KooAa 17.01.2016 09:13:17 | |
---|
Tuholaiset uhkaavat: http://areena.yle.fi/1-2372904 Toisen jakson katoin ja siinä taas näkyy miten talous on saanut luonnon sekaisin ihmisen ohjauksessa, ei voi ainakaan viisaaksi toiminnaksi sanoa. Melkoisia uhkakuvia. |
santakasa 21.01.2016 03:23:40 | |
---|
http://areena.yle.fi/1-2728289 Louis Therouxin dokumentti syyntakeettomista. Therouxilla on mielenkiintoinen ote noissa dokumenteissa. Puhuu ja kyselee ihan niitä henkilökohtaisimpiakin asioita. Osaa myös olla tunkematta omia mielipiteitä esille. kun kaulaparrat yrittävät uhota olevansa ernuja genressä, jonka olennaispiirre on elää vanhempien nurkissa 35-vuotiaiksi asti - emukka |
KooAa 24.01.2016 13:53:54 | |
---|
KooAa: Tuholaiset uhkaavat: http://areena.yle.fi/1-2372904 Toisen jakson katoin ja siinä taas näkyy miten talous on saanut luonnon sekaisin ihmisen ohjauksessa, ei voi ainakaan viisaaksi toiminnaksi sanoa. Melkoisia uhkakuvia. Kolmannessa osassa juttua siitä miten paljon puita on Pohjois-Amerikoissa jouduttu kaatamaan kuoriaisten takia. Määrät suorastaan hämmentävän suuria ja osa koskee pohjolaakin. |
jra 25.01.2016 23:01:34 (muokattu 25.01.2016 23:39:09) | |
---|
Kohta Teemalla: Mies ja videokamera Yle Teema Maanantai 25.1. klo 23:35 Dokumentti keski-ikäisestä miehestä, joka amatööritaustalla tekee fiktioelokuvaa nuorten miesten Circle-yhtyeestä ja sen jäsenestä monitaiteilija Mika Rätöstä. O: Petri Hagner T: Musafilmi Oy 2010.http://areena.yle.fi/1-758105- Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - |
jra 28.01.2016 23:27:53 (muokattu 29.01.2016 08:32:55) | |
---|
Olisko bisneshankkeissanne tarvetta itärahalle? Alkoi just: Vankilasta valtaan Yle Teema Torstai 28.1. klo 23:20 Venäjän alamaailman pomot kertovat nousustaan vankiloista yhteiskunnan eliittiin. O: Alexander Gentelev, Venäjä, 2009 (U) Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus). Olipa kiva juttu tuossa, miten koditonta oli käytetty apuna velanperinnässä. - Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - |
jra 04.02.2016 21:32:38 (muokattu 04.02.2016 21:33:06) | |
---|
Dok: Oscarin painajainen Yle Fem Torstai 4.2. klo 22:00 (Fast-track Injustice, Espanja 2014) Oscar Sanchez pidätään Barcelonassa 2010. Häntä syytetään huumeiden salakuljetuksesta, ja hän saa 14 vuoden tuomion. Oscar on kuitenkin syytön. Hänen identiteettinsä on varastettu. HD Äänitekstitys: ruotsi Ei mitään tietoa onko katsomisen arvoinen. - Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - |
Jag 10.02.2016 18:19:54 | |
---|
|
santakasa 10.02.2016 20:01:11 | |
---|
Jag: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/08/prisma-ihmisen-universumi Nyt on katsomisen arvoinen BBC:n dokkarisarja ylellä. Oon ton pari kertaa katsellut läpi. Toivottavasti ei oo dubbaamalla "pilattu". Alkuperäinen nimi "Human universe". Ei ollut pilattu dubbaamalla. Täytyy katsoa loputkin jaksot. Hyvin oli tehty ja elämän ihmeellisyyttä korostaen. Ihmetytti vain tuo Enter Sandmanin soiminen. Oliko se vaan laitettu soimaan, kun oli "äijä" auto alla?`: D kun kaulaparrat yrittävät uhota olevansa ernuja genressä, jonka olennaispiirre on elää vanhempien nurkissa 35-vuotiaiksi asti - emukka |
Tuomoo 10.02.2016 22:51:40 | |
---|
Jag: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/08/prisma-ihmisen-universumi Nyt on katsomisen arvoinen BBC:n dokkarisarja ylellä. Oon ton pari kertaa katsellut läpi. Toivottavasti ei oo dubbaamalla "pilattu". Alkuperäinen nimi "Human universe". Jaha, pitääpä vilkaista. Nämä Brian Coxin juontamat dokumentit ovat pääsääntöisesti olleet todella mielenkiintoisia ja mukavia seurattavia. 20.8. 22:54:21 NEVÖ FOGET |
Henri Henri Olavi 11.02.2016 20:48:16 | |
---|
Areenalta tulee tänään uusintana Armadillo. Kandee tsiigaa, jos on jäänyt näkemättä. Vahva tunnelma, upeeta kuvaa. I'm sticking pins and needles in this stinking rot flesh-like substitute pieces of half cooked meat that are walking on this earth. |
Kimmo72 13.02.2016 19:37:36 | |
---|
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..."
