| Aihe: Jazz pianisteja? | |
|---|
|
musamuki: Näistä syistä johtuen ei Iiro Rantala klassispohjaisine lähtökohtineen koskaan yllä todellisten jazzpianistien joukkoon.
Onneksi sillä ei ole mitään merkitystä, jos kansa diggaa ja ura on vertaansa vailla.
"Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." | |
jazzmies: Onneksi sillä ei ole mitään merkitystä, jos kansa diggaa ja ura on vertaansa vailla.
Löysin netistä listan jossa oli 100 kaikkien aikojen parasta jazzpianistia ja Iiro oli sijalla 100!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
baron: Löysin netistä listan jossa oli 100 kaikkien aikojen parasta jazzpianistia ja Iiro oli sijalla 100!
Mutta se pudotettiin sieltä pois (uusimmat lisäykset merkitty punaisella):
http://digitaldreamdoor.com/pages/best_jazz/best_jazzpiano.html |  baron
17.02.2016 13:25:31 (muokattu 17.02.2016 13:25:42) | |
|
sub zero: Mutta se pudotettiin sieltä pois (uusimmat lisäykset merkitty punaisella):
http://digitaldreamdoor.com/pages/best_jazz/best_jazzpiano.html
No onneksi kärki on ennallaan!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
musamuki:
Näistä syistä johtuen ei Iiro Rantala klassispohjaisine lähtökohtineen koskaan
yllä todellisten jazzpianistien joukkoon.
Brad Mehldau ponnisti about samoista lähtökohdista lauantaina Sellosalissa ja yleisön reaktioista päätellen mies on matkalla "todellisten jazzpianistien" joukkoon. Tai on siis perillä :)
"With me, I play loud. It's right out there. My manhood is right on the table. Examine it, pick it up, if you will. There it is."
- Nigel Tufnell, Guitar Player Oct. '84 |  MadMatt
20.02.2016 19:45:40 (muokattu 21.02.2016 06:54:35) | |
|
baron: No onneksi kärki on ennallaan!
Paitsi että kärjen tuntumasta ja yllättäen koko 100 listalta puuttuu kaksi merkittävää jazzpianistia. Ray Bryant ja Roland Hanna. | |
Tietyt yleisön reaktiot ja fanittaminen ovat tuiki tärkeitä jokaiselle artistille
musiikin tyyliin katsomatta, mutta se ei ole aina musiikin taitellisen laadun tae.
Korostan myös, että median kaikkinaiset kehut jonkun taiteilijan esim.
Iiro Rantalan suhteen ovat hänen urakehityksensä kannalta olleet välttämättömiä.
Hänen pönkittämisensä HS:n kulttuuritoimituksessa alkoi jo ennenkuin hän oli edes
kerennyt saavuttaa mitään todellista suosiota pianistina.
Tässä suhteessa jäljet johtaa sylttytehtaalle, eli kun vain tiedettiin, että hänellä
on jonkinmoinen klassisen musiiikin opiskelutausta, niin totta maar perinteisen musiikin piirit halusivat toitottaa koko kansalle, että VAIN KLASARIPOHJAISET PIANISTIT OPPIVAT SOITTAMAAN JAZZMUSIIKKIA KUNNOLLA!
Ja kuten tiedämme HS -media edustaa todellisuudessa hyvin vanhakantaista
kulttuuriajattelua, ei siitä päästä mihinkään. | |
musamuki: Tässä suhteessa jäljet johtaa sylttytehtaalle, eli kun vain tiedettiin, että hänellä on jonkinmoinen klassisen musiiikin opiskelutausta, niin totta maar perinteisen musiikin piirit halusivat toitottaa koko kansalle, että VAIN KLASARIPOHJAISET PIANISTIT OPPIVAT SOITTAMAAN JAZZMUSIIKKIA KUNNOLLA!
Iirolla jazz lähti iskelmistä ja populaarimusiikista, siis siitä mitä jazz myös on. Hän vain halusi soittaa pianoa kaikkialla ja kaikenlaista musiikkia. Oli musiikkiluokkaa, Cantores Minoresta, Käpylän musiikkiopistoa ja Oulunkylän Pop & Jazz opistoa, Sibelius-Akatemiaa ja Manhattan School of Musicia. Aina kun mahdollista niin molemmista kulhoista rytmimusiikkia ja klassista. Lattarit taisivat viedä mukanaan sitten lopulta, joten painotus on jäänyt rytmimusiikkiin.
