Media ja viihde ›

Mircea Eliade - Ikuisen paluun myytti
 
Kirja, jonka olin jo pitkään halunnut lukea, ja johon olin törmännyt muiden teosten yhteydessä. Odotus palkittiin, sillä en muista milloin viimeksi jokin kirja olisi stimuloinnut älyllistä mielikuvitustani näin voimakkaasti. Kirjan "tieteellisyydestä" voi olla montaa mieltä, mutta Eliade tuo esille monia mielenkiintoisia näkemyksiä, jotka innoittivat ainakin allekirjoittaneen lukuisiin omiin pohdintoihin.
 
Ikuisen paluun myytti käsittelee suureellisesti arkaaisia ja myyttisiä tapoja hahmottaa inhimillistä olemassaoloa ja aikaa. Erityisessä tarkastelussa on vastakkainasettelu modernin ajatuksen lineaarisesta, jatkuvasta ja ainutkertaisesta ajasta ja perinteisemmän, syklisen ja kertautuvan aikakäsityksen välillä. Eliaden ajatukset ovat kiehtovia ja niistä lukisi mieluusti enemmänkin.

Wild String Of Voodoo Strat: Mircea Eliade - Ikuisen paluun myytti
 
Kirja, jonka olin jo pitkään halunnut lukea, ja johon olin törmännyt muiden teosten yhteydessä. Odotus palkittiin, sillä en muista milloin viimeksi jokin kirja olisi stimuloinnut älyllistä mielikuvitustani näin voimakkaasti. Kirjan "tieteellisyydestä" voi olla montaa mieltä, mutta Eliade tuo esille monia mielenkiintoisia näkemyksiä, jotka innoittivat ainakin allekirjoittaneen lukuisiin omiin pohdintoihin.
 
Ikuisen paluun myytti käsittelee suureellisesti arkaaisia ja myyttisiä tapoja hahmottaa inhimillistä olemassaoloa ja aikaa. Erityisessä tarkastelussa on vastakkainasettelu modernin ajatuksen lineaarisesta, jatkuvasta ja ainutkertaisesta ajasta ja perinteisemmän, syklisen ja kertautuvan aikakäsityksen välillä. Eliaden ajatukset ovat kiehtovia ja niistä lukisi mieluusti enemmänkin.
 
Kannattaa lukea, jos et vielä ole, Pyhä ja profaani. Muita ei taida olla Eliadelta suomennettukaan kuin näme kaksi. Englanniksi käännettyjä, jotka olen lukenut, voisin myös suositella: Myth and Reality, The Two and the One ja Shamanism: Archaic Techniques of Ecstasy.

Henri Henri Olavi: Kannattaa lukea, jos et vielä ole, Pyhä ja profaani. Muita ei taida olla Eliadelta suomennettukaan kuin näme kaksi. Englanniksi käännettyjä, jotka olen lukenut, voisin myös suositella: Myth and Reality, The Two and the One ja Shamanism: Archaic Techniques of Ecstasy.
 
Kiitos vinkeistä. Lukulistalle menevät, mutta saa nähdä kuinka kauan menee, että pääsen nohinkin perehtymään. Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa...

Chuangtse - Joutilaan vaelluksesta
 
Klassisen Kiinan proosaklassikko, Tao te chingin ohella filosofisen taolaisuuden perusteksti. Lämminhenkisesti tässä hymähdellään kaikenlaiselle oppineisuudelle, tehdään tyhjäksi ja tarpeettomaksi koko ajattelemisen prosessi; korostetaan yksinkertaisessa pysymistä, "luontaista ja luonnonmukaista".
 
Lämminhenkinen ja rauhallinen teksti, paikoitellen humoristinenkin. Suomennoksen laadusta huomaa kyllä, että runoilija-suomentaja Pertti Nieminen tuntee aihepiirin läpikotaisin ja että kiinankielisten tekstien parissa on hääräilty jo vuosikymmeniä.
 
