Klassinen ›

voi tuntua sinusta naiivilta mutta istuvassa asennossa en ole milloinkaan päässyt niin syvään transsiin tai ollut niin voimakkaassa ekstaattisessa tilassa kuin joskus makuuasennossa levollisessa tilassa lp levyltä musiikkia kuunnellessa kuulokkeilla jossa ei tarvitse jännittää ainuttakaan lihasta mikä syö sisäistä jännitettä vaan kokemus kasvaa ikään kuin sisältäpäin ilman ulkoista kiihotusta ja voi unohtaa itsensä täysin musiikin ottaessa valtaansa.
 
Eräs kapellimestari totesikin orkesterissa soittamisesta juurikin että ulkoinen jännitys syö sisäistä jännitystä jonka voi soveltaa edellä sanottuun kirjaimellisestikin mikä tarkoittaa myös sitä ettei yleisökään saa ehkä musiikista katsomossa istuessaan vastaavanlaista katharsista kuin sängyssään kuulokkeilla kuunteleva levyn kuuntelija joka voi oikeastaan mennä niin syvälle musiikkiin kuin mahdollista minkään ulkoisten tekijöiden häiritsemättä kuuntelukokemusta mikä taisi olla myös jossain määrin glenn couldin missio. Musiikin emotionaalinen voima voi saada myös lihakset voimakkaasti jännittymään kuten joskus seisaaltaan kuunnellessa varpailleen nousemalla kuin taivaisiin kurottautuen tunteisiin kohottavasti vaikuttavaa melartin 3. Sinfoniaa joka saa rintakehän laajenemaan pakahdutavasti tai deliusin viulukonserton saadessa niskan jännittymään ja jäykistymään makuuasennossakin ja pakahtumaan mutten pitäisi tällaisia psykofyysisesti kiihoittuneita kokemuksia kaikkein syvällisimpinä jossa tiedoitseva on tiedoitsemisen puhdas subjekti älyn tungettua tahtomisen ulos tajunnasta.

Tämä Sibeliuksen bashaaminen voisi jo loppua. Pakkohan arvon megetheriumin on ymmärtää, että jos yleisö haluaa kuulla Sibeliuksen musiikkia, se on hyvä asia ja kaikkien etu.
 
Ja millon konservatiivisuudesta on tullut niin kammottava kirosana? Sibelius oli konservatiivi, kuten vaikkapa R. Strauss. So what?
 
Minulla on muuten juuri nyt meneillään Strauss-kausi ja täytyy sanoa, että on siinä niin mahtava säveltäjä, että ei voisi vähempää kiinnostaa mihin lokeroon joku kriitikko on hänet halunnut sijoittaa. Yleisö ratkaisee! Tässä tapauksessa minä, on se vain niin hienoa musiikkia. Kuunnelkaa nyt vaikka miehen oboekonserttoa tai 2. käyrätorvikonserttoa. Uskomattoman hienoa, että joku kehtasi säveltää noin häpeämättömän hienoa perinteistä musiikkia vielä 40-luvulla.

Todellinen konservatiivi aloittaa konservatiivina jo nuorena. R. Strauss ei selvästikään kuulu näihin. Ennemminkin uudistusmielinen, joka jäi jälkeen ajastaan (...mikä ei automaattisesti ole huono asia).
 
Jos Megatheriumilla riittää tuota kirjoitusintoa, niin hän voisi tehdä jotain suomalaisten säveltäjien hyväksi: kirjoittaa kunnon sivut Wikipedioihin (suomen- ja englanninkieliseen). Niihin ei sit saa lisätä mielipiteiksi luokiteltavia asioita muuta kuin jos on kerrottu, kuka sen sanoi ja annettu tarkka lähde.

Texel: Heh, jotenkin hauska mielikuva tämä "konservatiivi jo nuorena". Mutta luuletko, että R. Strauss oli todellakin jotenkin vasten tahtoaan ajastaan jäljessä?
 
En luule. Jäi siis jälkeen, mutta tahallaan.
 
Sibeliuskin oli nuorena Brucknerin eikä Brahmsin kannattaja. Ketkäköhän 1900-luvun säveltäjistä sitten ovat olleet jo nuorena konservatiiveja?

sub zero: Ketkäköhän 1900-luvun säveltäjistä sitten ovat olleet jo nuorena konservatiiveja?
 
