Rummut: rumpukamat ›

Otsikko kuvaa oikein hyvin omat pohdinnat. Välillä kun sattuu huonon vireen päivä tekisi mieli päivittää pyöreäviisteistä koivusettiä moderniin teräväviisteiseen vaahterasettiin, joka olisi vimpan päälle hifi-soundinen.
 
Vaihtoehtoja vain ei uusissa oikein ole muita kuin Gretsch USA Custom ja ne on jo aikasta kalliit. Kun pahimmissa tuskissaan katsoo Yamaha pinoa ja miettii, että jos noi myisi, niin saisi Gretschin moposetin niin hoksaa ettei asiassa ole mitään mieltä. Etenkin kun ei sitä soittajana ole kovin kunnianhimoisesti jaksanut kehittää itseään, että voisi perustella uuden "työkalun".
 
Olenkin aina saanut kaasutuksen sammumaan kysymällä:
"Onko tämä "THE setti", että voisi luopua kaikista Yamahoista ja niiden viemästä varastotilasta?"
-ja vastaus on aina ollut: Ei.
 
Uusista kiinnostavimmat:
Siis se Gretsch USA Custom ja ehkä GMS. Kumu on tietysti vahva vaihtoehto, mutta ei välttämättä vaahterasettien takia.
 
Ayotte oli jossain vaiheessa korkealla mun listalla, mutta on pudonnut pois, koska en haluaisi ostaa settiä puuvanteilla ja se look on jotenkin ollut Ayottessa juuri se juttu. Kun ostaa top of the line settiä loppuelämäksi pitäisi hardwaren ja koko paketin olla juuri oikein. DW:n hardware on mulle rauhaton, enkä pidä wrapeista. Cherry tai maple mahogany rungot olisi kyllä mulle mielenkiintoisia, mutta liian lähellä koivun soundia. Vaihtoehtoja on rungoissa niin monia, että pitäisihän sieltä löytyä sopiva, mutta ainakin vielä on jättänyt kylmäksi. Sakaen vaahterasetti voisi olla kiinnostava, jos se olisi paksumpirunkoinen. On siinä sekin, että Sakaen ruma hardware jättää kylmäksi.
 
Mututuntumalta sanoisin, että Gretsch on nyt isossa nosteessa, kiitos Brooklyn seriesin ja uusien endorsereitten sekä perinteikkäänä säilyneen ulkonäön.
 
Kumu on tietysti vahva vaihtoehto, jota ei kokeilematta voi ohittaa kun hankintapäätöstä tekee. Vaikka vaahterasettiä haenkin, niin Kumu kävisi jopa koivuisena. Kumun Maplesta on harmittavan vähän tietoa ja ääninäytettä. Haluaisin lisäksi tietää tekeekö Pekka rungot itse vaikka materiaali kai tulee ulkomailta? Lisäksi vaahteramallien limited koot ja limited viimeistely ei oikein innosta. Eikä ne f-lugit. RC-tyylin valettu lugi oli paras Kumulugi mun mielestä.
 
Entäpä Japanilaiset PHX:t? No joo, EI, alle 13" tomit ei kuulosta miltään ja kaikki muu on hypetettyä, soundillisesti iso pettymys. Lisäksi on se perkeleellinen paino. Jatsimooposettinä ping pong -vireessä mielenkiintoinen, muuten ohitan.
 
Keller-runkoiset customit ei lainkaan jaksa innostaa, liian geneerisiä ja pintakäsittelyyn painottuvia ovat nykyajan custompajat. Poikkeuksena on joku Craviotto-customsetti (tekee kai rungot itse?), mutta eihän sellaista uskaltaisi roudata missään.
Tamat oli joskus hyviä, mutta niissä vaivaa nykyään sama himmelimeno, mikä vaivaa esim. Hondan ja Nissanin kanssa. Liikaa kikkailua muuten tavisten makuun tehdyssä tavarassa. Pearlkin oli joskus kova sana ja aloitti sen viisteillä kikkailemisen (eri viisteprofiilit pienissä ja isoissa rummuissa), mikä on olut kohta viimeiset 10 vuotta modernien settien the juttu. Silti kovin Pearl mulle on lapsena esitteistä kuolaamani Custom Z, soundista on puuttunut aina jotain ja yläpäässä on kova kopina.
 
Vanhoista: Näissä kaikissa on se ongelma, että en kyllä luopuisi ainakaan kaikista koivujammuista näitten alta.
-Yamaha Original Maple Custom, paksuilla rungoilla.
-Premier Signia Marquis, myös paksuilla vahvikkeettomilla rungoilla.
-Sonor Hi-Lite, jos tietäisin soittavani rokkia lopun elämääni niin tämä 13"+14" tai jopa 14"+15" etutomeilla.
 
Yamahan kultaluginen MC on aina ollut erityinen kokemus. Jossain vaiheessa tällaisen setin kyllä hommaan, jos ei Gretschit ehdi ensin.
 
Erityismaininnan ansaitsee Sonor S Classix basari, jonka olisin voinut vielä yksinään ostaa, mutta muu setti ei ollut basarin luokkaa. Sonorin huippumallien soundimaailma on jotenkin liian erilainen, jotta oikeasti innostuisin. Hintakin on kova, kyllä.
Toisalta taas Premierin paremman luokan Englannissa valmistetuissa on aina ollut se jokin korvaani miellyttävä juttu, esim. Gilmourin Abbey Road vedossa rumpalilla lie käytössä Premier series, missä on sellainen sopivan tuhnu brittisoundi joka onnistuu silti olemaan "hifi". Tempoilu valmistusmaan kanssa on vienyt mielenkiinnon Premieriinkin. Hifiä vaahterasettiä etsiessä Premier kuten myös uudemmat Ludarit jää sivuun, koska niissä on todellakin se pieni vintagetuhnuus.
 
Sitten ne uudet Yamahat. MCA uusilla koukkulugeilla oli ulkonäöltään lähes unelmien täyttymys, jos vielä runko olisi ollut vähän paksumpi. Sitten sarja lopetettiin ja tuli hybrid maple kiinasta. Voe perseensuti. Ulkonäössä sinänsä ei ole valitettavaa, hardware on hienoa.
Ääninäytteiden perusteella Maple Hybrid satsissa on kovin paljon samaa kuin 70-luvun koivuysitonnisissa. Kannattaisiko siis vaihtaa? No ei. Pitäisihän noi kyllä käydä testaamassa joka tapauksessa.
Paljon MCA-settien viehätyksestä jäi maauudistuksessa pois. Viimeistelyjä hävisi ja kokoja ei ilmeisesti saa enää niin vapaasti valittua. Ainoa nätti viimeistely on puunvärinen, sparkletkaan ei näytä hyvältä. Mulla on henk koht kokemus Yamahan kiinantehtaan laadusta SC Birch setistä ja se sisälsi kyllä sellaisen lapsuksen, mitä ei saisi tuon tason tehdas päästää ulos. Viisteen ajo oli jäänyt kesken, terä oli pompannut ja jättänyt ison kyhmyn viisteen kylkeen. Lisäksi sparkle siinäkin oli jotenkin tylsä ja eloton, toki hintaluokassaan varsin hienon näköinen.
 
Otsikkoon palatakseni...
Valmistusmaan vaihtaminen kustannusten perässä tai mistään muustakaan syystä on niinkin konservatiivisella ja perinteitä kunnioittavalla alalla kuin rummuttelu kovin lyhytnäköistä. Yamaha repsikat facebookissa on vielä näemmä ottanu kunnolla kuumaa ihmisten epäilystä uuden tehtaan laadusta. Tuollainen saa mulla karvat pystyyn.