Kitarat: kitarakamat ›

BugBadWolf: Arvelen, että melunmittauksessa on jotakin säröytymiseen liittyvää rajausta ja putkivahvistin nostaa vielä äänenpainetta tuon rajan ylitettyään.
 
Vahvistimien tehohan määritetään yleensä siten paljonko sinimuotoinen signaali (jännitettä) tuottaa keskimääräisesti tehoa kuormaan joka on x-ohmia. Sinisignaalin keskimääräinen tehollisarvo on puolestaan puolet vastaavan signaalin huippuarvosta.
 
Jos signaalina olisi kanttiaalto, keskimääräinen tehollisarvo ja huippuarvo olisivat yhtä suuria.
 
Jos sinisignaali ajetaan särölle, ns. "leikkautumaan", se rupeaa muistuttamaan yhä enemmän ja enemmän kanttiaaltoa, joten noin pähkinänkuoressa tuolla tavoin kompressoitu signaali on usein tehollisarvoltaan myös suurempi kuin ihan "kliini" signaali. Ihan vaan johtuen sen aaltomuodon erilaisuudesta. Niihin pätee ihan eri aritmetiikkakin.
 
Eli joo, yleensä ajaessa (pääte)vahvistin särölle sen antoteho myös nousee, äänenpaine nousee tietysti samalla (koska kaiutinsysteemiä ohjataan vastaavasti suuremmalla teholla), mutta ylitetään myös se osuus harmonista säröä jolla vahvistimen tehoa on käytännössä mielekästä ilmoittaa. Jollain 48% THD lukemilla signaali on jo kanttiaaltoa mutta vahvistimella josta et saa ulos puhdasta signaalia kuin pihauksen on todella vähän mitään järkeviä käytännön sovelluksia, joten usein oikeasti piitataan siitä tehollisarvosta joka saadaan vahvistimen vielä toimiessa lineaarisesti. Eli pienellä määrällä harmonista säröä siinä sinisignaalissa. Siten tuo suure on vielä keskenään edes jotenkin vertailtavissa eri vahvistimien kesken.
 
Painotuksia noihin mittauksiin liittyy toki. Voi olla, että THD ja teho on mitattu vain tietyllä taajuusalueella ylipäätään, ja eri THD mittaustavat saattavat painottaa vielä tiettyjä harmonisuuksia toisia enemmän, johtuen kuulon herkkyydestä aistia ne harmoniset herkemmin kuin toiset. Esim. Korkeammat harmoniset kerrannaiset on helpompi aistia kuin matalammat, vaikka niiden amplitudi olisikin vastaava. Samoin myös tietyt harmoniset kerrannaiset saattavat peittää toisia vastaavia kuulumasta. Näitä juttujahan on puitu usea vuosikymmen: Miten saada särön mittaaminen vastaamaan parhaiten kaikkien ihmisten mutkikasta, ja usein hyvin yksilöllistä tapaa, kuulla asioita.
 
Joku joka haluaa ajaa kitarasoundinsa rosolle arvostaa varmaan suurempia lukemia THD:ta kuin ihminen joka omaa ajattelumallin, että kaikki särö on pahasta. Useinhan nämä makuasiat ovat vielä sidoksissa erilaisiin musiikillisiin konteksteihin.
 
Harmonisen särön ongelma on myös se, että kun puhutaan useista eri taajuuksista koostuvista signaaleista (eli käytännöstä) pienikin määrä harmonista säröä aiheuttaa keskeismodulaatiosäröä, jonka taajuudet harvemmin ovat musiikillisissa intervalleissa alkuperäisen signaalin suhteen joten keskeismodulaatiosärö on mielettömästi helpompaa aistia kuin pelkkä harmoninen särö. Eli se "lämmin" soundi soittaessa sooloa toimii, mutta muuttuu pelkäksi puuroksi kun soitetaankin sointuja. Liiallinen keskeismodulaatiosärö kun tuhoaa signaalin "erottelevuuden".
 
