Kitarat: kitarakamat ›

Gabe: Tämä ketju saa nostalgiseksi. :)
 
Tuli mieleen että on ne ajat vain muuttuneet äkkiä. Poika juuri kuuntelee musiikkia tabletilla näpytellen. Kun itse olin pieni ja asuin Lapissa niin piti aina väijyä onko jonkun vanhemmat lähdössä käymään Rovaniemellä ja sitten se oli 150km/suunta jos halusi levykauppaan hankkimaan uutta musiikkia. Kun tuli tietokone, internet ja mahdollisuus tilata levyjä sitä kautta suoraan kotiin tuntui kuin olisi ihan uusi maailma auennut.
 
Itsellä taitaa olla suurin osa lp-levyistä ostettu sinä aikana ennen nettiä, kun kerättiin koulussa mahdollisimman suuri porukka ja tilattiin Epe's'iltä, Arimanilta tai vastaavasta pahvilaatikollinen levyjä. Netti ei tuota fyysisten tallenteiden osalta hirveästi muuttanut vaikka tietysti valinnanvara laajeni pallon laajuiseksi. Sitä ennen taisin ostaa kaikki levyt uusina tai käytettyinä paikallisesta divarista (jossa oli myös uusia levyjä ja lehtiä). Alle 20 tuhannen asukkaan paikkakunnalla ei tainnut olla yhtään varsinaista erikoisliikettä, mutta parissa isommassa marketissa oli suppeahkot levyosastot.

jra: Itsellä taitaa olla suurin osa lp-levyistä ostettu sinä aikana ennen nettiä, kun kerättiin koulussa mahdollisimman suuri porukka ja tilattiin Epe's'iltä, Arimanilta tai vastaavasta pahvilaatikollinen levyjä. Netti ei tuota fyysisten tallenteiden osalta hirveästi muuttanut vaikka tietysti valinnanvara laajeni pallon laajuiseksi. Sitä ennen taisin ostaa kaikki levyt uusina tai käytettyinä paikallisesta divarista (jossa oli myös uusia levyjä ja lehtiä). Alle 20 tuhannen asukkaan paikkakunnalla ei tainnut olla yhtään varsinaista erikoisliikettä, mutta parissa isommassa marketissa oli suppeahkot levyosastot.
 
Ei ollut alle viidentuhannen asukkaan paikkakunnallakaan. :) Itselläni ei ollut sen vertaa kavereita että olisi saanut tuollaista kasaan, mutta vanhemman serkun varastoja kävin kyllä penkomassa.. se tilasi jostain niitä.

Gabe: Kun itse olin pieni ja asuin Lapissa niin piti aina väijyä onko jonkun vanhemmat lähdössä käymään Rovaniemellä ja sitten se oli 150km/suunta jos halusi levykauppaan hankkimaan uutta musiikkia.
 
Sama juttu. Lisäksi äkkäsin yläasteiässä kirjaston kaukolainaamisen mahtavuuden. Tuli selailtua kaikenlaisia Record Collector -katalogeja, ja bongailtua kiinnostavan kuuloisia bändejä ja levyn nimiä. Niitä sitten vaan kylmästi tilaukseen. Pari markkaa muistaakseni maksoi, kun niitä jostain päin Suomea löytyi. Näitä enemmän ja vähemmän onnistuneita löytöjä sitten nauhoiteltiin kasetille LP-levyiltä. Todellinen köyhän miehen piraattilahti oli tuo...

hallu: Se mun pointti oli että ei sitä hittiä tee levyhtiö, tuottaja tai cheekki, vaan sen hitin tekee se yleisö joka sen hitiksi nostaa, valitsee, hyväksyy, ihan miten vaan. Itsekin kuvittelin joskus, että ihmisiä voi manipuloida tykkäämään huonosta musiikista, mutta eihän se ole totta. Ihmiset tykkää ainoastaan hyvästä musasta eikä se, että ihmisten kuultavaksi saatetaan musiikkia, ole manipulointia vaan markkinointia tai julkista palvelua tai musiikkijournalismia, katsantokannasta riippuen.
 
Ei. Asia ei ole näin. Ei ihmiset tee sitä hittiä, vaan markkinointi. Ihmiset ostaa juuri sitä, mitä esim. Vain Elämäässä markkinoidaan. Ei siinä ole kyse, että ihmiset ostavat hyvää musiikkia, vaan ihmiset ostavat sitä, koska heille on sanottu, että se on hyvää. Kuten jo aiemmin kirjoitin tuolla siitä, miten ihmiset yht'äkkiä alkavat ylistää tuttua artistia vain, koska se itkee viikoittain telkkarissa.
 
