Aihe: Oliko ne kitarat ennen vanhaan sittenkään huonompia?
1 2 3 4 5 6 7 8
horseface
19.08.2015 09:46:56
Itse muistan nuo 1970-80-lukujen taitteen aikana, jolloin oli ne hyvät (Fender ja Gibson), jotka olivat hintojen puolesta täysin aloittelijan ulottumattomissa. Sitten olivat ne muut, jotka olivat hirveää kuraa. Fox tuolla aiemmin antoikin niistä kattavan selvityksen. Näitä olivat juuri Cimar, Kumika, halvat Mayat jne. 80-luvun alussa alkoi sitten tulla esim. Ibanezilta ja Yamahalta parempilaatuista keskihintaista mallistoa, kuten Performer, joka oli Les Paul-johdannainen tai ST-50, joka oli muistaakseni Yamahan oma malli. Niissä oli jo yritystä laadun ja soitettavuuden suhteen ja ero noihin mainittuihin halpisritsoihin oli huomattava. Ensimmäinen oma kitarani oli Arian pulttikaulainen Les Paul, mikä aiemmasta todistuksesta poiketen ei ollut aivan toivoton.
Oli miten oli, näin on!
fox
19.08.2015 11:24:46
 
 
horseface:.. Ensimmäinen oma kitarani oli Arian pulttikaulainen Les Paul, mikä aiemmasta todistuksesta poiketen ei ollut aivan toivoton.
 
Eipähän nuo Ariat/Aria Diamondit mitään ihan "aloittelijataso-hintaisia" olleet, kyllä Matsumokulla (se Ariankin brändin "omistaja") oli vielä halvempaankin kategoriaan merkkejä.. ;)
Tuosta japanilaisen soitinrakennuksen/markkinoinnin historiasta ja perusteista täällä ollut paljonkin juttua, mutta kertauksen vuoksi vielä:
Japanissa oli tapana, että se "emoyhtiö" ja ko. brändin omistaja teetti eri tehtaissa soittimet, joita sitten vei markkinoille omalla tuotemerkillään. Soittimien valmistuksen saneli se, mikä tehdas pystyi annetun yksikköhinnan puitteissa soittimen valmistamaan, noin karkeasti todettuna. Esimerkiksi Ibanez-tehdasta ei ole eikä ole ollut olemassa, no, ennenkuin joku taas "oikaisee", niin aivan aluksi Hoshino teki omassa tehtaassaan soittimia, mutta se on jo "varhaishistoriaa". Hoshinohan oli se "isäntä" Ibanez-brändin takana. Hoshino Gakki Ten hoiti Ibanez-soittimien viennin ulos, Kanda Shokai taas Japanin markkinat. Kanda Shokailla oli ihan omakin brändi, Greco, jolla japsimarkkinoille hoidettiin joitakin "Ibanez-malleja". Kuitenkin etupäässä Ibanezit menivät vientiin..
Sen verran tuohon postaukseesi, että ST-50 oli kyllä Ibanezin Studio-malliston "huokeamman pään" malli, sinällänsä kyllä ihan oma designi. Musician-mallistosta pikkuisenkin halvemmalla tehty "strato-skaalainen" 24-nauhan kitara. =)
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
horseface
19.08.2015 12:26:38
Sen verran tuohon postaukseesi, että ST-50 oli kyllä Ibanezin Studio-malliston "huokeamman pään" malli, sinällänsä kyllä ihan oma designi. Musician-mallistosta pikkuisenkin halvemmalla tehty "strato-skaalainen" 24-nauhan kitara. =)
 
Totta muuten, veljelläni oli sellainen. Itselläni oli hyvin samanoloinen Yamaha, jossa oli myöskin 24 nauhaa. Muistelin sen malliksi ST-50, mutta olet kyllä oikeassa. mikähän hitto sen Yamahan malli sitten oli?
Oli miten oli, näin on!
fox
19.08.2015 14:03:07
 
 
horseface: Totta muuten, veljelläni oli sellainen. Itselläni oli hyvin samanoloinen Yamaha, jossa oli myöskin 24 nauhaa. Muistelin sen malliksi ST-50, mutta olet kyllä oikeassa. mikähän hitto sen Yamahan malli sitten oli?
 
