Aihe: Kitaroiden missikisat 2015
1 2 3 4 5 6
maxillaris
29.01.2016 17:03:48 (muokattu 30.01.2016 12:11:54)
https://muusikoiden.net/dyn/users/143429.jpg
 
Osallistun kisaan vuonna 2015 valmistuneella Explorerilla. Valmistaja Amfisound.
Esikuvana toiminut vuoden 1957/1958 - Explorer.
 
Body on yhden palan valkoista limbaa (Korina). Kaula pitkällä liitoksella bodyssa. Mikrofonit OX4:n PAF-kloonit.
 
Ideana oli toteuttaa mahd. lähellä originaalia oleva soitin. Näitä valmistettiin kaksi kappaletta. Toinen versio on vuoden 1963 Explorerista, jossa on taasen ns. ikääntynyt hardware. Kitarat ovat poikieni mukaan nimetty ja tämän "missikandidaatin nimi on Aimo. Takamikrofonin poterossa on valokuva pojastani ja syntymäaika. Uudemman 1963- version nimi on taasen Sulo, koska hän on syntynyt Aimoa hiukan myöhemmin. Olen ajatellut nämä soittimet lahjoittaa heille, kunhan hieman kasvavat ja viisastuvat. Idea näihin projekteihin kyti mielessäni muutaman vuoden ja soitinten valmistuminen vei suunnitteluineen noin reilun vuoden.
 
Mikä parasta kumpainenkin kitara ovat myös erinomaisia soittimia, vaikkakin aika menisi lähinnä vain ihastellen näiden soitinten kauneutta :)
7atu
29.01.2016 17:51:52 (muokattu 29.01.2016 17:54:40)
 
 
Osallistun kisaan "Natural Soundcasterilla"
 
Sound Traden Petri Kallion tekemä vintage henkinen 70s mallinen natural strato... Kitaran body todella vanhaa leppää yhdestä palasta (lakkauksessa paljastui todella hienot loimut bodyssa) ja kaula vaahteraa "yhdestä palasta"...
Mikkeinä Jarno Salon käsinkäämityt vintage henkiset mikit ja kitaran toinen tone Bliidaa kaulamikkiä tallamikin sekaan...
 
Huikee kitara soittaa ja sustaini käsittämättömän hyvä, kuin "yhtä puuta".
Minulle täydellinen strato soundillisesti ja ulkoisesti, "yksinkertainen on kaunista" :)
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/134315.jpg
"We're gonna rock this town, rock it inside out..."
luppa
29.01.2016 18:32:20
Pistetään omaa disainia stratojen ja lespaulien sekaan. Vuosia sitten tarkoituksena oli rakentaa jonkunlainen vanerilaatikko sikarilaatikon tai Bo Diddleyn malliin, jotta pääsisi testailemaan erilaisia vanerin mikityksiä piezoilla ja muilla. Homma karkasi lapasista.
 
Kansi ja sivut hienointa Bauhausin 4mm kitaranrakennuskoivuvaneria. Kaula ja otelauta koivua. Kaulamikkinä Tonerider Vintage 90, tallassa DiMarzio 36th Anniversary PAF, kummatkin tietysti hommattu torilta käytettynä. Pohjasta saa ison levyn irti jotta pääsee sisälle suorittamaan kaikenmaailman säätötoimia. Lisäulostulona nelipinninen miniXLR, tällä hetkellä siitä tulee ulos normaali mikkisignaali, pelkkä P90 ja tallan vieressä majaileva piezo.
 
Maalailu ja viimeistely on kyllä yhtä persettä - yhden pieleenmenneen maalauksen ja hionnan jälkeen maalasin melko nopeasti ja pistin lakkaa päälle rätillä levittämällä. Tuli melko siisti mattamainen kansi, jotkut muut yksityiskohdat kitarasta ovat melko karkeannäköisiä lähempää tarkasteltuna.
 
Kuvankäsittelyssä juksattu sen verran että taustapahvien keltaista on levitelty koko kuvan taustalle.
 
http://luppa.biz/0001.jpg
I.S.S
29.01.2016 19:06:09 (muokattu 30.01.2016 15:53:15)
https://dl.dropboxusercontent.com/u … 9/Tokai%20Reborn%20Old%202014_3.jpg
 
Tokai LS-Reborn HRM-MR lukee takuulapussa. Kuuluu japanilaisen Hirano Gakki Rockin liikkeen 2014 tilaamaan erikoiserään, joka perustui LS-173 (aiemmin LS-160, nykyisin kait LS-186) malliin muutamalla muutoksella. Plain topin sijaan yhden A:n vaahterakansi, otelauta Madagaskarin ruusupuuta ja puut valkattu niin, että paino osuu sinne noin 4 kilon kohdalle. Ja lavassa Reborn Old teksti Love Rockin sijaan.
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u/14987299/PRS%20kollaasi.jpg
 
PRS SC245 vuosimallia 2009. Kaikinpuolin orkkiskunnossa ja tässä yksilössä tuli vakiona tuo säädettävä stoptail.
"You know what they say Frank...speed kills."
duane aslaksen
29.01.2016 19:46:13
 
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u/1069909/tele.jpg
 
Pari kertaa lattialle pudotettu Squier Affinity Tele. Osia vaihdettu summamutikassa fiilispohjalta. Irtoaa sekä rokit että punkit.
Click your fingers applauding the play!
pvais
29.01.2016 20:55:53
 
 
Laitetaanhan oma ehdokas esille, ykkösratsu
 
https://drive.google.com/file/d/0B2 … RrX2FRN3g0Q3c/view?usp=docslist_api
 
Gibson Les Paul Less Plus 2015
 
Toisen roska, toisen helmi, vai mitenkä se meni. Tämä paljon parjattu 2015 juhlavuoden malli on ollut varsinainen helmi. Perinteistä ulkonäköä ja nykyaikaisia ominaisuuksia. Classic 57 mikit, kelan puolitukset, säädettävä satula, leveä otelauta ja ohut body, nämä ovat ominaisuuksia miksi tämä kitara on minulle päätynyt.
 
