Media ja viihde ›

Viime aikoina on tullut luettua
 
Viljami Puustinen: Petri Wallin saaga. Ehkä paras suomalainen musiikkihistoriikki mitä olen lukenut. Puustinen on onnistunut kaivamaan Wallista ilmi huikaisevat määrät tietoa ja saa rakennettua tästä varsin elävän ja kokonaisvaltaisen kuvan. Loppua kohden tarina alkaa muuttua varsin surulliseksi. Paitsi itse Wallia, myös Kingston Wall -levyjä ja niiden syntyä perataan mukavasti.
 
Perttu Häkkinen ja Vesa Iitti: Valonkantajat. Teoksessaan Häkkinen ja Iiitti raottavat suomalaisen esoterian mielenkiintoisimpia henkilöitä ja ilmiöitä. Osansa saavat muun muassa niin Pekka Ervast, Aino Kassinen ja itse Pekka Siitoin. Tämäkin oli todella kovatasoinen suomalaisten tietokirjojen joukossa. Muusikkonäkökulmasta mielenkiintoisia oli myös Petri Wallin ja Jouni Mömmön sivuaminen.
 
Cormac McCarthy: Tie. Viime aikoina tuntuu, että olen onnistunut lukemaan vain äärimmäisen hyviä kirjoja eikä Tie poikkea linjasta. Kirjassa kuvataan isän ja pojan matkaa halki selittämättömäksi jääneen katastrofin tuhoamaa maata. Kaikki elämä joitain harvoja ihmisiä lukuunottamatta on tuhoutunut ja ihmiskunnan rippeet elävät ihmissyönnillä ja satunnaisilla entisen sivilisaation jäänteillä. Tarina on karu ja McCarthyn kieli on lakonisen toteavaa mutta kaunista. Kaikkinensa paitsi todella synkkä ja masentava, myös jollain tavalla kaunis kirja. Yksi parhaista koskaan lukemistani kaunokirjallisista teoksista.

Wayne Gretzkyn kirjan ja Mark Bowdenin ansiokkaan Black Hawk Downin! Kumpaakin voi suositella lämpimästi.

Päivi Alasalmi - Joenjoen laulu
 
Kiinnostava romaanin aihe, saamelaisuus. Harmi vain että vahvan alun jälkeen lässähti. Puolenvälin jälkeen alkoi tuntua että kustannustoimittaja oli lähtenyt projektista kesken ja loppu olikin aivan ennalta-arvattavaa tusinakamaa. Harmi.

Joe Perry - Rocks: My Life in and out of Aerosmith
 
Erittäin hyvin haamukirjoitettu kirja. Jopa välillä ärsyttävyyteenkin asti. Etenkin kun siteerataan sanasta sanaan neljäkymmentä vuotta sitten käytyjä keskusteluja, niin tulee haamukirjoittamisen fiilis liikaakin. Mutta jos tuosta pääsee ylitse, niin on myönnettävä, että kyseessä on yksi laadukkaimmista omaelämäkerroista hetkeen ja ehdottomasti paras mikä on Aerosmith leiristä nähty. Joe Perry antaa runsain käsin krediittiä bändiä uran alussa ja muulloinkin auttaneille henkilöille (vaikka olisivat olleet mulkkujakin), joten kirja ei ole pelkästään omaan napaan tuijottelua ja minä sitä, minä tätä -meininkiä.

Sa'di: Ruusutarha
 
Persialaisia anekdoottimaisia opetuskertomuksia, joissa käsitellään muun muassa haluista luopumisen etuja, vaiteliaisuuden etuja, rakkautta ja nuoruutta, heikoutta ja vanhuutta, kasvatusta ja hyviä tapoja. Tämä oli ihan mielenkiintoinen kurkistus 1200-luvun persialaiseen maailmaan ja useissa kohdissa pystyi toteamaan kirjan sisältävän niin sanottua "ikuista elämänviisautta" eli monet teoksen esittelemät arvot ja hyveet voidaan nähdä täysin valideiksi vielä tänäkin päivänä. Kirjan tietyn katkelmallisuuden vuoksi se soveltui hyvin aamulukemiseksi teekupposen rinnalle. Pidemmät proosakertomukset olivat myös kaiken muun ohella varsin viihdyttäviä ja toivat paikoin mieleen Tuhannen ja yhden yön tarinat. Voin kuvitella kirjan olevan mukava lisä kirjahyllyyn, josta sen voisi satunnaisesti poimia lukeakseen muutaman otteen. Bustan eli Puutarha on ilmeisesti monien mielestä tätä parempi, mutta sitä ei ole toistaiseksi ilmeisesti suomennettu...

Michael Dobbs - House Of Cards
 
Dobbs oli ihan harrastelijakirjailija, joka jossain määrin näkyy tämän kirjan sivuilla, mutta kokemus brittipolitiikassa näkyy kyllä tämän kirjan yksityiskohdissa. En ole nähnyt vielä TV-sarjaa, joten en osaa kommentoida miten tämä siihen vertautuu. Kohtalaisen viihdyttävä teos kumminkin.

Flash: Michael Dobbs - House Of Cards
 
Dobbs oli ihan harrastelijakirjailija, joka jossain määrin näkyy tämän kirjan sivuilla, mutta kokemus brittipolitiikassa näkyy kyllä tämän kirjan yksityiskohdissa. En ole nähnyt vielä TV-sarjaa, joten en osaa kommentoida miten tämä siihen vertautuu. Kohtalaisen viihdyttävä teos kumminkin.
 
OT. Tuostahan on se alkuperäinen 80-luvun Britanniaan sijoittuva tv-minisarja, ja sitten tämä tunnetumpi uusi Washington-versio. Varmaankin alkuperäinen sarja menee kirjan mukaan, ja uusi sarja on ottanut vain perusasetelman ja mahdollisesti henkilöitä uuteen ympäristöön muokattuna.

Mo Yan - Seitsemän elämääni
 
Yksi parhaista kirjoista, jotka olen viimeisen vuoden aikana lukenut, ja ensimmäinen kosketukseni kiinalaiseen kirjallisuuteen. Seitsemän elämääni kertoo Ximen Naon jälleensyntymien ketjusta kuoltuaan ihmisenä aasin, muulin, sian, koiran ja apinan kautta jälleen ihmiseksi. Se on myös Ximenin perheen sukukronikka ja erään kylän tarina Kiinan historian myllerryksessä 1950-luvulta aina 2000-luvulle asti. Olen mieltänyt maagisen realismin aiemmin ainoastaan eteläamerikkalaiseksi ilmiöksi, mutta Mo Yanin kerronta lähenteli paikoin jo Gabriel Garcia Marquesia ja toi ajoittain mieleen Sadan vuoden yksinäisyyden. Kirjan hahmot olivat moniulotteisia ja suurimpaan osaan syntyi tunneside - erityisesti eläinhahmoihin. Kirjan huumori ja satiiri olivat myös ainutlaatuisia. Riina Vuokon suomennos oli ilmiömäinen ja äärimmäisen nautinnollinen.

Mo Yan - Viinamaa
 
Erinomaisen Seitsemän elämääni-teoksen jälkeen tämä romaani oli valtava pettymys. Jos aiemmassa kirjassa Mo Yan oli onnistuneesti siirtänyt maagisen realismin Kiinan lähentyen Marquezin tyylin tasoa, niin nyt tuntui kuin kirjailija olisi yrittänyt jäljitellä Kafkaa ja muutamaa modernimpaa kirjailijaa. Tällä kertaa Mo Yan ei onnistunut jäljittelyssään yhtä hyvin. Itselläni heräsikin kysymys, että onko Mo Yanilla omaa tyyliä ollenkaan vai matkiiko hän jokaisessa kirjassaan eri kirjailijoita.
 
Viinamaan tarina etenee kahdella eri tasolla: päätarina keskittyy erikositutkijan tutkimuksiin Viinamaassa liittyen väitteisiin poikalapsien syönnistä. Kai absurdi tunnelma pyrkii imitoimaan Kafkan Linnaa ja sen tunnelmaa - siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopputulos on enemminkin turhauttavan kaoottinen sotku. Kirjan toinen taso koostuu Mo Yanin ja erään Viinamaan tutkijan kirjeenvaihdosta sekä jälkimmäisen harrastelijanovelleista. Itse koin näiden katkovan päätarinan kerrontaa. Novellit ova tasoltaan pitkästyttävän keskinkertaisia ja niiden käyttö tyylikeinona toi mieleen esim. Pamukin Mustan kirjan ja Calvinon Jos talviyönä matkamiehen, joissa tarinan katkominen toimii paremmin. Kirjeenvaihto tuntui lähinnä tarpeettomalta, mutta kai siinäkin haettiin ns. neljännen seinän rikkomista sekä yritystä hämärtää fiktion ja faktan rajoja - jälleen tyylikeino, joka toimii paremmin esim. Pamukin romaaneissa. Kokonaisuutena Viinamaa oli kaoottinen, rönsyilevä ja epäkoherentti teos. Sääli.

Tuo Seitsemän elämääni on kyllä aivan erinomainen kirja. Sekoitus komediaa, tragediaa, romantiikkaa, historiaa, ja vähän kaikkea. Välillä surumielinen, välillä röyhkeä, välillä syvällinen, välillä pinnallinen. Joka sivulla tulee tunne, että sitä on varmaan ollut helkkarin hauska kirjoittaa. Itselle tulikin vähän mieleen Peltirumpu. Ei kokeellinen/kokeileva siksi, että haluttaisiin todistaa jotain kirjallisuuskritiikin oppikappaletta tai kuulua johonkin älykkääseen klikkiin, vaan ihan vain siksi, että on ollut hauskaa vähän revitellä ja päästää mielikuvitus lentämään.

Marras (Sami Lopakka)
 
Kertomus bändin euroopanrundista ja siihen liittyvistä vaikeuksista sekä kotirintamalla, että bändin sisällä. Pohjautuu hyvin vahvasti Sentencedin riveissä koettuihin asioihin (mikä vahvistui, kun aloin lukemaan täältä pohjoiseen-kirjaa.). Sisältää paljon mustaa huumoria ja draamaakin löytyy. Sujuvasti kirjoitettu, meni parissa illassa ihan mukavasti, eikä kertaakaan vituttanut lukea. Toivottavasti Sami jatkaa kirjailua, on ihan virkistävää vaihtelua tälläinen. Oli muuten jotenkin hämmentävää lukea oulun murretta, mutta eipä se ainakaan mua häirinnyt. Toki jotain muuta voi tuo seikka häiritäkkin, mutta itse puhun muutenkin oulun murretta, niin samapa tuo.

Predrag Matvejevic: Tuntematon Venetsia http://www.adlibris.com/fi/kirja/tuntematon-venetsia-9789525664171
Jees kirja, vaikka luettavaa ei ollutkaan paljon. Olen jäköjään saman kirjailijan teoksia lukenut aiemminkin. Nimi ei jää vaan mieleen

barclay: Predrag Matvejevic: Tuntematon Venetsia http://www.adlibris.com/fi/kirja/tuntematon-venetsia-9789525664171
Jees kirja, vaikka luettavaa ei ollutkaan paljon. Olen jäköjään saman kirjailijan teoksia lukenut aiemminkin. Nimi ei jää vaan mieleen
 
Itse olen lukenut erinomaisen Välimeren breviaarion, joka vieläkin kummittelee mielessä. Pitäisi sekin lukea uudestaan, koska viime kerrasta on viisi vuotta aikaa. Matvejeviciltä on näköjään suomennettu tämän Tuntematton Venetsian lisäksi Meidän leipämme-teos. Pitääpä tutustua molempiin piakoin.

Nalle Wahlroos - Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta
 
Nalle murahtaa. Kunnon tykitystä, kannattaa lukea. Paljon hyviä pointteja, erityispinnat laajasta lähdeluettelosta, jossa paljon lukuvinkkejä.

Sentenced - täältä pohjoiseen
 
Senareista tehty "elämäkerta". Paljon samaa tavaraa, kuin tuossa Lopakan "marras"-kirjassa.
 
Harmillisen lyhyt kirja, kaikki levyt ja niiden tekemiset käydään läpi todella nopeasti ja lyhyesti ja meikä ainakin jäi kaipaamaan lisää. Myöskään kiertueista ei kerrota oikeastaan muuta, kuin samat asiat, mitä marraksessakin kerrottiin. Oikeastaan ainoa asia, mitä tästä jäi käteen, oli se, että bändi oli täynnä ristiriitoja, tyypit otti yhteen aina välillä ja viinaa kului. Eli ei mitään uutta auringon alla. No, ehkäpä vähemmän sentencediä vuosien varrella seuranneelle tässä on paljonkin mielenkiintoista asiaa ja saipahan hieno bändi oman kirjansa.

Leonardo Sciascia - Huuhkalinnut
 
Kirja, jonka tulin poimineeksi suhteellisen sattumanvaraisesti, ja joka yllätti minut erittäin positiivisesti. Romaani kertoo pienessä sisiliaiskylässä tapahtuvasta murhasta ja kapteeni Bellodin tutkimuksista. Luulin teoksen aluksi olevan jollain tapaa "perinteinen" dekkari, mutta kirjan keskiössä ovat pikemminkin mafia, korruptio ja jossain määrin italialainen mielenmaisema. Tapa, jolla mafiaa käsiteltiin, oli ainakin itselleni virkistävän erilainen. Mafia ei ole vielä tunnettu valtava väkivaltajärjestö, jonka olemme oppineet tuntemaan Hollywood-elokuvista, vaan pikemminkin piilossa lymyävä haamu, jolkaa alkaa yltää kaikkialle. Kirjassa mafia siis ei ole vielä vakiinnuttanut asemaansa, eivätkä kaikki italialaiset edes usko sen olemassaoloon. Korruptiotakin sivutaan mielenkiintoisesti.
 
Pidin myös paljon hahmoista vaikkei heitä paljoa ollutkaan. Erityisesti päähenkilö kapteeni Bellodi oli varsin kiehtova hahmo, jonka sielunmaisemaan tunsin pääseväni käsiksi vaikka toisaalta myös sain sellaisen vaikutelman, että kirjailija oli halunnut pitää päähenkilönsä tietyllä tapaa etäisenä.
 
Kirjan lopussa oli kirjailijan jälkikäteen lisäämä huomautus, että tämä oli joutunut itse lyhentämään ja sensuroimaan itse teostaan ilmeisesti sen vuoksi, että kirjan henkilöt ja tapahtumat perustuvat jossain määrin todellisuuteen, vaikka tarkemmat yksityiskohdat jätetäänkin ehkä ihan ymmärrettävästi pimentoon.

The Hobbit
 
englanniksi tällä kertaa. Ostin sen Alan Leen kuvittaman painoksen, hienoja oli kuvat. Kirja jo toki entuudestaan tuttu, mutta nyt ensimmäistä kertaa englanniksi luin. Tykkäsin kyllä, vaikka ei suomennoskaan huono ole. Ihan kiva oli huomata, että leffoihin olivat ottaneet paljon ihan suoria lainauksia dialogista.

Miki Liukkosen Lapset auringon alla.
 
http://skipped-heartbeats.blogspot. … liukkonen-lapset-auringon-alla.html

Timo Roune : Route 66
 
Aihe on kiinnostava, mutta tämä matkakirja ei. Kirjailija (tai kirjailijat) on vain huono. Tylsä pintaraapaisu koko kirja.