Rock, pop, alternative ›

Kefiiri: Ehkä ei olisikaan, eihän tuo ole varsinaista roots-soittoa ;)
Ei se ole Järvisen vika, jos kuulijat eivät tajua rokin soittamisesta.
 
Onpas, ei vaan kovin taitavaa sellaista. Et taida olla oikein perehtynyt asioihin.

antnis: Et taida olla oikein perehtynyt asioihin.
 
Juu, en ole :)
Ei tehdä tästä nyt mitään eri näkökantojen edustajien pottuiluskabaa.

Kirk Hammett sukupolvi ei tajuu kitaransoiton päälle. Järvinen oli maailmanluokan mestari.

J.Hollström: Kirk Hammett sukupolvi ei tajuu kitaransoiton päälle. Järvinen oli maailmanluokan mestari.
 
Voi olla myöskin, että Hammett -sukupolvi voi tarkastella neutraalisti Pekan diu diuta, koska ei ole ollut niin iso juttu nuoruutta ne luritukset. Kukaan ei tarkastele neutraalisti diggaamaansa musaa, etenkään jos se oli isossa osassa jossakin osassa elämää.

Funkånaut: Voi olla myöskin, että Hammett -sukupolvi voi tarkastella neutraalisti Pekan diu diuta, koska ei ole ollut niin iso juttu nuoruutta ne luritukset. Kukaan ei tarkastele neutraalisti diggaamaansa musaa, etenkään jos se oli isossa osassa jossakin osassa elämää.
 
Tai sitten ovat täysin kyvyttömiä vertaamaan esmes Järvistä oman aikakautensa (siis Järvisen aikakauden) kitaristeihin. Tässä kontekstissa Albert oli maailmanluokan kitaristi muttei tokikaan maailmankuulu. Kuten Jukka Tolonenkin vaikka eri tyylin soittajia olivatkin. Myöskin Suomen mittakaavassa Järvisen arvoa monen myöhemmän kitaristin innoittajana ei kannattane väheksyä.

PsychedelicWarlord: Tai sitten ovat täysin kyvyttömiä vertaamaan esmes Järvistä oman aikakautensa (siis Järvisen aikakauden) kitaristeihin. Tässä kontekstissa Albert oli maailmanluokan kitaristi muttei tokikaan maailmankuulu. Kuten Jukka Tolonenkin vaikka eri tyylin soittajia olivatkin. Myöskin Suomen mittakaavassa Järvisen arvoa monen myöhemmän kitaristin innoittajana ei kannattane väheksyä.
Totta; Alpun soittoa saattoi yrittää matkia jopa ihan entry-level soittaja. Esim Rekkua ei...

PsychedelicWarlord: Tai sitten ovat täysin kyvyttömiä vertaamaan esmes Järvistä oman aikakautensa (siis Järvisen aikakauden) kitaristeihin. Tässä kontekstissa Albert oli maailmanluokan kitaristi muttei tokikaan maailmankuulu. Kuten Jukka Tolonenkin vaikka eri tyylin soittajia olivatkin. Myöskin Suomen mittakaavassa Järvisen arvoa monen myöhemmän kitaristin innoittajana ei kannattane väheksyä.
 
No jaaaaa, McLaughlin, DiMeola, Winter, Bloomfield, Akkerman, Clapton, Ollie Halsall...mites pitkään tarvii jatkaa listaa ennenkuin Järvis-hehkutuksen nolous alkaa selvetä. Esikuva toki monille, sitä puolta ei toki saa väheksyä.

antnis: No jaaaaa, McLaughlin, DiMeola, Winter, Bloomfield, Akkerman, Clapton, Ollie Halsall...mites pitkään tarvii jatkaa listaa ennenkuin Järvis-hehkutuksen nolous alkaa selvetä. Esikuva toki monille, sitä puolta ei toki saa väheksyä.
 
Monille ei-kitaristeille tuolla listalla on montakin nimeä, jotka ei kolise tippaakaan. Musa on tuttua, mutta Albert on tuossa listalla minulle ykkönen. Albert soitti aikalaismusaa aikalaisbändeissä. Jos olisi ollut jossain kovan luokan bändissä, niin?

