Aihe: Bassojen missikisat 2015
1 2 3 4 5 6 7 8
jaakonam
02.01.2016 02:26:32 (muokattu 02.01.2016 02:39:55)
 
 
Keisarillista päivää taloon.
 
Jatkamme nyt seitsemättä vuotta peräkkäin jo instituutioksi muodostunutta alkuvuoden perinnettä eli bassojen missikisoja. Kupletin juoni on siis selvittää vuoden 2015 kaunein basso; siitähän olemme saaneet kilpailulle perusteen nimetä se uusia palstalaisia kummastuttavalla, mutta sangen loogisella tavalla.
 
Aloitamme karkelot ehdokasasettelulla ja sen jälkeen kahden äänestyskierroksen verran täysin demokraattisen ja lahjomattoman käytännön mukaisesti valitsemme yhdessä vuoden 2015 alarekisterin kuningattaren, sen kauneimman kappaleen puuta, kromia ja magnetoitunutta käämiä (paitsi jos trendin vastaisesti jonkun kontra saa suurimman suosion)!
 
Vuoden jälleen vierähdettyä on syytä kurkistaa omaan arsenaaliin ja miettiä, voisiko oma soittopeli olla kunnianosoituksen arvoinen. Arvopuiden vähentyessä maailmasta instrumenttien arvo kasvaa iän myötä ja tämä puun, metallin ja elektromagneettisten komponenttien pyhä kolminaisuus ansaitsee kernaasti sille kuuluvaa arvonkohotusta ja huomionosoitusta. Näillä juhlasanoilla alkakoot bassojen missikisat vuosimallia 2015. Näyttäkää siis nukkaamatonta tekstiiliä kameroidenne linsseille ja hoitakaa kuvauspuitteet kuntoon -- vähintä, mitä tämä kilpailu ansaitsee, on kokoelma mahdollisimman edustavia otoksia omista kielisoittimistanne.

Kilpailun ohjeet ja säännöt eli pieni präntti, joka ei käytännön syistä ole kovin pientä:

Ehdokkaan kriteerit:
1) Osallistut omalla bassollasi (et lainatulla, varastetulla, vielä kaupan hyllyllä olevalla tms.). Erillisiä sarjoja ei ole, joten bassosi voi ihan hyvin olla bassokitara, kontrabasso, akustinen- tai puoliakustinen basso.

2) Kilpailuun osallistuvalla tämän foorumin jäsenellä on ollut omistussuhde ehdokkaaksi ilmoitettuun bassoon vuoden 2015 aikana. Siten esim. ennen vuotta 2015 ostettu basso kelpaa edelleen ehdokkaaksi, mutta vuoden 2016 puolella hankittu peli ei kelpaa. Ilman eri näyttöä luotamme basson omistajan omaan ilmoitukseen soittimen hankinta-ajankohdasta ja omistussuhteista.

3) Jos olet laittanut kamasi kiertoon vuoden 2015 aikana tai sen jälkeen, ei se estä sinua osallistumasta tähän kilpailuun. Selvässä konfliktitilanteessa (sama basso ilmestyy ehdokkaaksi edellisen ja nykyisen omistajan taholta) nykyisellä omistajalla on etuajo- ja osallistumisoikeus.

4) Dopingin käyttö on sallittua. Bassosi on kisakuntoinen yhtä lailla orggispelinä kuin pilalle modattunakin.
 
5) Ylivoimaisuuspykälä: edellisenä vuonna (vuoden 2014 missikisojen) kärkikolmikkoon sijoittunut basso ei saa osallistua kahteen seuraavaan kisaan lainkaan. Siten pykälän voimaan astumisen myötä myös vuoden 2013 voittajakolmikkokin on vielä tänä vuonna retroaktiivisesti förbannad, eikun vonstrumpen, eikun suljettu. Siis kilpailusta. Ymmärrättehän.

Osallistumisohjeet:
1) Ota valokuva bassostasi. Valmistajien tuotekuvat hylätään, ellei kuvassa näy juuri sinun omistamasi soitin (esim. tapaus AV Basses). Kollaasin käyttökin on sallittua (joskin kokemus on osoittanut sellaisen kuvan olevan heti kättelyssä takamatkalla), mutta lopputuloksena on oltava yksi (1) kuvatiedosto yhdestä (1) bassosta, minkä perusteella äänestäjät pystyvät arvioimaan ehdokkaan ulkoiset avut. Pro tip: aikaisempina vuosina monet äänestäjät ovat hylkineet kuvia, joissa basso ei näy kokonaan tai selkeästi..

2) Tallenna kuvatiedostosi jonnekin netin syövereihin ja lisää kuvan linkki tähän ketjuun.