Suomessa on pitkään lietsottu dikotomista eripuraa näiden kahden tyylilajin välille. Puhutaan rahoituksessa 93/7-jaosta. Kyllähän sen huomaa, mikä kansaan puree paremmin. Kuvien perusteella Musiikkitalon salissa Lovanon Helsingin vierailulla jäi puolet paikoista täyttämättä, vaikka hänen pitäisi olla suurimpia tällä hetkellä. Klassisella puolella taas jo kausikortit viedään käsistä eikä pelkästään tavan vuoksi.
Itse alan kouluttajana olen myös syyllistynyt 93/7-asioiden setvimiseen päässäni ja työssäni, mikä on ihan turhaa. Kaikki menee kuitenkin niin kuin parhaaksi nähdään isossa kuvassa. Jazzissa ja etenkin jazzpianossa on hirvittävästi klassista repertuaaria sisällä, aina ollut. Ja jos ei olisi, niin jazz olisi yhä hautajaismusiikkia syvässä etelässä. Uusi ja luova musiikki syntyy aina rajapinnalla, puristit ovat aina hävinneet taistelunsa. Autenttista ja puhdasta musiikkia on levyillä. Klassikot ovat klassikkoja, mutta impsorivoivassa musiikissa klassikkous tarkoittaa väistämättä luovuuteen pyrkimistä ahtaassa, esteettisessä laatikossa.
Siitä huolimatta tykkään jazzista, ja etenkin pietarilainen Andrei Kondakov on älyttömän kova. Yksi kovimpia elossa olevia pianisteja maailmassa. Ei näy jenkkilistoilla...
"Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." | |
jazzmies:...
Jazzissa ja etenkin jazzpianossa on hirvittävästi klassista repertuaaria sisällä, aina ollut. Ja jos ei olisi, niin jazz olisi yhä hautajaismusiikkia syvässä etelässä. Uusi ja luova musiikki syntyy aina rajapinnalla, puristit ovat aina hävinneet taistelunsa. Autenttista ja puhdasta musiikkia on levyillä. Klassikot ovat klassikkoja, mutta impsorivoivassa musiikissa klassikkous tarkoittaa väistämättä luovuuteen pyrkimistä ahtaassa, esteettisessä laatikossa.
Hienosti sanottu tuossa. Onhan Jazz- ja klassiset pianistit aina pyörineet toistensa tonteilla ja hyvä niin. Uutta musiikkia on pakko koko ajan kehittää, sillä muuten käy elämä tylsäksi ja jos sitä saa esim. yhdistämällä jazzia ja klassista niin hyvä.
Olen kuitenkin huomannut, että jos Klassisesta pianosta tullaan Jazziin "liian jyrkällä kulmalla", niin tietty rytmillinen ja skaaloihin liittyvä "luovuus" ja rajojen rikkominen jää usein tekemättä. Jyrkällä kulmalla tarkoitan tässä sitä, että on opiskeltu koko nuoruus klassista ja sitten imaistu nopeasti Jazz-teoriat ja jazz-klassikkobiisit haltuun.
Jazzissa esimerkiksi mielettömän hienoviritteinen, vaikea ja hieno tehokeino on rytmillinen ulos soittaminen. Usein kuulee kuinka joko soitetaan täydellisiä trioleita yms. sen sijaan että vedettäisiin oikeasti ulos ja hienosti takaisin sisään. Toisaalta perus "karoketangomestarit" lauluissaan ylifraseeraa helposti biisit naurettaviksi kun ollaan kolme tahtia bändiä edellä tai jäljessä. Sen kuuntelu on kärsimystä. | |
baron: Tossa ne on muuten listattu paremmuusjärjestyksessä:
http://www.digitaldreamdoor.com/pages/best_jazz/best_jazzpiano.html
Itse nostaisin tuolta listalta kaksi nimeä: George Duke ja Lyle Mays. Toki jokainen listan pianisti osaa asiansa paremmin kuin hyvin.
Jazz isn't dead. It just smells funny | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
