Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Studiotyöskentely »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Haaveena oma äänitysstudio
1
TomiA.
05.03.2016 19:00:13
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minulla on ollut pitkään haaveena perustaa oma äänitysstudio. Siihen tulisi tarkkaamo, kokoustila, akustoitu soittotila sekä muita työskentelytiloja. Ja koska asun Mikkelissä yritykseni kotipaikka tulisi olemaan siellä.
 
Tällä hetkellä teen äänityshommia niin kotistudiossani kuin liikkuvalla kalustolla. Äänittämiseen olen käyttänyt tablettia josta löytyy nauhoitusohjelmia mutta olen miettinyt myös äänityslaitteiden sekä mikrofonien hankkimista. Kotistudiossani olen lisäksi myös miksannut lähinnä omaa tuotantoa sekä tehnyt sävellyksiä musiikinteko-ohjelmilla. Miksaustöitä varten minulla on tällä hetkellä käytössä Audacity.
 
Äänitysstudion perustan joko jonkun yhdistyksen nimissä tai sitten osakeyhtiönä.
Työpajani toimii tällä hetkellä UKKO-laskutuspalvelun alla.
 
Nimeni on Tomi Antinoja
Danko
05.03.2016 19:01:47
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiva tietää.
 
"Ei riitä, että seurataan vain musiikkielämän työtä ja saavutuksia, vaan on jatkuvasti pidettävä silmällä kokonaisorganismia ja puututtava ajoissa virheellisen kehityksen oireisiin." - Herman Kretzchmann: Musikalische Zeitgrafen 1903
Jaava
05.03.2016 22:24:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno homma.
 
Itse olen haaveillut nobel-palkinnon voittamisesta. Nykyäänhän vaikuttaa siltä, että teen urani todennäköisemmin insinöörinä kuin tutkijana, mutta silti aina silloin tällöin haaveilen olevani maailmankuulu tutkija.
 
Kertokaa te muutkin mistä haaveilette.
 
"Katastrofien ei pitäisi kestää näin kauan, haluan aamiaista!"
-Q-
05.03.2016 22:46:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toisinaan haaveilen että osaisin soittaa. Sitten vakavoituen jatkan rämpyttelyä. Kilpaurheiluauto olis kans kiva
 
Vessajono
05.03.2016 22:51:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jaava: Kertokaa te muutkin mistä haaveilette.
 
Jos sais perspillua monessa asennossa.
 
What the hell are we doing? Eating ice cream, dipshit.
Juhani_t
05.03.2016 23:58:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En kehtaa kertua mistä haaveilen. Se on niin noloa.
 
telescope
06.03.2016 00:31:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen välillä äänitellyt omaa piereskelyäni iphonella.
En kuitenkaan ole tätä varten perustamassa yhtiötä, ainakaan vielä.
 
Haaveilen edullisesta Thaimaalaisesta vaimosta.
 
TomiA.
06.03.2016 00:44:37 (muokattu 06.03.2016 00:44:56)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jaava: Hieno homma.
 
Itse olen haaveillut nobel-palkinnon voittamisesta. Nykyäänhän vaikuttaa siltä, että teen urani todennäköisemmin insinöörinä kuin tutkijana, mutta silti aina silloin tällöin haaveilen olevani maailmankuulu tutkija.

 
Epäilen että Nobel-palkintoja saavat ainoastaan ulkomaiset ihmiset. Toisaalta onhan Wikipedian mukaan osa suomalaisista saanut myös nobel-palkintoja joten saa nähdä onko tuo mahdollista.
 
Nimeni on Tomi Antinoja
TomiA.
06.03.2016 00:50:04
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

-Q-: Toisinaan haaveilen että osaisin soittaa. Sitten vakavoituen jatkan rämpyttelyä. Kilpaurheiluauto olis kans kiva
 
Mikäli haluaisit oppia soittamaan jotain soitinta pitäisi varmaan hakeutua johonkin oppilaitokseen oppimaan jotain musiikista.
 