3) Kuten missikisoissa yleensä, perustiedot bassosta on syytä kertoa. Jos haluat lisäksi kertoa ehdokkaastasi nimen, strategisia mittoja, elämäntarinaa ynnä muuta, liitä teksti kuvalinkin oheen.

4) Kilpailuun osallistuvat voivat ilmoittaa ehdokkaaksi korkeintaan kaksi omistamaansa bassoa. Jos haluat ilmoittaa missikisoihin kaksi ehdokasta, mene osallistumisohjeiden kohtaan 1). Jos luet tätä kohtaa jo toistamiseen, jatka kohtaan 5).

5) Elämäntapataiteilijoiden ja tiuhaan m.netin profiilikuvia vaihtavien varalta sitoudut luovuttamaan kuvasi esittelykäyttöön äänestysajaksi osoitteessa http://jaakonam.kuvat.fi/kuvat/BMK2015/ Kuvien tekijänoikeudet säilyvät luonnollisesti niiden ottajilla ja jos haluat, että kuvasi poistetaan kisojen jälkeen em. galleriasta, teen sen pyynnöstäsi.

6) Ilmoittautumisaika päättyy sunnuntaina 17.1.2016 kello 23.59. Aikaraja tarkistetaan kuvan postauksen viimeisestä muokkausajankohdasta.

7) Ilmoittautumisajan umpeuduttua semifinaaliäänestys alkaa erillisessä ketjussa myöhemmin ilmoitettavin ohjein.

8) Finaaliäänestyksen voittaneen bassomissin omistajalle on perinteen mukaan luvassa ihan oikea, käsinkosketeltava palkinto.

9) Kilpailun järjestäjänä nimimerkki jaakonam pidättää oikeuden viilata sääntöjä hyvien ehdotusten ja konsensuksen perusteella.

Sääntömuutoksia ei siis tälle vuodelle ole. Perinteitä vaalivana ja arvostavana yhteisön jäsenenä kehotan kaikkia osallistumaan ja panostamaan kilpailuun tosimielellä, vaikka vakavissaan ei tarvitse olla. Säännöt on tehty noudatettavaksi, eikä sellaista kannata korjata, mikä ei ole rikki.
 
Ennen ehdokasasettelun aloittamista pidämme minuutin mittaisen ei-niin-hiljaisen hetken Lemmyn muistolle.
 

 
. . .
 

 
Kiitos. Ei muuta kuin daamit linkkeineen jonoon tähän alle. Kaunein missi voittakoon!
"Basso on yksinkertaisten miesten monimutkainen instrumentti."
Seba
02.01.2016 03:19:35
 
 
No ei ole uusia hankintoja niin mennään tällä ny sitten taas :)
https://www.dropbox.com/s/5el3wrtzvwvjdyh/IMAG1092_1.jpg?dl=0
1991 MusicMan Stingray.
Kypsän 25v iän saavuttanut muffukka on saanut vaihtelun vuoksi valkoisen 1-kerros plexin, umpinaisen mikinkuoren ja kaulapainoksi D-tunerin, eli vähintäänkin pilalle modattu peli, vaikka orkkisosat onkin visusti tallessa.
okabass
02.01.2016 08:53:34 (muokattu 02.01.2016 12:48:25)
MPU
02.01.2016 09:10:18
Laitetaan vaikka tämä teknobabe kisaan. Hiilikuituinen headless, syntynyt kuin Frankesteinin hirviö omassa pajassa.
https://muusikoiden.net/dyn/users/138799.jpg
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
juici
02.01.2016 09:20:35
 
 
Kiinalainen neitonen tuntee syntymänimekseen Tokai APB-32, tuttavallisemmin Presari. Hän on sitten viime kisojen ehostanut itseään kilpikonnaisella suojuksella ja retrohenkisillä potikanhatuilla.
 
https://www.dropbox.com/s/1m3bvxdy18dz8ls/P1021068.jpg?dl=0
"Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe
jperala
02.01.2016 09:27:14 (muokattu 02.01.2016 13:01:14)
Kun uusin hankita on vielä matkalla niin mennään vanhalla !
 
Yamaha Trbx504, aktiivi/passiivi ja 3 alueinen EQ
 
Neck Maple and Mahogany 5pc
 
Fingerboard Rosewood
 
Body Solid Mahogany
 
http://esory.kuvat.fi/kuvat/Bassot/AKD_1485.JPG/_img1280.jpg
Yamaha TRBX504
hollstro
02.01.2016 10:24:22 (muokattu 02.01.2016 15:48:36)
 
 
Tänä vuonna 50-vuotta täyttää tämä missi, kesäkuun 1966 Jazz Bass. Hänen erityispiirteinään ovat alkuperämaan kielellä:
- Bound flame maple neck
- Brazilian rosewood fretboard
- Dot inlays
- Lollipop tuners
 
