Aihe: Kari Tapio tai Tapani Kansa haukkuu bändin ja yleisön.
1 2 3 4 5
okabass
04.01.2016 01:24:08
Kumma, mulla on kummastakin veijarista vain hyviä kokemuksia ja muistoja.
EP
04.01.2016 06:11:47
Epämuusikko: Voihan sitä siihen vedota jos ei musiikillinen ajantaju kestä neljäsosissa mitattavaa taukoa niin ettei komppi käänny.
 
Höpö höpö, millähän sä voit laskee jos et kuule?
Kansa on vielä sitä ikäluokkaa ettei taida käyttää edes korvamonitoria, laulanu 60 -luvulta asti. Ei varmasti ole ajantajun puuttesta kyse!
Eläkeläissoittaja
04.01.2016 08:51:28
 
 
Kari Tapiosta, mitä hänet nyt muutaman kerran kohtasin voisi sanoa että, kun osasi imartelun miekkaa työntää häneen varovasti eikä liian nopeasti, niin toimeen tultiin hyvin. Uskalsin kerran toki sanoa hänelle aivan suoraan erään TV-ohjelman nauhoituksen jälkeen kukkoillessaan, että on tässä muillakin musiikkikokemuselämää takanaan jo sen verran, jotta annahan olla. Meni perille ja toivotti vielä hyvää kotimatkaa. Juttuun tultiin myöhemminkin ja hän soittikin jopa kerran minulle, kun tarjosin biisejäni hänelle äänitteelleen. Hieno ele, vaikka laulujani en kaupaksi saanutkaan. :)
kristalli
04.01.2016 15:27:01 (muokattu 04.01.2016 16:21:07)
WanhaWetäjä: No siinä mielessä taitaa olla kyse ajantajusta että ei ole älynnyt vetäytyä kehistä ajoissa, kuten ei eräät muutkaan mukaanlukien se ikivihreä golffari jolle eläpäivät soisi mieluusti. Miksi roikkua mukana jos homma on vaan rahastusta ja siitä ei nauti enää pätkääkään ?
 
Itse aiheeste, en nyt sano kuka tämän teki mutta asia on kuultu 100% luotettavalta taholta eli säestävän orkesterin vakijäseneltä ; taiteilija astuu lavalle ja huomaa että hänen kulkureitillään on muutama naisten käsilaukku, sen sijaan että ylittäisi esteen kuten normaali ihminen tekisi tämä mestari kaappaa laukut syliinsä ja nakkaa ne tanssilattialle jonne niiden sisältö sitten leviää.
 
Olisi kiva tietää mitä todellinen fani tekisi tässä kohtaa, riittäisikö edelleen ymmärrystä ja suitsutusta idoliaan kohtaan.

 
Ja mistähän tiedät nauttiiko laulamisesta vai ei ! Saattaa nauttia enemmän kuin koskaan. Sellainen tunnelma on ainakin välittynyt kun olen ollut nyt ihan viime vuosina muutamilla T.Kansankin keikoilla / konserteissa ( viimeksi viimesyksynä). Ihan täysillä hän siellä lavalla keikkansa vetää ja ääni soi edelleen upeesti. Ei itseään säästele ainakaan... Eikä varmaan bändiäkään , mutta ainakaan sellaista bändin ohjailua ja ojentelua lavalla en ole huomannut mitä vielä joitakin vuosia sitten. Tai sitten ehkä meikäläisellä on käynyt tuuri ,että olen ollut keikoilla aina silloin kun hän on ollut hyvällä tuulella. Ailahteleva ja äkkipikainen luonne se taitaa olla se Kansan riesa , muttaa saattaapi olla että on vanhemmiten vähän suurimmat särmät hioutuneet.
( Viime syksyn konserttikiertueella Kansaa säestänyt muusikko O.P totesi , että : " Tapsa on todella hieno laulaja. Ollaan saatu ihan uskomatonta palautetta yleisöltä. Hienoa että se vielä haluaa konsertoida.")
 
