Rock, pop, alternative ›

Alppu-ketjussa Hande Nurmio kertoo aarteestaan.
 
jotain: https://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=6780287

Vielä tuosta Peavey Deuce 130w kitaracombon soundista, muistan silloin -74 tai -75 kokeilleeni sitä stratolla, suoraan piuha kiinni ilman efektejä ja yllätyin, koska soundi oli niin eleetön, metallinen, eikä transistorivahvistimena siinä ollut samanlaista lämpöä kuin Fenderin twin reverbissä, joka tietty on putkivahvistin.
 
Yliohjaussoundi oli kuitenkin jotenkin paremmin kasassa, kiinteämpi, soivampi kuin twinissä, jossa oli myös mastervolumessa vedettävä potikka, josta tuli särösoundia lisää.
Peaveyn yliohjaussoundi kelpasi myös toiselle sen ajan johtavalle kitaristille Jukka Toloselle, jonka levyillä kuuluu tätä Peaveyn soolosoundin, Peaveyn pörinää.
 
Nyt kun katson Alpun- 74 festivaalivahvistinsettiä niin vaikken tiedä Peavey musicianin soundia, että olisko Alppu kompensoinut sävynsäätöyksikön vajaavaisuutta käyttämällä Fenderin 15 tuuman kajareita umpikaapeissa, saadakseen siitä lisää tukevuutta ja bassoa kitarasoundiin?
 
Särösoundi ilmeisesti oli todella hyvä ja erilainen Peaveyssä rocken rollin soittoon kuin Fenderin vahvareissa, joissa oli pehmeyttä ja lämpöä sitävastoin enemmän.
 
Muistan käyttäneeni myös tuota Electro Harmonixin neljän tulitikkulaatikon kokoista etuvahvistinta, joka laitettiin vahvistimen sisääntuloon kiinni.
Siitä sai hyvän komppisoundin, eikä paljoa tarvinnut volumea kitarasta lisätä niin oli soolosoundi päällä.
 
Siihen aikaan oli myynnissä myös DiMarzion, kitaran sisäänlaitettava etuvahvistin, jonka asensin straton sisälle, soolokytkin oli pleksissä kiinni, se oli helpoin tapa hoitaa soolovolat suoraan kitarasta, erittäin hyvä systeemi.
 
Tuttuni asensi tätä samaa etuvahvistinta Hammond B kolmosen paneeliin, josta lähti Deep Purplen tyyliset särö- urkusoundit, ainoastaan pienellä mastervolumella, uskomaton soundi Hammondeista, lesliekaappi perään ja housunpuntit alkoi lepattamaan, i wanna rock!

John My: Vielä tuosta Peavey Deuce 130w kitaracombon soundista, muistan silloin -74 tai -75 kokeilleeni sitä stratolla, suoraan piuha kiinni ilman efektejä ja yllätyin, koska soundi oli niin eleetön, metallinen, eikä transistorivahvistimena siinä ollut samanlaista lämpöä kuin Fenderin twin reverbissä, joka tietty on putkivahvistin.
 
Deucessahan on putkipääte mutta esivahvistin transistoreilla. Silläpä se on kuulostanut terävältä mutta voimaa/äänenpainetta on riittänyt.

Olisko tuo suosikkisoundini Rock and Roll all night longin Hideawaylla, soitettu luukuttamalla Hiwatin, custom Hiwatt 100- vahvistinta täysillä, kun ei se millään,
 
kuulosta fenkun vahvistimelta, ellei ole vaihdettu etuasteen putkia?
 
En muista kuulleeni Hiwatin soundia, mutta eniten tuo eka levyn vahvarisoundi tuo mieleeni Voxin vahvarin soundin fenkun kaapilla.

Snoudi lähtee sormista.

Funkånaut: Snoudi lähtee sormista.
 
Tämä kyllä. Puhtailla soundeilla tai akustisesti soittaessa minäkin välillä kyllästyn ääniväriin, ja muljautan "tatsilla" kunnon hi-gainit kehiin.

Zed: Tämä kyllä. Puhtailla soundeilla tai akustisesti soittaessa minäkin välillä kyllästyn ääniväriin, ja muljautan "tatsilla" kunnon hi-gainit kehiin.
 