Kyllä mä sen tiedän, vaan ei mullakaan tuu se malli mieleen.. :(
Paljonhan noilla oli "samanlaisia" ja jopa ihan samojakin malleja eri merkeillä, vallankin jos olivat saman valmistajatehtaan tuotoksia, tai muuten toisiinsa sidoksissa.
Ibanez-kitaroitakin oli eri markkina-alueilla monella nimellä, oli Grecoa, Pencoa, CSL:aa, Antoriaa ym.
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
WanhaWetäjä
19.10.2015 15:36:59
 
 
Ehkä tämä sopii tähän topicciin, kaksi samanalaista kitaraa, toinen "päivitetty" malli
https://dl.dropboxusercontent.com/u/62628467/Yammut.jpg
 
Epäreilu vertailu kenties, vasuria on soitettu nyt pari vuotta aika ahkeraan, mikit päivitetty. Toinen on ns pakasta vedetty, ollut soittamatta ties kuinka kauan, hirveät vaijerit olivat vetäneet tallan ihan yläasentoon, vaihdoin ysit, se korjautui sillä.
 
Vasuri on made in Indonesia, toinen on "kiina-ilmiö", vasurin saa vireeseen ja intonaation kohilleen, kiinan kaa on vähän hankaluuksia, loppuu tallapalojen säätö kesken alakielillä eli ei saa ihan kohilleen. Kaulaprofiili on vähän eri, kiinalaisessa paksumpi, myös runko/otelauta ovat eri puuta, oletan.
 
No pointti on se että kiina-ilmiö on ilmeisesti jostain 10 vuoden takaa, ellei vanhempi, mun vasuri lienee max 5 vuotta?
 
Ensivaikutelma kiina-ilmiöstä (=aivan hirveä halko) alkoi pikku hiljaa loiventua kun sitä aikansa räpläsi ja sääti ja soitti, eli ilmeisesti soittamaton kitara vaatii aikansa vai onko kyse yksinkertaisesti siitä että soittaja tottuu soittimeen jos se ei ole aivan umpikuraa...
 
Mutta on noissa aika iso ero, indonesialaisen hyväksi, ts varmaan on niin että ainakin halpikset olivat huonompia takavuosina tai laatu kirjavampaa.
Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla!
Groke
19.10.2015 19:43:48
Rahanarvonkerroin laskuri: http://www.nordea.fi/Henkil%C3%B6as … ahanarvonkerroin+laskuri/42717.html

    1 000 mk vuonna 1962    ==>       22 € vuonna 2014.
    1 000 mk vuonna 1963    ==>    2 087 € vuonna 2014.
    1 000 mk vuonna 1970    ==>    1 443 € vuonna 2014.
    1 000 mk vuonna 1975    ==>      818 € vuonna 2014.
                                  
    1 000 mk vuonna 1980    ==>      494 € vuonna 2014.
    1 000 mk vuonna 1985    ==>      328 € vuonna 2014.
    1 000 mk vuonna 1990    ==>      257 € vuonna 2014.

 

 
http://www.nordea.fi/Henkil%C3%B6as … chPhrase=rahanarvonkerroin&bb=0
 
"On huomattava, että kyseessä on rahan ostovoima. Esimerkki 1 siis tarkoittaa sitä, että vuonna 1934 silloisella 1 000 markalla sai tavaraa ja palveluksia suunnilleen saman verran kuin 392 eurolla (2 330,70 markalla) vuonna 2013."
D'oh!
FensonGibder
19.10.2015 22:08:57
antnis: Osta Fano, niissä on valmiiksi hiottu lakka kaulasta (ja lisäksi ne o vat makeempia kuin G:t tai F:t)
 
Fagot on ylihintaisia, saatanan rumia, kitaran irvikuvia.
 
Headstock tyyli saa kyllä läpäisevän arvosanan.
Riffi, nyt.
FensonGibder
19.10.2015 22:21:36
hallu: Toisaalta parhaat mehico fenkut jättää kyllä myös usa stankut hyllyyn aika monelta.
 