Pakko kirjoittaa mikä mielestäni Järvisen kitaroinnissa oli hyvää ja harvinaista kaikkiin muihin kitaristeihin verrattuna.
Improvisointitaito oli Pekalla huipputasoa, johon oli kätkettynä myös kolmimuunteinen fraseeraus eli Charlie Christian tyylinen tulkinta oli hänelle myös tuttua.
Soolosoitossa hän käytti värisävelenä usein sekstiä, kuten Christian teki, Claptonin vaikutus oli hänellä ehkä suurimpana, mutta hämmästyttävästi hän improvisoi sen pohjalta aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Albert ei siis vedellyt pakonomaisia liksejä sweepillä, kuten nykykitaristit tapaavat tehdä, ajatellen, että nopeus on se juttu.
Se juttu on mielestäni musiikin eli soolon sisältö eli musiikillinen improvisointi, sen hän osasi rockissa ja bluesissa täysin.

antnis: No jaaaaa, McLaughlin, DiMeola, Winter, Bloomfield, Akkerman, Clapton, Ollie Halsall...mites pitkään tarvii jatkaa listaa ennenkuin Järvis-hehkutuksen nolous alkaa selvetä. Esikuva toki monille, sitä puolta ei toki saa väheksyä.
 
McLaughlinin ja Järvisen vertailu on järjetöntä. Viitekehys on aivan eri. Sama koskee noita muitakin jazzpuolen jannuja. Osoittaa musiikillisen tajun puutetta vetää tollasia nimiä esiin kun puhutaan kuitenkin rock/blues hommista. Sitten taas se että esim. Winter on kyllä hyvä kitaristi mutta ei se sulje mitenkään pois sitä etteikö Alppukin olis maailmanluokan kitaristi. Ei mun mielestä tarvitse yhtään hävetä tuossakaan seurassa.
 
Enemmän taitaakin olla kyse siitä että Järvisen arvon tunnustaminen ärsyttää joitakin. Hurriganesien vaikutus maan rock-scenen kehitykseen kun oli kuitenkin niin merkittävä. Eräänlainen vastareaktio siis.
 
Järvisen suurin puute oli biisinkirjoitus puolella. Minusta.

John My: Pakko kirjoittaa mikä mielestäni Järvisen kitaroinnissa oli hyvää ja harvinaista kaikkiin muihin kitaristeihin verrattuna.
Improvisointitaito oli Pekalla huipputasoa, johon oli kätkettynä myös kolmimuunteinen fraseeraus eli Charlie Christian tyylinen tulkinta oli hänelle myös tuttua.
Soolosoitossa hän käytti värisävelenä usein sekstiä, kuten Christian teki, Claptonin vaikutus oli hänellä ehkä suurimpana, mutta hämmästyttävästi hän improvisoi sen pohjalta aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Albert ei siis vedellyt pakonomaisia liksejä sweepillä, kuten nykykitaristit tapaavat tehdä, ajatellen, että nopeus on se juttu.
Se juttu on mielestäni musiikin eli soolon sisältö eli musiikillinen improvisointi, sen hän osasi rockissa ja bluesissa täysin.
 
Tää on tää ikuinen taito vs. tunne-battle taas näköjään menossa.
Oulunkylä Oggelbyy vastaan Sex Pistols. Hölmöä edes vertailla.
Järvisen soitossa on fiilistä ja sellaista sopivaa rosoisuutta, mikä on rockissa tärkeää ja mitä ei opita oggelbyyssä. Sellaista viimeistelemättömyyttä, pientä karkeutta.
Sellaista vibaa että soittaja välillä aina kokeilee jotain itsellekin uutta juttua.
Itselle Järvisen soolosoitosta on aina tullut hieman mieleen Mick Taylor. Taylor soittaa nopeammin (70-luvulla) ja venyttää vähemmän, mutta melodiikassa on jotain samaa.

Itselle on iskeny roadrunner aina ja lujaa. Sitä levyä kun miettii ja vertaa sen ajan muihin suomalaisiin rock levyihin niin onhan se ihan eri planeetalta, en minä ainakaan ole keksinyt mitenkä sille levylle olisi voinut soolot vetää paremmin vaikka se sitä diudiuta on..