Just näin. Tosin sellasen wahin ja phaserin soundin luominen vaatii kovaa tatsia mutten hetkeäkään epäile etteikö se onnistu.

Alpulla oli paksut sormet, joissa paljon voimaa soittaa legatomaisesti sooloissa.
 
Samoin yhden kielen tremolotekniikka plekulla soittaessa oli hyvä ja tukeva.
 
Etusormen vibraatto oli tunnusomainen piirre hänelle, joka oli todella vahva ja vaikutti koko tulkintaan paljon.
Vaikka legatona soitto oli hänelle helppoa, hän usein iski plekulla, varsinkin pääiskut, joista tuli fiilis, että bluesin soitossa on voimaa ja soittaja seisoo sanomansa takana tanakasti.
 
Etusormen vibraaton voimakkuudesta johtuen, on melkein mahdotonta saavuttaa samanlaista autenttista Albert Järvisen tyylistä kitaransoittoa ja soundia.

Tolosesta tulikin muuten mieleen, että ukon 70-luvun levyillä on lähes poikkeuksetta ihan karmeat kitarasoundit. Noin ohuen sonnan saaminen ulos 335:sta on jo aika saavutus. Hyvää musaa tosin.

John My: Siitä Peaveysta muistan, että siinä vahvarissa oli sävynsäädöt aika vähän vaikuttavat, sai laittaa bassonupinkin täysille, eikä vaikuttanut yhtä paljon soundiin kuin esim. fenderin twinissä, joka mulla oli siihen aikaan, siksi en ostanut Peaveyta.
 
Kuitenkin, vaikka Peavey oli transistorivahvistin, joka siihen aikaan selittää tuon äänenvärinsäädön kapean alueen, se kelpasi Järviselle hyvin, koska hän haki uudenlaista rokkaavaa yliohjaus- eli särösoundia?
 
Aivan käsittämätön yleistys, että transistorivahvistimissa olisi yleisesti jotenkin kapea alaiset sävynsäädöt. Oletko kokeillut saman aikakauden HH-vahvistimia, niissä riittää säätövaraa ja ovat transistorivahvistimia.

antnis: Tolosesta tulikin muuten mieleen, että ukon 70-luvun levyillä on lähes poikkeuksetta ihan karmeat kitarasoundit. Noin ohuen sonnan saaminen ulos 335:sta on jo aika saavutus. Hyvää musaa tosin.
 
Sehän onkin eri eläin eli 330. Ontto, P-90:t. Sitä paitsi just hyvät soundit.

Kitaristit kun aina väittelevät putki ja trankkuvahvareiden soundieroista ja yleensä vain ne putkikamoilla soittajat ovat niitä oikeita, niin...
 
Albert on hyvä esimerkki soittajasta joka soitti monenlaisilla kamoilla ja ei se soundi ollut siitä kiinni. Hyvin lähti musa, olipa sitten putkivahvari tai trankku.
Moni kitaristi kun keskittyisi enemmän siihen soittamiseen, eikä jatkuvaan kamojen vaihtamiseen ja parhaimman soundin etsimiseen, niin ehkäpä se soitto saattaisi oikeasti kehittyäkkin.

mpekkanen: Kitaristit kun aina väittelevät putki ja trankkuvahvareiden soundieroista ja yleensä vain ne putkikamoilla soittajat ovat niitä oikeita, niin...
 
Albert on hyvä esimerkki soittajasta joka soitti monenlaisilla kamoilla ja ei se soundi ollut siitä kiinni. Hyvin lähti musa, olipa sitten putkivahvari tai trankku.
Moni kitaristi kun keskittyisi enemmän siihen soittamiseen, eikä jatkuvaan kamojen vaihtamiseen ja parhaimman soundin etsimiseen, niin ehkäpä se soitto saattaisi oikeasti kehittyäkkin.
 
OT. Eikös Rollareidenkin 60- ja 70-lukujen vaihteen levyillä ole paljon trankkuja, vaikka Keef myöhempinä vuosina on vahvasti Tweed-vahvareihin leimautunutkin? Muovikitara ja vuosikertatrankku, siitä se legendaarinen soundi lähtee.

mpekkanen: Kitaristit kun aina väittelevät putki ja trankkuvahvareiden soundieroista ja yleensä vain ne putkikamoilla soittajat ovat niitä oikeita, niin...
 