Esimerkiksi käyn vieläkin laulu- ja soittotunneilla Empaatissa ja olen tähän mennessään oppinut soittamaan kitaroita sekä koskettimia. Lisäksi olen jopa oppinut säveltämään koskettimilla kun olen tähän mennessään tehnyt sävellyksiä niin kitaralla kuin eri musiikinteko-ohjelmilla.
 
Minulta löytyy siis yksi lyömäsoitin, kaksi kitaraa joista yksi on ollut enemmän käytössä ja ukule. Lisäksi vanhempieni talosta löytyy rummut.
 
Nimeni on Tomi Antinoja
Heguli
06.03.2016 09:51:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Haluaisin ostaa kalliin sähkökitaran. Kalliit sähkökitarat ovat parempia kuin halvat sähkökitarat. Sisävessa olis kiva.
 
baba o riley
10.03.2016 08:06:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Älkää jaksako vittuilla thredin aloittajalle.
 
Tomi, studio on todella hauska työympäristö mutta siinä on todella paljon kustannuksia jos aikoo rakentaa ja ylläpitää sitä. Kuuntelin pari biisiä sun cloudista. Kehitä kotistudiotasi ja etsi mikkelistä joku miksaaja joka vois jeesata ja neuvoa vähän eteenpäin.
 
passe
10.03.2016 14:34:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

"Kunnon" studion ja kotistudion ero lopputuotteessa on tänä päivänä vähän häilyvä käsite, ilman merkittävää rahallista ja ennen kaikkea ajallista satsausta. Rahaa on yleensä käytössä paljon vähemmän kuin haluaisi, mutta ajallista satsausta pystyy tekemään siellä kotistudiossakin.
 
Perusasiat kuntoon: hyvä tietokone, hyvä kuuntelu, kotistudion akustointi mahdollisuuksien puitteissa, hyvät mikit, hyvä DAW, hyvät plugarit jne. Lisäksi muutama alan eepos kotiläksyksi sekä joku mentori, joka tönii sinua treenaamaan "oikeita" asioita.
 
Noilla pääsee jo pitkälle. Jos sitten muutaman vuoden päästä tuntuu että polte sen kuin kasvaa vaan niin silloin on optimitilanteessa kertynyt kotistudion laatikoihin mukava määrä laadukkaita mikkejä ym. ja oma ruuvaustasokin on ihan eri levelillä. Siitä on sitten luonnollista lähteä ammattimaisempaan suuntaan. Vaikka kimpassa jonkun kanssa.
 
Tosin siinä kohtaa tulee yleensä lasten hankinnan aika ja kaikki menee *ituiks*. Tehtaalle töihin, kyllä ne unelmat siitä turtuvat. No ei, vitsi vitsi. Tärkeä asia pitää mielessä kuitenkin tuo tuleva lisääntyminenkin. Kymmenen vuotta menee ihmetellessä että miksei ikinä ole aikaa mihinkään ja miten siitä vaimostakin tuli täysin eri ihminen kuin silloin joskus.
 
"Ne levyt usein radiossa soivat - tai ne voivat olla muitakin".
Henri Henri Olavi
10.03.2016 14:39:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

passe: Tosin siinä kohtaa tulee yleensä lasten hankinnan aika ja kaikki menee *ituiks*. Tehtaalle töihin, kyllä ne unelmat siitä turtuvat. No ei, vitsi vitsi. Tärkeä asia pitää mielessä kuitenkin tuo tuleva lisääntyminenkin. Kymmenen vuotta menee ihmetellessä että miksei ikinä ole aikaa mihinkään ja miten siitä vaimostakin tuli täysin eri ihminen kuin silloin joskus.
 
Otan osaa.
 
I'm sticking pins and needles in this stinking rot flesh-like substitute pieces of half cooked meat that are walking on this earth.
basisti1971
10.03.2016 17:14:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moi.
 