Vai miksi ne artistit alkavat vasta siellä telkkarissa soittelemaan niitä sielun tunnekieliä? Jos kyse olisi siitä, että se on hyvää musiikkia, joka puhuttelee ihmisiä syvemmällä ymmärryksen tasolla, niin totta kai ne olisivat kuunnelleet niitä artisteja jo paljon ennen sitä ohjelmaa, koska ne artistit ja biisit ovat olleet kaikille tuttuja jo vuosia tai vuosikymmeniä.
 
Ihmisten käyttäytymisestä näkee, että suurimmalla osalla ei edes ole mitään musiikkimakua, vaan ne kuuntelevat ja hehkuttavat sitä, mitä radio ym. käskevät. Mieti nyt itse ihmisten käyttäytymistä.
 
Jos kyse olisi siitä, että se itse musiikki on hyvää. Jengi ostaisi sitä ja kuuntelisi sitä oikeasti vuosia. Niistä tulisi klassikkoja. Mutta nykyään ihmiset kuuntelevat sitä, mitä radio soittaa (markkinoi) ja kaikki vanhat unohtuu suurin pirtein saman tien. Ei niitä ketään enää kuuntele tai pidä hyvänä, kun hypetys ja markkinointi on loppunut. Äkkiä tuntuu vaikenevan sielun viulut, kun radio tuuttaa aalloille uuden ykköshitin...
 
Se nyt vaan on totta, että keskiverto ihminen on älyllisesti aika helvetin tyhmä. Toki se on niitä totuuksia, joiden ääneen sanominen on epäkorrektia, mutta ei se sitä mihinkään muuta. Ja säästän mielipahaa toteamalla jo etukäteen, että itse olen se kaikkein tyhmin eli ei tässä minusta ole kyse... ;)
 
Se että joku tykkää siitä biisistä tarkoittaa sitä että se on hyvä biisi. Jos minä en tykkää siitä biisistä ei tarkoita sitä, että biisi olisi huono (jos joku muu tykkää siitä), vaan että minulta puuttuu kyky tykätä siitä biisistä. Muussa tapauksessa asettuisin toisen ihmisen yläpuolelle pitämää itseäni parempana ja arvostelukykyisempänä ja asioista paremmin perillä olevana, silloin olisin lopullisesti pihalla koska riistäisin itseltäni mahdollisuuden oppia lukitsemalla vastauksen oman mukavuusoalueeni mukaan.
 
E: jatkan vielä yhden lauseen :-). Jos pidän jotakin kappaletta huonona tai hyvänä, ei keroo siitä kappaleesta, vaan se kertoo minusta. Se kertoo siitä, mikä minua koskettaa ja saa suuttumaan ja reaktioni kertoo asenteestani elämään ja toisiin ihmisiin. Siksi biisi ei voi olla paska, vaan ainoastaan minä voin olla paska. Tietenkin jos kappale ei tavoita ketään eikä kosketa ketään eikä tule kenekään ymmärtämäksi, niin pitää miettiä onko se musiikkia lainkaan, en tiedä miten raja-alueella pitäisi ajatella.
 
Tarina on kaunis, mutta täyttä tuubaa kuten Cheek itse. :D Huumorilla tämä, mutta silti olet väärässä. Kyllä huonoakin musiikkia on. En nyt väitä, että minä voisin määritellä, mikä on absoluuttisesti huonoa, mutta se on fakta, että paskaa musiikkia on olemassa...

Lienee niin, että on erilaisia tapoja millä musiikki voi olla hyvää tai huonoa. En tiedä voiko olla absoluuttisen huonoa musiikkia, tai jos on, niin onko se musiikkia ollenkaan?

Laulava Kylätohtori: .......................
Tarina on kaunis, mutta täyttä tuubaa kuten Cheek itse. :D Huumorilla tämä, mutta silti olet väärässä. Kyllä huonoakin musiikkia on. En nyt väitä, että minä voisin määritellä, mikä on absoluuttisesti huonoa, mutta se on fakta, että paskaa musiikkia on olemassa...
 