Paul Hindemith? Hans Pfitzner?

sub zero: Tietysti viime kädessä aina makuasia, mikä levytys on paras. Levyoppaista, joita voi tutkia kirjastoissa, saa suosituksia. Gramophone -lehden ja Penguin kustantamon oppaatko oli ne tunnetuimmat, en ole täysin varma. Deutsche Grammophone (DG) -merkin "legendary recordings" sarjan levyt on suht turvallisia valintoja, jos ostaa sokkona, ja muilla isoilla merkillä - ainakin EMI - on omat klassikkosarjansa. Gramophone-lehden nettisivuilta on löytynyt ainakin ennen aika paljon suosituksia tunnetuimpien teosten levytyksistä.
....
 
Kiitoksia näistä. Onko jotain suositeltavaa ostopaikkaa? Itse en oikeastaan tiedä muita klassiseen musiikkiin keskittyneitä levykauppoja kuin Musiikkitalolla olevan Fugan. Kokeilin siellä hakua linkkaamasi listan ensimmäisellä vaihtoehdolla: Bach - Brandenburg Concertos ja sain seuraavat tulokset:
http://www.fuga.fi/?yleishaku=Bach+-+Brandenburg+Concertos
 
Valinnanvara siis jo tässä yhdessä on melkoinen.
 
Sitten Naxoxella on paljonkin klassisra musiikkia. Tein saman haun ja sain seuraavat tulokset:
http://naxosdirect.fi/search/bach+-+brandenburg+concertos
 
Kummankaan verkkokauppa en ole kokeillut, mutta voisin kuvitella, että Fugassa joku noutohomma saattaisi toimia, jolloin meidän juniori voisi nappailla noita mukaan musiikkitalolla soittotunneilla käydessään.

JuhaHo: Kiitoksia näistä. Onko jotain suositeltavaa ostopaikkaa? Itse en oikeastaan tiedä muita klassiseen musiikkiin keskittyneitä levykauppoja kuin Musiikkitalolla olevan Fugan. Kokeilin siellä hakua linkkaamasi listan ensimmäisellä vaihtoehdolla
 
Tuolla on isot hyllyt käytettyä klassista, jos tykkää penkoa: http://www.dubjazzsalsa.com/ (auki ke-la)
 
Ja jos tuonne menee, niin voi käydä tarkistamassa vierestä myös Digeliuksen, jossa on kans jonkin verran klassista.
 
Kymmenen vuotta sitten Stockmannilta sai hyvin klassisen musiikin CD:itä, mutta en tiedä, saako enää. Tuolloin oli myös vielä Free Record Shopit (joista isoimmasta sai klassista). Enää ei. Siinäpä ne tais olla.

Texel:
Minulla on muuten juuri nyt meneillään Strauss-kausi ja täytyy sanoa, että on siinä niin mahtava säveltäjä, että ei voisi vähempää kiinnostaa mihin lokeroon joku kriitikko on hänet halunnut sijoittaa. Yleisö ratkaisee! Tässä tapauksessa minä, on se vain niin hienoa musiikkia. Kuunnelkaa nyt vaikka miehen oboekonserttoa tai 2. käyrätorvikonserttoa. Uskomattoman hienoa, että joku kehtasi säveltää noin häpeämättömän hienoa perinteistä musiikkia vielä 40-luvulla.
 
Tuossa onkin yksi säveltäjä, jonka musiikkiin olen vielä kovin vähän perehtynyt. Muistaakseni tuo Straussin oboekonsertto soitettiin Kirkkonummella pari vuotta sitten saksalaisen musiikkiopiston kanssa yhteistyönä. Siitä paljon enää muista itse musiikista.

todella mestarillista ja suorastaan ilmiömäistä puhallinsatsin hallintaa ja vaski ja puupuhallinten käyttöä tässä jo 3. Kertaa tänään kuuntelemassa ahti patalakki karjalaisen jyväskylän kaupunginorkesterin 1. Legendaarisen kapellimestarin itsensä johtamassa tyyliltään uusklassisessa, ei enää kansallisromanttisessa, moskiittosinfoniassaan v. 1978, jonka ehkä hersyvimmät jaksot, vaikuttavimmat nousut ja orkestraaliset efektit vaskeen valettuine portaikkoineen näkökenttämme takana kohoavaan taivaaseen romanttisen lauluteeman aavistuksessaan ainoan kerran teoksessa kätkeytyvät puhallinpolyfonian sävyttämään andante sostenutosaan alkaen 1. osan alun pitkästä patarummun tremolopäristyksestä, ja vaskien juhlallisesta avauksesta , puhallinten onomatopoeettisesti imitoivasta moskiittosurinasta taidokkaine kehittelyineen ja vaskien huipennuksineen päättyen teoksen keveimpään 3. osaan jossa on pitkää nenää näyttävälle neoklassismille ominaista terävää ironiaa sen miltei karnevalistisessa vaskien säihkettä tulvivassa kulussaan. Värikäs teos.