 
TomiA.: Minulla on ollut pitkään haaveena perustaa oma äänitysstudio. Siihen tulisi tarkkaamo, kokoustila, akustoitu soittotila sekä muita työskentelytiloja.
 

 
Varsin kilpaillulle ja tuuliselle alalle olet haaveitasi suuntaamassa.
Päättäväisellä omistautumisella, taidolla ja tuurilla pääsee toki pitkälle alalla kuin alalla.
 

 
Studiokokonaisuudestasi päätellen olet tähtäämässä leipätyöhön?
 
Jos näin on, varmasti parhaat eväät unelmasi toteuttamiseen saat alan oppilaitoksista, joista lienee jo hivenen valinnanvaraakin.
 
Harrastepohjalla (ja -budjetilla) ei tätänykyä kovin pitkälle pötkitä kun samoista markkinoista on kilpailemassa sekä itseoppineet veteraanit, että kouluja käyneet nuoremman polven yrittäjät.
Ja se suurin potentiaalinen asiakaskunta tekee tuotoksensa levitykseenkin asti tee-se-itse meiningillä.
 
Oppilaitoksesta saat perustiedot ja taidot, ja mikä tärkeintä, kontaktiverkoston.
 

 

 
TomiA.: Tällä hetkellä teen äänityshommia niin kotistudiossani kuin liikkuvalla kalustolla.
 
Ehkä ainoastaan tällaisen vanhemman pierun ajatusmalli, mutta itse keskittyisin lähinnä tuohon liikkuvaan tallennustoimintaan.
Maailmalla hyvinkin yleinen toimintamuoto ja meilläkin yleistymässä kaikesta päätellen pikkuhiljaa.
 
Ellei sitten studiotiloiksi sopivaa kiinteistöä satu olemaan jo ennestään pihapiirissä.
 
Silloin tilanne tietysti hieman muuttuu, vaikka ~1K€/m2 uppoaa huomaamatta studionrakennuspuuhiin vaikka seinät olisivatkin jo pystyssä ja katto pään päällä.
Ja lattiana joku muu kuin maapohja.
Pala kerrallaan valmiiksi, samalla töitä tehden, lainaa maksellen ja seuraavaan palaan säästäen ei kertakirpaisu ole ihan niin paha.
 

 

 
baba o riley: Älkää jaksako vittuilla thredin aloittajalle.
 
Tämä on mnet, voiko hölmöilyltä mukamas jotenkin välttyä?
 

 
T:Samuli
 
Danko
10.03.2016 18:03:47
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

https://youtu.be/BW92t264eBM
"I've got all the top quality stuff, I just need the top quality people."
 
"Ei riitä, että seurataan vain musiikkielämän työtä ja saavutuksia, vaan on jatkuvasti pidettävä silmällä kokonaisorganismia ja puututtava ajoissa virheellisen kehityksen oireisiin." - Herman Kretzchmann: Musikalische Zeitgrafen 1903
TomiA.
13.03.2016 22:59:24
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Äänitysstudio ei palvelisi ainoastaan minua vaan myös muitakin mikkeliläisiä ja tarpeen tullen myös kauempaa tulevia ihmisiä, etenkin erityisryhmiä.
 
Kotistudion pitämisessä olen huomannut huonoja puolia etenkin kun musiikkipajani toimii tällä hetkellä kerrostaloympäristössä jossa asun. Toisaalta kotistudion kehittäminen voisi olla mahdollista mutta mulla ei ikävä kyllä ole paljon varaa kaikkiin vehkeisiin. Lisäksi studiossa olisi kiva työskennellä jopa 22-23 välillä kun miettii sitä että jos kotistudiota pitää kerrostaloasunnon yhteydessä silloin pitää ottaa huomioon se että kerrostalossa on määrätty aika hiljaisuudelle.
 
