fhtagn 18.04.2016 10:24:44 | |
---|
Tervehdys, tilanne on nyt siis sellainen, että bassoa on tullut soiteltua itseopiskeltuna reippaat 15 vuotta kitaransoiton ohella. Valtaosa jutuista on mennyt puhtaasti korvakuulolta opettelemalla ja sävelten nimet + sijainnit otelaudalla ovat kyllä hyvinkin tuttuja. Olen myös nuorempana soittanut pianoa useamman vuoden, joten nuotinlukutaidoille on olemassa pohja, mutta sekin ruosteisempi kuin vanhan kuplavolkkarin helmapelti. Kysymys siis kuuluukin, että onko olemassa hyviä kikkoja joilla iskostaa aivot tajuamaan yhteys nuottiviivastolla sijaitsevan merkin ja otelaudalla olevan sijainnin välillä? Nuotinluku kyllä onnistuu, mutta prosessi on niin hidas ettei varsinaisesti voida puhua lapuista soittamisesta. Harjoituksen puutettahan tämä lähinnä lienee, mutta millä eväin asiaa kannattaa lähteä treenaamaan? Vinkkejä, mietteitä, muuta? |
J.Nikkanen 18.04.2016 10:40:01 | |
---|
Onhan netissä paljonkin noita "tunnista nuotti" sovelluksia, mutta ainakin itse opin parhaiten soittamaan nuoteista soittamalla nuoteista. Kivasti vaan sekin taito unohtuu tällaisella harrastajalla, näköjään. |
Epämuusikko 18.04.2016 10:44:38 | |
---|
Hitaasti vaan. "Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
Funkånaut 18.04.2016 11:00:06 | |
---|
fhtagn: Kysymys siis kuuluukin, että onko olemassa hyviä kikkoja joilla iskostaa aivot tajuamaan yhteys nuottiviivastolla sijaitsevan merkin ja otelaudalla olevan sijainnin välillä? Nuotinluku kyllä onnistuu, mutta prosessi on niin hidas ettei varsinaisesti voida puhua lapuista soittamisesta. Harjoituksen puutettahan tämä lähinnä lienee, mutta millä eväin asiaa kannattaa lähteä treenaamaan? Vinkkejä, mietteitä, muuta? Ei kait siinä auta ku reenaaminen reenaamisen perään. Hidasta ehkä, mutta kyllä se ennen pitkää onnistuu. "I've been described, ladies and gentlemen, as a sex symbol. That symbol is a question mark. Followed by a no." Jimmy Carr |
Vessajono 18.04.2016 14:20:11 | |
---|
Epämuusikko: Hitaasti vaan. Jep. Hitaasti, mutta jossain tempossa. Muuten se menee helposti sellaseksi "oho, eiku, hups" -tyyppiseksi eikä oikein etene mihinkään. Eli klikki kaveriksi. Funkånaut: Noi naisten halut kuulostaa kyllä melko paljon luodilta mukesin katossa poistutettuja varusmiehiä kutittelemassa eiku mun perseeseen. |
Grugi 18.04.2016 20:52:24 | |
---|
Tein tossa pienen testin 30min kun en itsekään osaa juurikaan nuotteja lukea niin nyt sentään jo osaan lähestulkoon ulkoa missä on mikäkin nuotti viivastolla. Toistolla on voimaa tässä asiassa eli huomenna en enää muista ellen asiaa kertaa Eihän tuo nyt ole vielä mitään jos puhutaan nuottien luvusta mutta nopeasti tuolla pääsi jyvälle asiasta. https://itunes.apple.com/us/app/mus … free-sight-reading/id514363426?mt=8The only true wisdom is in knowing you know nothing. |
M-Juhana 18.04.2016 21:05:24 | |
---|
fhtagn: Tervehdys, Olen myös nuorempana soittanut pianoa useamman vuoden, joten nuotinlukutaidoille on olemassa pohja, mutta sekin ruosteisempi kuin vanhan kuplavolkkarin helmapelti. Palautat tän ja sitten istut basson kans pianon ääreen ja toistat pianolla osaamasi. Olen itse aloittanut musisoinnin pianolla. Edelleen vaikka en pianoa/koskettimia soittele, on kaikki musiikki ja nuotit päässä kuin pianon koskettimet. Siinä on koko musiikki. Ja kutatakin ääntä vain yksi kappale. Jos intternetissä ei olisi pornoa, siinä olisi vain yksi sivu.
