Aihe: Onko nykyään järkeä tehdä kitaranosia suomessa?
1 2
mpekkanen
27.10.2015 10:08:52
Basisti1971 kirjoitti kyllä paljon asiaa.
 
Itsekkin olen koulutukseltani metallimies, vaikkakin niitä hommia ei ole kovinkaan paljoa tullut tehty. Sellaisen kyllä olen myös laittanut merkille, että vaikka myytävästä tuotteesta ei halusisi edes voittoa-->Niin vastaavaa jo joku myy jossain päin maailmaa valmiina tuotteena kuin mitä maksaa pelkkä materiaali täällä Suomessa.
Jos puhutaan vaikka ihan kunnolisesta kitaralankusta, niin ei sekään ole aivan ilmaista. Kuivatukseen menee aikaa ja hukkaan menevä osa on suuri, koska ei täällä kannata tehdä laadullisesti kuin hyviä ja oikeasti laadukkaita tuotteita. Vaikka omalle työlleen ei laskisi juuri mitään palkkaa, eikä koneille, terille ja niiden huolloille & hommaamiseen-->Tuotteesta tulee kalliimpi kuin markkinoilla jo olevat melko laadukkaat, tosin monesti aasialaiset, edullisemmat tuotteet. Jos niihin laskee sitten vähänkään palkkaa ja tätä tekee ihan verottajan mukaan, niin osista tulee kalliimpia kuin mitä on jo markkinoiden laadukkaammat vastaavat.
 
Ikävä tosiasia on, että näin kannattaa tehdä hyvä soitin/osia ehkä itselleen. Jos se soitin/osa kiinnostaa jotain muitakin, niin voihan niitä sitten tehdä enemmänkin. En kuitenkaan usko, että tällä varsinaisesti rahoiksi laittaa. Päinvastoin, pelkäämpä että nuo hyvät soittimmet ja osat joutuu myymään alihintaan. Muutkin osat maksaa ja kaikkea ei voi itse tehdä, myöskään muuten laadukkaaseen soittimeen ei kannata laittaa huonoja virityskoneistoja, mikkejä jne.
Tee muutama ja laske millaiset kustannukset siitä tulee. Olipa se osa sitten metallista tai puusta ja kokeile, onko kysyntää.
 
Jos tätä ajattelisi niin, että kaikki harrastukset maksaa ja jos saat siitä edes jotain takaisin--->Niin se on sitten plussaa, vaikka rahallista tappiota tulisikin. Tuleehan siitäkin hyvä mieli kun saa valmiiksi hyvän soittimen tai tehtyä jotain muuta laadukasta osaa joka saattaa vielä jotain toistakin kiinnostaa :)
e0700719
27.10.2015 11:28:04
Joo ei sitä tarkoitus olekaan kilpailla oikein noiden idän massatuotantojen kanssa, silleen että kun kerta tuo CNC touhu kotona kiinnostaa niin olis kiva ku sillä olis jotain järkevää käyttöä. Plussaa jos sais sen verran joskus noista että vois esim rahoittaa kitaranrakennusharrastusta.
 
Itse olen hakenut nuo tervalepät aina suoraan sahalta jossa ne on uunikuivattuina lankkuina. Eipä nuo hirveitä maksanut ole ja onhan noista saanut ihan kitaroita. Ei tarkotus olekaan tehdä mitään 200 euron runkoja. Koko homman idea on se että jos joku kotimainen harrastaja haluaisi jonkun tietyn rungon jollain tietyllä routtauksella yms niin voisin olla ehkäpä avuksi.
 
Mitä noihin jyrsimisiin tulee ja nopeuksiin, ei minulla ole mitään suurempaa jyrsimiskokemusta muuta ku yläjyrsimellä. On nyt perustiedot metallin koneistukseen toki koska mekaanisena suunnnittelijana hankin päiväansioni konepaja-alalla. Kyllä mä näihin puihin liittyvät jyrsintäparametrit olen aina hakenut kokeilemalla. Vähä että millä kierroksella missäkin kohdassa runkoa tulee repeämiä.
 
Summasummarum.... kyllä tässä on vähä sellanen käsitys kysellessä nyt tullut että joku saattais jopa käyttää tälläsiä palveluja. Eikä sitä suinpäin vissiin kannata liian ammattimaiseksi ryhtyä. Harrastuspohjalta ja hinnatki sen suhteen. Sitähän ei sit tiedä miten lähtee toimimaan...
Ihminen on elämisen parasta aikaa.
Krice
27.10.2015 13:32:55
 
 
Minusta tuossa on sellainen ongelma, että harrastajia on kuitenkin suhteellisen vähän verrattuna niihin, jotka haluaisivat valmiin custom-soittimen. Yleisesti myös omasta mielestäni kitaramarkkinoilla on tosi omituinen tilanne, jossa tarjontaa on pintapuolisesti paljon, mutta todellisia vaihtoehtoja vähän. Sitten jos joku keksii tuoda markkinoille hyviä vaihtoehtoja, joissa on suunnittelu ja toteutus sekä hinta kunnossa niin ne soittimet viedään käsistä. Hyvä esimerkki Chapman Guitars, joka tekee kitaroita tyylitajulla ja selvästi soittajien näkökulmasta.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)