Bassot ›

Bassobalalaikaa skulataan perinteisesti nahkaplekulla.

jukkajylli: Bassobalalaikaa skulataan perinteisesti nahkaplekulla.
 
Mystistä kolmiota täytyy lähestyä nahkavehkeillä.

hallu: Perhana, mun pitää tehdä tälle omalle soittotekniikalle jotain. Mulla on varmaan basso väärällä korkeudella kun eilen loppui soittoharjoittelu muutaman tunnin sessioiden jälkeen viiltävään kipuun vasemman käden kyynärvarressa. Tänään kipu oli helpottanut, mutta pikkuisen aikaa soiteltuani taas alkoi tuntua, vaikka ei niin pahan kuin eilen.
 
Ilmeisesti pidän bassoa edelleen liian alhaalla ja rannekulma taipuu liian jyrkäksi niissä sormituksissa joita eilen ja tänään olen harjoitellut. Rannekulma ei muutan olisi pulma, mutta kun basso on pitkäskaalainen ja joudun levittämään sormia enemmän ja kiertämään rannetta niin se on liike johon en kitaran kanssa ole tottunut. Päättelin, että pitää nostaa bassoa vyötärön yläpuolelle kunnolla ja pitää sitä hiukan pystymmässä niin että kaula nousee kunnolla olkapään korkeudelle ja oikea käsi yltää kileille erilaisissa asennoissa.
 
Tsekkaa esim. Scott's bass lessons, siellä on noita ergonomiavinkkejä. Scott neuvoo säätämään hihnan niin, että basso on samalla korkeudella soittaa sitten istuen tai seisten. Ranteen kulman pitäisi olla loiva kummassakin kädessä. Kaulakäden peukun pitäisi olla keskellä, ei kämmentä vaan kaulan tausta. Ja sitä siirrellään otteen mukaan niin että sormet tulee otelaudalle mahdollisimman kohtisuoraan eikä otelaudan suuntaisest kurkotellen.
Moni tekee varmaan toisin, mutta hyviksi olen havainnut omassa soitossa neuvot.

karkki: Tsekkaa esim. Scott's bass lessons, siellä on noita ergonomiavinkkejä. Scott neuvoo säätämään hihnan niin, että basso on samalla korkeudella soittaa sitten istuen tai seisten. Ranteen kulman pitäisi olla loiva kummassakin kädessä. Kaulakäden peukun pitäisi olla keskellä, ei kämmentä vaan kaulan tausta. Ja sitä siirrellään otteen mukaan niin että sormet tulee otelaudalle mahdollisimman kohtisuoraan eikä otelaudan suuntaisest kurkotellen.
Moni tekee varmaan toisin, mutta hyviksi olen havainnut omassa soitossa neuvot.
 
Sama homma täällä. Edellämainitut temput tekivät soittamisesta paljon helpompaa, siitä kiitos bassomaikalle. Soittoasento ei tosin ole ihan niin "cool", kuin matalalla bassoa roikottaessa.

ituvirtanen: Viola da gamba on bassojen isoisä. Paljon kieliä (erilaisia määriä!) ja monesti nauhoilla. Nauhat olivat naruja, jotka solmittiin kaulaan ja niitä siirrettiin skaalojen mukaan. Koska silloin ei vielä käytetty temperoitua skaalaa, myös otelauta piti virittää musiikin sävellajin mukaan.
 
Soittotapoina oli jo silloin pizzicato ja jousi. Plektroista en osaa sanoa. Tosin ihmettelisin, jos joku ei olisi sellaista kokeillut syystä tai toisesta ("Kynsi katkesi!").
 
Kontraksi gamba kasvoi, koska isommissa pändeissä ääntä piti yksinkertaisesti saada lisää.
 
Kontria on tehty aikoja takaperin myös (metallisilla) nauhoilla ja useampikielisinä. Nelikielinen sähköbasso lieneekin ollut hyvä startti mutta onhan se kehittynyt kohti gambaa jo hyvän pätkän, vai mitä?
 
- Basso on gambaperheen jäsen, ei minkään viulupiiperrysten.
 