Tätä kombinaatiota tehtiin alle 6 kuukautta
 
https://lh3.googleusercontent.com/- … EK3yz7aPLwY/s1152-Ic42/DSC02867.jpg
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
2541
02.01.2016 11:00:19
 
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u/4322198/Thunderbird1976.jpg
 
Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä Gibson Thunderbird.
Seba
02.01.2016 11:19:52
 
 
hollstro: Tänä vuonna 50-vuotta täyttää tämä missi, kesäkuun 1966 Jazz Bass. Hänen erityispiirteinään ovat alkuperämaan kielellä:
- Bound flame maple neck
- Brazilian rosewood fretboard
- Dot inlays
- Lollipop tuners
 
Tätä kombinaatiota tehtiin alle 6 kuukautta
 
https://picasaweb.google.com/104356 … DIsgE#slideshow/6231429606598511250

 
Aika monta kuvaa
J.Hollström
02.01.2016 11:20:59
Peli kovenee.
https://dl.dropboxusercontent.com/u … 624/Gibson_TB_50th_Anniversary.jpeg
 
Gibson Thunderbird 50th Anniversary.
Nieby
02.01.2016 11:46:43
Osallistutaanpa Fender Precision Bass American Standard. Ei oikeestaan muuta modailua kuin black mirror pleksi vaihdettu orkkiksen tilalle. Ja mustat potikannupit.
 
https://drive.google.com/file/d/0B8 … 4VrUEpqZ0Z3c19vazQ/view?usp=sharing
hollstro
02.01.2016 12:07:08
 
 
Seba: Aika monta kuvaa
 
Piti olla vaan yksi. Kiitos. Korjaan.
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
Räbbänä
02.01.2016 12:24:26
Tässä oma panokseni pian 15-vuotiaan saksalaiskaunottaren muodossa. Warwick F.N.A.
 
https://db.tt/ziKr4AVM
"Älä yritä. Muista verenpaine. Räbsä on valonnopeus+1, -280 celsiusta, ikiliikkuja, töissäkäyvä mustalainen, oman kyynärpäänsä nuolia, aikamatkustaja joka ampuu isoisänsä. Yks vitun paradoksi." - Traditional
hemmo
02.01.2016 13:19:30
 
 
Pili kovenee
http://maihinnousu.net/dyn/gallery/f/4194.jpg
 
Danelectro Longhorn Pro, made in Korea, blueburst
Kaikista löytyy ihana sielu, kun ihmiseen keskittyy.
J.Hollström
02.01.2016 13:20:14
hemmo: Pili kovenee
http://maihinnousu.net/dyn/gallery/f/4194.jpg
 
Danelectro Longhorn Pro, made in Korea, blueburst

 
Hieno. Panisin.
T.Nick
02.01.2016 14:07:04
PasiB
02.01.2016 14:15:56
Perinteisesti olen osallistunut kahdella bassolla, siis tänäkin vuonna sama meno jatkuu.
 
Yamaha BB614F: https://www.dropbox.com/s/ron3sw4dlm044e7/bb614f.jpg?dl=0
 
Music Man Stingray vm. 2002, burnt apple metallic värillä: https://www.dropbox.com/s/nz06joe1j4rwqnz/musari.jpg?dl=0
poppamies
02.01.2016 15:38:43
 
 
Uusia bassoja ei tänä vuonna ole vielä hankittu, ja tuskin mitään lutavietereitä tulee hankittuakaan! Siis pakka osallistua vanhalla, Tämä on öljylampun valossa, keittiöpöydäällä, kalsareissa, kirveellä veistetty joskus viime vuosituhannella. Streamer Stage maksoi silloin 12.800mk joten päätin vuolla itse. Tämä on nuoremman pojan jälkeenpäin tuuunaama ja voi olla pientä laittoa että saa pelikuntoon. Ehkä kieletki pitäis uusia. Body kelohonkaa. Kaula mahonki/vaahtera. Paino alle kolme kiloa.
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u/4167330/kilipavehe.jpg
G strings are for strippers
J.Hollström
02.01.2016 15:51:19
poppamies: Uusia bassoja ei tänä vuonna ole vielä hankittu, ja tuskin mitään lutavietereitä tulee hankittuakaan! Siis pakka osallistua vanhalla, Tämä on öljylampun valossa, keittiöpöydäällä, kalsareissa, kirveellä veistetty joskus viime vuosituhannella. Streamer Stage maksoi silloin 12.800mk joten päätin vuolla itse. Tämä on nuoremman pojan jälkeenpäin tuuunaama ja voi olla pientä laittoa että saa pelikuntoon. Ehkä kieletki pitäis uusia. Body kelohonkaa. Kaula mahonki/vaahtera. Paino alle kolme kiloa.
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u/4167330/kilipavehe.jpg

 
G strings are for strippers?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5 6 7 8
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)