Onko se tehonmittaus oikeasti vahvistimien rakenne-erot huomioonottaen tasapuolinen, jos ajatellaan vain vahvistimen tuottaman melun määrää?
 
On ja ei. Se teho pienellä määrällä harmonista säröä on helppo mitata todella vertailukelpoisesti eri vahvistimien kesken. Sen tehon perusteella voi sitten vaikka laskea paljonko tuottaa mökää kaiutin jonka herkkyys on vaikka 90 dB / 1W @ 1m. Watin teholla saat metrin päästä mitattuna mökää ulos sen 90 dB (huomaa, että kyseessä luonnollisesti ja tietenkin pelkkä nimellisarvo), kaksinkertaistamalla tehon 3 dB lisää ja kymmenkertaistamalla tehon 10 dB lisää. Ihan perus kaavat.
 
Tai sitten niillä vahvistimilla voi ajaa kohinaa kaiuttimiin tietyn tehon verran ja mittarilla todeta äänenpaineen taajuuskaistan puitteissa.
 
Mutta ongelma on se, että aika harvoin vahvistimia verrataan tuolla tavoin sitten käytännössä. Usein se vertailu keskittyy ihan kaikkeen muuhun. Vaikka vaan puhtaasti yksilöllisiin preferensseihin hyvästä soundista.
 
Sä voit repiä jostain pari erilaista kitaravahvistinta jotka tuon lineaarisuuden puitteissa ovat hyvinkin keskenään vertailukelpoisia, mutta eivät todellakaan ole enää sitä sen lineaarisen toiminnan ulkopuolella, miten aika monia kitaravahvistimia tupataan kuitenkin käyttämään. Ideana just vaikka se, että se 30W Vox AC30 on ihan erilainen vahvistin kuin kuin vaikka 30W Mesa Transatlantic. Se teho tai THD lukema ei esimerkiksi kerro miltä se vahvistimen särö vaikka kuulostaa ja tykkääkö joku siitä tietyissä konteksteissa, eikä voikaan kun se on niin pirun yksilöllistä. Jos särö on miellyttävää sitä todennäköisesti sietää signaalissa enemmän, se voi jopa jäädä suurilta osin huomaamatta. Silloin on helpompi julistaa toinen vahvistin jotenkin tehokkaammaksi kuin toinen, vaikka käytännössä ollaan verrattu ihan kaikkea muuta kuin vaan sitä tehoa.
 
Putkivahvistimia on toki erilaisia ja ne säröytyvät eri tavalla.
Juurikin niin. Samoin transistorivahvistimia on myös erilaisia ja nekin säröytyvät eri tavoin riippuen mallista. En vaan pysty vetämään noista kahdesta mitään yleistystä kun on käytännössä tullut vastaan niin paljon erilaisia vekottimia puolin ja toisin. Yleisimmät kliseet olen kyllä kuullut lukemattomia kertoja.
 
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta silti vahvistimien teho mitataan jollakin tavalla. Minkälaisilla säännöillä tuo tapahtuu?
 
"Säännöthän" ovat helvetin vaihtelevat. Ideana on, että teho suureena ei ole vaikea mitattava, mutta mittausjärjestely kyllä vaikuttaa lopputulokseen paljonkin. Joku Google varmaan antaa kattavamman vastauksen. Jotkut eivät noudata mitään sääntöjä, jopa täysin standardisoituja mittaustapojakin on useita erilaisia. Eroja löytyy varmaan esim. siinä millä % harmonista säröä teho on mitattu, kuinka laajalla taajuusalueella, ja vaikka siitä kuinka kauan vahvistimen täytyy kyetä tuottamaan se teho. Riittääkö muutama millisekunti (voi olla ihan toimiva audiokäytössä) vai pitääkö se antoteho pystyä ylläpitämään tuntikausia (esim. moottorien tms. ohjaaminen).