Etno, proge, latin ›

King Crimson, TivoliVredenburg, Alankomaat, 24.-25.9. 2015.
 
Matkalta on palattu. Ja voi veljet, yli puoli vuotta tuota reissua odotettiin ja konsertit ylittivät jopa kaikki pilviä hipovat odotukset. Ensimmäinen ilta alkoi noin puolen tunnin Frippin Soundscapes-nauhalla ja sitten kuvauskieltojen jälkeen ukot astelivat jonossa lavalle. Jännitti todella paljon että miltä mahtaa uusi King Crimson (tuo tämän hetken mielenkiintoisin progeakti, kuten Rolling Stone kirjoitti) kuulostaa ja ensimmäiset pari minuuttia oli Masteloton ja Harrisonin fiilistelevää duetointia. Sitten taustalta alkoi puskea tuttu melodia: Lark's tongue in Aspic I! Jo alku oli sairaan hienoa kuunneltavaa kun Robert Fripp alkoi tapailemaan originaalia viulumelodiaa ja sen jälkeen Tony Levin soitti pystybassolla ja jousella sali jyristen Frippin originaalit osuudet. Kun biisi räjähti muutaman minuuutin jälkeen ja kaikki kolme rumpalia soittivat samaa komppia, nousi kaikki karvat pystyyn, kylmät väreet ja kyyneleet molempiin silmäkulmiin: vittu että tämä kuulostaa hyvältä! Anteeksi karkea ilmaisuni mutta niin se oli. Kolmen rumpalin yhteissoitanta, johon suhtauduin hieman varauksellisesti, kuulosti kuin jonkinlaiselta majesteetttiselta kanuunarykmentiltä: en ole koskaan kuullut aiemmin vastaavaa. Koko bändistä huokui ensi nuoteista asti antaumuksellinen treeni ja jo vuoden (taukoineen) ajan yhdessä soitetut keikat. Ekassa biisissä oli myös hauska Mel Collinsin huilusoolo jossa tapailtiin mm. Kimalaisen lentoa. Keikkaa oli sikälikin mukavaa seurata, että ensimmäisen biisin ja encoren välissä ei ollut mitään hajua mikä biisi tulee seuraavana. Ja seuraavaksi tulikin THRAKin jälkeisen Crimson suosikkibiisini Level Five ja jos silmät meinasivat tippua päästä jo edellisen biisin ansiosta niin nyt meinasi tippua (positiivisessa mielessä) korvat - voi Jeesus Christus tämä on ihanaa! Kuten odottelinkin, Frippin ja Belewin väliosat soittivat rumpalit ja se oli jotain aivan poskettoman hienoa kun kitarat ja basso rysähtivät noissa kohdissa sadasosasekunnilleen liki rumpujen päälle.
 
Jos oli alku melkoista juhlaa niin sitä se oli koko ensimmäinen iltakin: Pictures of a City, Epitaph, Easy Money etc. USA:n kiertueelta julkaistun minilätyn perusteella Jakko Jakszykin ääni ei oikein vakuuttanut, mutta se toimi molempina iltoina todella hyvin ja mies lauloi hienosti. Ei aivan yhtä taivaallisesti kuin Wetton ja Lake parhaimpina päivinään mutta oli sitä enemmän kuin kelvollista kuunnella. Belewin määintä jotenkin tuppaa ainakin minua toisinaan häiritsemään. Missään vaiheessa ei tullut fiilistä, että olisi pitänyt olla kehissä joku toinen vokalisti ja mies soitti kitaraosuutensa moitteettomasti.
 
Loppukonsertti oli aivan sanoinkuvaamaton nostatus koko show: One more red nightmare, aivan käsittämättömän hieno Starless ja viimeisenä 21st Century Schizoid Man, jonka loppupuoliskolla oli Harrisonin ällistyttävä rumpusoolo, joka polkaisi biisin ihan uudelle tasolle.
 
Mainittakoon muuten tähän väliin, että ensimmäisenä iltana vieressäni istui turkkilainen yliopiston opettaja, jolle kyseessä olivat King Crimsonin keikat 16 ja 17. Hauskaa oli seurata hänenkin ei niin seesteisiä fiiliksiään!
 