R. Strauss saksalainen
Brahms saksalainen
Hindemith sekin on
Pfitzner joo
Deutsche Grammophone (DG) niinpä
Bach - Brandenburg no niin
Naxos joo, saksalaisen perustama

sibben esikoissinfoniassa on tsaikovskin vaikutusta, 2. Sinfoniassa on brahmsvaikutteita ja 3. On tyyliltään Busonilaista nuorklassmia kun sinfonioissaan 5-7 edustaa jälleen klassismia josta syystä aiheellisesti häntä pidetään sovinnaisena ja konservatiivisena säveltäjänä jota tietysti useimmat säveltäjät opiskeluaikaisissa teoksissaan viljelevät kunnes oppivat säveltämisen alkeet. Kullervo sinfoniassa orkesterijohdannon bruckner alluusiot eivät tehneet sibbestäkään sentään mitään modernistia tai edes uudistusmielistä säveltäjää semminkin kun vokaaliosuuksia sisältävät osat integroituvat kansallisromanttiseen tyylisuuntaan. Tuukkanen, marttinen, leiviskä, melartin, saikkola ja karjalainen olivat nuoruudessaan konservatiiveja myöskin kuten monet muutkin. Mutta karjalaisen säveltaiteessa on tapahtunut selvää tyylillistä kehitytystä ja uudistumista sitten nuoruusvuosiensa melodisesti vuolaan madetojalaisia aiolisia paimenoodeja viljelevän klassisromanttisen sävellyskautensa.sanottakoon vielä etten ole koskaan kuullut kenenkään suomalaisen säveltäjän käyttävän vaskipuhaltimia sinfoniassaan näin taitavasti kuin ahti karjalainen.jotakin sukulaisuutta marttisen shamanismiin, marttineismiin saattaa olla sääskessä mutta ahti on miun mielestäin selkeämpi, kurinalaisempi ja loogisempi kuin tauno. Sääsken finaalissa on klamivaikutteita mitä huumoriin ja upeaan soitinnukseen on tullakseen.

eikös se sitten ole hienoa jos richard straussin lisäksi joku suomalainenkin säveltäjä on kirjoittanut häpeilemättömän perinteistä, vuolaan romanttista ja melodiikaltaan kaunista musiikkia vielä 70 luvulla kuten ilmeisesti herra professori kalervo tuukkanen 5. tai 6. sinfoniassaan, joista muuten edellinen on vain 2 osainen (kun 1. sinfoniassa on vain yksi osa)Ja esimerkiksi 17 minuuttisessa sinfonisessa runossaan vuorten laulu tai paljon tunnetummassa kuoro ja orkesteriteoksessaan karhunpyynti joka voitti olympiahopeaa lontoon olympialaisten taidekilpailussa? Minusta on mutta valitettavasti ymmärrän miksi suomalaisten säveltäjien fantastinen romantiikan taju on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kukaan ei ole pitänyt huolta näiden esitystraditipn jatkuvuudesta eikä anonut tai saanut riittävästi sponsoritukia heidän teostensa levyttämiseen mikä näin ollen on jäänyt tekojen sijasta ainoastaan aikomukseksi ja siten paljon hienoa romanttista perinnettä edustavaa musiikkia on jäänyt suurelle yleisölle täysin tuntemattomaksi kuten tuukkasen lisäksi vaikka saikkolan traaginen pateettisine ja lyyrisine molliteemoineen, karjalaisen pasuunakonsertto laulavassa melodiikassaan ja 1. sinfoniassaan jne.

megatherium: eikös se sitten ole hienoa jos richard straussin lisäksi joku suomalainenkin säveltäjä on kirjoittanut häpeilemättömän perinteistä, vuolaan romanttista ja melodiikaltaan kaunista musiikkia vielä 70 luvulla kuten ilmeisesti herra professori kalervo tuukkanen
 
On se hienoa ja valitettavaa, että Tuukkasen musiikkia on niin hankala löytää. Spotifysta ja Naxoksen kautta löytyy 3. sinfonia, 2. viulukonsertto ja kokoelma lyhyempiä orkesteriteoksia. Todella hienoa musiikkia onkin.

hienoa että maistuu. Itse en löytänyt naxoksen kautta edes tuukkasen tai monen muunkaan suomi klassikon nimeä kuin jonkun turusen tai kasken mutta edellä mainitut levyt löytyvät kyllä hyllystä. 6. Sinfoniasta on jussi jalaksen ja 5. Tuukkasen itsensä taltioima kantanauhatallenne. Vuorten laulu on martti similän käsialaa.
 