Eiköhän sähköbasso ole kuitenkin kitaran jälkeläinen ja nauhat siinä on kitaraesi-isän peruja, eikä gamban.

karkki: Tsekkaa esim. Scott's bass lessons, siellä on noita ergonomiavinkkejä. Scott neuvoo säätämään hihnan niin, että basso on samalla korkeudella soittaa sitten istuen tai seisten. Ranteen kulman pitäisi olla loiva kummassakin kädessä. Kaulakäden peukun pitäisi olla keskellä, ei kämmentä vaan kaulan tausta. Ja sitä siirrellään otteen mukaan niin että sormet tulee otelaudalle mahdollisimman kohtisuoraan eikä otelaudan suuntaisest kurkotellen.
Moni tekee varmaan toisin, mutta hyviksi olen havainnut omassa soitossa neuvot.
 
Joo olen jotain hänen videoita nähnytkin ja opetellut ainakin yhden bassolikin häneltä. Basson ergonomiaa lähestyin samalla tavalla kuin kitaraa, mutta unohdin, että basso on paljon isompi soitin ja sen horisontaalinen ulottuvuus teki ikävän kiertoliikkeen ranteeseen silloin jos soitin ala-asemasta kovin leveällä sormituksella. Periaatteessa viisikielinen basso antaa mahdollisuuden pysyä paremmin boksissa niin sanoakseni, mutta pyrin harjoittelussani siihen, että kaikki mitä opettelen soittamaan niin opettelen sen ympäri otelaudan niin että voin soittaa sen opeteltavan jutun mistä asemasta tahansa ja erilaisilla sormituksilla. Ehkä tuo kipu vain muistutti minua siitä, että tätä soitinta täytyy muistaa kunnioittaa ja siitä, että jos on kitaristi niin ei ole basisti välttämättä.

hallu: Joo olen jotain hänen videoita nähnytkin ja opetellut ainakin yhden bassolikin häneltä. Basson ergonomiaa lähestyin samalla tavalla kuin kitaraa, mutta unohdin, että basso on paljon isompi soitin ja sen horisontaalinen ulottuvuus teki ikävän kiertoliikkeen ranteeseen silloin jos soitin ala-asemasta kovin leveällä sormituksella. Periaatteessa viisikielinen basso antaa mahdollisuuden pysyä paremmin boksissa niin sanoakseni, mutta pyrin harjoittelussani siihen, että kaikki mitä opettelen soittamaan niin opettelen sen ympäri otelaudan niin että voin soittaa sen opeteltavan jutun mistä asemasta tahansa ja erilaisilla sormituksilla. Ehkä tuo kipu vain muistutti minua siitä, että tätä soitinta täytyy muistaa kunnioittaa ja siitä, että jos on kitaristi niin ei ole basisti välttämättä.
 
Mä olen joskus paininut ergonomia-asioiden kanssa, mut offtopicina tähän keskusteluun ja pikaisesti tiivistäen tässä on omat henkilökohtaiset tärpit ergonomian parantamiseen bassonsoitossa.
 
1) Tee käsillä muutakin kuin naputa tietokonetta ja soita bassoa. Kuntosaliharjoittelua, powerballin pyöritystä, uintia, mitä tahansa. Mieluusti niin, että liike lähtee myös hartioista asti ja mahdollisesti pinteessä olevat hermot pääsevät vapautumaan. Bassonsoitto ei saa olla raskainta mitä käsilläsi teet, mieluummin sieltä kevyestä päästä. Muista venytellä välillä.
 
2) Kiinnitä huomiota asentoihin - ja fuskaa. Jos sormet ei taivu "sormi/nauha" hajotuksiin nätisti ala-asemissa, keksi joku muu idea. Jos tätä on pakko käyttää, opettele myötäämään kädellä samalla kun soitat. Pivot taitaa olla englanninkielinen termi, tarkoittaa sitä, että älä pidä kättä staattisesti paikallaan vaan kättä voi liu'utella edestakaisin riippuen millä sormella painetaan. Hihnan pituus täytyy myös määrittää sen mukaan mikä tuntuu hyvältä, mutta se on aina kompromissi. Jos mä säädän soittimen sopivalle korkeudelle ala-asemille, se ei ole sitä yläasemista ja toisinpäin. Omat mieltymykset ratkaisee sitten loput.
 