Suosittelen tätä kirjaa varsinkin älyllisesti ja mielellisesti vilkkaille kavereille.

Christa Wolf - Medeia
 
Wolfin Medeia on kaikinpuolin merkittävä romaani; ensinnäkin se on mielenkiintoinen ja kekseliäs uudelleentulkinta Medeian myytistä ja toiseksi äärimmäisen terävä ja syvälle pureutuva psykologinen romaani. Kirsikkana kakun päällä on vielä omaperäinen, moderni kerronta, joka luo yhdä uuden ainutlaaduisuuden kerrostuman sekä syventää jokaista henkilöhahmoa hyvinkin inhimmilliseksi.
 
Monille saattaa tulla Medeian nimestä mieleen Euripideen samanniminen näytelmä, mutta kuten useimpien antiikin tragedioiden aiheet, oli myös Medeian tarina - tai pikemminkin myytti - useimpien antiikin ihmisten tiedossa. Euripideen näytelmä - samoin kuin Senecan - on vain yksi tulknta tuosta myyttistä. Wolf pitää tuon myytin hengissä tulkitsemalla sitä omalla tavallaan kohtelematta sitä kuitenkaan kuin muinaista ja koskematonta antiikkiesinettä ja tuo erityisesti modernin psykologisen ulottuvuuden siihen.
 
Romaanin psykologisuus herättää jokaisen keskeisen hahmon henkiin ja syventää näitä ilmiömäisellä tavalla: he ovat uskomattoman inhimillisiä ja heidän motiivinsa ja mielenliikkeensä avautuvat kiehtovasti ja lukijalle ymmärrettävällä tavalla. Wolfin Medeia on monella tapaa merkittävä kirjallinen teos, jonka uskon kestävän "esikuviensa" tavoin lukemattomia lukukertoja.

Hafez - Ruusu ja satakieli
 
Kokoelma runoja yhdeltä kiistatta merkittävimmistä persialaisista runoilijoista. Runot ovat pääsääntöisesti rakkausrunoja, mutta kuten lähes kaiken klassisen persialaisen rakkausrunouden kohdalla, ei Hafezinkaan lyyrisessä ja syvällisessä ilmaisussa pysty tekemään yksiselitteistä erottelua maallisen romanttisen rakkauden ja mystisen jumalaan kohdistuvan rakkauden välillä.
 
Vaikka Hafezin runot ovat 1300-luvun Persiasta, puhutelevat ne yhä voimakkaasti 2000-luvulla elävää länsimaista lukijaa. Romanttinen rakkaus näyttäytyy kokonaisvaltaisena tunteena, joka rieduttaa rakastajaa vieden tältä järjen, levon, rauhan ja kaikki muut halut paitsi olla rakastettunsa seurassa. Mystinen puoli on myös kiehtova kaikessa salaperäisyydessään, joka vihjaa lumoavalla tavalla ihmistä korkeammasta ja kätketystä todellisuudesta. Hafezin runot ovat syvällisiä ja aistikkaita, jotka ruokkivat niin sielua kuin sydäntä.

Saako tässä topikissa keskustella myös vähän tulevista kirjoista mitä meinaa lukea?
Noh, asiaan. Mulla odottaisi hyllyssä lukemista lahjaksi saatu Dostojevskin Idiootti. Homman nimi on se, että luen loppujen lopuksi aika vähän ja kaunokirjallisuutta en juuri ollenkaan. Mutta jotain klassikoita olen pyrkinyt lukemaan. Niin onko toi kirja samanlainen paska kuin Seitsemän veljestä taikka Vanhus ja meri. Elikkä ei yhtään mielenkiintoinen mutta jotenkin aikaansa sidottu ja täten noussut klassikkoasemaan.

