Aihe: Omistan Gibsonin ja kaikki on hyvin
1 2 3 4 5166 167 168 169 170300 301 302 303 304
mvirta
30.04.2016 15:24:55
s8na: Kyllä tolla hintaerolla jo pari milliä lisää kaulassa sietää. Satulan voi vaihtaa jos se porsii ja robotit mäkeen jos ei nappaa.
 
Mä hommasin LP DC Spessun TV keltaisena.
 
Satula tuntuu pelaavan, ja robotkin ihan kohtalaisen mukavasti. Oli jo Groverit hommattuna mutta ne jäivät laittamatta.
 
Sen sijaan kaulan leveys alkoi rassata joten tartuin hiomakoneeseen. Yläpuolelta poistin sen verran tavaraa että reunanauhaa nauhamerkkeineen jäi puolisen milliä jäljelle, ja alapuolelta sitten reilummin. Maalasin alapuolelle reunanauhaa vastaavan raidan.
 
Samalla muotoilin kaulaprofiilia, otin vähän olkapäitä pois.
 
Maaliliike sävytti pienen purkillisen Empireä jolla sutaisin kaulaan uuden värin.
 
Ja kun alkuun päästiin niin poistin piirilevypotikat ja P90:set. Otin pari vanhaa humpparia ja putsailin niiden pohjalevyä sen verran että putosivat mikkipoteroihin ilman reikien suurentelua. Mikkipoteroiden pohjia vähän routtailin.
 
Laitoin CTS:n potikat, siten että tonea ei ole vaan kummallekin mikille oma vola. Volapotikka toimii tonenakin, leikkaa yläpäätä kun pikkuisen pakittaa kympiltä.
 
Siitäpä tulikin ihan kelpo rokkikitara.
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/143358.jpg
Shut Up 'n Play Yer Guitar
tumo7
02.05.2016 17:23:26
Meikäläiseltä löytyy kaksi loistavaa Gibbonia.
 
Ykköskitarana ES-335 Dot Reissue vuodelta 1989, väriltään kolme-kolme-femmalle ainoa oikea eli Cherry. Mahtava akustinen sointi, mukava hieman lihaisampi kaula sekä laulava ja sustainrikas soundi yhdessä Orangeni kanssa.
Todella inspiroiva soitin, ja kaunis kuin mikä! Varsinkin aurigonpaisteeseen päästyään kitara loistaa taikaa, magiaa ja taigaa. Tässä silmä lepää, ja korvat nauttivat aivan kybällä.
 
Toisena keppinä Les Paul Junior vuodelta 2010, värinä Faded Cherry. Punaisten kitaroiden linjaa näkyy siis jatkavan. Todellinen rokkikone on tämä! Yllätyin monipuolisuudesta sekä volume- ja tonepotikoiden tarjoamista monista soundeista.
Kaulamikki on ainut mitä tähän kaipaisi, mutta ei sekään nyt välttämätön ole. Myös Bigsbyn asentaminen on hieman kuumotellut. Käyttöarvo nousisi roimasti, mutta kaikki aikanaan. Ehkä nämä muutokset toteutuvat sitten, kun on sitä kuuluisaa "ylimääräistä rahaa".
 
Molemmat ovat laadukkaita soittimia, työnjäljestä ei valittamista. Täydentävätkin toisiaan mainiosti Essin ollessa inasen hienostuneempi, ja Junnu sitten räyhäkämpi.
Gibsonilta kaasuttelee aikas lujaa vielä Les Paul 1956 Reissue: goldtop ja P90:t.
One day.
#lifelinevirallinen
Laulava Kylätohtori
18.08.2016 20:39:09
Prkl jätkät! Olenko tekemässä virheen, kun myyn Essin. Ehkä pitäiskin myydä Les Paul. Pistin Lespaan kaulaan Abraxasin ja se ol kyl melkein parempi Essissä...
 
Hmmmm... Voi pillu!
They pass too much electricity. -SRV
Gabe
18.08.2016 21:01:38
Laulava Kylätohtori: Prkl jätkät! Olenko tekemässä virheen, kun myyn Essin. Ehkä pitäiskin myydä Les Paul. Pistin Lespaan kaulaan Abraxasin ja se ol kyl melkein parempi Essissä...
 