3) Tunnustele miltä käsissä tuntuu ja pidä taukoja. Jos kroppa ei ole tottunut useamman tunnin soittosessioihin, ei se siihen totu hetkessä. Mieluummin lyhempiä pätkiä ja enemmän taukoja. Lihakset ja hermotus kehittyy levossa. Muista myös, että se soitin ja sinä olette uniikki kombinaatio: sun tekniikka ei sovi välttis toisille eikä toisten tekniikka sulle. Tietoisuus omasta itsestä jeesaa hemmetisti.

Euphonium: Eiköhän sähköbasso ole kuitenkin kitaran jälkeläinen ja nauhat siinä on kitaraesi-isän peruja, eikä gamban.
 
Ja kitaran esi-isä on sitten viulu, vai? Humoristi.
 
Tausta tulee kaukaa: gambasta, bassoluutusta, teorbista... 1900-luvun alussa Gibson valmisti nelikielistä (vire EADG) nauhallista mandobassoa. Paul Tutmarcin Audiovox 736 bass fiddlessä oli 16 nauhaa ja yksi mikki.
 
Sen sijaan tarina kertoo, että presarin nauhallinen kaula soveltui hyvin juuri kitaristeille, koska useilla oli vaikeuksia soittaa (nauhatonta) kontraa. Soittajat saattoivat siihen aikaan soittaa sekalaisia instrumentteja pändeissä (esimerkiksi isäni isä soitti mandoliinia ja haitaria). Samoin iso kontra oli vaativa kuljetettava, kun taas sähkiksen sai mahtumaan kätevästi henkilöautoon muitten soittimien ja soittajien sekaan.
 
George Fullertonin mukaan 34" skaala valittiin erilaisten kokeilujen jälkeen. 30 ja 32" eivät resonoineet haluttua määrää ja pitemmät, kuten 36" oli jo epäkäytännöllisen pitkä. Siis lopputulos on löytynyt puhtaasti kokeilemalla ja erehtymällä. Siis sopimuskysymys, josta voi lipsua tarpeen mukaan (vertaa esimerkiksi A = 440 Hz).
 
Nyt tämä harhautuu liiaksi sivupolulle, lopetan tähän.

ituvirtanen: Ja kitaran esi-isä on sitten viulu, vai? Humoristi.
 
Tausta tulee kaukaa: gambasta, bassoluutusta, teorbista... 1900-luvun alussa Gibson valmisti nelikielistä (vire EADG) nauhallista mandobassoa. Paul Tutmarcin Audiovox 736 bass fiddlessä oli 16 nauhaa ja yksi mikki.
 
Sen sijaan tarina kertoo, että presarin nauhallinen kaula soveltui hyvin juuri kitaristeille, koska useilla oli vaikeuksia soittaa (nauhatonta) kontraa. Soittajat saattoivat siihen aikaan soittaa sekalaisia instrumentteja pändeissä (esimerkiksi isäni isä soitti mandoliinia ja haitaria). Samoin iso kontra oli vaativa kuljetettava, kun taas sähkiksen sai mahtumaan kätevästi henkilöautoon muitten soittimien ja soittajien sekaan.
 
George Fullertonin mukaan 34" skaala valittiin erilaisten kokeilujen jälkeen. 30 ja 32" eivät resonoineet haluttua määrää ja pitemmät, kuten 36" oli jo epäkäytännöllisen pitkä. Siis lopputulos on löytynyt puhtaasti kokeilemalla ja erehtymällä. Siis sopimuskysymys, josta voi lipsua tarpeen mukaan (vertaa esimerkiksi A = 440 Hz).
 
Nyt tämä harhautuu liiaksi sivupolulle, lopetan tähän.
 
Ei tämä mitään offtopikkia ole vaan juuri asian ytimessä :-). Jatketaan ihmeessä minusta tämä on huikean kiinnostavaa historiatietämystä. Tarkoitatko siis, että bassokitara ei olekaan siis kitara, vaan sen sukulaisuus käy kontrabasson kautta kambaan? mielenkiintoinen yksityiskohta tuo analogia presarin ja kontran välillä. Presarissahan on sellainen jymäkkä (jopa vähän kontramainen) soundi. Sellainen syvän rintava tömähdys.
 