Mulla on ollut yhtäaikaa Fenkun stratot custom shopista, american vintage sarjasta, american standard sarjasta ja meksikon Classic Player.
 
Myin myöhemmin muut ja sit mulla oli kaksi Classic Playeriä :)
 
Paras hinta - sama laatu.
 
Nykyään noi on toisaalta melkein tuplat kalliimpia kuin vajaa 10 vuotta sitten, joten ei mitään järkeä ostaa uutena. Mutta jos käytettynä saa 450-500 niin kannattaa käydä kokeilemassa.
Riffi, nyt.
Gabe
20.10.2015 20:25:54
FensonGibder: Fagot on ylihintaisia, saatanan rumia, kitaran irvikuvia.
 
Headstock tyyli saa kyllä läpäisevän arvosanan.

 
Fanot ovat upeita soittimia. Oletko koskaan kokeillut yhtään? Ihan piristävä brändi minusta ja laatu on korkea.
FensonGibder
20.10.2015 20:43:52
Gabe: Fanot ovat upeita soittimia. Oletko koskaan kokeillut yhtään? Ihan piristävä brändi minusta ja laatu on korkea.
 
Sulle siis sopii Fagot. Hyvä.
 
Minä ostin samalla rahalla Custom Shop Gibsonin ja ollaan molemmat tyytyväisiä laatuun ja ulkonäköön ;)
Riffi, nyt.
Gabe
20.10.2015 21:05:25 (muokattu 20.10.2015 21:06:39)
FensonGibder: Sulle siis sopii Fagot. Hyvä.
 
Minä ostin samalla rahalla Custom Shop Gibsonin ja ollaan molemmat tyytyväisiä laatuun ja ulkonäköön ;)

 
En omista yhtään Fanoa, mutta ovat todella hyviä soittimia. Ja piristävä lisä perus Strato ja Les Paul kopioiden tarjontaan. Monet CS Gibsonitkin ovat kyllä ihan hyviä soittimia.
hallu
20.10.2015 21:32:52
Gabe: En omista yhtään Fanoa, mutta ovat todella hyviä soittimia. Ja piristävä lisä perus Strato ja Les Paul kopioiden tarjontaan. Monet CS Gibsonitkin ovat kyllä ihan hyviä soittimia.
 
Nyt on pakko tarttua tuohon "monet" kommenttiin, eli oletko nähnyt/kokeillut joskus huonoa CS Gibsonia? tai helpotetaan vähän, eli ylipäätään huonoa Gibsonia? minä nimittäin en ole ja olisin todella utelias semmoisen näkemään jos jollakin olisi.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
FensonGibder
20.10.2015 21:39:03
hallu: Nyt on pakko tarttua tuohon "monet" kommenttiin, eli oletko nähnyt/kokeillut joskus huonoa CS Gibsonia? tai helpotetaan vähän, eli ylipäätään huonoa Gibsonia? minä nimittäin en ole ja olisin todella utelias semmoisen näkemään jos jollakin olisi.
 
Voihan niitä olla noissa valmistusmäärissä, mutta ei ole mullakaan sattunut kohdille.
Riffi, nyt.
Gabe
20.10.2015 22:20:06
hallu: Nyt on pakko tarttua tuohon "monet" kommenttiin, eli oletko nähnyt/kokeillut joskus huonoa CS Gibsonia? tai helpotetaan vähän, eli ylipäätään huonoa Gibsonia? minä nimittäin en ole ja olisin todella utelias semmoisen näkemään jos jollakin olisi.
 