Mikkelistä on ehkä vähän vaikea löytää miksaajia ja olisi kiva kehittyä miksaajana. Neuvoja musiikkiurani nostattamiseen olen kyllä kysynyt. Lisäksi olen miettinyt yhteistyötä muutaman tuottajan sekä yhden miksaajan kanssa.
 
Tällä hetkellä käyn laulu- ja soittotunneilla yksityisessä musiikkioppilaitoksessa ja lisäksi olen miettinyt musiikkiteknologian opiskelua. Lisäksi leipätyö musiikki- ja media-alalla kuuluu tulevaisuudensuunnitelmiin.
 
Kerrostalon pihalle ei ole pysty rakentamaan mitään studiokokonaisuutta mutta olenkin viime vuodesta lähtien koittanut etsiä sopivia tiloja studion rakentamista varten, esimerkiksi asuntoni läheisyydessä sijaitsee vanha teurastamo josta löytyisi hyvät tilat studiokokonaisuuden rakentamiseen.
 
Olen myös miettinyt muissa äänitysstudioissa vierailua sekä liikkuvan äänityskaluston kehittämistä mikäli oman studion perustaminen ei olisi mahdollista. Mutta omasta äänitysstudiosta olen haaveillut pitkään.
 
Nimeni on Tomi Antinoja
ganesha
14.03.2016 07:00:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tässä kun on omia Paha Kurki-proggiksia kengännauhabudjetilla väsäillyt poikain kanssa niin onpa ärsyttävää, että paras rumpujen nauhoitustila on frendin vanhempien hirsimökki tuolla reilun 400 kilsan päässä. Saiskohan Esekiltä tai joltain vähän jotain avustusta rumpusessioita varten kun tuo bensakin on niin kallista? :D
 
http://thegrandmasterjasonlehtinen.tumblr.com/
basisti1971
14.03.2016 12:09:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moi.
 
TomiA.: Äänitysstudio ei palvelisi ainoastaan minua vaan myös muitakin mikkeliläisiä ja tarpeen tullen myös kauempaa tulevia ihmisiä, etenkin erityisryhmiä.
 
Totta kai, ilman taloon päin positiivista kassavirtaa, ei leikki kauaa kestä.
Millään alalla.
 
Positiiviseen kassavirtaan riittää aniharvoin oma tuotanto, vaikka kyllähän tuohonkin ovat jotkut kyenneet.
Aika usein tuolloin on kyseessä kuitenkin reaalitarpeeseen synnytetty studio ulkopuolisen ostettavan studioajan minimoimiseksi, ei tyhjästä polkaistu firma.
 

 
TomiA.: Toisaalta kotistudion kehittäminen voisi olla mahdollista mutta mulla ei ikävä kyllä ole paljon varaa kaikkiin vehkeisiin. Lisäksi studiossa olisi kiva työskennellä jopa 22-23 välillä kun miettii sitä että jos kotistudiota pitää kerrostaloasunnon yhteydessä silloin pitää ottaa huomioon se että kerrostalossa on määrätty aika hiljaisuudelle.
 
Ellet teollisuusalueelle tai keskelle korpea muuta, samat rajoitukset pätevät muuallakin.
Haja-asutusalueella omassa kiinteistössä äänieristyksen tason määrittelee taas pitkälti raha, joten minimietäisyydet naapureihin voivat olla pieniäkin jos rahaa on käytettävissä paljon.
 

 

 
TomiA.: Mikkelistä on ehkä vähän vaikea löytää miksaajia ja olisi kiva kehittyä miksaajana. Neuvoja musiikkiurani nostattamiseen olen kyllä kysynyt. Lisäksi olen miettinyt yhteistyötä muutaman tuottajan sekä yhden miksaajan kanssa.
 
leipätyö musiikki- ja media-alalla kuuluu tulevaisuudensuunnitelmiin.

 
Paperit vetämään vaan alan oppilaitoksiin, tai oppisopimuksella johonkin studioon.
Vaatimustaso on kovahko, tietysti, mutta ei varmasti aikaa myöten ainakaan kevene.
Päinvastoin, arvelisin.
Eikä tulijoistakaan varmasti ole pulaa.
Mikkelistä saattaa kyllä ainakin väliaikaisesti joutua muuttamaan.
 