Nyt näkisin (edellyttäen, että kykenisin olemaan mitään mieltä oikein mistään), että olemme eri linjoilla tässä asiassa :-D. Mutta filosofialleni uskollisena minun täytyy tietenkin hyväksyä se ettet näe asiaa kanssani samalla tavalla. Lisäksi argumenttisi "olet väärässä" on nasevuudessaan niin vastaansanomaton eikä jätä tilaa minkäänlaisille lisäperusteluille ettei tästä oikein saa varmaan tämän enempää irti.

Laulava Kylätohtori: Ei. Asia ei ole näin. Ei ihmiset tee sitä hittiä, vaan markkinointi. Ihmiset ostaa juuri sitä, mitä esim. Vain Elämäässä markkinoidaan. Ei siinä ole kyse, että ihmiset ostavat hyvää musiikkia, vaan ihmiset ostavat sitä, koska heille on sanottu, että se on hyvää. Kuten jo aiemmin kirjoitin tuolla siitä, miten ihmiset yht'äkkiä alkavat ylistää tuttua artistia vain, koska se itkee viikoittain telkkarissa.
 
Vai miksi ne artistit alkavat vasta siellä telkkarissa soittelemaan niitä sielun tunnekieliä? Jos kyse olisi siitä, että se on hyvää musiikkia, joka puhuttelee ihmisiä syvemmällä ymmärryksen tasolla, niin totta kai ne olisivat kuunnelleet niitä artisteja jo paljon ennen sitä ohjelmaa, koska ne artistit ja biisit ovat olleet kaikille tuttuja jo vuosia tai vuosikymmeniä.

 
En nyt tajua esimerkkiäsi lainkaan.
 
Vain Elämässä nimenomaan on mukana artisteja ja kappaleita jotka ovat soitelleet ihmisten tunnekieliä aiemmin. Osa artisteista on kyllä varsin nuorta polvea, mutta kappaleet ovat kai kaikki jonkin tason hittejä, vanhoja tai uusia. Ja kappaleita on kuunneltu paljon jo ennen ohjelmaakin.
 
Markkinointi ja brändääminen toki auttaa isosti, jotta formaatista saadaan tulosta, mutta ei ko. formaatin, artistien ja kappaleiden suosio pelkästä markkinoinnista tule.

Niintota...
 
Jos joku voi soittaa huonommin kuin joku toinen, niin kyllähän silloin joku voi tehdä biisin huonommin kuin joku toinen. Tästä ei ole enää pitkä matka genreen, jossa asiat tehdään huonosti.
 
Minua häiritsee sellainen tuotanto, josta tulee se maku että ihmiset eivät tee parastaan. Iskelmäpuolella on vähän liikaa sellaista. Tai sellaiset laulajat, jotka eivät kertakaikkiaan osaa laulaa mutta julkkisstatus riittää laulukeikkojen tekemiseen.
 
Ei meillä ole sellaisia urheilutähtiäkään, jotka eivät ole millään tavalla lahjakkaita lajissaan. Jos kaalimato on syönyt aivot, ei fysiikan nobel ole kovin herkässä (politiikassa kyllä pärjää hienosti). Mutta nyt kaikki onkin vaan hyvää ja kaunista, kun musiikista tulee puhe.
 
Musiikissa on aivan liikaa sellaisia miljonääreiksi asti nousseita tähtiä, joilla ei ole minkäänlaisia musiikillisia lahjoja. Heidän nousunsa pitäneekin ajatella jonkinlaisen yleisviihteen kannalta. Jospa he ovatkin jonkinlainen kiertävä tivoli, jossa ihmiset itse viihdyttävät itseään? Soihan tivolissakin koko ajan, mutta ei sinne kukaan musiikin tason takia lippua osta.
 
Ehkäpä muusikkona on vaikea sulattaa sellaisia menestymisiä, jotka tapahtuvat omalta kannalta katsoen epäoikeudenmukaisesti. Että on itse parempi muusikko ja siitä huolimatta juuri se toinen ajelee Bentleyllä.
 
Jospa ne perkeleen huijarit ovat vain meitä rivimiehiä parempia showmiehiä?

Kefiiri: Lienee niin, että on erilaisia tapoja millä musiikki voi olla hyvää tai huonoa. En tiedä voiko olla absoluuttisen huonoa musiikkia, tai jos on, niin onko se musiikkia ollenkaan?
 
Jos on absoluuttisesti hyvää ja absoluuttisesti huonoa, niin pitää olla tavat määritellä eri osa-alueiden hyvyys. Montako pistettä saa mistäkin nuotista ja niin edelleen.

Kirjallisuuden puolella vähän vastaava näyte markkinoinnin voimasta on Finlandia-palkinto. Ei se kirja ole yhtään parempi tai huonompi sen jälkeen kun Baba Lybeck on sen valinnut voittajaksi, mutta myynti on kymmeniä kertoja suurempi kuin jos kirja olisi valittu vain kuuden joukkoon. Mitä muuta tuo myynnin kasvu on kuin markkinoinnin voimaa? Luultavasti aika kusisen raapustuksenkin saisi tuolla keinolla myymään kohtuullisia lukuja jos sellainen ihmiskoe tehtäisiin.
 
Ei Vain elämää artistit ole ohjelmaan päästyään parempia tai huonompia kuin ennen, tai joku ohjelmasta kieltäytynyt, mutta levy- ja keikkamyynti on hetken aivan eri luokkaa kuin olisi ollut ilman ohjelman tuomaa mainosta. Toisaalta markkinointikaan ei ole kaikkivaltias, tuskin Sony BMG tuhlaa senttiäkään artisteihin hyvää hyvyyttää, mutta siitä huolimatta kaikista Idols-voittajista ei tullut makkaraa Asko Kallosen leivän päälle. Onneksi heidän kannaltaan.
 
Funkånaut: Jos on absoluuttisesti hyvää ja absoluuttisesti huonoa, niin pitää olla tavat määritellä eri osa-alueiden hyvyys. Montako pistettä saa mistäkin nuotista ja niin edelleen.
 
Jazzmiehelle privaa, niin saattaa matriisi napsahtaa postilaatikkoon.

Funkånaut: Jos on absoluuttisesti hyvää ja absoluuttisesti huonoa, niin pitää olla tavat määritellä eri osa-alueiden hyvyys. Montako pistettä saa mistäkin nuotista ja niin edelleen.
 
Arvostellaanhan kirjoituksiakin, vaikkei ole määritelty mitään absoluuttisia mittareita tyyliin 'montako pistettä saa mistäkin sanasta'.
 
Toisaalta, tuskin kukaan väittää, että kaikki maailman ihmiset ovat yhtä hyviä kirjailijoita. Ei ole kuin loistavia kirjailijoita ja jos joku pitää jotain huonona kirjailijana niin se johtuu vain ihmisen omasta tyhmyydestä, koska ei pysty ymmärtämään kirjailijan nerokkuutta.
 
Samanlaisesta subjektiivisesta kokemuksesta musiikissa on kyse. Taiteesta, jota on mahdoton arvottaa absoluuttisesti, koska mittareita ei yksinkertaisesti ole. Mutta jos kirjallisuutta ja taidetta yleensäkin pystytään arvostelemaan, niin miksei musiikkiakin.

Laulava Kylätohtori:...yhtä hyviä kirjailijoita....
 
Kirjojen kanssa (hyvä kun tuli puheeksi) on niin että suoritus voi olla teknisesti puhdas, mutta tarina ei kiinnosta itseä/ketään. Tehdasmaisesti tehty hittimusiikki on minusta täsmälleen samanlaista.

BugBadWolf: Kirjojen kanssa (hyvä kun tuli puheeksi) on niin että suoritus voi olla teknisesti puhdas, mutta tarina ei kiinnosta itseä/ketään. Tehdasmaisesti tehty hittimusiikki on minusta täsmälleen samanlaista.
 
Suurin osa nykyisestä kitaravetoisesta musasta sisältyy myös tuohon.

Laulava Kylätohtori: Arvostellaanhan kirjoituksiakin, vaikkei ole määritelty mitään absoluuttisia mittareita tyyliin 'montako pistettä saa mistäkin sanasta'.
 
Toisaalta, tuskin kukaan väittää, että kaikki maailman ihmiset ovat yhtä hyviä kirjailijoita. Ei ole kuin loistavia kirjailijoita ja jos joku pitää jotain huonona kirjailijana niin se johtuu vain ihmisen omasta tyhmyydestä, koska ei pysty ymmärtämään kirjailijan nerokkuutta.
 
Samanlaisesta subjektiivisesta kokemuksesta musiikissa on kyse. Taiteesta, jota on mahdoton arvottaa absoluuttisesti, koska mittareita ei yksinkertaisesti ole. Mutta jos kirjallisuutta ja taidetta yleensäkin pystytään arvostelemaan, niin miksei musiikkiakin.
 
Itse pyrin ulos kokonaan "hyvä - huono" ajattelusta ja yritän arvottaa ja arvioida asioita muilla kriteereillä. Viimeksi kokeilin ajatella "kiinnostava - tylsä" akselilla, mutta siinä on riski painottaa liiaksi viihteellisyyttä. Tuo bugbadwolfin mainitsema seikka ettei musiikkia tehdä aina tosissaan, on aika lähellä sitä ajattelua kun itse pidin jotakin musiikkia epärehellisenä (ja tarkoitin sillä juuri laskelmoidusti tai ei niin tosissaan tehtyä musaa).
 
Kävi niin, että "Iskelmä Suomi" dokkarisarjassa Veksi Salmi kertoi kasarin kuumimmasta hitistä "Elämän Valttikortit" joka oli tehty niin, että vedettiin tarkoituksella överiksi ihmisen katumus, huonot valinnat ja rakkauden kaipuu. Siitä biisistä tuli hitti, vaikka tekijät eivät siihen uskoneet ja olivat "kieli poskessa" sitä värkänneet. Siitäpä johtui mieleen ajatus, että kuulija on aktiivinen osapuoli musiikin tapahtumisessa. Me soittajat ja musiikin tekijät helposti ajattelemme asiaa niin kovin tekijäkeskeisesti, että luulemme sen biisin selittävän itse itsensä. Luulemme, että kappaleeseen kätketyt merkitykset ovat tekijän sinne laittamia. Niinhän asia ei ole, vaan kuulija antaa merkityksen kuulemalleen. Laulu sanoineen muotoutuu vasta kun se kuulijan tajunnassa tämän kokemuksiin resonoimalla saa vasta merkityksensä ja se todellakin voi olla ihan muuta kuin mitä tekijä tarkoitti tai edes ajatteli. Siitä seuraa myös, että laulu tai musiikkikappale saa jokaisen kuulijan kokemuksessa uudenlaisen merkityksen jolloin oikeastaan laulu syntyy uudelleen jokaisella kuuntelulla. Minä uskon, että teoksen tekijä ja teoksen kokija yhdessä luovat jokaisessa kohtaamisessa tähän maailmaan uusia merkityksiä. Merkityksiä jotka ovat mahdottomia toistaa ja ainoastaan kokijan tajunnassa puhtaina ilmeneviä ja niiden jakamisyritykset johtaa väistämättä uusiin kohtaamisiin ja merkitysten syntymisiin.

Funkånaut: Suurin osa nykyisestä kitaravetoisesta musasta sisältyy myös tuohon.
 
Ah. Määritelmien ero (taas). Sama kieli, eri tarkoitukset.
 
Minun sanastossani hitti on se, joka on listoilla. Oli genre mikä hyvänsä. Kitaramusiikkiakin voi soittaa teollisesti.

hallu:...Minä uskon, että teoksen tekijä ja teoksen kokija yhdessä luovat jokaisessa kohtaamisessa tähän maailmaan uusia merkityksiä....
 
Noinhan se juuri menee. Virallistetaan tuo uskonkappale ;D
 
Todistan sen oikeaksi käänteistämisen kautta. Kuinka monesti foorumilla voi törmätä tilanteeseen, jossa jotakin ihmisetä ei vain kerta kaikkiaan saa ymmärtämään. Vaikka kuinka selität sanoneesi että seinä on valkoinen, sinua syytetään seinän väittämisestä mustaksi.
 
Jos selkokielinen teksti on niin jumalattoman vaikeaa käsittää, onhan selvää että runomuotoinen lyriikka yhdessä äänensävyjen kanssa räjähtää jokaisessa päässä eri tavalla.
 
Kaikki tarinat koskettavat jotakuta jossain. Ja monella tavalla. Oletteko koskaan nähneet vanhan naisen itkevän kuullessaan Letkiksen? Minä olen. Pidin hulluna, kunnes selvisi että ukkovainaan kanssa tuo renkutus oli ollut puolisen vuosisataa pariskuntaa jollain tavalla yhdistävä juttu.
 