Noissa uudemmissa (varsinkin budjettiluokan) Gibsoneissa on näkynyt aika luokatonta huolimattomuutta viimeistelyssä. Pari aika krouvia otelautaa oli esimerkiksi ihan F-musiikin seinällä vielä joku aika takaperin. Eikä LP kuumeessa läpikäymistäni CS Gibsoneistakaan ihan jokainen hintalappuaan haukkunut, vaikka noin pääosin helvetin kovia mailoja ne kaikki olivatkin. En ole varsinaisesti huonoa Gibsonia kokeillut, mutta jonkun verran sellaisia mitä en itse olisi kauppiaana kehdannut laittaa esille ja myyntiin. Hyvä merkki kuitenkin ja pääosin todella todella hyviä kitaroita.
FensonGibder
21.10.2015 07:01:01
Yhtään studiota tai sitä halvempia gibukoita ei ole tullut testattua.
 
Ovat niin helvetin rumia.
Riffi, nyt.
hallu
21.10.2015 08:45:42
FensonGibder: Yhtään studiota tai sitä halvempia gibukoita ei ole tullut testattua.
 
Ovat niin helvetin rumia.

 
Minä olen testannut ja ne ovat rumia, mutta hyviä varsinkin siitä vanhemmasta studiosta tykkäsin, se ruskea joka tuli -90 luvulla jollaisella se Petri Valli soitti. Mutta jopa Melodymaker yllätti positiivisesti, vaikka se on niin hemmeti robusti laitos, niin en siitä varsinaista vikaa löytänyt joka olisi tehnyt siitä huonon soittimen, mutta melodymakereita olen kokeillut vain yhtä ja se sattui olemaan hyvämielestäni. Stankkujen välillä minä en pysty havaitsemaan minkäänlaisia eroja ja olenkin päätellyt, että mulle on aivan sama minkä niistä ottaisin. Joko niitä eroja ei ole tai sitten mennään sille tasolle jossa todelliset tuntijat erottuu meikäläisistä lökäpöksyistä.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
Kefiiri
21.10.2015 08:49:16 (muokattu 21.10.2015 08:49:26)
Nyt herrat horisevat kyllä ohi aiheen.

Aiheeseen liittyen: ennen vanhaan vaan ei osattu säätää kitaroita ja ne tuntuivat siksi huonommilta kuin olivatkaan. Tilanne oli kaikkiaan sama kuin nyt: aivan halvimmat olivat epämääräisiä, keskihintaiset ok ja kalliit hyviä.
En ole musiikin asiantuntija.
iec
21.10.2015 12:59:42
 
 
Aiheeseen liittyen voisin sanoa, että ainakin vuoden japanilainen 1983 Ibanez Roadstar on kyllä tehty melko hyvin. Kaula vetää vertoja Amfisoundilla säädetyille ja huolletuille Gibsonille ja PRS:lle. Ei särinän särinää matalalla tatsilla (siis mulle matalalla 1,5-2mm) ja 0,2mm reliefillä. Toisin sanoen aika täydellinen kaula. Potikat ja muut osat vaikuttavat myös laadukkailta. Ainoastaan mikit ovat ihmeelliset soundeiltaan, eli todella tummat ja bassokkaat Super6-mallit.
 
Muistikuva vuonna 2004 omistamastani Squier Affinity stratista oli kyllä täysin päinvastainen, eli se oli aivan kauhea soitettava ja yksi mikki särisi. Tosin silloin en kyllä osannut itse säätää kitaraa ja relief yms oli varmasti päin peetä. Eli tämä vanha Ibanezi on kyllä huomattavasti parempi kitara kuin se tuoreempi Squier.
 
Mutta oli miten oli, monelle kitaralle tekisi hyvää käydä kitarasepällä huollossa. Mitenkäs joku jäsen täällä sen ilmaisi, että keskinkertaisesta tulee oikein säädettynä hyvä ja hyvästä erinomainen :)
 
-iec
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois...
Jukka Häikiö
21.10.2015 14:47:35
 
 
hallu: Nyt on pakko tarttua tuohon "monet" kommenttiin, eli oletko nähnyt/kokeillut joskus huonoa CS Gibsonia? tai helpotetaan vähän, eli ylipäätään huonoa Gibsonia? minä nimittäin en ole ja olisin todella utelias semmoisen näkemään jos jollakin olisi.
 
....on niitäkin, kokeiltu ja omistettu, ei siis kuulopuhe...
Sitä se on vaan tehtävä, mitä sattuu tulemaan...
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)