Hmmmm... Voi pillu!

 
Kyllä minä tuon Lessun laittaisin ennemmin lihoiksi. :)
Ruokangas Guitars, Swart & Mesa Boogie Amps.
Kuha
18.08.2016 21:12:06 (muokattu 18.08.2016 21:12:19)
 
 
Laulava Kylätohtori: Prkl jätkät! Olenko tekemässä virheen, kun myyn Essin.
 
Voi se olla niinkin nii. Osta nyt tilalle kuitenkin joku ES 330 tai muu kiva ESsi.
Old Fenders never die
Kousi
18.08.2016 21:27:42
Laulava Kylätohtori: Prkl jätkät! Olenko tekemässä virheen, kun myyn Essin. Ehkä pitäiskin myydä Les Paul. Pistin Lespaan kaulaan Abraxasin ja se ol kyl melkein parempi Essissä...
 
Hmmmm... Voi pillu!

 
Myyt tuollaiset pöhöttyneet mallit kaikki pois ja vaihdat tilalle ainoan Gibsonin mitä tarvii, nimittäin SG:n! ;)
tuskiz
18.08.2016 21:57:11
Essit on rumia ja tyhmiä. Les Paulit ei. Valinta on itsestäänselvä.
Huom! Obs! Ylläoleva kirjoitus saattaa sisältää mielipiteen.
Gary Enfield
18.08.2016 22:07:52
Riippunee viime kädessä siitä kummanlaista soitinta enemmän tarttee. Itse pitäisin Essin, jos olis pidettävänä.
Lunnu
18.08.2016 22:23:17
tuskiz: Essit on rumia ja tyhmiä. Les Paulit ei. Valinta on itsestäänselvä.
 
Les paulit sopii pienille miehille, essit näyttää paremmilta täyskasvuisten käsissä
Nostalgy is not what it used to be
Laulava Kylätohtori
18.08.2016 22:24:46 (muokattu 18.08.2016 22:32:21)
gary field: Riippunee viime kädessä siitä kummanlaista soitinta enemmän tarttee. Itse pitäisin Essin, jos olis pidettävänä.
 
En tartte kumpaakaan, mutta pitäähän talossa yksi Gibson olla. Ehkä itsekin päädyn Essiin, lespa ei vaan tunnu omalta, vaikka siitä tavallaan tykkäänkin...
They pass too much electricity. -SRV
Laulava Kylätohtori
18.08.2016 22:31:12
qal: Les paulit sopii pienille miehille, essit näyttää paremmilta täyskasvuisten käsissä
 
*tirsk*
 
Molemmissa on puolensa. Toi on kyllä paras Les Paul, jota olen soittanut. Ja onhan se hieno esteettinen esine. Kaunis taideteos, jota on ilo vain katsella.
 
Toisaalta Essin avoimempi ja jopa räyhäkkäämpi sointi on pareé. Paitsi, jos haluaa sitä lespan murinaa.
 
Ajattelin, että Essissä olevat Bkp:n mikit olisivat huiput Les Paulissa, mutta taisin olla väärässä. En tosin ehtinyt vaihtaa kuin kaulamikin, mutta kyllä siinä taas kävi niin, että molemmissa kitaroissa on tietty soundi, joka säilyy mikkien vaihdosta huolimatta. En tiedä johtuuko puista, tallasta vai mistä, mutta ei se soundi pelkistä mikeistä tule. Joka tapauksessa "se soundi" ei siirtynyt Essistä Les Pauliin, vaikka mikki vaihtuikin...
They pass too much electricity. -SRV
hevuorenmaa
19.08.2016 23:00:01
Mul oli joskus pari Eclipseä ja jotain muovista niissä oli. Vaikean valinnan tein, mut ostin sit SG:n ihan vain siksi kun halusin niin kovasti uskoa että SG on se juttu. Että siinä asuu rock'n rollin ydin. Hyvin valitsin. Gibsonin Les Paulit on taas aina kuulostaneet mun korvaan niin liian tutuilta. Ehkä se johtuu Slashistä ja siitä että itse sen kanssa ei osaa kuulostaa kovin persoonalliselta. SG taas sopi täydellisesti käteen ja on ollut aina sellainen mystinen The Kitara. Essin ostaisin toiseksi jos ois paljon hynää. Ehkä sen pienemmän essin jopa.
hevuorenmaa
19.08.2016 23:18:52
Toki se rock'n rollin ydin löytyy kaikille mistä löytyy. Mulle se oli sellainen pirunsarvinen ydin joka sanoi että kaikki voi olla parhautta tai pelkkää paskaa, mutta tää on sulle ja tässä on se taika. Opettele käyttämään. Fenkut ei oo koskaan muhun vedonnut samalla tavoin vaikka loistavia keppejä varmasti sieltä löytyy.
mpekkanen
20.08.2016 00:05:32
Jokainenhan voi tietysti myydä mitkä pelit haluaa ja ehkä se soundi ja käsissä viihtyminen vaikuttaa tähän...
 