 

 
TomiA.: Kerrostalon pihalle ei ole pysty rakentamaan mitään studiokokonaisuutta mutta olenkin viime vuodesta lähtien koittanut etsiä sopivia tiloja studion rakentamista varten, esimerkiksi asuntoni läheisyydessä sijaitsee vanha teurastamo josta löytyisi hyvät tilat studiokokonaisuuden rakentamiseen.
 
Vanhat teollisuuskiinteistöt ovat klassisia äänipajojen paikkoja, mutta niinkin rakenneintensiiviseen tilankäyttöön tukeutuvat tilat kuin äänitysstudio, en ainakaan itse vuokralaisena lähtisi.
 
Koko ja kiinteät kustannukset taas ovat teollisuuskiinteistöissä sitä luokkaa, ettei muutaman kymppitonnin vuosibudjetilla tule kuin murhetta jos omaksi (/pankin omaksi) ostaa.
 
Vanha maatilan maaton tilakeskus voisi olla kustannustehokkain ostaa omaksi, mutta kulkeminen toki hankaloituu samalla.
Toisaalta, radiomainoksia päivät pitkät tehden ei tarvitse kamalasti kuljeskella ;).
 
T:Samuli
 
Aleksir18
18.09.2016 11:53:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TomiA.: Minulla on ollut pitkään haaveena perustaa oma äänitysstudio. Siihen tulisi tarkkaamo, kokoustila, akustoitu soittotila sekä muita työskentelytiloja. Ja koska asun Mikkelissä yritykseni kotipaikka tulisi olemaan siellä.
 
Tällä hetkellä teen äänityshommia niin kotistudiossani kuin liikkuvalla kalustolla. Äänittämiseen olen käyttänyt tablettia josta löytyy nauhoitusohjelmia mutta olen miettinyt myös äänityslaitteiden sekä mikrofonien hankkimista. Kotistudiossani olen lisäksi myös miksannut lähinnä omaa tuotantoa sekä tehnyt sävellyksiä musiikinteko-ohjelmilla. Miksaustöitä varten minulla on tällä hetkellä käytössä Audacity.
 
Äänitysstudion perustan joko jonkun yhdistyksen nimissä tai sitten osakeyhtiönä.
Työpajani toimii tällä hetkellä UKKO-laskutuspalvelun alla.

 
Itelläki haaveena jotenki salaisesti tälläinen tai sit myös haaveena päästä M-eazy Musicin listoille. Itse tykkään paljon siellä olevista studiotiloista:)
 
dewil
18.09.2016 12:06:01
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos budjetti on minimissään, mutta studiota haluttaisi, niin panosta alkuun kunnolla oikeanlaisen tilan rakentamiseen. Sen ei tarvi olla ydinkeskustassa. Rauhallisemmassa sijainnissa on rauhallisempaa työskennellä. Lisäksi jos lähistöllä ei ole isoja teitä tai lentokenttää tai aktiivista soramonttua, niin sun ei tarvi panostaa äänieristykseen läheskään niin paljon. Se se on kallista puuhaa.
 
Vanha hirsitalo, jossa on iso ja korkea tupa olis ihanteellinen. Puu soi jo itsessään niin komeasti, ettei soittotilan akustiikkakaan luultavasti paljoa tarvi panostusta. Tarkkaamo sitten toisiksi suurimpaan huoneeseen ja avot.
 
Kuvittelisin että vanha teurastamo taas on betonikuutio, joka vaatii melkoista akustointia, jotta se muutuu kaikukammiosta studioksi. Onhan niitäkin tehty maailman sivu, mutta toimivatko ne hyvin ja ovatko ne viihtyisiä, on toinen asia.
 
Dont Clone The Beat. Own The Beat.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «