Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Inernetin pedaalidemot
1 2 3
petrip
15.12.2015 15:06:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä aihe ansaitsee mielestäni oman ketjun. Asiaa sivutaan aina silloin tällöin muissa ketjuissa.
 
Youtubesta löytyy laaja kirjo kaikeinlaisia pedaalidemoja. Useimpien (ainakin laadukkaampien) taustalla on jonkinlainen kytky eli demoaja saa jonkinlaisen rahallisen hyödyn esittelemällä tuotetta. Olen huomannut, että hyvällä demoajalla on laaja kirjo erilaisia kitaroita ja vahvistimia, jotka vaihtelevat demottavan laitteen mukaan. Perimmäinen tarkoitus on saada kyseinen tuote kuulostamaan mahdollisimman hyvälle, luonnollisesti.
 
Itse olen huomannut varsinkin säröpedaalien kohdalla sen, että vahvistimen perussoundilla on erittäin suuri merkitys kokonaisuuden kannalta. Mike Hermansilla on aina puhdas (ja hyvä) soundi pohjalla, jolloin särön luonne tulee hyvin esille. Samalla periaatteella toimii myös Brett Kingman. Kun taas Pete Thornilla vahvistimen perussoundi on useimmiten aika lailla jo säröllä, jolloin pedaali toimii enemmän boosterina. Lopputulos on hyvin erilainen puhtaan vahvistinsoundin päälle. Petellä demot ovat useimmiten jopa liian hyviä. Johtuu osittain siitä, että on niin kova kepittäjä ja demot ovat musiikillisesti kiinnostavia.
 
Itse en juurikaan jaksa enää pedaalidemoja katsoa. Toki joitakin silloin tällöin. Viime aikojen suosikki on ehdottomasti Daniel The GigRig. Niissä demoissa on aina joku laajempi teema ja useita pedaaleja, joita verrataan keskenään. Markon Karhun MP:n pedaalidemot ovat myös ihan huippuluokkaa. Lyhyitä ja ytimekkäitä, joissa esitellään hyvin pedaalin erilaisia soundeja.
 
Minkälaisia kokemuksia demoista ja demoajista?
 
iku13
15.12.2015 15:31:18
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse tykästynyt shnobel-käyttäjän demoihin, koska tekee laajasti vertailevaa demotusta ja clean-soundin (jonka muistaa esitellä) päälle. Etenkin eri overdrivet ja delayt on aika hyvin vertailtu eri vaihtoehtojen läpi. Toki tässäkin taitaa joku kytky/affi-homma olla taustalla, mutta ei mielestäni paista mitenkään läpi.
 
https://www.youtube.com/user/shnobel/featured
 
tommijk
15.12.2015 15:42:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lisätäänpäs suositeltavien demottajien joukkoon vielä Shawn Tubbs. Menee ehkä hieman Thornin kanssa samaan kategoriaan, liian hyvine demoineen :D
 
Jake24-25
15.12.2015 15:56:47 (muokattu 15.12.2015 16:00:39)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä aihe! Itsekin olen miettinyt aiheesta keskustelun avaamista, mutta en ehtinyt avata ennenkuin ketju avattiin. Olen nähnyt YouTubessa mielestäni useita hyviä pedaali/efekti-demoja. Esimerkiksi Alex Hutchingsin BOSS-demot ovat mielestäni olleet kiinnostavia sekä musiikillisesti että niissä on laitteen soundeja monipuolisesti käyty läpi ja laitteen soundeista on saanut hyvän käsityksen jopa niin hyvän että esim. aikoinaan rohkaistuin vaihtamaan BOSS ME-50:n ME-70:seen demojen perusteella (toki itsekin kokeilin laitetta mutta olin jo periaatteessa tehnyt päätöksen). Paul Hanson teki hyvän demon BOSS GT-100:sen soundin luomisesta ja soundeista ja tuo demo oli isona osana siihen että ostin GT-100:sen. Myös Glenn DeLaune on tehnyt hyviä demoja mm. GT-100:sta ja muista laitteista esim. TC Electronicsin G-Systemistä. Paljon muitakin hyviä demoja YouTubesta löytyy ja monista - varsinkin ammattimaisella otteella tehdyistä - saa hyvän käsityksen laitteen ominaisuuksista ja soundista ja sen perusteella voi jo saada osviittaa siitä sopiiko laite itselleen vaiko ei. Toki omakohtainen testaus on edelleen suositeltavaa, mutta ainakin itselleni useammat demot ovat antaneet hyvää käsitystä laitteesta ja toimineet kimmokkeena laitteen ostolle.
 
freakingenius
15.12.2015 16:29:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä tykkään Rob Chapmanin ja Captain Leen videoista. Mukavaa ja viihdyttävää katsottavaa vaikkei soundit olisikaan aina ihan omaan makuun. Plus että videoita tulee jatkuvalla syötöllä.
 
petrip
15.12.2015 18:08:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Säröpedaalien kanssa on tullut valitettavasti muutama huti demojen perusteella esim. PT:n XTS Atomic OD. Yritin löytää hyvää säröä, joka toimisi puhtaan vahvistinsoundin kanssa. Toki tämä on pitkälti makuasia mitä hakee. Säröpedaaleja ei ole enää tarvinut haeskella kun löysin Kingsleyn Minstrel V2. Korkealla jännitteellä toimiva putkivehje toimii loistavasti juurikin tuossa käyttötarkoituksessa.
 
Kingsley Minstrel Version 2
https://www.youtube.com/watch?v=22k3MMzDxWk
 
Sarko
15.12.2015 18:51:41 (muokattu 15.12.2015 19:04:30)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Gigrig-lafkan Danielin ja Mickin demovideot on kyllä hyviä, laajoja ja mielenkiintoisia, ehkä onkin parempi puhua miltei tutorial-videoista. Chappersin ja Captainin videoita katsoo ihan viihdemielessä, kummankaan soitto ja soundimieltymykset eivät oikein värisytä sieluni ripseä mut mainioita markkinamiehiä ja rento meininki.
 
Spektrin toisessa päässä onkin sitten Johnny Demarcon Boss-demot, jotka ovat kaikessa mauttomuudessaan ja käppäisyydessään aivan mahtavia :D Gearwiren pedaalidemot naurattavat myös unboxing-osuuksineen.
 
Muutama taidonnäyte:
 
https://www.youtube.com/watch?v=OPbvCOR01p0
https://www.youtube.com/watch?v=hRQJgZVxRX0
https://www.youtube.com/watch?v=0JAsYGgaEeU
 
"You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart
darrell
15.12.2015 20:24:36 (muokattu 15.12.2015 21:31:05)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pakko demoajista on tähän vetää gearmandude.
 
Vaikka sen demot ei ole niin informatiivisia ja toisinaan se ei osaa käyttää pedaalia (=sais siitä parempaakin soundia), niin jäbällä on 38M katselukertaa ja 58500 tilaajaa.
 
E:
https://www.youtube.com/user/gearmanndude/featured
 
E2:
Netin kuuma kysymys on: "Who is gearmandude?"
https://youtu.be/gelDeT5MlTs?t=97
 
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen.
Krice
15.12.2015 20:51:17
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Guitaristin Ultimate Overdrive -sarjan eka osan olen katsonut, se oli hyvä. Ilmeisesti nuo tyypit on joltakin toiselta kanavalta kotoisin. Vähän outoja tyyppejä, mutta asiapitoisuus on korkea. OD-pedaaleista on niin turkasen hankala saada selvää, mutta tuossa on hyvin selitetty ja kokeiltu miten ne vaikuttaa.
https://www.youtube.com/watch?v=Wzs2g1nz4JQ
 
petrip
15.12.2015 21:00:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Guitaristin Ultimate Overdrive -sarjan eka osan olen katsonut, se oli hyvä. Ilmeisesti nuo tyypit on joltakin toiselta kanavalta kotoisin. Vähän outoja tyyppejä, mutta asiapitoisuus on korkea. OD-pedaaleista on niin turkasen hankala saada selvää, mutta tuossa on hyvin selitetty ja kokeiltu miten ne vaikuttaa.
https://www.youtube.com/watch?v=Wzs2g1nz4JQ

 
Mick tekee videoita ainakin Guitarist-lehdelle ja Andertons Musicille. Daniel tekee The GigRig:n nimissä. Mutta kaksikko perustaa uuden kanavan uuden vuoden jälkeen.
 
Mitä säröihin tulee, niin ehdottomasti katsomisen arvoinen video, jossa käsitellään vahvistimen osuutta asiaan.
 
Setting Up Your Amp To Use With Drive Pedals
https://www.youtube.com/watch?v=CdKjhXWpjq8
 
antikristus
16.12.2015 06:50:21
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllläpäs aiheuttaa gassia tämä ketju. Tai noi linkit.
 
Humppa-Pappa
16.12.2015 07:39:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

antikristus: Kyllläpäs aiheuttaa gassia tämä ketju. Tai noi linkit.
 
Kannattaa äkkiä kattoo joku ""Hey it's Paul from guitarworld" video niin eiköhän se siitä.
 
antikristus
16.12.2015 08:26:55
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Humppa-Pappa: Kannattaa äkkiä kattoo joku ""Hey it's Paul from guitarworld" video niin eiköhän se siitä.
 
Kiitti! Niin vähän tullu ylipäätään pedaalidemoja kytättyy et tommoset on menny sivusuun.
 
tommijk
16.12.2015 08:47:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Humppa-Pappa: Kannattaa äkkiä kattoo joku ""Hey it's Paul from guitarworld" video niin eiköhän se siitä.
 
Tai The Tone King.. huhhuh
 
mrk
16.12.2015 09:16:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämän ruotsalaisen paksulla aksentilla puhumat videot ovat parhautta:
 
https://www.youtube.com/user/JohanSegeborn/videos
 
Pedaaleihin ei juuri liity, mutta kun vertaillaan esim 15 eri Marshall Plexiä niin ei siinä enää pedaaleja tarvita.
https://www.youtube.com/watch?v=iWQHBzMuJkw
 
"Short On Long Term Goals"
Sammo
16.12.2015 09:29:23 (muokattu 16.12.2015 09:47:30)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Omat suosikit on edellä mainitut Daniel The Gigrig ja Mick Taylor: jälkimmäinen on vaikuttanut aika paljonkin mun mieltymyksiin ja omiin nykysuosikkeihin (PRS DGT ja Two Rockin Studio Pro) ... viime vuoden Movember veto Tones For 'Tache oli aivan mahtava, esim:
https://www.youtube.com/watch?v=pHv3oMwnxDQ
https://www.youtube.com/watch?v=zbB2VxOw8Hs
 
Mick Taylor tuottaa jälkimmäisen valmistajan, eli Victory Ampsin demot ja ne on järestäen hyviä. Tuon V40:n luultavasti hankin joskus.
 
Rockett Pedalsin demot on kautta linjan mun mielestä hyviä, koska hyvät soittajat (Snarky Puppyn Mark Lettieri, Allan Holdsworth, Shawn Tubbs jen...), näidenkin perusteella on tehty hankintoja:
https://www.youtube.com/watch?v=oocjVOpOfBs
https://www.youtube.com/watch?v=0sUqhY_K0Ks
 
Lance Keltnerin demot on tavallaan kullä viihdyttäviä vaikka tyyppi on välillä aika täynnä itseään. Ja soittaa sormilla.
 
Greg Kochin Wildwood Guitarsille tekemät demot on taas aivan legendaarisen hyviä meiningin ja soiton takia!
 
Samoin Line6:n Shawn Halley vaikuttaa huipputyypiltä ja sen soitto miellyttää mua kovin.
 
Svilon videoita katson mielellään soiton ja miehen soundin takia, varsinaisksi demoiksi en niitä osaa mieltää. MP:n demot on kanssa rautaa, erityisesti Marko Karhun. Ja Peter Lerchen Simble esittely.
 
Tässä oli mun vihakkilista, mutta ajattelin että mennään pelkästään positiivisen kautta :)
 
E: Unohdin EHX:n Berangerin -- mies on velho!
 
"With me, I play loud. It's right out there. My manhood is right on the table. Examine it, pick it up, if you will. There it is." - Nigel Tufnell, Guitar Player Oct. '84
petrip
16.12.2015 10:32:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sammo: Lance Keltnerin demot on tavallaan kullä viihdyttäviä vaikka tyyppi on välillä aika täynnä itseään. Ja soittaa sormilla.
 
Pakko tarttua tuohon kaveriin. Yksi Mnet-kaveri pisti jokin aika sitten linkin, jossa Lance testaa Ruokankaan VSOP-kitaraa. Ja täytyy sanoa, että harvoin video on noin epäedustava. Soundi on aivan kuraa.
 
https://www.youtube.com/watch?v=d7uFpGUuVX4
 
Yksi hauska veikko on saksalainen Henning nimim. EytschPi42. Testailee laitteita ennakkoluulottomasti ja vähän provosoi herättääkseen keskustelua. Ei kovin ihmeellinen soittaja tosin.
 
Pari hyvää syväluotaavaa pedaaliohjainesittelyä:
Boss ES-8 - Looper/Switcher
https://www.youtube.com/watch?v=JxfUo-TIO-s
 
G-Lab GSC4 Looper/Switcher
https://www.youtube.com/watch?v=hYmJICwOBbI
 
gazorlac
16.12.2015 10:42:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mites ProGuitarShoppia ei ole vielä mainittu? Hyvin tehtyjä ja Andy soittaa aina pedaalille sopivia biisejä.
 
Sammo
16.12.2015 10:48:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

petrip: Pakko tarttua tuohon kaveriin. Yksi Mnet-kaveri pisti jokin aika sitten linkin, jossa Lance testaa Ruokankaan VSOP-kitaraa. Ja täytyy sanoa, että harvoin video on noin epäedustava. Soundi on aivan kuraa.
 
https://www.youtube.com/watch?v=d7uFpGUuVX4

 
Noo joo, tossa oot kyllä oikeassa ... Nämä on jäänyt mieleen omaan korviin ihan hyvinä:
https://www.youtube.com/watch?v=7i1ZWNj30sU
https://www.youtube.com/watch?v=Q6qzvtEg7CE
 
"With me, I play loud. It's right out there. My manhood is right on the table. Examine it, pick it up, if you will. There it is." - Nigel Tufnell, Guitar Player Oct. '84
Läpistö
16.12.2015 13:35:54
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Harmi, että Gearwiren "legendaarinen" partaäijä "Let's take a look in the box" -kliseineen ei taida tehdä enää demoja. Myös ks. tyypistä tehty parodia on tainnut hävitä Youtubesta.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «