 
Keskitytään olennaiseen.

Tämä on just tätä kulttuurituotteiden muodon reifikaatiota ja lajityypillistä konvergenssia. Markkinataloushan tätä kehitystä ruokkii.
 
"Kulttuurillinen pääoma" ja tarjontaan kohdistuvat oletukset kulkevat käsi kädessä siten, että harvalukuinen perehtyneempien joukko tietää tarkemmin, mitä haluaa ja laaja-alainen massa ei juuri valikoi. Siksi laajoille massoille on helppoa myydä levyjä, kirjoja, TV-sarjoja jne, jotka ovat kaikki enemmän tai vähemmän kuin samasta muotista. Tuottavan taho käärii suuret rahat, kun ei tarvitse jatkuvasti kehittää uusia konsepteja - vanhaan vähän uudistuksia ja kassakone kilisee. Yhdenlaisia tavaroitavissa olevia konsepteja ovat tietty julkkikset itsessään. Heille on paljon riskittömämpää keksiä koko ajan uusia rooleja kuin pyrkiä etsimään uusia kykyjä, koska heitä seurataan joka tapauksessa sen takia, että he ovat julkkiksia. Ja kuten aiemmin todettu, suuri yleisö ei ole turhan ronkelia porukkaa. Tutkimuksetkin osoittavat, että esim. TV:stä katsotaan helposti mitä tahansa, kunhan esitysaika on oikea (n.klo 19-22).
 
Eli tiivistäen: kulttuurituotteet noudattelevat useasti vakiintuneita formuloita. Julkkiksia kannattaa kierrättää formuloiden välillä niin paljon kuin kyvyt sallivat, koska se on taloudellisesti kannattavaa ja suhteellisen riskitöntä(jälkimmäinen tietyin varauksin)
 
EDIT: sori jos tuli hieman epäselvää terminologiaa. Pääsykokeet huomenna, yritän prosessoida tietoa.

Keskitytään olennaiseen.
 
No sitähän mä tässä justiin yritän ajaa takaa, tiämmä.

Niin ja se vielä, että jos muusikon on _pakko_ pinnalla pysyäkseen hypätä ties missä kissanristiäisissä, mitkä eivät liity hänen ammattiinsa mitenkään, on jossain vikaa.

Keskitytään olennaiseen.
 
Jani jo sanoikin että olennaistahan tässä haetaankin. Mä oon samaa mieltä: semmoisia höpöhöpö-julkkisproggiksia tehdään huonoista syistä, ja ne tyypillisesti ovat sisällöltään täyttä ajanhukkaa.
 
Mä keskitynkin olennaiseen, ja sen myötä välttelen moisia viihdeohjelmia ja juorujuttuja.