kekkuliheikki 23.12.2015 12:10:30 | |
---|
EWS Subtle Volume Control. Toimii. En allekirjoita. |
gunnar 23.12.2015 12:21:03 (muokattu 23.12.2015 12:25:18) | |
---|
GiovanniDiRondo: Itsellä on se systeemi että pyrin komppaamaan tallamikillä ja soitan sitten soolot kaulamikillä, koska siinä on automaattisesti enemmän voimaa. Riippuu nyt tietysti paljon että mitä soittaa ja minkälaiset asetukset muuten on olemassa, mutta taajuusvastehan on kaulamikissä erilainen, niin yritän hakea ne taajuudet ekvalisaation avulla, riippuen siitä, missä kohtaa bändimiksauksessa on tilaa. Näyttäisi että tuolla 250 Hzin kohdalla on viime aikoina löytynyt, mutta jopa 125 buustaaminen tuo soolosoundiin voimaa ja selkeyttä. Useinhan kitarassa on yläkeskialueella joka tapauksessa soundissa riittävästi korostusta, mutta riippuu sekin kitarasta, bändistä ja musiikkityylistä. Mielenkiintoista! Itse pikemminkin leikkaan noita noita alataajuuksia ja korostan keskialuetta/ylä-keskialuetta, jolloin kitara leikkaa selkeämmin läpi. Soolot soitetaan usein sen verta ylempää, että samoja taajuuksia (Hertseissäkin) on minusta luontevaa buustata. Itsellä Tube screamer tyyppinen overdrive pedaali tekee tämän homman juurikin loistavasti = leikkaa bassoja ja korostaa tuota keskialuetta! Volat isolle, Gain kohtuu pienelle ja tonea auki sen hetkisen setupin mukaan! No asiat riippuu varmaan paljon musiikista, kokoonpanosta, soundi tottumuksista jne... |
elsewhere 23.12.2015 15:56:30 | |
---|
onko muuta keinoa, muut kuin vahvarista/mixeristä tai kitarasta volumen nosto lennosta? Kannattaa myös pitää huoli, että biisin sovitus on kohdallaan. Jos yksi vetää sooloa, niin muut voivat hieman himmailla ja antaa tilaa (toinen kitaristi ei tiluta, basisti pysyttelee yksinkertaisissa kuvioissa ja rumpali ei hakkaa kuin viimeistä päivää). Riippuen biisistä, genrestä ja ihmisten taidoista se kuulostaa usein paremmalta kuin mikään pedaali. ~ Love broke out and I forgot it's war. |
kitaratoope 23.12.2015 16:54:06 | |
---|
Eli äkkiseltään ymmärrettynä kaikista vastauksista, jos haluaa puhtaampaa volumea niin laittaa sen buusterin looppiin, jos säröä tai muunneltua totuutta niin laittaa särön ja inputin väliin ja jis haluaa vielä enemmän säröbuustia niin laittaa buusterin ennen säröä ja särön inputtiin? Toki siis riippuen onko puhtaampi eq buusteri tai overdrive buusteri Tarkoitus on joka tapauksessa ettei tarvitse muuhun kuin pedaaliin koskea solon aluksi ja lopuksi. |
gunnar 23.12.2015 16:56:50 (muokattu 23.12.2015 16:57:32) | |
---|
kitaratoope: Eli äkkiseltään ymmärrettynä kaikista vastauksista, jos haluaa puhtaampaa volumea niin laittaa sen buusterin looppiin, jos säröä tai muunneltua totuutta niin laittaa särön ja inputin väliin ja jis haluaa vielä enemmän säröbuustia niin laittaa buusterin ennen säröä ja särön inputtiin? Toki siis riippuen onko puhtaampi eq buusteri tai overdrive buusteri Tarkoitus on joka tapauksessa ettei tarvitse muuhun kuin pedaaliin koskea solon aluksi ja lopuksi. Juuri näin! |
sustain65 23.12.2015 17:05:55 | |
---|
kitaratoope: Eli äkkiseltään ymmärrettynä kaikista vastauksista, jos haluaa puhtaampaa volumea niin laittaa sen buusterin looppiin, jos säröä tai muunneltua totuutta niin laittaa särön ja inputin väliin ja jis haluaa vielä enemmän säröbuustia niin laittaa buusterin ennen säröä ja särön inputtiin? Toki siis riippuen onko puhtaampi eq buusteri tai overdrive buusteri Tarkoitus on joka tapauksessa ettei tarvitse muuhun kuin pedaaliin koskea solon aluksi ja lopuksi. Joo, kutakuinkin tuohon tapaan. Lopputulokseen vaikuttavat sitten kaikki signaaliketjun osaset, siis kitara mikkeineen, muut mahdolliset pedaalit, vahvari ja sen mahdollisesti tuunatut komponentit, kitarakaappi ja tilan akustiikka. Ja soittajan tatsi. Saattoi unohtuakin jotakin oleellista. Tubescreamer tai jokin sen johdannainen on tosiaan monen käyttämä ratkaisu, itseltäkin sellainen löytyy, mutta on jostakin syystä jäänyt tähän asti vain kokeiluksi. Mad Professor Bluebird Overdrive sisältää muuten särön ja viiveen yhdistelmän. Sellainen on minulla laudassa nyt, mutten ole vielä varma pidänkö siitä isosti. Sillä kuitenkin saa kerralla boostia, säröä ja viivettä mukaan soundiin. |
kitaratoope 23.12.2015 17:32:51 | |
---|
kitaratoope: Eli äkkiseltään ymmärrettynä kaikista vastauksista, jos haluaa puhtaampaa volumea niin laittaa sen buusterin looppiin, jos säröä tai muunneltua totuutta niin laittaa särön ja inputin väliin ja jis haluaa vielä enemmän säröbuustia niin laittaa buusterin ennen säröä ja särön inputtiin? Toki siis riippuen onko puhtaampi eq buusteri tai overdrive buusteri Tarkoitus on joka tapauksessa ettei tarvitse muuhun kuin pedaaliin koskea solon aluksi ja lopuksi. Jäi vielä kysymättä, mikä noista kolmesta tavasta antaa eniten volumea/desibelejä? Jos jollain on kokemuksia niin kuunneellaan :) |
Numb 23.12.2015 17:37:57 | |
---|
kitaratoope: Jäi vielä kysymättä, mikä noista kolmesta tavasta antaa eniten volumea/desibelejä? Boosteri loopissa. Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head "Dunnet Headin musa on parhaiten kuvattavissa silleen, että se muistuttaa sitä kuin suomalaiset aikuisrokkarit kirjoittais irlantilaisia juomalauluja." - Arttu |
elsewhere: Kannattaa myös pitää huoli, että biisin sovitus on kohdallaan. Jos yksi vetää sooloa, niin muut voivat hieman himmailla ja antaa tilaa (toinen kitaristi ei tiluta, basisti pysyttelee yksinkertaisissa kuvioissa ja rumpali ei hakkaa kuin viimeistä päivää). Riippuen biisistä, genrestä ja ihmisten taidoista se kuulostaa usein paremmalta kuin mikään pedaali. Kyllä! Sama pätee myös miksatessa, joku juttu saattaa toimia paremmin kun sille annetaan tilaa ilman, että sitä tarvitsee korostaa - toimii usein, ei välttämättä ihan aina. |