Mutta on tämä karjalaisen moskiitto sitten kiehtova teos kun sen taas äsken kuuntelin. 3. osa allegro molto on mukaansatempaavimpia sinfonian finaaleja joita olen kuullut. Iho kananlihalla sängynreunalla istuen sen vauhdikkaasta menosta intouduin hytkymään musiikillisista huumorinpilkahduksista nauttien. Ensimmäinen osassa allegro energico attacca, finaalin vastakohtana, on uusklassiselle sinfonialle epätavallista hurjuutta, mahtipontisuutta ja jopa uhmakkuutta joka tuntuu karjalaisen luonnonläheiseksi humoristiksi mainostettua säveltäjäluonnetta ja tempperamenttia ajatellen yllättävältä varsinkin kun teoksen inspiraation lähteenä ovat olleet mielikuvat suomen aurinkoisimmasta vuodenajasta ja sääskiparven surinasta. 2. Osassa käytetään poikkeuksellisesti nokkahuilua soitinnuksessa. Tsaikovskiaanisen suuren romanttisen lauluteeman ilmestyminen osan huippukohdissa ja eleginen oboe tai englannintorvisoolo humoristisen puhallinsäestyksen yllä musiikin vakavan pohjavireen säilyttäen saivat kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.

voi jospa saisi jonkun tuukkasen tai karjalaisen orkesterituotannon kokonaislevytyksen kaikkine sinfonioineen, sinfonisine runoelmineen, konserttoineen, orkesterisarjoineen ja näyttämö ja näytelmämusiikkiteoksineen tuntisi ainakin hetken olevansa onnensa kukkuloilla ja itse musiikista enemmänkin. Tuukkasella on sinfoninen fantasiakin teosluettelossaan jota en tiennyt ja huomattava määrä näytelmämusiikkia kuten erääseen molierin näytelmään osat 1 - 18 ja paljon muuta otaksuttavasti insoiroitunutta ja melodisesti kekseliästä ja kaunista näytelmämusiikkia kuten yökehrääjä. 39 minuuttisesta näytelmämusiikkiteoksesta kuunsokea on olemassa muistaemma säveltäjän itsensä johtama kantanauhatallennekin. Myös kuorolle ja orkesterille tuukkanen on säveltänyt paljon kuten kantaatti tul:lle.
 
Voi jopa olla että tällaiset pienimuotoisemmat karakterikappaleet ja mikseivät sinfoniset runotkin kuten legendaarinen karhunpyynti saattanevat sopia tuukkasen säveltäluonteelle paremminkin kuin monumentaalista sinfonista muoto arkkitehtuurin tajua edellyttävä laajakaarinen sinfoninen sanonta sinfonioissa niin vaikuttavia kuin ne usein ovatkin vaikka klamivaikutteinen 2. sinfonia jonka 1.osa rakentuu lyhyille motiiveille ja pentatonisille aiheille, 2. osan terassimaisin temponvaihdoksin finaalin massiiviseen marssiin päättyen. Tuukkasen ainoa ooppera yksinäytöksinen indutmati on jäänyt esittämättä.
 
Tuntuu kummalta että pitkän uran jyväskylässä ja sibiksessä pedagogina ja kapellimestarina ja useiden orkestereiden viulistina ja pasunistina luoneelle kunnianarvoisalle säveltäjä ahti karjalaisen kiehtovalle eikä liian vaikeatajuiselle tai modernille musiikille ei ole omistettu ainoataan cd levyä mikä kertoo karua kieltä suomalaisen musiikin ja suurmiestemme alhaisesta arvostuksesta ja unohduksesta paljon kuin he ovat tehneetkin suomalaisen musiikin ja muusikoiden hyväksi.kaupalliset intressit painavat joskus enemmän kuin puhtaasti taiteellinen tulos ja musiikillinen kauneus jos säveltäjä itse ei ole asiaansa ajamassa ja nimeään tunnetuksi tekemässä. Mutta eihän nordgrenkaan jonka teoksia on levytetty kuin liukuhihnalta.karjalaisen musiikin lempeää musiikillista huumoria tekisi mieli kutsua hyvinkin haydnmaiseksi vaikkei se kaihda tummempia ja intohimoisempiakaan sävyjä.ihme etteivät useammat ole löytäneet hänen romanttista kauneutta tulvivan musiikkinsa äärelle sen värikkäästä luonteesta huolimatta joka ei ole yhtä yksitotista kuin monen muun siben tai nordgen säveltaide. Sellaiselle musiikille luulisi olevan tilausta joka saa hyvälle mielelle.