-joku laini telkkusarjassa- |
Funkånaut 18.04.2016 21:44:42 (muokattu 18.04.2016 21:45:07) | |
---|
Ite olen aloittanut (tai siis jatkanut) nuoteista soittelun opettelua soittamalla yksinkertaisia kansanlaulujen melodioita (joita en ole opetellut soittamaan aiemmin) nuoteista. Hitaalla temmolla ja joka kerta lukien nuotistosta, sillä välillä kuitenkin luen hivenen väärin ja niin edelleen. En oio vaikka välillä tuntuu että muistan jo miten menee. Jostakin se on aina lähdettävä ja samalla tulee tutuksi a) eri sävellajit b) eri sävelet viivastolla ja c) nuottien pituudet. "I've been described, ladies and gentlemen, as a sex symbol. That symbol is a question mark. Followed by a no." Jimmy Carr |
Funkånaut: Ite olen aloittanut (tai siis jatkanut) nuoteista soittelun opettelua soittamalla yksinkertaisia kansanlaulujen melodioita (joita en ole opetellut soittamaan aiemmin) nuoteista. Hitaalla temmolla ja joka kerta lukien nuotistosta, sillä välillä kuitenkin luen hivenen väärin ja niin edelleen. En oio vaikka välillä tuntuu että muistan jo miten menee. Sama metodi mut eri materiaali: Real Bookit F-avaimella ja Standing in the Shadows of Motown. Funkånaut: Noi naisten halut kuulostaa kyllä melko paljon luodilta mukesin katossa poistutettuja varusmiehiä kutittelemassa eiku mun perseeseen. |
EP 18.04.2016 21:54:28 | |
---|
Funkånaut: Ite olen aloittanut (tai siis jatkanut) nuoteista soittelun opettelua soittamalla yksinkertaisia kansanlaulujen melodioita (joita en ole opetellut soittamaan aiemmin) nuoteista. Hitaalla temmolla ja joka kerta lukien nuotistosta, sillä välillä kuitenkin luen hivenen väärin ja niin edelleen. En oio vaikka välillä tuntuu että muistan jo miten menee. Jostakin se on aina lähdettävä ja samalla tulee tutuksi a) eri sävellajit b) eri sävelet viivastolla ja c) nuottien pituudet. Tää vois olla kysyjälle aika hyvä treeni, huomaa virheetkin helposti, kun muistaa sitten vaan että bassossa on f -avain. |
Funkånaut 18.04.2016 22:13:06 | |
---|
Vessajono: Sama metodi mut eri materiaali: Real Bookit F-avaimella ja Standing in the Shadows of Motown. Saattaa Jamersonin ja Babbittin linjat olla melko syheröisiä nuotinlukua aloittelevalle, mut eiköhän tempoa tarpeeks laskemalla sekin hoitune. Ja, olihan Motownillaki tietty simppelimpiäkin biisejä, joilla aloittaa. "I've been described, ladies and gentlemen, as a sex symbol. That symbol is a question mark. Followed by a no." Jimmy Carr |
fhtagn 18.04.2016 22:13:46 | |
---|
Harjoitusta ja toistoa siis taitaa olla yleinen konsensus. Ei auta kuin puurtaa asian parissa eteenpäin. |
Funkånaut 18.04.2016 22:26:07 | |
---|
fhtagn: Harjoitusta ja toistoa siis taitaa olla yleinen konsensus. Ei auta kuin puurtaa asian parissa eteenpäin. Lukemaan oppii lukemalla. :) "I've been described, ladies and gentlemen, as a sex symbol. That symbol is a question mark. Followed by a no." Jimmy Carr |
J.Nikkanen 18.04.2016 22:26:37 | |
---|
Nuottiöljyä ei sovi unohtaa! |
Grugi 18.04.2016 22:32:46 | |
---|
J.Nikkanen: Nuottiöljyä ei sovi unohtaa! Nuottiöljyn kanssa on sitten syytä olla tarkkana ettei valu treeni hukkaan :) The only true wisdom is in knowing you know nothing. |
fhtagn 18.04.2016 22:39:37 | |
---|
Grugi: Nuottiöljyn kanssa on sitten syytä olla tarkkana ettei valu treeni hukkaan :) Nuottiöljyn kanssa on onneksi tullut treenattua jo sen verran monta vuotta, että menee jo varsin rautaisella ammattitaidolla. :D |
ituvirtanen 18.04.2016 23:10:24 | |
---|
Yksi vanha maikka suositteli transkribointia. Jos ihan siitä ei lähde, vaikka noitten kansanlaulujen kirjoitus f-avaimelle on hyvää nuotinlukutreeniä. Musescore on open source nuotinnosohjelma, joten jos paperin ja kynän käyttö on liian arvontaa, tietokone voi olla toinen tie. Koneella voi toistaa kirjoitetun eli verrata kirjoitettua kuulokuvaan. |
JudeJude 20.04.2016 16:04:21 | |
---|
Joku semmonen "ankkurikohtien" opettelu nuottiviivastolta vois olla kans ihan hyvä idea: että f-avaimelta lukiessa keskiviivalla on aina vapaa kieli D, alimmalla viivalla E-kielen G jne... Sit vähitellen laajentaa siitä. "Kaikki jotka soittavat bassoviulua tai pasuunaa, ovat useimmiten neuvottomia." -Anton Tsehov, Romaani bassoviulusta |
Grugi 20.04.2016 17:10:31 | |
---|
The only true wisdom is in knowing you know nothing. |
Grugi 21.04.2016 18:45:22 | |
---|
Kyllähän toi vaan alkaa sujua siis nuottien luku vaikka olen sitä pitänyt jotenkin vaikeana. Tokihan olen vielä kaukana sujuvasta lukemisesta mutta treenillä se hoituu. The only true wisdom is in knowing you know nothing. |