-Kevin Moore |
santakasa 15.02.2016 05:26:43 | |
---|
Henri Henri Olavi: Areenalta tulee tänään uusintana Armadillo. Kandee tsiigaa, jos on jäänyt näkemättä. Vahva tunnelma, upeeta kuvaa. Tämä oli hyvä. Näytettiin vain, miten asiat ovat. Ei lähdetty tekemään mitään yltiöpäistä moraalidilemmaa tai vastaavasti patrioottista juhlaa. kun kaulaparrat yrittävät uhota olevansa ernuja genressä, jonka olennaispiirre on elää vanhempien nurkissa 35-vuotiaiksi asti - emukka |
NHR 21.02.2016 17:06:09 | |
---|
"Laika fur chin, Dutch for the 31st time" |
santakasa 25.02.2016 20:12:31 | |
---|
kun kaulaparrat yrittävät uhota olevansa ernuja genressä, jonka olennaispiirre on elää vanhempien nurkissa 35-vuotiaiksi asti - emukka |
Bullitt 26.02.2016 00:45:22 | |
---|
Jorma mulahti. |
HBO:lla erinomainen Jinx-dokkari, joka kertoo bisnessuvun vähän ristiriitaisesta hahmosta, jonka ympärillä vaimot ja kaverit kuolee jne. |
NHR 26.02.2016 23:07:26 | |
---|
"Laika fur chin, Dutch for the 31st time" |
Henri Henri Olavi 27.02.2016 14:51:41 | |
---|
I'm sticking pins and needles in this stinking rot flesh-like substitute pieces of half cooked meat that are walking on this earth. |
NHR 03.03.2016 22:44:39 (muokattu 03.03.2016 22:46:52) | |
---|
Tänään tuli tuo toinen osa aiheenaan jalat. Ihan älyttömän kiinnostava sekin. Molemmat jaksot ainakin vielä tällä hetkellä nähtävissä Areenassa, mutta se ensimmäinen käsiä käsitellyt (heh) varmaankin poistuu jo keskiyöllä. Eli vain nopeat elävät, mutta suosittelen kyllä ehdottomasti. Tosin ei ehkä kannata katsellessa yrittää syödä mitään, kun noissa kuitenkin leikillään (kuolleita) ihmisiä kuin sammakoita joskus aikoinaan peruskoulun biologiantunnilla. Mutta minä ainakin opin hirveästi uutta molemmista jaksoista. Katsokaa ihmeessä! http://areena.yle.fi/1-2477398 E: 3 päivää vielä näytti se ensimmäinenkin osa olevan katseltavissa sittenkin. "Laika fur chin, Dutch for the 31st time" |
jra 07.03.2016 00:09:06 | |
---|
Tämä oli aika jees. Puhuvissa päissäkään ei onneksi ollut niitä vakio-Rolling Stone -naamoja (siitä melkein kaimasta kyllä). Bono taisi olla ainoa jonka yhteys aiheeseen (Rattle & Hum?) jäi hieman hämäräksi. http://areena.yle.fi/1-2321795 En muista oliko uusinta, ainakin itselle oli eka katsomiskerta. Teemalta tulee kevään aikana aika tasan uusintoja ja ensiesityksiä musadokkareista: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/1 … eilaan-kevaan-musiikkidokumenteissa Puolethan noista on jo mennyt, mutta monta mielenkiintoista vielä kevään mittaan tulossa. - Kaukolähettimen Klassista Värähtelyä jo vuodesta 2008 - |