Albert on hyvä esimerkki soittajasta joka soitti monenlaisilla kamoilla ja ei se soundi ollut siitä kiinni. Hyvin lähti musa, olipa sitten putkivahvari tai trankku.
Moni kitaristi kun keskittyisi enemmän siihen soittamiseen, eikä jatkuvaan kamojen vaihtamiseen ja parhaimman soundin etsimiseen, niin ehkäpä se soitto saattaisi oikeasti kehittyäkkin.
 
Ai että jos Pekalle olisi suotu enempi vuosia. Hän olisi ollut varmasti haltioissaan kaikista loistavista mallintavista kitarakamoista, mitä nykyään on tarjolla.

M-Juhana: Ai että jos Pekalle olisi suotu enempi vuosia. Hän olisi ollut varmasti haltioissaan kaikista loistavista mallintavista kitarakamoista, mitä nykyään on tarjolla.
 
Veikkaan, että esmes Paul McCartney olis kussut hunajaa, jos vuonna 1966 olis ollut käytössä Reaper edes perusplugareidensa kanssa. Miksei Pekkakin, jos nuorempana ja avomielisempänä olisi vastaavia eteen laitettu.

M-Juhana: Ai että jos Pekalle olisi suotu enempi vuosia. Hän olisi ollut varmasti haltioissaan kaikista loistavista mallintavista kitarakamoista, mitä nykyään on tarjolla.
 
Tätä samaa olen joskus miettinyt Jimi Hendrixistä. Soittaisikohan tänä päivänä niillä 60-luvun vehkeillä.
En kyllä usko, mutta turhaa jossitteluahan tämä tietysti on...

mpekkanen: Tätä samaa olen joskus miettinyt Jimi Hendrixistä. Soittaisikohan tänä päivänä niillä 60-luvun vehkeillä.
En kyllä usko, mutta turhaa jossitteluahan tämä tietysti on...
 
Radio Helsingin Kuusikielisessä taivaassa oli just tuosta, eli kun nykyään halutaan 1:1 Hendrixin kamat ja soundi, hukataan se mitä Hendrix oli, eli edelläkävijä. Ei varmasti soittaisi nykyään millään klassikkovehkeillä, jos olisi kitaristi ollenkaan.

Funkånaut: Veikkaan, että esmes Paul McCartney olis kussut hunajaa, jos vuonna 1966 olis ollut käytössä Reaper edes perusplugareidensa kanssa. Miksei Pekkakin, jos nuorempana ja avomielisempänä olisi vastaavia eteen laitettu.
 
Juuri tätä olin tulossa sanomaan. Se jengi joka vaahtoaa siitä miten Studerin neliraituri hyvä ja Pro Tools paha, unohtaa lähes poikkeuksetta sen, että ne silloiset tekniikat ja kamat eivät olleet eivätkä ole mitenkään absoluuttisesti tarkasteltuna parhaita, vaan ne olivat parasta mitä silloin oli tarjolla. Jos Sgt. Pepperiä tehtäessä olis sanottu et miten ois tämmöset jutut ku rajoittamaton raitamäärä ja nondestruktiivinen editointi niin eipä varmaan ois jätkät kahta kertaa miettineet.
 
Kiipparipuolella on aina huvittanut Hammondin, Rhodesin ja Mellotronin mallintaminen ja samplaaminen. Keskustellaan siitä, mitkä ovat hyviä tai huonoja mallinnuksia asioista, jotka alkujaan olivat mallinnuksia muista asioista. Varsinkin Mellotron. Porukka mouhoaa siitä miten sitä ei vaan voi samplata. Miksei? Eihän se alkuperäinenkään vehje ole kuin sampleri ja kaiken lisäksi aivan helvetin huono sellainen.

varakeef: Sehän onkin eri eläin eli 330. Ontto, P-90:t. Sitä paitsi just hyvät soundit.
 
Ei Toloskalla mitään 330 ollut vaan 335.