Kitarat: kitarakamat ›

joku muu sikko: Tulevat sukupolvet ei enää tarvitse kitaroita, koska kaikki vain räppää konebiitin päälle ja sekaan sämplätään pätkiä vanhoista biiseistä. Jou mään- Bronx gangsta muthafucka, yeah.
 
Ottamatta kantaa varsinaisesti kitaroihin, en voi uskoa, että moinen skenaario tulevaisuudesta voi olla mitenkään mahdollinen. Siis että kulttuuri köyhtyisi ja pelkistyisi jolloin kakki tekee vaan jotakin. Kaukana historiassa on se aika kun kakki vaan joikasi nuotiolla jonkun toteemin ympärillä, mutta sen jälkeen kulttuuri ja musiikkikulttuuri erityisesti on rikastunut muunatutunut ja muuttunut kokoajan vain monimuotoisemmaksi ja kaikki eivät varmasti tule tekemään jotakin samaa vaan se tulee olemaan entistä pirstaleisempaa ja hajoaa entisestään kakenlaisiin genreihin ja sekeneihin samaan aikaan kuin myös niitä vanhoja juttuja harrastetaan ja tehdään.
 
Käsittääkseni Sibeliusakatemian kansanmusiikkiosastolla edelleen opetetaan jouhinkon soittoa eikä jouhikko edes edusta mitään kovin isoa musiikillista trendiä. Varmasti tulevaisuudessa vanhojen tapojen rinnalle tulee koko joukko uusia tapoja tehdä asioita ja koneellisen ja elektronisen musiikin saralla näkymät ovat yhtä rajattomia kuin itse avaruus ja miksei muuallakin. Esimerkiksi robotit voi ohjelmoida soittamaan perinteisiä soittimia mikä tarjoaa häkellyttäviä visioita mitä tulevaisuudessa saatamme nähdä.
 
Toki tiedän, että jopa yliopistollisella tasolla on oppineet esittäneet huolensa viihdekulttuurin ja median aiheuttavan ihmiskunnan laajamittaista henkistä degeneroitumista. Huoli voi olla aiheellinenkin ja toki lyhytjänteisyys, keskittymiskyvyttömyys, ja lopulta näköalattomuus, voi johtaa kulttuuriseen köyhtymiseen. Minä olen vain optimisti enkä voi kuvitella että ihmiskunnalle voisi käydä niin huonosti, vaan uskon kaikkiin murroksiin liittyvän saman pelon kaiken loppumisesta ja tuhoutumisesta kun ei osata kuvitella mitä se uusi on jota rakennetaan ja kun ei voida vielä nähdä kriisin tuolle puolelle sitä millä tavalla ihmiset nousee entistä jalompina uuteen huomiseen. Niinhän sitä jo kaheksankytluvun alussa kun syntetisaattorit tulivat populaarimusiikkiin, ihan oikeasti oltiin huolissaan ihan täsmälleen samasta asiasta kuin nytkin. Miten käy kitaran, miten käy perinteiden..... ei niille mitenkään käy. Ne elää ja hengittää ja me ja lapsemme vaalii niitä ihmiskunnan aarteina.
 
Minä olen sitä mieltä, että kulttuuri on ainoa asia millä on mitään merkitystä. Se oin meidän perintö ja se on ainoa tärkeä ja uljas asia mitä ihmiskunta on kyennyt luomaan. Se on se aarre mitä meidän tulee vaalia ja aina niin kauan kuin yksikään ihminen hengittää, sitä jollakin tasolla tullaan myös vaalimaan. Toki menneisyydessä on jälkiä kulttuureista jotka ovat painuneet historian hämäriin ja niistä on enää rippeitä jäljellä, mutta ne eivät vielä edusta sitä suurta saavutusta jonka äärellä nyt olemme, vaan ne ovat vain rippeitä siitä kehdosta jossa nykyinen maailman kulttuuri on saanut alkunsa.
 
Kitara on osa sitä ja siksi se ei tule koskaan kokonaan katoamaan.