Aihe: Rämlordilta esikoissingle 27.6.14
1
mega
30.05.2014 22:22:55 (muokattu 30.05.2014 22:23:12)
 
 
Kun Impaled Nazarenesta tutulta Jarno Anttilalta loppuivat tulitikut kesken 18 vuoden jatkuneen kirkkojen polttamisen seurauksena, alkoi hän kehitellä mielessään ajatusta ihan toisenlaisesta bändistä. Elettiin vuotta 2010 Anno Domini ja ensimmäiset uhrit tällä tiellä olivat YUP:sta tuttu rumpali Janne Mannonen sekä Sentencedissäkin aikoinaan tovin vaikuttanut soittimien Rolls Roycen eli basson taitaja Niko Karppinen.
 
Hämärien yhteyksien kautta kitaristiksi haaviin tarttui Tommi Kanerva, jolta löytyy mittava ura punkin ja hardcoren sanansaattajana bändeissä kuten Kostajat, Murheenlaakso ja Vaasankatu SS. Laulaja Mikko Mojo Ojalan (MMD) uskomaton kyky taas tuottaa haudantakaista korinaa yhdistettynä puhtaisiin vokaaleihin vakuutti muut siitä, että mies olisi enemmän kuin paikallaan yhtyeen keulakuvana. Näin syntyi Rämlord, jossa vanhat miehet soittavat moderneilla mausteilla pilattua vanhan liiton heviä.
 
Jos siis käyskentelet hautuumaalla keskiyön aikaan ja kuulet helvetin syövereistä kantautuvan mörinän ja kadotettujen sielujen vaikerruksen - kyllä, se on Rämlord, joka yli 2000 soitetun keikan varmuudella on valmis mullistamaan käsityksesi kaikesta tutusta ja turvallisesta - tai tavallisesta.
 
Kuuntele 7" vinyylinä julkaistavan singlen avausraita Evolve to Monster osoitteessa http://youtu.be/kSQNrdwuwKA
 
Rämlord keikalla Tuska-festivaalin jatkoilla Virgin's Oilissa lauantaina 28.6.2014 yhdessä Omnium Gatherumin ja Medeian kanssa. Konsertin jälkeen orkesteri toteuttaa Venomilta mukailtua mottoaan: Me juomme kuolevien alkoholistien viinat!
 
SINGLEN BIISILISTA
1. Evolve to Monster
2. Mark of Cain
 
KOKOONPANO
Mikko Ojala - laulu
Jarno Anttila - kitara
Niko Karppinen - basso
Tommi Kanerva - kitara
Janne Mannonen - rummut
 
DISKOGRAFIA
Demo (2011)
Demo (2013)
S/T 7" (2014)
 
http://www.ramlord.fi/
https://www.facebook.com/pages/R%C3%A4mlord/162887863809142
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
Antti1997
30.05.2014 22:53:31
mega: Kuuntele 7" vinyylinä julkaistavan singlen avausraita Evolve to Monster osoitteessa http://youtu.be/kSQNrdwuwKA
 
Hyvää settiä kyl.
"...mutta eihän sellainen mitään oikeaa pyöräilyä ole." -Sompi
mega
23.05.2016 09:16:10
 
 
MLP ennakkokuuntelussa perjantaihin asti Infernon sivuilla http://www.inferno.fi/uutiset/olemm … isen-ramlordin-tuleva-pienjulkaisu/
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
24.11.2016 07:39:55
 
 
RÄMLORD JULKAISEE VENÄLÄISEN SINGLEN 6.12.16
 
Niin rokista, popista, hevistä kuin jopa black metalistakin musiikkiinsa vaikutteita ammentava, vuonna 2010 perustettu Rämlord julkaisee joulukuun 6. päivä jatkoa viime toukokuussa ilmestyneelle "We Are the Night" mini-LP:lle. Kyseessä on coveri vanhasta venäläisestä kansanlaulusta "Matuska" ja se tulee ulos niin digitaalisena (yhdessä aiemmin ainoastaan vinyylinä julkaistujen kappaleiden kanssa) kuin joulukuun 16. päivä myös 7" kuvavinyylinä. Sinkulan kääntöpuolelta löytyy jo aiemmissa äänityssessioissa taltioitu "Served Cold", joka julkaistaan virallisesti vasta nyt.
 
Matuska on aiemmin Suomessa versioitu englanninkielisenä käännöksenä "Mother" ainakin Pedros Heavy Gentlemenin solistinaan Jim Pembroke toimesta. Suomeksi version ovat tehneet muun muassa Jaakko Ryhänen &Ylioppilaskunnan Laulajat sekä Saimaa-orkesteri.
Meidän versiossa erikoista on, että teimme sen alkuperäiskielellä eli Venäjäksi. Ja vielä erikoisempaa se, että kukaan bändissä ei puhu eikä ymmärrä ko. kieltä sanaakaan. Lauluosuuksista vastannut Mikko "Mojo" Ojala opetteli sanoituksia aluksi foneettisesti ja studiossa laulut hoidettiin venäläisen trainerin tiukalla opastuksella. Tällaista ei Suomi-poika ole tiettävästi vielä tässä maassa tehnyt. Ainakaan levylle asti..., kappaleen sovituksesta sekä sen lisäsävellyksistä vastannut Rämlordin rumpali Janne Mannonen kertoo.
 
Teaseri Matuska-kappaleesta kuunneltavissa osoitteessa https://youtu.be/hch4VgpDqkY
 
Rämlord keikalla Galaktus Fest II:ssa Bar Bäkkärillä Helsingissä 2.12.
 
BIISILISTA
1. Matuska
2. Served Cold
 
KOKOONPANO
Mikko "Mojo" Ojala - laulu (ex-MMD)
Jarno Anttila - kitara (ex-Impaled Nazare, ex-Belial)
Niko Karppinen - basso (ex-Legenda, ex-Bloodride, ex-Sentenced sessio)
Tommi Kanerva - kitara (Kostajat, Murheenlaakso, Vaasankatu SS, Terveyskeskus, Utö ja Maho Neitsyt)
Janne Mannonen - rummut & taustalaulu (Y.U.P.)
 
DISKOGRAFIA
Demo (2011)
Demo (2013)
S/T 7" (2014)
We Are the Night MLP (2016)
Matuska 7" (2016)
 
www.ramlord.fi
https://www.facebook.com/R%C3%A4mlord-162887863809142/?fref=ts
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)