Aihe: Gibsonin uudet Les Paul -mallit vuonna 2015!
1 2 3 4
pvais
03.10.2015 12:26:11 (muokattu 03.10.2015 12:29:45)
 
 
elläni on tuo 2015 Less+ malli, alkuun otelauta tuntui oudolta mutta soittaminen oli kuitenkin helppoa. Parin päivän soitolla tottui tuohon ja sormet löysivät paikkansa otelaudalla. Itselläni on ja on ollut Fendereitä joissa selkeästi kapeampi otelauta ja ehdottomasti barre soinnut ja muutenki komppaus on mukavampaa tuolla Gibsonilla.

Eka fiilis leveästi otelaudasta oli kamala ja se jäi siihe. Muutaman viikon päästä päätin kaupassa koe soittaa kunnolla ja kyllä kannatti. Juuri oli viikon tauko reissun takia etten kitaraan koskenut niin kyllä taas kun kokeilin niin tuntui hyvältä soittaa.

Zerofret on ainaki itselläni toiminut hyvin ja saundeja sekä sustain on hyvä. Ainut että on tarkka siitä että satulassa käytetään kunnon liukastetta virityksen ja sen pysymisen kanssa. Actionin saa säädettyä kunnolla mieluisaksi
Durty
03.10.2015 16:13:08 (muokattu 03.10.2015 16:13:27)
Veikkaanpa, että tulevaisuudessa Gibsonin 2015-mallien jälleenmyyntihinta ei tule olemaan kummoinen...
FensonGibder
03.10.2015 16:54:46
Durty: Veikkaanpa, että tulevaisuudessa Gibsonin 2015-mallien jälleenmyyntihinta ei tule olemaan kummoinen...
 
Älä nyt, viimeksi yhtä vähän markkinoille myytyjä on varmaan ollut joskus viisikymmentä vuotta sitten, ja kun noistakin vähistä 87% rapsuttaa lessun nimmarin pois tai vaihtaa vanhanmalliset tunerit tai teettänyt uuden satulan, niin mintistä yksilöstä voi saada hyvinkin hintansa pitävän pelin..
Riffi, nyt.
Gabe
03.10.2015 17:20:18
Durty: Veikkaanpa, että tulevaisuudessa Gibsonin 2015-mallien jälleenmyyntihinta ei tule olemaan kummoinen...
 
Vähän luulen kans, mutta eipä niiden uusienkaan hinnat mitää päätä huimanneet monessa liikkeessä tässä kesän aikana kun huomattiin miten vähän niitä kukaan ostaa. Eli jos ei ihan vuoden alussa ostanut ensimmäiseksi tarjottuun hintaan niin ihan hyvin niistä voi saada sen 70% uuden hinnasta vielä, jos löytyy ostaja joka näitä päivityksiä osaa arvostaa. Hyviä soittimiahan ne noin muuten laatunsa puolesta ovat.
pvais
03.10.2015 17:27:38
 
 
FensonGibder: Älä nyt, viimeksi yhtä vähän markkinoille myytyjä on varmaan ollut joskus viisikymmentä vuotta sitten, ja kun noistakin vähistä 87% rapsuttaa lessun nimmarin pois tai vaihtaa vanhanmalliset tunerit tai teettänyt uuden satulan, niin mintistä yksilöstä voi saada hyvinkin hintansa pitävän pelin..
 
Kyllä, alkup kunnossa, juhlavuoden malli, vähän myyty ja nyt uuden hinnat kohdallaan. (Nii ja viiskyt vuotta eteenpäin)
 
Aina joku tykästyy kuten allekirjoittanut, ilman uudistuksia ei meikästä olisi tullut Gibson soittajaa. Ohut body (Less+) ja mikkien puolitukset olivat itselle kyllä tervetulleita uudistuksia.
lapio
08.10.2015 09:11:47
 
 
Kävin itsekin eilen näpelöimässä 2015 gibsaneita ja ei tuo leveämpi kaula kyllä omaan käteen sopinut. Less plus kyllä vaikutti muuten ihan hyvältä idealta, mutta tuo kaula ei omille sormilleni oikein istunut.
Gabe
08.10.2015 09:24:12
Gibsonin 2015 akustisten mallisto on hyvä. Onko noissa uusissa suurempi radius kun aiemmissa?
Arbitrator
08.10.2015 09:39:11
Durty: Veikkaanpa, että tulevaisuudessa Gibsonin 2015-mallien jälleenmyyntihinta ei tule olemaan kummoinen...
 
Varsinkin lähitulevaisuudessa saattaa olla vaikea päästä näistä eroon kelpo hintaan. Tosin löytyyhän kaikelle aina kannattajansakin. Itse en tule näihin sekaantumaan mutta varmasti on niitä, jotka tykkäävät näistäkin malleista.
tumppusormi
08.10.2015 09:45:50
lapio: Kävin itsekin eilen näpelöimässä 2015 gibsaneita ja ei tuo leveämpi kaula kyllä omaan käteen sopinut. Less plus kyllä vaikutti muuten ihan hyvältä idealta, mutta tuo kaula ei omille sormilleni oikein istunut.
 
Tossa kaulassa voi myös vaikuttaa tuo rounded kaulaprofiili. On hieman paksumpi 12-nauhan kohdalta kuin slim taper. Slim taper on saatavilla vain Studiossa. Standardissa ja standard deluxessa on asym slim taper.
 
Toi Les Paul less on nyt muutamassa paikassa ollut 1100€:n hintaan Suomessa. Thomann hinta alle 1400€. Huono kaulaprofiili ja erikoisemmat säädöt normi Lespaan verrattuna hieman arveluttavat. On kuitenkin kevein noista Lespoista. Miten tuo coil splitting noissa oikein toimii? Tolla kytkimellä menee molemmat mikit sinkkumikeiksi ilmeisesti?
 
Tehdäänkö muuten mitään ei custom mallia USA:sa, vai ovatko kaikki sarjatuotantomallit kiina kamaa?
s8na
08.10.2015 09:57:57
 
 
tumppusormi: Tehdäänkö muuten mitään ei custom mallia USA:sa, vai ovatko kaikki sarjatuotantomallit kiina kamaa?
 
Kaikki Gibson nimellä myytävät mallit tehdään U.S.A:ssa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)