Aihe: Korkealta
1
timhak01
04.04.2016 08:36:37
Olen ilmeisesti laiska soittaja. Soitan poppoossa, jossa on trumpettia,viulua yms. orkesterisoittimia. Sitten varsinaiseen vikinän aiheeseen: Basosovitukset liikkuu pienen d:n ja e1:n välillä. On vahingossa matalampiakin säveliä. Pahimmillaan menee tuonne h1:een joka on bassoklaavissa neljännellä yläapuviivalla. Meikäläisen "mukavuusalue" on 1-5 nauhojen alueella. Enkä oikein osaa hahmottaa primavistana noita korkeampia nuotteja. Aika paljon siis liikutaan varsinaisen bassoviivaston yläpuolella. Sointuotteilla ollaan 10-17 nauhojen alueella. Loppuu Tokaista kohta nauhat.
Miten voisi asiallisesti ilmaista sovittajalle ongelman. Sovittaja on korkeasti koulutettu ammattimuusikko ja meikäläisellä on musaopistosta suoritettu 1/3 kymmenien vuosien takaa. Musiikkityyli on kuitenkin viihteellistä (Mononen, Lehtinen, Rota jne.), ei klassista.
Jotenkin on vaan tunne, että basso ei toimi kunnolla bassona, kun soitetaan jatkuvasti ylärekisterissä. Ja soundikin kärsii.
Typhus
04.04.2016 10:03:22
Voi olla että sovittaja ei vain ole tajunnut että voisi kirjoittaa basson oktaavi taikka kaksi alemmaksi. Sä voit varmasti sanoo ammattilaiselle suoraan tuosta. Tottakai kannattaa myös kysyä että haluuko se oikeasti että soitat noin korkeaa?
Tissit, bassot, perse, kalija.
okabass
04.04.2016 11:59:57 (muokattu 04.04.2016 12:02:10)
Niin. Basso on tuossa(kin) musiikissa = sovituksen alin ääni. Eli bassoäänien pitäisi pääsääntöisesti pyöriä siellä bassokitaran 5. nauhan alapuolella tai ( F-klaavi) nuottiviivastolla (muutama ala-tai yläapuviiva).
Sähköbasso on ns . transponoiva soitin, eli kirjoitetaan oktaavia korkeammalle kuin se soi. Olisiko tässä joku väärinymmärrys.
EP
04.04.2016 14:13:09
Kuulostaa aika oudolta.
Sovittajan pitäisi kyllä olla tutustunut kaikkien orkesterisoittimien äänialoihin ja miten niille kirjoitetaan.
Saimou
04.04.2016 15:17:08 (muokattu 04.04.2016 15:17:27)
 
 
Sattuuhan sitä koulutetullekin että basso jää lapussa väärään oktaaviin. Kysy kohteliaasti sovittajalta että näinkö haluat, vaiko mieluummin näin oktaavin alempaa.
JudeJude
04.04.2016 19:10:49
Saimou: Sattuuhan sitä koulutetullekin että basso jää lapussa väärään oktaaviin. Kysy kohteliaasti sovittajalta että näinkö haluat, vaiko mieluummin näin oktaavin alempaa.
 
Aamen!
 
Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!
"Kaikki jotka soittavat bassoviulua tai pasuunaa, ovat useimmiten neuvottomia." -Anton Tsehov, Romaani bassoviulusta
JukkaPena
07.04.2016 12:52:36
Ammattipiireissä viihdeproggikset laitetaan kasaan aika nopealla aikataululla ja sovittajat on usein kiireisiä muusikkoja itsekin ja varsinkin komppisoittimilla (piano, basso, kitara & rummut) nuotit on aikalailla suuntaa-antavia ja virheitäkin saattaa sinne sekaan eksyä. Omien kokemusten pohjalta olen huomannut, että ammattilaiset kyselee aika paljon omista stemmoistaan tai ehdottaa stemmoihin kirjoitetuille asioille vaihtoehtoja. Keskustelukulttuuria kannattaa rakentaa ja vaalia.
 
Jos sovittaja on paikalla esim. treeneissä niin kannattaa kysyä asiasta kahden kesken, koska bändin yli "huutelu" voi viedä yhteistä treeniaikaa. Kuitenkin jos asia koskee muitakin soittajia niin silloin koko bändin kuullen kysyminen on järkevää. Omalla kohdalla on käynyt monta kertaa tilanne, jossa bändin kuullen kysymyksen esittänyt soittaja on tehnyt ainakin minulle palveluksen, koska en ole tajunnut edes kyseenalaistaa jotain kohtaa biisissä.
 
Viihde- ja big band -proggiksissa minua on rohkaistu ja olen sen seurauksena ottanutkin vapauksia komppilinjojen oktaavialojen suhteen. Jos kukaan ei sano mitään niin silloin homma on todennäköisesti ok tai jopa hyvin. Jos sanomista tulee niin sitten sanotaan vain "ok" ja tehdään kuten käsketään.
"Kulttuuri on vain tekosyy ryypätä pitempään. Menkää hiihtämään."
EP
07.04.2016 13:08:20
Näinhän se on "kiire" on kyllä erittäin hyvä syy tänä päivänä vähän joka asiassa.
Mutta totta kai kannattaa asia ottaa puheeksi, "oppia ikä kaikki" ja siinä homman mielekkyys.
timhak01
17.04.2016 12:44:56
Kiitoksia hyvistä vinkeistä. Nyt ollaan vähän varmemmalla pohjalla, kun antaa palautetta johtajalle.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)