Eli ainakaan rahastamisen makua ei ole meikäläiselle T.Kansan keikoista jäänyt, mutta sitävastoin rahastuksen vaikutelma on tullut kylläkin joidenkin muiden artistien /bändien löysästi vedetyistä keikoista.
EP
04.01.2016 15:34:02
Niin ja aika monelta vastaavalta pitkän uran tehneeltä siedetään aika paljon kuitenkin, nimiä mainitsematta ja mikäs siinä.. :)
Kansahan ei ole (vain) iskelmälaulaja vaan uraan mahtuu paljon muutakin musiikkia ja alan koulutusta.
kristalli
04.01.2016 15:46:59
EP: Niin ja aika monelta vastaavalta pitkän uran tehneeltä siedetään aika paljon kuitenkin, nimiä mainitsematta ja mikäs siinä.. :)
Kansahan ei ole (vain) iskelmälaulaja vaan uraan mahtuu paljon muutakin musiikkia ja alan koulutusta.

 
Juuri näin !
Anonymous-jazz
04.01.2016 16:04:08
 
 
WanhaWetäjä: No siinä mielessä taitaa olla kyse ajantajusta että ei ole älynnyt vetäytyä kehistä ajoissa, kuten ei eräät muutkaan mukaanlukien se ikivihreä golffari jolle eläpäivät soisi mieluusti. Miksi roikkua mukana jos homma on vaan rahastusta ja siitä ei nauti enää pätkääkään ?
 
No voi remontoida Floridan huvilasta paljon isomman.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
Eläkeläissoittaja
04.01.2016 16:13:14 (muokattu 04.01.2016 16:14:05)
 
 
Vielä Kari Tapion kommentti tähän erään TV-ohjelman nauhoituksessa Tampereella -90-luvun alussa, jossa olin mukana itsekin esiintymässä duona erään muusikkokaverini kanssa. Klabbi kehui laulunsa jälkeen säestäjiään osoittaen kädellään heitä sekä kumartaen jokseenkin seuraavasti todeten: "Näin upeasti soittavat ammattimiehet Tampereelta." :)
Kyllikki
04.01.2016 18:57:37
Omaan, jonkin verran yli 30-vuotiseen harrastajasoittajan uraan mahtuu myös monenlaisia kohtaamisia suomalaisten artistien kanssa. Tulee mieleen jokunen keikka myös niiltä ajoilta, jostakin 80-luvun alkupuolelta, kun tanssiravintolat elivät kukoistustaan, ja tavallisella harrastajabändilläkin oli keikkakalenterissa runsaasti keikkoja aivan kotipitäjän lähistöllä sijaitsevien Rantasipien ja muiden "erämaahotellien" kuppiloissa.
 
Tuolloinhan oli tapana, että tähtisolistit, kuten Kari Tapiokin, liikkuivat ilman omaa bändiä, ja kuukauden bändin tehtäviin lukeutui myös näiden tähti-iltojen solistien säestäminen.
 
Noihin aikoihin teimme kvartetillamme aika paljon keikkoja harrastajabändiksi, ja vaikka meillä kaikilla oli vielä "normaalit" päivätyöt, ei silti väsymys painanut nuoria innokkaita soittajia pätkääkään. Tuolloin tapasimme ensimmäisen kerran myös Kari Tapion, kun "säestysnakki" napsahti erään hotelliravintolan naistentanssi-iltana.
 
Kari oli paikalla jo ennen meitä, ja auttoi kohteliaasti jopa roudauksessa, kun kannoimme omia kamojamme lauteille. Hän itse oli pystyttänyt aiemmin oman pienen laulukalustonsa, eli räkin, jossa oli Tascamin mikseri, pari digikaikua ja päätevahvistin. Tolppien nokassa oli Rexin (Raimo Kero) filmivanerista valmistamat kaapit Beyman 12" elementeillä.
 
Lisäksi Kari esitteli minulle juuri hankkimaansa valkoista Fenderin Stratoa, jonka hän oli itseasiassa ostanut pojalleen lahjaksi, mutta käytti tuona iltana kitaraa itse sekä komppaamiseen että antaakseen merkkejä bändille soiton aikana: kitaran kaula ylhäällä= breikki, kaula alhaalla=komppi jatkuu.
 
Muistan kaiken tuon hyvin tarkasti, ja Kari teki minuun aikamoisen vaikutuksen hienolla käytöksellään ja suhtautumisellaan meihin harrastajiin, joilla keikkakokemuksia oli vielä melko niukalti.
 
Karilla oli nuotit joihinkin kappaleisiin, mutta iso-osa kappaleista mentiin repimällä "hatusta" tyyliin: "Kyllähän te pojat nämä tiedätte..". Ja yllättävää kyllä, keikka meni hienosti, ja Kari kiitteli meitä vielä kädestä pitäen poistuessaan keikkansa jälkeen paikalta.
 