En ole lukenut Idioottia, mutta minusta Vanhus ja meri oli oikeasti hyvä kirja. Seitsemän veljestä puolestaan tuntui ainakin joskus koulussa kun joutui lukemaan, ihan helvetin puuduttavalta. Nykyään tilanne voisi olla erikin, mutta toisaalta seitsemässä veljeksessä arvostus perustuu nähdäkseni enemmän siihen että se vain oli ensimmäinen lajissaan, toisin kuin Vanhus ja meri, joka on kerännyt kannuksensa enemmän kirjallisilla ansioillaan.

reaper666: Saako tässä topikissa keskustella myös vähän tulevista kirjoista mitä meinaa lukea?
Noh, asiaan. Mulla odottaisi hyllyssä lukemista lahjaksi saatu Dostojevskin Idiootti. Homman nimi on se, että luen loppujen lopuksi aika vähän ja kaunokirjallisuutta en juuri ollenkaan. Mutta jotain klassikoita olen pyrkinyt lukemaan. Niin onko toi kirja samanlainen paska kuin Seitsemän veljestä taikka Vanhus ja meri. Elikkä ei yhtään mielenkiintoinen mutta jotenkin aikaansa sidottu ja täten noussut klassikkoasemaan.
 
Vahvasti veikkaisin, ettet tule siitäkään pitämään.

Bullitt: En ole lukenut Idioottia, mutta minusta Vanhus ja meri oli oikeasti hyvä kirja. Seitsemän veljestä puolestaan tuntui ainakin joskus koulussa kun joutui lukemaan, ihan helvetin puuduttavalta. Nykyään tilanne voisi olla erikin, mutta toisaalta seitsemässä veljeksessä arvostus perustuu nähdäkseni enemmän siihen että se vain oli ensimmäinen lajissaan, toisin kuin Vanhus ja meri, joka on kerännyt kannuksensa enemmän kirjallisilla ansioillaan.
 
Painoin vahingossa plussaa ku piti lainata. Mutta siis toi vanhus ja meri on sellanen, että ei siinä mitään vikaa ole. Helposti sen luin yhdeltä istumalta (oli toki lyhytkin). Mutta en ymmärrä miksi se on siinä asemassa kuin on. Ei se mitenkään niiiiiin hyvä ole.

Sergei Fallinen: Vahvasti veikkaisin, ettet tule siitäkään pitämään.
 
Okei. Veikkaan kanssa :D ostin juuri silmarillionin niin luen sen pois alta ensin ni katotaan sitä Idioottia sitten taas.

reaper666: Homman nimi on se, että luen loppujen lopuksi aika vähän ja kaunokirjallisuutta en juuri ollenkaan. Mutta jotain klassikoita olen pyrkinyt lukemaan. Niin onko toi kirja samanlainen paska kuin Seitsemän veljestä taikka Vanhus ja meri. Elikkä ei yhtään mielenkiintoinen mutta jotenkin aikaansa sidottu ja täten noussut klassikkoasemaan.
 
Kyllä Seitsemän veljestä on asemansa "kirjallisilla ansioillaan" ansainnut ja vakiinnuttanut siinä missä Vanhus ja merikin. En aio tässä sen tarkemmin eritellä syitä, mutta sanotaan nyt vaikkapa, että melko mestarillisesti Kivi teoksessa esittelee esimerkiksi suomalaisen miehen, miestyypit.
 
Mielipiteen esittämisessä ei ole mitään väärää, mutta kyllä tuollaiset "paskaksi leimaamiset" kertovat silti mielestäni lähinnä kypsymättömästä arvostelukyvystä. Ei saisi antaa sen hämätä, että jokin on "vanha", tiettyyn aikaan sidottu. Tarinat ovat aina olleet enemmän tai vähemmän samoja - muuttumattomia - ajan muuttaessa vain kehyksiä.
 