Aina kun sitä luulee suojauksensa täydelliseksi, vyön alle osuu juna.

niviman: Harraste- ja ammattimuusikot altistuvat vuosikymmenien aikana suurelle määrälle musiikkia. Se muovaa muusikoiden aivoja. Sanotaan, että musiikkimaku kehittyy. Asialla on kuitenkin harmillinen kääntöpuoli. Musiikkimaun kehittyminen johtaa siihen, että on vaikea ymmärtää maallikoiden musiikkimieltymyksiä. Monet radiossa soivat biisit kun kuulostavat muusikoiden korviin ennalta-arvattavilta ja jopa tylsiltä. Vielä vaikeampaa on itse säveltää tuollaisia lastenlaulutasoisia melodioita.
 
Todennäköisesti maallikot saavat heille suunnatusta musiikista yhtä hienoja elämyksiä kuin muusikot omista suosikeistaan.
 
Sekin on mielenkiintoista, että missä muodossa periaatteessa saman toimijan tuottama tavara kelpaa. Rolling Stones kerää edelleen suurimmat massit kiertueillaan, mutta Mick Jaggerin soololevy myy 1000 kappaletta. U2 on samoin yhä kurantti rahantekokone, mutta ei levyttävänä yhtyeenä. Edes heillä ei ole hallussa sitä kaavaa millä voisi laskea yleisön maun ja toistaa temppu kerran toisensa jälkeen. Eivät varmaan itsekään tajua missä välissä midaksen kosketus katosi, muodikkuuden puute ei voi olla ainoa syy, koska tuote myy edelleen loistavasti spektaakkelina.
 
Suurelle yleisölle suunnattu ja menestyvä tuote sisältää kait lähes aina jossain suhteessa karismaa, vanhaa tuttua, ripauksen uusinta uutta, ennalta-arvattavuutta pienellä twistillä (kuten tv-kokki sanoisi), onnistunutta markkinointia/brändäystä ja sattumaa. Lahjakkuutta on oltava jollain projektin tasolla, oli se sitten artisti tai tauskajoukot. Vain elämää -kaltainen formaatti vähentää sitten uutuuden vaatimusta ja sattuman osuutta.
 
Jos on sitä mieltä, että on kohdannut vääryyttä koska ei ole saanut markkinoinnin kannalta otollisia ulkonäkögeenejä, tai kun perinteinen melodiaan perustuva musiikki ei enää käy räpätyksen aikana kaupaksi, niin kannattaa katsoa tämä: https://www.youtube.com/watch?v=O9VTrjOAn7E

BugBadWolf: Kirjojen kanssa (hyvä kun tuli puheeksi) on niin että suoritus voi olla teknisesti puhdas, mutta tarina ei kiinnosta itseä/ketään. Tehdasmaisesti tehty hittimusiikki on minusta täsmälleen samanlaista.
 
Tämän voi toki ajatella näinkin.
 
Toisaalta myös se kirjailia on yleensä yksi henkilö. Hän kyllä kehittyy ajan myötä kirjoittamisessa, niinkuin varmaan kaikki jossain tekemisessä.
Siltikin hänellä voi olla uransa aikana vain vaikka yksi hieman enemmän myyvä tai luetumpi kirja/teos. Kirjailihan kirjoittaa myös omista lähtökohdista(kukapa ei näin tekisi, mitä sitten hommaakin) ja niihin vaikuttaa luonnollisesti se eletty elämä.
Teksti voi olla samalla kirjailijalla teoksesta toiseen siis todellakin hyvää, se voi jopa parantua, mutta kirjat eivät muuten kiinnosta ihmisiä tai ne ovat sellaista aiheesta jonka kirjailija itse on jo kirjoittanut loppuun.
Pitäisi varmaan kasvattaa enemmän elämän kokemusta, että sitä uutta kulmaa ja näkökantaa tulisi. Mahdollisesti ihan uusia aiheitakin.
 
Jonkun "tehdasmaisesti" tehdyn hittimusiikin kanssa on tilanne taas hieman toinen. Koska sitä saattaa tehdä hyvinkin suuri ryhmä ja se kappale voidaan valita lukuisten säveltäjien joukosta. Näin ei yhden tai kahden ihmisen kokemukset, osaamiset ja heidän tyylit vaikuta niinkään siihen lopputulokseen, varsinkin jos puhutaan näistä amerikan isoimmista "tähdistä".
Varsinainen artisti voi vain laulaa ja pitävää julkisuuskuvaansa sellaisena, että ovat tarpeeksi otsikoissa. Näin hänellä on etulyöntiasema verrattuna kirjailijaan, joka tekee hommansa yksin. Toki kirjailijakin voi vaikuttaa tuohon julkisuuskuvaansa, mutta itse kirjoitystyön hän tekee siis itse, eli työryhmä tai koneisto on huomattavasti paljon pienempi.
 