Kyllähän Hurriganes ja Järvisen soitto on vaikuttanut monenkin kitaristin alun soittoon. Ei varmaan 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa ollut paljoakaan sellaisia paikkakuntia, joissa ei olisi ollut yhtä Hurriganesia cover bändiä. Tai ainakin bändejä, joissa soitetaan myös Hurriganesin kappaleita.
Ismo Alanko ja monet muut ovat myös kehuneet Hurriganesin olleen todella kova juttu aikoinaan...
 
Sama on SRV ja Claptoninkin kanssa. Kaikki he ovat vaikuttaneet Metallican kitaristien kanssa, esimerkiksi, hyvinkin monien soittajien soittoon.
Se ettei Hurriganes tai Järvinen ole yhtä tunnettu maailmalla kuin vaikka Clapton on taas toinen juttu.
Jos Claptonin nykyistä soittoa kuuntelisi, niin väittäisin ettei hänenkään soittollaan enää päästäisi siihen suosioon mihin hän pääsi kun aloitti. Sitten on oikeastaan musiikillinen alamäki jatkunutkin. Tosin tämä on minun mielipide ja joku toinen voi olla toista mieltä. Itselle ei Clapton ole tehnyt juurikaan mitään merkittävää ainakaan 30 tai lähes 40 vuoteen. Hyväntekeväisyys huutokaupat ovat olleet suurin juttu ja blues musiikin tunnetuksi tekeminen suurelle yleisölle, mutta eipä ne omat kappaleet ole enää mitään kummallisia olleet.
Siltikään ei voi väittää, etteikö Claptonillakin olisi ollut hyvinkin monelle todella suuri merkitys.
 
Aivan samoin on täällä Suomessa ollut Järvisellä ja Hurriganesillakin, vaikka kaikki ei olisi edes mitään soitinta koskaan soittaneetkaan. Heille on Järvisellä ja Hurriganesilla edelleen suuri vaikutus, vaikka osa siitä olisikin jo nostalgiaa.
Ei varmaan sellaista musiikin kuuntelijaa/soittajaa olekkaan, etteikö ne nuoruudessa kuunnellut jutut olisi silloin vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleenkin jossain määrin. Kuka on sitten syntynyt milläkin vuosikymmenellä ja kuunnellut mitäkin. Ei niitä aikoinaan tulleita juttuja voi siitä ajasta ja vuosikymmenestä oikein irroittaa ja verrata näitä nykyisiä soittajia suoraan siihen.
En myöskään usko, että vaikka näitä nykyisiä soittajia pystyisikin laittamaan ajassa taaksepäin, niin kaikki levyt olisi siltikään sen parempia.
Vai olisiko Suomessa nykyään joku sellainen kitaristi joka kävisi Järvisen tilalle paremmin kuin Järvinen itse?
Olisiko Roadrunner levy parempi jollain toisella nykyisellä kotimaisella kitaristilla?
 
Minulle tämä asia, ei ole mikään elämän kysymys. Kuitenkin hieman epäilen, ettei se levy ainakaan siitä paremmaksi muutu. Ei vaikka siinä soittaisi kuka tahansa kitaraa ja bändi on kuitenkin kokonaisuus. Jos siitä ei tuollaisena tykkää, niin tuskin se kolahtaisi muutenkaan vaikka tällainen aikamatkustus ja soittajan vaihtaminen mahdollista olisikin.
 
Mielenkiintoista olisi kuitenkin kuulla, että ketkä kaikki soittaisi Järvistä paremmin Hurriganesiin sopivaa musiikkia. Tästä olisi kuitenkin otettava sellaiset soittajat pois, jotka ovat itse kuunnelleet Järvisen ja Ganesin kiekkoja....

Naurettavintahan tässä on väittää, että vaikka McLaughlinilla tai DiMeolalla ei olis ollut tunnetta soitossaan, taito ei yleensäkään vaikuta mitenkään tuohon puoleen paitsi korkeintaan positiivisesti. Tai ehkä räpeltäjien puolestapuhujat voivat niin aatella kun muuta ei osata sanoa.

antnis: Minkä rock-scenen? Ei täällä ollut mitään mainitsemisen arvoista johon Järvinen olisi vaikuttanut. Muuten kuiin harrastusmielessä siis. Tolonen ja Rekku ja Lindholm olivat itsensä ilman Albertiakin.
 