Itse kyllä jättäisin ilman muuta ES-335 enemmin kuin Les Paulin. Se istuu omiin käsiin paremmin ja on muutenkin meikäisen tuntuinen enemmän.
Toisekseen noita Les Pauleja kyllä liikkuu aika paljon enemmän käytettynä ja sellaisen teettäminenkään ei maksa niin paljoa kuin ES-335 mallisen. Jos siis joskus vielä tulee tarvetta sille LP malliselle soittimelle.
Tämä tietysti vain, jos se ES-335 on selkeästi todella hyvä kitara tai yksilö...
jhakwe
04.09.2016 13:47:19
 
 
Kahdesta luopumisen se vaati, mutta nyt on hallussa '80 Les Paul Custom Tobaccoburst. Asiat ovat mallillaan.
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u … 9705/Les%20Paul%20Custom%201000.jpg
http://www.taintedaudiofx.com - Käsintehtyjä pöristimiä.
iec
04.09.2016 13:52:59
 
 
Laulava Kylätohtori: Prkl jätkät! Olenko tekemässä virheen, kun myyn Essin. Ehkä pitäiskin myydä Les Paul. Pistin Lespaan kaulaan Abraxasin ja se ol kyl melkein parempi Essissä...
 
Hmmmm... Voi pillu!

 
Soo soo ... Eipä oleteta automaattisesti että kaikki kitarakamat-osion lukijat/kirjoittelijat olisivat miespuolisia :D
 
-iec
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois...
Laulava Kylätohtori
04.09.2016 14:42:50
jhakwe: Kahdesta luopumisen se vaati, mutta nyt on hallussa '80 Les Paul Custom Tobaccoburst. Asiat ovat mallillaan.
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u … 9705/Les%20Paul%20Custom%201000.jpg

 
Ai ai, mutta on se hieno...
They pass too much electricity. -SRV
hallu
04.09.2016 16:20:20
jhakwe: Kahdesta luopumisen se vaati, mutta nyt on hallussa '80 Les Paul Custom Tobaccoburst. Asiat ovat mallillaan.
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u … 9705/Les%20Paul%20Custom%201000.jpg

 
Ai jumalauta kun on makea. Olen aikaisemminkin täällä itskenyt samaa asiaa, mutta pakko taas sanoa kun kitarasi toi sen mieleen. Vuonna -95 kun ostin oman LP stankkuni uutena, niin mulla oli vaihtoehtona tuollainen tobaccobursiti LP custom kaheksankytluvulta. Sen olisi perkele saanut vielä neljä tonnia halvemmalla (markka-aikaa). En ostanut, kun stankku oli uusi niin ostin sen :-( vittu ei ole päivääkään mennyt ettenkö olisi asiaa katunut :-( . On tuo stankku ollut hyvä kitara, mutta se olisi ollut custom kuvittele... ja mä tyhmä en ostanut kun tilaisuus olisi ollut.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
Gabe
04.09.2016 16:27:05
jhakwe: Kahdesta luopumisen se vaati, mutta nyt on hallussa '80 Les Paul Custom Tobaccoburst. Asiat ovat mallillaan.
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u … 9705/Les%20Paul%20Custom%201000.jpg

 
Huh, nyt on kyllä ihan älyttömän upea Custom! Onnea uutukaisesta.
"Good music comes out of people playing together, knowing what they want to do and going for it. You have to sweat over it and bug it to death. You can't do it by pushing buttons and watching a TV screen."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)