Täytyy muuten sivumennen huomioida, että itselläni alkaa basismi edetä koska reilun puolenvuoden intensiivisen harjoittelun myötä minulla alkaa ensimmäistä kertaa tulemaan jonkinlaisia mieltymyksiä itse soittimeen. Siis aikaisemmin se oli vähän niinkö basso kuin basso, mutta nykyisellään alkaa olla jo jonkinlaisia odotuksia miltä basson pitää tuntua ja kuulostaa. Varsinkin tuo soundipuoli on kehittynyt mielenkiintoisesti. Tai siis ei se soundi ole mihinkään kehittynyt kun samoilla vehkeillä veivaan kaikenaikaa, mutta jonkinlainen soundikäsitys on alkanut kehittyä. Ensinnäkin ne soundiongelmat joita minulla oli reilut puoli vuotta sitten kun aloin tosissani harjoitella sormisoittoa, näyttää nyt kadonneen (en tiedä mihin, ehkä soittotekniikkani on sitten vähän kehittynyt huomaamattani), mutta etenkin alussa arvostin eniten aktiivibasson tasaista tatsi/soundi yhdistelmää se siis ei rankaissut niin äkkiä soittovirheistä ja aktiivinen eq auttoi sopivan soundin löytymisessä. Sitten keksin kompressorin tekevän passiiviselle bassolle saman eli se tasoitti sen dynamiikan niin että soitto kuulosti kelvolliselta, vaikka ei niin tarkasti osannut vielä sormiaan hallitakaan. Nyt huomasin että ei sitä kompuraa tule enää polkaistua päälle, vaan vapaana jytisevä passiivi tuntuu kovin mukavalta. Samoin tonesäätimen olemassaolo ja merkitys oli eräs suuri oivallus tielläni kohti oikeaa basismia. Tällä hetkellä olen intoutunut juurikin sellaisesta kirkkaasta ja treblekkäästä presarisoundista joka jättää sormien äänet mukavasti kuuluville ja tekee bassolinjasta elävemmän kuuloisen.
 
Pitääköhän korvan jotenkin tottua erittelemään matalia taajuuksia, ennenkuin niissä alkaa huomata soundillisia yksityiskohtia ja nyansseja? olen kokeillut soitella luupperin avulla kitaralla leadlingan ja bassolla bassolinjan ilman sointuja soittavaa rytmikitaraa siinä välissä ja se on auttanut hahmottamaan sitä miten ne suhtautuvat toisiinsa. Tällä hetkellä olen niin täpinässäni bassosta ja erilaisten bassolinjojen kehittelystä, että huomaan soittavani liikaa sitä. Siis sovituksellisesti soitan alakerran helposti tukkoon ja melkein aina vähempi olisi parempi, mutta oppia ikä kaikki :-). Tällä hetkellä se ilmaisullinen intohimoni suuntautuu niin vahvasti sinne alakertaan, että meinaa kitara jäädä tykkänään sivurooliin vain komppaamaan sitä bassoa :-). Alkaa olla kohta jo kova palo päästä soittamaan toisten kanssa ja kun tässä vielä kotvasen harjoittelen niin alan olla jopa valmis jotain yksikertaista veivaamaan.

hallu: Tarkoitatko siis, että bassokitara ei olekaan siis kitara, vaan sen sukulaisuus käy kontrabasson kautta gambaan?
 
No olen joskus kuullut, että oikeampi termi olisi kitarabasso (kitaramainen basso) mutten henkilökohtaisesti pidä tuostakaan vertauksesta. Jotenkin bassoa pidetään siinä sivutuotteena.
 
Olen kiinnostunut basson historiasta paristakin syystä. Tärkein lienee, että tahdon tuntea soittimeni.
 
Soittimien puukotuskin on ollut paljon helpompaa, kun on voinut olla avoin kehitykselle. Muutokset ovat helpompia, kun on purkanut mystiikan pois. "Ainoat oikeat ratkaisut" ovat liiankin usein mystifiointeja, vaikka esimerkiksi Fender oli rohkea ideoissaan. En usko, että hän haluaisi soittimien jäävän paikoilleen (kuten kitaristit tuntuvat haluavan).
 
Esimerkkinä olkoon loputon keskustelu materiaaleista. Niistä taitetaan peistä aivan kamalasti. Materiaalimuutokset tai täysin uudet materiaalit tuomitaan varsin yksiselitteisesti, kunnes ilmaantuu joku stara, joka sanoo toista. Hiilikuitua kaulassa? Kauheaa!
 