Texel: Paul Hindemith? Hans Pfitzner?
 
Vastaan itselleni. Pfitzneriä ei ainakaan voi sanoa konservatiiviksi, hän oli selvästi omien polkujensa kulkija. Olen nyt kuunnellut paljon Pfiztneriä enkä osaa oikein sinänsä luokitella sitä. Parhaiten ehkä kuvaa oma luonnehdintansa, anti-modernismi. Tämähän ei tietenkään tarkoita automaattisesti sitä toista ääripäätä.
 
Pfiznerin sinfonia Op. 46 (1940) on eräs tämän hetken suosikkejani. Siinä on jotakin erikoista.

pfizner taisi olla aika suosittu oopperasäveltäjä saksassa muttei hänen 8. sinfoniansa jaksanut erityisemmin kiinnostaa kun se esitettiin radiossa joku aika sitten..paul sävelsi ohueen, askeettiseen ja kontrapunktisesti ajateltuun uusasialliseen tyyliinsä mm. Bachin brandenburgilaisiin konserttoihin verratuissa rytmistä motoriikkaa tulvivissa kammermusik teoksissaan hylkäämättä tonaalisuutta koskaan kokonaan ja myöhemmin tyyli muuttui lämpimämmäksi mathis de malerissa.
 
Tuukkasen musiikkia esitettiin v. 61, jolloin modernismin aalto oli jo rantautunut suomeen huuhtoen romanttisen koulukunnan edustajat yksi toisensa jälkeen repertoaarista ulos, sentään ameriikoissa asti, joten aivan tuntematon säveltäjä ei hänkään sitten kuitenkaan ollut kansainvälisissä ympyröissä kun maine kiiri atlantin taakse jossa modernismikaan ei ollut vielä saanut sellaista selkävoittoa romanttisen tyylisuunnasta jottei perinteinen tuukkasen musiikki olisi kelvannut kuten vähitellen sitten kävi suomessakin kunnes monet säveltäjät ilmeisesti dodekafoniasta ja sarjallisuudesta tarpeeksi saatuaan kääntyivät uudelleen uusklassisen tai postromanttisen tyylin kannattajiksi kuten nuorena radikaalina aloittanut salmenhaara tai kauemmaksi historiaan mennäksemme sulho ranta, jota ihailen myös, ja muutama nykysäveltäjä.
 
ahti karjalainen voisi olla jyväskylän papa haydn, jyväskylän musiikkitoiminnan ja orkesterin isähahmo jonka musiikkia soisi esittää ja levyttää enemmän . säveltäjän satavuotisjuhlakonsertista huolimatta jossa esitettiin orkesterikuvaelma talvikuvia ei ihailumme häntä kohtaan ole tuottanut uusia levytyksiä. Ainoa taitaa olla suomalaisten säveltäjien musiikkia käsittävä kokoelma cd jossa on puhallinorkesterille sovitettu sarja oboelle ja orkesterilla varhaisvuosilta sirkkojen sirityksineen.

ei se ollutkaan pfitzner ketä tarkoitin mutten muista enää kuka. Säveltäjä on mukana suuria säveltäjiä kirjassa mutten tiedä missä se nyt on.. Aika leppoisalta romantiikalta mahler tai jopa brahmsvaikutteineen tuo pfitnerin teos vaikuttaa suvantoineen, ei erikoisemmalta tai ainakaan persoonalliselta mestariteokselta mutten sen parissa kauempaa viihtynytkään jotta voisin muodostaa kunnollisen mielipiteen siitä.

Jäin miettimään kuka mahtoi sitten olla tämä Megan mainitsema (saksalainen?) 8. sinfonian säveltäjä. Ei oikein tule mieleen ketään muuta kuin armoitettu Bruckner?
 
Kysymys 1900-luvun konservatiiveista on jäänyt vaivaamaan. Olen yrittänyt vähän penkoa, ja lähimmäksi määritelmää mielestäni pääsee Max Bruch. Hänen musiikkinsa vaikuttaa olevan tällaista aika varman päälle brahmsilaista meininkiä. Voiko hänet sitten luokitella edes 1900-luvun säveltäjäksi? Tämä ehkä vaatisi oman ketjunsa.