Seuraava Kari Tapion kohtaaminen jäi myös mieleen, toisessa merkityksessä. Tällä kertaa säestimme häntä triona, Karin kompatessa jälleen kitaraa itse. Kari antoi samat ohjeet ja käski meitä seuraamaan kitaransa kaulan asentoa, josta tietäisimme taukojen paikat. Pari kertaa illan aikana kävi kuitenkin niin, että rumpalimme ei huomannut että kitaran kaula osoitti ylös tauon merkiksi, vaan jatkoi komppia normaaliin tapaan. Kari mulkaisi muutaman kerran aika happamasti rumpaliamme, muttei siinä vaiheessa vielä sanonut mitään.
 
Mutta, viimeisen kappaleen jälkeen Kari spiikkasi mikkiinsä: "Arvoisa yleisö, tässä bändissä on huonoin rumpali, kenen kanssa olen koskaan soittanut, aplodit hänelle!".
Tanssiyleisö seisoi hölmistyneenä parketilla, ja hajanaisia taputuksia kuului vaimeasti sieltä - täältä. Itse puristin basson kaulaa niin, että siihen kohtaan tuli varmasti pieni monttu ja katselin katossa vilkkuvaa tähtitaivasta Karin poistuessa lavalta, jonka jälkeen häntä ei näkynyt koko iltana.
 
Tuon jälkeen KT:n säestyskeikkoja osui kohdalleni vielä parikin, mutta niistä ei jäänyt muistiini mitään jälkikäteen kommentoitavaa.
Tästäkin kirjoituksesta saa antaa plussan... Ei oo pakko.
okabass
04.01.2016 21:01:58
Eläkeläissoittaja: Vielä Kari Tapion kommentti tähän erään TV-ohjelman nauhoituksessa Tampereella -90-luvun alussa, jossa olin mukana itsekin esiintymässä duona erään muusikkokaverini kanssa. Klabbi kehui laulunsa jälkeen säestäjiään osoittaen kädellään heitä sekä kumartaen jokseenkin seuraavasti todeten: "Näin upeasti soittavat ammattimiehet Tampereelta." :)
 
Uskon. Kyllä KT noteerasi ja antoi tunnustusta tarvittaessa.Tein ilmeisesti vahingossa jotain oikein säestyksissä, koska nähtäessä samoilla keikkapaikoilla aina tervehti ja jutteli ihan kuin ihmiselle. ;)
Myös kuittia tuli, jos jonkun soitto ei miellyttänyt.
baron
04.01.2016 21:09:01
 
 
Loppuaikoinahan Kari Tapiolla oli huippubändi ja kiipparisti Seppo Rehnström teki mahtavat sovitukset piisiin kuin piisiin ja rumpalina yksi huippuja: Leevi Leppänen.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Eläkeläissoittaja
04.01.2016 21:11:52
 
 
okabass: Uskon. Kyllä KT noteerasi ja antoi tunnustusta tarvittaessa.Tein ilmeisesti vahingossa jotain oikein säestyksissä, koska nähtäessä samoilla keikkapaikoilla aina tervehti ja jutteli ihan kuin ihmiselle. ;)
Myös kuittia tuli, jos jonkun soitto ei miellyttänyt.

 
Kyllä KT osasi kuitata muustakin asiasta omalla tavallaan kuin vain pelkästä soittamisesta, jos sille päälle sattui. ;-)
Anonymous-jazz
04.01.2016 23:30:48 (muokattu 04.01.2016 23:33:32)
 
 
Kyllikki: Mutta, viimeisen kappaleen jälkeen Kari spiikkasi mikkiinsä: "Arvoisa yleisö, tässä bändissä on huonoin rumpali, kenen kanssa olen koskaan soittanut, aplodit hänelle!".
 
On niitä rytmitaidottomiakin rumpaleita kompanneet varmasti Klabbia, mikä on toisaalta aika ikävä asia.
 
Eihän tuonne pikkuleijonienkaan kaukaloon voi mennä samanikäiset pihapelurit ja selitellä, että "kyllä multakin lähtee". Mutta humppahommat on näitä, että siellä voi vaikka kuka tahansa Rytimitaidoton einari olla jonkun Lappalaisen kultalevy-yhtyeen tunnettu rumpali/laulaja. Suomen surkein taimi ja paras tanssibändi.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
EP
05.01.2016 06:16:02 (muokattu 05.01.2016 06:17:11)
Anonymous-jazz: .. Mutta humppahommat on näitä, että siellä voi vaikka kuka tahansa Rytimitaidoton einari olla jonkun Lappalaisen kultalevy-yhtyeen tunnettu rumpali/laulaja. Suomen surkein taimi ja paras tanssibändi.
 
Äläs ny viitti taas..
 
E: Ja pitäisi olla lappilainen!
Eläkeläissoittaja
05.01.2016 08:25:43
 
 
EP: Äläs ny viitti taas..
 
E: Ja pitäisi olla lappilainen!

 
Aivan noin! :)
Epämuusikko
05.01.2016 10:34:45 (muokattu 05.01.2016 10:39:04)
EP: Höpö höpö, millähän sä voit laskee jos et kuule?
Kansa on vielä sitä ikäluokkaa ettei taida käyttää edes korvamonitoria, laulanu 60 -luvulta asti. Ei varmasti ole ajantajun puuttesta kyse!

 
Sisäkorvalla, hölmö! Mitä laskemista se kuunteleminen on? Luulisi noilla kilometreillä ja suosioilla hetkellisesta kuulemisen häiriöstä selviävän ilman että musiikillinen gps sekoaa, mutta jos sellaista ei ole koskaan ollutkaan niin se sitten siitä. Veikkaan jälkimmäistä.
 
Vastaavaa käytöstä samalta mieheltä mm. Fragile-käännöksensä jossa ainakin oman muistini mukaan laulut vetää mielenkiintoisesti vasten tahtia johtuen kompin luonteesta (en oo tarkistamassa asiaa ja jos olen väärässä niin korjatkaa), sekä "Kun Hymyilet" siltä täälläkin mainitulta keikkatallenteelta jossa ollaan sen biisin ajan koko ajan rakenteellisesti ihan vitullaan.
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
EP
05.01.2016 11:50:54 (muokattu 05.01.2016 11:56:58)
Epämuusikko: Sisäkorvalla, hölmö! Mitä laskemista se kuunteleminen on? Luulisi noilla kilometreillä ja suosioilla hetkellisesta kuulemisen häiriöstä selviävän ilman että musiikillinen gps sekoaa, mutta jos sellaista ei ole koskaan ollutkaan niin se sitten siitä. Veikkaan jälkimmäistä..
 
Jos ei kuule esim. "laskua" niin huono on lähtee oikeesta kohtaa, tiiät varmaan? Vaan totta, voihan siihen lähtee myöhemmin sopivassa kohtaa mukaan ja kääntää kohdalleen varsinkin tutussa biisissä.
Jostain syystä ei niin halunnu tehdä?
 
E: Ok, se on sun veikkaukses.
phren
05.01.2016 12:22:59
Epämuusikko: Sisäkorvalla, hölmö! Mitä laskemista se kuunteleminen on? Luulisi noilla kilometreillä ja suosioilla hetkellisesta kuulemisen häiriöstä selviävän ilman että musiikillinen gps sekoaa, mutta jos sellaista ei ole koskaan ollutkaan niin se sitten siitä. Veikkaan jälkimmäistä.
 
Vastaavaa käytöstä samalta mieheltä mm. Fragile-käännöksensä jossa ainakin oman muistini mukaan laulut vetää mielenkiintoisesti vasten tahtia johtuen kompin luonteesta (en oo tarkistamassa asiaa ja jos olen väärässä niin korjatkaa), sekä "Kun Hymyilet" siltä täälläkin mainitulta keikkatallenteelta jossa ollaan sen biisin ajan koko ajan rakenteellisesti ihan vitullaan.

 
Joo, alkuperäisestä poikkeavalla taimilla vetää Fragile-käännöksen
Epämuusikko
05.01.2016 18:11:05
phren: Joo, alkuperäisestä poikkeavalla taimilla vetää Fragile-käännöksen
 
Sinänsä tuommoisessa lähes-rubatoinnissa ei olis suurta väliä, mutta kun miehellä on taipumusta suoriin käännöksiin ja muutenkin tietyissä asioissa pyrkii suoraan toisintoon (vaihtelevalla menestyksellä jne), niin ylitti tämmöinen variointi uutiskynnykseni.
 
Eräs Fields of Goldin kääntämistä ja levyttämistä koskevien oikeuksien muutosta koskeva spekulaatio olis kans, mutta jätettäköön se toiseen kertaan. Kuulopuheita.
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)