Soittimien vertailu jollain vakioidulla tavalla olisi kiintoisaa mutta yhteistä tapaa ei ole. Kukin kokeilkoon ja löytäköön omansa. Eroja on mutta niitä liioitellaan ja perustellaan muilla asioilla. Ulkonäkökin vaikuttaa saundiin, koska musta "kuulostaa erilaiselta" kuin sunburst tai punainen.
 
On sitten ihan eri keskustelu, mikä sopii käteen. Ergonomiset ratkaisut ovat soittimissa usein kamalia tai jopa terveydelle haitallisia mutta ne hyväksytään soinnillisten ja esteettisten syitten sekä tradition takia. Katsokaa vaikka kaula mutkalla soittavia viulisteja.
 
Ja lopulta, se, mihin on tyytyväinen, on oma valinta. Siihen vaikuttavat traditio ja toisten mielipiteet enemmän tai vähemmän mutta kaikesta voi syyttää ihan viimeksi vain peiliä.

ituvirtanen: No olen joskus kuullut, että oikeampi termi olisi kitarabasso (kitaramainen basso) mutten henkilökohtaisesti pidä tuostakaan vertauksesta. Jotenkin bassoa pidetään siinä sivutuotteena.
 
Olen kiinnostunut basson historiasta paristakin syystä. Tärkein lienee, että tahdon tuntea soittimeni.
 
Soittimien puukotuskin on ollut paljon helpompaa, kun on voinut olla avoin kehitykselle. Muutokset ovat helpompia, kun on purkanut mystiikan pois. "Ainoat oikeat ratkaisut" ovat liiankin usein mystifiointeja, vaikka esimerkiksi Fender oli rohkea ideoissaan. En usko, että hän haluaisi soittimien jäävän paikoilleen (kuten kitaristit tuntuvat haluavan).
 
Esimerkkinä olkoon loputon keskustelu materiaaleista. Niistä taitetaan peistä aivan kamalasti. Materiaalimuutokset tai täysin uudet materiaalit tuomitaan varsin yksiselitteisesti, kunnes ilmaantuu joku stara, joka sanoo toista. Hiilikuitua kaulassa? Kauheaa!
 
Soittimien vertailu jollain vakioidulla tavalla olisi kiintoisaa mutta yhteistä tapaa ei ole. Kukin kokeilkoon ja löytäköön omansa. Eroja on mutta niitä liioitellaan ja perustellaan muilla asioilla. Ulkonäkökin vaikuttaa saundiin, koska musta "kuulostaa erilaiselta" kuin sunburst tai punainen.
 
On sitten ihan eri keskustelu, mikä sopii käteen. Ergonomiset ratkaisut ovat soittimissa usein kamalia tai jopa terveydelle haitallisia mutta ne hyväksytään soinnillisten ja esteettisten syitten sekä tradition takia. Katsokaa vaikka kaula mutkalla soittavia viulisteja.
 
Ja lopulta, se, mihin on tyytyväinen, on oma valinta. Siihen vaikuttavat traditio ja toisten mielipiteet enemmän tai vähemmän mutta kaikesta voi syyttää ihan viimeksi vain peiliä.
 
Olen samaa mieltä kanssasi varsinkin kitaristien taantumuksellisista asenteista :-) olenhan itsekin kitaristi ja paljon tuolla kitarakamapalsta vääntänyt ja on siinä surkuhupaisiakin piirteitä monesti millätavoin asenteisiin linnottaudutaan. Toisaalta tunnistan ja tunnustan myös itsessäni olevan tietyn taantumuksellisuuden, se on jotain minkä on oppinut oikeana pitämään ja vaikeahan siitä on luopua. Toisaalta jos jokin ei ole rikki, niin miksi korjata sitä?
 