Satula on vaihdettu kovempaan teräkseen, muuten alkuperäinen.
hevikukko
29.01.2016 23:49:52
Tässä toinen ehdokkaani kisoihin, Ibanez JPM P2 1996 Japan Fujigen.
 
Sain hänet luokseni vuonna 2008 ja olen pitänyt erityisen hyvää huolta hänen hyvinvoinnistaan. Kuva on räpsästy tänään ja taiteellisesti Tone sekä Volume ovat asennossa sinnesuntänne. Rekvisiittana kuvassa kaikkee....aiheeseen liittyvää? ? Anyway tässä möllötän...
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/143407.jpg
Allekirjoitus:
volksport
30.01.2016 00:15:25
https://muusikoiden.net/dyn/users/143410.jpg
 
Rujo guitarsin valmistama sekasikiö. Tehty mataliin vireisiin.
Raudat gotoh. Mikki on Dimarzio paf pro.
volksport
30.01.2016 00:19:17
https://muusikoiden.net/dyn/users/143409.jpg
 
Rujo guitarsin valmistama tele thinline.
Liima kaula. Loimukoivu kansi. Mikit vanhasta ibanezista.
balzary
30.01.2016 10:51:24
 
 
Rämppy
30.01.2016 12:28:08
Halpa löytö viime syksyltä: Danelectro U2 reissue ysäriltä. Korea kitara Koreasta. Tallan vaihdoin säädettävään versioon.
https://muusikoiden.net/dyn/users/143422.jpg
In Finland we have this thing called "diu diu".
Kuha
30.01.2016 12:42:34
 
 
http://www.saunalahti.fi/mavartia/Gretsch_6120_RHH.jpg
 
Gretsch 6120 Reverend Horton Heat, vuodelta 2011.
Old Fenders never die
Karvamammutti
30.01.2016 13:00:36
Bad Wolf Telecaster
 
https://onedrive.live.com/redir?res … xH20&v=3&ithint=photo%2cJPG
 
Alunpitäen halpa Squier, sittemmin vaihdettu kaikki muu paitsi kaula ja nauhat.
-Body Liperiläistä pihlajaa
-Virit Sperzelin porrastetut
-Creamery Wide Ranget
-Wilkinsonin pätkätalla
-Pientä elektroniikkamodausta
-Aurora Guitarsin vääntämä pleksi
"I'm rich. Nothing offends me."
naavanka_
30.01.2016 13:51:24
https://muusikoiden.net/dyn/users/143432.jpg
 
TolaPaksu
 
Luusatula
Saarnirunko
Pehmytvee kaula
Käsin kierretyt mikit
Minttupleksi
OseMan
30.01.2016 13:54:29 (muokattu 30.01.2016 14:00:17)
 
 
Ibanez RG 7620, 1998, Japani - Fujigen
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/143431.jpg
 
Eli ysäri ibaa japanilaisten kätösistä. Joskus matkan varrella ennen mulle saapumista on kokenut rankahkoa modaajan kädenjälkeä, mutta mä en sitä pahakseni pistä, sillä parempaanhan tässä on vaan menty!
- Tone hävitetty haitolta.
- Maalipinta vaihdettu alkuperäsestä Cracked Leather kuvioiseen.
- Mikkiswitchi vaihdettu viisiasentoisesta kolmeasentoiseen.
Saundi on hyvä, kun se potkii kunnolla kulkusille.
MadMatt
30.01.2016 18:48:23
 
 
xjas73
30.01.2016 20:26:37
 
 
This is Green Demon! Deanin Namm 2015 -messukitara. Uniikkikappale ja heräteostos. On ollut käytössä ja on soiva peli!
 
https://www.dropbox.com/s/lp7sldyieumbu3b/Green%20Demon.jpg?dl=0
stratobuster
30.01.2016 21:48:14 (muokattu 01.02.2016 18:34:10)
Parin kaljan rohkaisemana omaa tekelettä tyrkylle:
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/143499.jpg
Jucciz
31.01.2016 00:51:15 (muokattu 01.02.2016 21:45:17)
Terveisiä olohuoneesta!
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u/4302688/missikisa_2015.jpg
 
Kandidaattini on tänä vuonna kiusallisesti 17 vuotta täyttävä Gibson Les Paul Elegant häikäisevän kimaltavassa Silver Flow -asusteessaan. Neitokaista somistavat upeat abalone-helmiäiskaulakorut, Sheptonen Filtertron-prototyypit, Bigsby-kampi sekä rullatalla. Tämä tyttönen osaa tarpeen vaatiessa käyttäytyä siististi, mutta sopivasta paikasta kouraisemalla ilmoille pääsee semmoista metakkaa, että sekä nimismies että Bruce Swedien ovat paikalla alta aikayksikön. Kuvassa neito on tyypillisessä elinympäristössään.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)