Toisena konserttipäivänä, oli jännittynyt ja kihelmöivä tunne: vielä tänään saan nähdä ja kuulla King Crimsonin. Settilistojen vaihtelu toi oman vivahteensa. Tämä yhtye ei ole Yesin tapaan kiertävä, samat hitit joka ilta soittava jukebox. Ja jos ensimmäinen ilta oli täydellinen, niin oli muuten toinenkin: pystyin hieman rauhallisemmin nautiskelemaan taivaallisesta musisoinnista. Biisijärjestys ja settilista oli tosiaankin vaihtunut ja kun konsertin lopulla kajahti Talking drum soimaan, tuli minulle molempien iltojen voimakkain tunnelataus: kohta on se hetki kun saan kuulla ensimmäistä kertaa livenä maailman kaikkien aikojen parhaan biisin, Lark's tongue in Aspic II:n. Se täytti odotukset ja poisti tunteen, joka toisinaan vaivasi että kuulenko tätä biisiä koskaan livenä.
 
Kokonaisuutena bändiä oli mahtavaa kuunnella, mutta myös katsella. Nautinto, soittamisen ilo, ja viihtyminen paistoi takariveille saakka. Papa Bear Levinin kiertuepäiväkirjat eivät valehtele. Huumoriakin oli mukana kun Fripp aloitti molemmat illat laittamalla kädet ohimoilleen ja tihrusteli onko täällä ollenkaan yleisöä :). Kolme rumpalia toimi paremmin kuin olisin voinut koskaan kuvitellakaan: Mastelotton väkivaltainen tyyli, Rieflinin smoothius ja Harrisonin kokonaisvaltaisuus täydensivät hienosti toisiaan. Tietyllä tavalla rummut olivat jonkinlaisessa pääosassa molempina iltoina, niin esteettisesti kuin musiiillisestikin. Kukaan ei soittanut toistensa päälle ja välillä joku rumpaleista saattoi olla parikin minuuttia soittamatta mitään. Se oli juuri niin kuin Harrison haastattelussa sanoi: kuusikätinen ja kuusijalkainen rumpukone. Sellaista ei ole aiemmin kehitetty eikä uskoakseni tulla näkemäänkään. Rieflinin teknisyys oli minulle totaalinen yllätys ja oli hauska kontrasti miehen viileyden kanssa. Mellotroni kuului myös hänen vastuulleen.
 
Tämä "arvio" oli puhtaasti suitsutusta. Ainut mikä hieman ärsytti, oli että Collinsin huilu tuntui oleman molempien konserttien lopulla hieman alavireessä ja varsinkin hitaissa duetoissa se häiritsi. Toisekseen uudet biisit kuulostivat kyllä hyvältä, mutta uusi musiikki ei koskaan iske minulle ensimmäisellä kerralla vaan vaatii toistoja mikäli mielyttää. Siinä olikin raju kritiikkini ja puhdas pintaraapaisu elämyksistä, joissa riittää pureskeltavaa, jos jollekin tulee kysyttävää niin vastaan mielelläni :). Nämä kaksi päivää olivat elämäni kohokohtia, joista riittää iloa ja riemua pitkäksi aikaa.
 
TivoliVredenburg oli muuten aivan loistava keikkapaikka. Ehkä vajaat 2500 mahtui sisään ja loppuunmyyty oli tietysti molempina iltoina. Akustiikka oli aivan loistava, toisin kuin Finlandia-talon tunnelmaa latistanut jonkin sortin "kovuus".
 
Vielä loppuun itseäni ja muita kiusatakseni molempien iltojen henkilökohtaiset kohokohdat:
 
To: 1. Lark's tongue in Aspic I, 2. Level Five, 3. One more red nightmare, 4. Starless. 5. Sailor's tale. Pe: 1. Lark's tongue in Aspic II, 2. Starless, 3. Level Five, 4. 21st Century Schizoid Man, 5. Pictures of a City.