Mä kirjoitin "rock-scenen kehitykseen". Opettele edes lukemaan..

mpekkanen: Mielenkiintoista olisi kuitenkin kuulla, että ketkä kaikki soittaisi Järvistä paremmin Hurriganesiin sopivaa musiikkia. Tästä olisi kuitenkin otettava sellaiset soittajat pois, jotka ovat itse kuunnelleet Järvisen ja Ganesin kiekkoja....
 
Järvisen jälkeenkään ei ole tullut kitaristia, joka pystyisi yhtä ytimekkääseen ilmaisuun ja jäntevään fraseeraukseen kuin Albert parhaimmillaan.

Kefiiri: Järvisen jälkeenkään ei ole tullut kitaristia, joka pystyisi yhtä ytimekkääseen ilmaisuun ja jäntevään fraseeraukseen kuin Albert parhaimmillaan.
 
Ei mittään fanipoikalaseja? Tai vastaavasti kaikki Järvisen jälkeen tulleet kitaristit perusteellisesti tsekattu?
 
En koe tarvetta mollata Järvistä, mutta olen pärjännyt tähänastisessa elämässäni hienosti, vaikka osaan nimetä ehkä kolme Hurriganes-biisiä ja 'ganes-kitaristeista Ile Kallion soitanta on mua jopa puhutellut, joskin sekin ihan muissa yhteyksissä. Vähän turhan korkealle jalustalle Alppu täällä joidenkin toimesta välillä nostetaan ikään kuin objektiivisena totuutena.
 
Henkilökohtaisia kokemuksia asian tiimoilta ei toki voi eikä saa vähätellä. Jos jonkun soittajan musiikilliset aikaansaannokset ovat synnyttäneet jossakussa isoja fiiliksiä, soittaja on onnistunut tekemisissään. Ei sen pitäisi olla keltään pois, jos kohta ei myöskään sen, ettei joku toinen niitä fiiliksiä saa.
 
Minusta tässä maassa on tällä hetkellä muutamia aivan käsittämättömän kovia soittajia - ja lisää tulee. Ei Albert Järvinen vaan mitenkään pysty olemaan mulle suomalaisen kitaransoiton huipentuma, jos pistän silmät kiinni ja annan vain korvieni päättää. Albert järvinen oli silti ennen kaikkea maailman paras Albert Järvinen, kukaan muu ei tehnyt just sitä juttua paremmin.

Jucciz: Ei Albert Järvinen vaan mitenkään pysty olemaan mulle suomalaisen kitaransoiton huipentuma, jos pistän silmät kiinni ja annan vain korvieni päättää. Albert järvinen oli silti ennen kaikkea maailman paras Albert Järvinen, kukaan muu ei tehnyt just sitä juttua paremmin.
 
Samaa mieltähän tässä pitkälti ollaan.
Muitakin hyviä (ja monipuolisempia) kitaristeja toki Suomesta löytyy, mutta Järvisen tatsi oli tunnistettava ja omassa lajissaan sellainen, että siitä on vaikea pistää paremmaksi.

Huomaan että otsikkona on hurriganes mutta kun Albertista puhutaan niin minusta miehen parhaat vetäsyt ja biisit on ganesin ulkopuolelta vaikka pikkuskidinä ganesia fanitinkin.
Vaikka Järvinen on ehkä vuosien saatossa saanutkin hieman ylimääräistä glooriaa niin ei miehen vaikutusta voi väheksyä.
Minun mielestäni Albertin improvisointikyky nimenomaan oli omaa luokkaansa. Miehellä oli oma tunnistettava tyyli, käsiala, ja sooloissa oli selkeä juoni ja ajatus joka tuntui tulevan luontevasti ilman sen suurempia ponnisteluja. Päinvastoin kuin niin monilla joilla soolo tuntuu lähtevän ei-mistään, päätöntä kaahausta ilman kontekstia, päätyen takaisin ei-mihnkään.