Siltikään jonkun kirjan tai levyn myynti ei kerro välttämättä sen absoluuttisesta hyvyydestä, eikä myöskään huonoudestaan. Näin ainakin itse ajattelisin, mutta ei tämäkään ole mitään absoluuttista totuutta.
Harmillisen paljon tuntuisi nykypäivänä vaikuttavat niin musiikissa kuin jopa kirjoissakin tekijöiden aivan muunlaiset kyvyt/piirteet/ominaisuudet jne. sen ihmisen/artistin/bändin kiinnostavuuteen. Seksi ja kaikenlaiset törppöilyt myy...
Loppukevennykseksi :)
https://www.youtube.com/watch?v=ztJS7VGgLHA

hallu: Itse pyrin ulos kokonaan "hyvä - huono" ajattelusta ja yritän arvottaa ja arvioida asioita muilla kriteereillä. Viimeksi kokeilin ajatella "kiinnostava - tylsä" akselilla, mutta siinä on riski painottaa liiaksi viihteellisyyttä. Tuo bugbadwolfin mainitsema seikka ettei musiikkia tehdä aina tosissaan, on aika lähellä sitä ajattelua kun itse pidin jotakin musiikkia epärehellisenä (ja tarkoitin sillä juuri laskelmoidusti tai ei niin tosissaan tehtyä musaa).
 
Kävi niin, että "Iskelmä Suomi" dokkarisarjassa Veksi Salmi kertoi kasarin kuumimmasta hitistä "Elämän Valttikortit" joka oli tehty niin, että vedettiin tarkoituksella överiksi ihmisen katumus, huonot valinnat ja rakkauden kaipuu. Siitä biisistä tuli hitti, vaikka tekijät eivät siihen uskoneet ja olivat "kieli poskessa" sitä värkänneet. Siitäpä johtui mieleen ajatus, että kuulija on aktiivinen osapuoli musiikin tapahtumisessa. Me soittajat ja musiikin tekijät helposti ajattelemme asiaa niin kovin tekijäkeskeisesti, että luulemme sen biisin selittävän itse itsensä. Luulemme, että kappaleeseen kätketyt merkitykset ovat tekijän sinne laittamia. Niinhän asia ei ole, vaan kuulija antaa merkityksen kuulemalleen. Laulu sanoineen muotoutuu vasta kun se kuulijan tajunnassa tämän kokemuksiin resonoimalla saa vasta merkityksensä ja se todellakin voi olla ihan muuta kuin mitä tekijä tarkoitti tai edes ajatteli. Siitä seuraa myös, että laulu tai musiikkikappale saa jokaisen kuulijan kokemuksessa uudenlaisen merkityksen jolloin oikeastaan laulu syntyy uudelleen jokaisella kuuntelulla. Minä uskon, että teoksen tekijä ja teoksen kokija yhdessä luovat jokaisessa kohtaamisessa tähän maailmaan uusia merkityksiä. Merkityksiä jotka ovat mahdottomia toistaa ja ainoastaan kokijan tajunnassa puhtaina ilmeneviä ja niiden jakamisyritykset johtaa väistämättä uusiin kohtaamisiin ja merkitysten syntymisiin.
 
Totean vain, että kyllä melko vähäjärkinen saa olla, jos esim. Matti Nykkäsen biisit iskee tajuntaan ja värisyttää ymmärryksen syvimpiä sopuikoita. Jos joku V-tyyli biisi syntyy aina uudelleen suurten merkitysten keskelle, niin totean vaan, että onneksi olkoon. Vitun hyvin menee...
 
Nykänen oli kärjistetty esimerkki, mutta löytyy sitä paljon muutakin paskaa, joka on näennäisesti paketoitu kiiltävämpään pakettiin, mutta on sisällöltään samaa tuubaa...
 
e. Mä en tajua tuota ylikorrektiutta, ettei paskaa voi sanoa paskaksi, vaan se pitää vääntää tuollaiseen "kaikki me ollaan yhtä hyviä" -muotoon, vaikka jokainen tietää, ettei se ole totta...