Nähdä metsä puilta, see?

reaper666: No mun mielestä ne oli paskoja. Vanhuksen ja meren luki helposti mutta seitsemän veljestä tuotti jo tuskaa. Tykkään Dan Brownista, Harry Pottereista ja Stephen Kingistä(en koko tuotannosta, paskaa silläkin on paljon)
Mutta tiiän mitä meinaat. Yks kaveri haukku Kellopeliappelssiini-leffaa ja olin kyllä järkyttynyt.
 
Ja siis toi oli omaa pohdiskelua, että enkö sen takia just tykännyt siitä, että olisi aikaansa sidottu. Lähtökohtaisesti sellainen ei siis ole huono asia.
 
Seitsemästä veljeksestä en muista oikeasti mitään, mutta mitä Vanhukseen ja mereen tulee, on se hieno pienoisnovelli, joka pureutuu yhden ihmisen psykologiaan sekä tutkii ihmiselämän merkitystä sekä ihmisen suhdetta luontoon, jonka koemme olevan jo hallinnassamme, mutta joka kaikessa armottomuudessaan voi helposti iskeä ihmisen polvilleen yhdellä iskulla.
 
Brown, Rolling ja King ovat kaikki viihdekirjallisuutta. Dostojevski jo korkeakulttuuria, joten voisi ehkä arvailla, ettet tule hänen tuotannosta pitämään. Ei ole nimittäin mistään kevyemmästä päästä. Kevyemmistä klassikoista voisi suositella vaikkapa sellaisia teoksia kuten Odysseia (Saarikosken suomennoksena), Huxleyn Uljas uusi maailma, Salingerin Sieppari ruispellossa, Vonnegutin Teurasto 5 tai Ishiguron Pitkän päivän ilta.

Wild String Of Voodoo Strat: Seitsemästä veljeksestä en muista oikeasti mitään, mutta mitä Vanhukseen ja mereen tulee, on se hieno pienoisnovelli, joka pureutuu yhden ihmisen psykologiaan sekä tutkii ihmiselämän merkitystä sekä ihmisen suhdetta luontoon, jonka koemme olevan jo hallinnassamme, mutta joka kaikessa armottomuudessaan voi helposti iskeä ihmisen polvilleen yhdellä iskulla.
 
Brown, Rolling ja King ovat kaikki viihdekirjallisuutta. Dostojevski jo korkeakulttuuria, joten voisi ehkä arvailla, ettet tule hänen tuotannosta pitämään. Ei ole nimittäin mistään kevyemmästä päästä. Kevyemmistä klassikoista voisi suositella vaikkapa sellaisia teoksia kuten Odysseia (Saarikosken suomennoksena), Huxleyn Uljas uusi maailma, Salingerin Sieppari ruispellossa, Vonnegutin Teurasto 5 tai Ishiguron Pitkän päivän ilta.
 
Siis osaisin varmasti tota Vanhusta ja merta arvostaa enemmän jos näkisin tollasia asioita. Olisin tykännyt enemmän jos ne hait ei olis sen sitä kalaa syönyt.
Olisiko mitenkään mahdollista kuulla tarkempia mietteitä noista mainitsemistasi asioista kirjaan liittyen? Edes lyhyehkösti.
 
Noi mainitsemasi kirjat on kaikki sellaisia mitä en ole lukenut mutta miettinyt, että olisi kiva lukea. Noiden jälkeen varmaan olisi Idioottiin parempi ryhtyä?
 
Meijän mutsi tota Idioottia kehui kovin joskus myös.

reaper666: Siis osaisin varmasti tota Vanhusta ja merta arvostaa enemmän jos näkisin tollasia asioita.
 
Siinä se juju juuri on, että mitä enemmän ja monipuolisemmin luet, sitä enemmän alat näkemään ja hahmottamaan tuollaisia asioita. Ei se musiikillinen tyylitajusikaan "tuosta vaan" ole muodostunut.
 
Noi mainitsemasi kirjat on kaikki sellaisia mitä en ole lukenut mutta miettinyt, että olisi kiva lukea. Noiden jälkeen varmaan olisi Idioottiin parempi ryhtyä?
 
Järkevästi pohdittu. Ei maratonillekaan "tuosta vaan" lähdetä (suokaa anteeksi vertaus). Mielestäni on vaan terve merkki, että jonkin kirjan lukeminen ottaa hieman koville. Se kertoo siitä, että henkinen kantti ja -kunto kasvavat. Kyllä työvoitot lopultakin palkitsevat, vaikkei sitä heti kirjan luettuaan ehkä vielä näekään.
 
On kehittävää aina aika ajoin poistua omalta mukavuusalueelta toisenlaisiin maisemiin, tässä tapauksessa viihteellisemmästä kirjallisuudesta syvämietteisempään kirjallisuuteen. Yrittää vaan avoimin mielin lukea ja ottaa vastaan, vaikkei kaikkea ymmärtäisikään. On itse asiassa aika veikeä tuntemus, kun jokin jopa vuosia sitten luettu jälkijättöisesti yhtäkkiä avautuukin :)

Nuo Wilstringin suosittelemat ovat tosiaan sellaisia klassikoita, joista saattaisit hyvinkin pitää (jos et pidä Siepparista ruispellossa etkä Pitkän päivän illasta, et saa enää anteeksi. Vanhus ja meri ja Seitsemän veljestä vielä menivät lukemattomuuden piikkiin.) Dostojevskin kirjat ovat pitkiä psykologisia romaaneja, ja Idiootti on niistä se, jossa kaikkein vähiten tapahtuu yhtään mitään muuta kuin seurapiirien pitkäveteistä saippuaoopperaa. Vähän erilainen, mielipiteitä jakavakin tapaus Dostojevskin tuotannossa. Mutta hyvä kirja se on, ja avoimella mielellä kun lukee, saattaa yllättyä.
 
Loppuun lisää klassikkosuosituksia sieltä helpommin lähestyttävästä päästä:
- Alexandre Dumas (esim Monte Criston kreivi)
- Jose Saramago (esim Kertomus sokeudesta)
- Emily Bronte: Humiseva harju
- J L Borgesin novellit (suom. ainakin Hiekkakirja, Haarautuvien polkujen puutarha)

Kiitos hyvistä vinkeistä. Koitan ottaa niistä ns."kopin", kunhan saan tällä hetkellä kesken olevat luettua. Olisi muuten pari tossa jonossa mutta olis kiva saada välillä muutakin kuin musakirjoja luettua.

Jos Dostojevskia haluat lukea niin mielestäni kannattaa aloittaa Rikos ja rangaistuksen kanssa. Mielestäni se on helppo kirja verrattuna Idioottiin ja Karamazovin veljeksiin. Rikos ja rangaistus antaa esimakua minkä tyylinen kirjailija hän oli, se on myös lyhyempi ja suoraviivaisempi. Ne muut on sitten vähän vaikeampia. Idiootti oli pieni pettymys saippuaoopperameiningin takia, mutta se oli silti tosi hyvä ja viihdyttävää.
Tuon tyylisiä kirjoja oli vuosia sitten liian vaikeita mulle (tai sitten olin liian kärsimätön), mutta sitten myöhemmin pystyin lukemaan niitä kun oli tullut luettua kaikenlaisia muitakin kirjoja. Kai se on siitä miten tottuu lukemiseen.

Mitähän sitä viimeksi on tullut luettua loppuun? Tais olla Lars Keplerin Nukkumatti. Ruåtsalaiset kyllä osaavat tämän dekkari/trillerimeiningin, oli erittäin koukuttava paketti. Tykkäsin kovasti. Lukemista vielä nopeutti lyhyiksi pätkityt luvut ("jos nyt yhden luvun vielä kun on noin lyhyt... ja vielä yksi..." :D ), jännä ratkaisu mutta toimiva.