Mitä taas tulee basson tai minkä tahansa muun soittimen kehitykseen, niin uskon sen tapahtuvan aina musiikin ehdoilla. Eli soitinten kehitys seuraa musiikin kehitystä. Katsotaan nyt vaikka kitaroita, aina kun joku soittaja on keksinyt tehdä kitarallaan jotakin eri tavalla tai uutta, niin hetken päästä siihen vasta on ilmaantunut/kehitetty paremmin soveltuva työkalu ja kai samantapainen kehitys on tapahtunut myös bassoissa. Se tarkoittaa, että me soittajat olemme viimekädessä vastuussa siitä millä tavalla työvälineemme kehittyvät. Siis muutenkin kuin vain kulutuskäyttäytymisemme kautta.

hallu: Olen samaa mieltä kanssasi varsinkin kitaristien taantumuksellisista asenteista :-)
 
Mun mielestä mikään ei ole taantumuksellisempaa kuin yleistäminen.

jukkajylli: Mun mielestä mikään ei ole taantumuksellisempaa kuin yleistäminen.
 
No juu, oikeassa olet. Toisaalta, mähän olenkin kitaristi :-). Ei vaineskaan, olet oikeassa ei saisi yleistää, on niitä ihan fiksujakin kitaristeja,

hallu: paitsi että flamenkossahan käytetään isoa kitaran näköistä bassoa se lienee jonkin sortin bassokitara, mutta en tiedä siitä mitään olen vain nähnyt telkkarissa sellaisen.

 
Flamencokitara on suoraan johdannainen klassisesta espanjalaisesta kitarasta, vähän isompikoppainen vain. Ei siis basso. Flamencossahan oltiin hyvin pitkään erittäin konservatiivisia eikä soittimiksi sallittu kuin kitara ja kädet (palmas, taputukset), kunnes Paco de Lucia alkoi sitä uudistaa tuoden mm. Cajonin Etelä-Americasta sekä basson ja huilun. Jopa Sitaria on kuultu.

Tuosta ergonomiasta on pakko olla eri mieltä.
 
Jos basso on siinä samalla korkeudella kuin istuessakin, jää oikean käden kyynärpää luonnottomaan kulmaan, kuten rannekin. Vasemmalla kädellä ei edes ylety kunnolla otelaudan kauimmaiseen päähän, ja ranne joutuu sielläkin tekemään tiukan mutkan.
 
Jos taas hihnan laittaa reilusti pitkälle siten että oikealla kädellä näppäillään suunnilleen vyön alapuolelta ja nostaa basson kaulan reilusti pystyyn, ovat kyynärpäät ja ranteet rennosti loivilla mutkilla.
 
Ergonomiakansallissosialisteillakaan ei pitäisi olla nokan koputtamista. Tai sitten saavat tuomita kontrabasson :)
 
Toki tämä on kovasti henkilökohtainen asia. Mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi toiselle.

Mulkkua pitää pystyä heiluttamaan joko päältä tai alta, muulla ei oo väliä.

ituvirtanen: Samaa mieltä. Tarkoittiko alkuperäinen kirjoittaja sittenkin Etelä-Amerikkalaisia instrumentteja bajo quinto/sexto tai guitarron? Ei kait niitä flamencossa ole käytetty?
 
Joo tarkoitin juurikin sitä mulla meni vain maanosat ja tyylit sekaisin mielikuvissani. kiitoksia asiantuntevista oikaisuista.

Kovasti empiirinen tutkimus osoittaisi näiden sydämen arytmioiden liittyvän närästykseen.
 
Onks ketään hardcore-närästäjää dadassa? Kellään ollu vastaavaa?
 
Ei vissiin kauheesti ollu noissa mun verikokeissa mitään, eilen kattelin pikaseen arvoja. Hemppari 161 eli melko kova, jännä etten syö hirveesti rautapitoisia eväitä. Rajoissahan toi silti, lähteestä riippuen 167-175 on miesten yläraja.

pekezu: Kovasti empiirinen tutkimus osoittaisi näiden sydämen arytmioiden liittyvän närästykseen.
 
Onks ketään hardcore-närästäjää dadassa? Kellään ollu vastaavaa?
 
Ei vissiin kauheesti ollu noissa mun verikokeissa mitään, eilen kattelin pikaseen arvoja. Hemppari 161 eli melko kova, jännä etten syö hirveesti rautapitoisia eväitä. Rajoissahan toi silti, lähteestä riippuen 167-175 on miesten yläraja.
 
Olen kyllä hc-närästäjä, muttei ole meikällä havaittu moisia. Ei ole kyllä tutkittukaan. Mutta mahdollista on, että närästys aiheuttaa moisia vaivoja.