| Aihe: Sen pitopelin löytäminen | |
|---|
|
Sain viimeviikolla noin tunnin testausmahdollisuuden kahteen made in USA kitaraan. Jackson RR ja ESP EC. ESP:n lespa oli todella kevyt lespaksi. Voisin veikata painoksi korkeintaan 3 kiloa. Sen sijaan sustaini 12 nauhan kohdalta oli oikeastaan vähän heikomman tuntuinen. 15 nauhalta selvästi parempi. Vain ohkasimmalla kielellä testattuani. Jacksonissa sitä sustainia sitten olikin ja tasaisesti kummallakin nauhalla. Jacksonissa oli kuitenkin baritoni kitaran kielisetti kiinni, joten ilmeisesti tuo saattaa myös vaikuttaa ?
Joka tapauksessa jaskassa tuntui olevan mojoa ja kaulakin virheetön. Ja mielestäni varma pitopeli. Ei ESP:kään kaulassa mitään vikaa tuntunut olevan, eikä kitarassa muutenkaan, muuta kuin tuon sustainin osalta, mutta silti jotenkin siitä ESP:stä tuntui puuttuvan jotain.
Itse kun olen käynyt musaliikkeissä testailemassa ( tosin vain korkeintaan 15 min/kitara ) niin ei ole tullut mitään samanlaista oikein vastaan, kuin tuo jaska. Suurin osa testatusta ollut Gibsonin LP studioita. Yksi LP standard ja jokunen traditional tai classic. Sitten vielä Tokain japanin ja halpamaiden LP:tä. Ibanez prestigeä ja halvemipa iboja jne. jne. Miksi en ole noissa kaupoissa törmännyt selvään pitopeli kitaraan ?
Nykyisten kokemusteni mukaan sanoisin, että noista halpamaiden kitaroista löytyy tuskin yhtään pitopeliä. Sitten taas USA japan osastolta tuntuu, että maksimissaan 10 prosenttia niistä olisi pitopelejä. Kun musaliikkeet saavat uusia keppejä, niin testaavatko ne niitä etukäteen, ja sitten pistävät parhaat jemmaan tiettyjä ostajia tai kavereita varten ?
Jotta ei mene sitten herne nenään, niin en väitä että halpismaiden kitarat on huonoja. Omat kitarat on kaikki niitä, paitsi yksi Tokain japsi LP joka on parhaimman laatuinen, mutta ei vielä menisi pitopeliksi (kaikissa kitaroissani on jotain vikaa enemmän tai vähemmän. Tokaissa tosin ei ole mitään valmistajalta peräisin olevaa vikaa, vaan edellisen omistajan kolvaukset mikkienvaihdon jälkeen, eivät ole ihan kunnolliset ).
Miten siis sen pitopelin saa musiikkiliikkeestä, ja miten sitä lähtee testaamaan? Itse lähtisin nykyisin tuosta sustainista liikkeelle, ja jos OK, niin sitten tutkisin onko mahdollisesti muita ongelmia. |  J.Nikkanen
17.09.2015 11:23:26 (muokattu 17.09.2015 11:39:47) | |
|
Mulla on pitopelinä Korealainen Alvarez. Muutamaan kertaan koittanut poiskin myydä mutta aina on rohkeus loppunut kesken ja hyvä niin. Raudat suht ok ja sähköt melko syvältä mutta vaihdettavia komponentteja nuo jos sille päälle sattuu.
Tärkein kuitenkin tuossa vehkeessä on se, että se istuu mun käpäliin hemmetin hyvin. Silloin kun tuon ostin, olin ehtinyt testata useampaa kitaraa useampaan kertaan, tuon kanssa olin ekasta kerrasta lähtien ihmeissäni kun oli niin mukavan oloinen peli. Hämmennystä aiheutti myös se tosiasia että oli melko edullinen. Ei nyt mikään halpis mutta ei mikään tonni+ kepakko. Oisko ovh ollut 550 euroa josta sitten tinkasin ja väänsin.
Tuon jälkeen on käynyt muutamiakin kitaroita mulla käymässä mutta aina palaan tuohon. Muutamiakin huippukitaroita tullut testailtua ja soiteltua, toki materiaalit, viimeistely, tone & sustain & mojo sekä höpsism ovat olleet ihan eri tasolla, mutta ei vaan ole tullut sellaista "Wau mä haluun tän!" fiilistä vaikka oon vähän yrittänytkin.
Löysin pitopelin siis tuurilla? Stratoa olin ostavinani, mutta Korean himmelin hankin.
edit: Ja tosiaan, joku tone ja sustain on mun hommissa ihan toissijaista. Rämpyti-rämpytiä pienellä rosolla vaan. Sietää muutamat dööd spotitkin kaulassa moinen.
"Istuin kylpyammeessa, kun se alkoi. Siinä syntyi jättitsunami ja sain vettä suuhuni." |  iec
17.09.2015 12:15:10 | |
|
tumppusormi: ...Miten siis sen pitopelin saa musiikkiliikkeestä, ja miten sitä lähtee testaamaan? Itse lähtisin nykyisin tuosta sustainista liikkeelle, ja jos OK, niin sitten tutkisin onko mahdollisesti muita ongelmia.
Riippuu tosiaan musaliikkeen myyjistä ja säätäjistä yms markkinatalouteen liittyvistä asioista miten hyvin liikkeen kitarat ovat säädöissään. Ja säädöthän vaikuttavat tunnetusti hyvin paljon siihen miltä kitara tuntuu soittaa. Oulussa olen Kitarapajalla törmännyt hyvin säädettyihin kitaroihin melko usein. Mutta siellä se Niemelin päivät pitkät niitä sääteleekin jos on luppoaikaa (aina on joku kitara ollut työn alla kun olen siellä käynyt).
Yksi lähtökohta pitopelin ostamiseen voisi olla myös se, että löytää melkein hyvän yksilön, jossa ei ole mitään maatamullistavaa ongelmaa, mutta löytyy sitä "mojoa", ja vie sen sitten kitarahuoltoon (esim Oulussa Amfisound tai Härönen) ja laitattaa sen siellä huippukuntoon. Tosin tässä menetelmässä on se vaaranpaikka, että löytyykin jokin piilevä ongelma jonka takia kyseinen kitara ei ollut siellä liikkeessäkään ihan täysin huippusäädöissä.
En tiedä kuinka kieroon katsovat liikkeessä, jos tulee rakotulkkien ja muiden mittavälineiden kanssa ostamaan kitaraa, jotta näkee varmasti että kitaran relief on kohdallaan sekä matalalla-, että korkealla E-kielellä. Ja että kielten korkeus on sopiva. Sehän on nimittäin mukava tapa piilottaa pieniä nauha/kaulaongemia, että nostaa hieman kieliä ylemmäksi...
Mulla on muuten monta kertaa käynyt mielessä että tuleekohan ne parhaat yksilöt kitaroista tänne Suomeen asti.
-iec
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois... | |
iec:
En tiedä kuinka kieroon katsovat liikkeessä, jos tulee rakotulkkien ja muiden mittavälineiden kanssa ostamaan kitaraa, jotta näkee varmasti että kitaran relief on kohdallaan sekä matalalla-, että korkealla E-kielellä. Ja että kielten korkeus on sopiva. Sehän on nimittäin mukava tapa piilottaa pieniä nauha/kaulaongemia, että nostaa hieman kieliä ylemmäksi...
Mulla on muuten monta kertaa käynyt mielessä että tuleekohan ne parhaat yksilöt kitaroista tänne Suomeen asti.
-iec
No ainakin yksi hyvä yksilö on rantautunut :D
Nuo säädöt on olleet enemmän tai vähemmän oikeita kun olen kitaroita testannut. Viimeksi tampereen Kitarakuussa ja itselleni oli ainakin ihan mieluisat säädöt jokaisessa testaamassani. Joissakin liikkeissä säädöt voi tosiaan olla pielessä, ja silloin siitä kitarasta ei oikein voi sanoa yhtään mitään sen pitopelimäisyydestä.
Näissä mahdollisissa pitopeli ehdokkaissa on olleet säädöt aika hyvin, ja kaulat varmasti ihan riittävän suoria, mutta mikään niistä ei ole oikein erottunut selvästi ylitse muiden. Nauhojen päät on joissakin tapauksissa törröttänyt tai sitten yhdessä Gbison LP classic/traditionalissa oli hieman liian lyhyet. Mikään ei kuitenkaan ole tuntunut erinomaiselta tai täydelliseltä.
Nyt kiinnostaa, että jos on onnistunut saamaan pitopelin, niin miten se on hankittu, ja mistä tiedät että se on pitopeli. Lähinnä haen pitopeliltä sen soitettavuutta ja äänen ominaisuuksia, kuten sustainia. sekä yleistä laatua. Ulkonäkö olisi nyt vähemmän merkityksellinen. Olkoon Williams kitara vaikka maailman kaunein, se ei siltikään olisi pitopeli. Jotkut pitää niitä kyllä puukiukaissa vähän aikaa. | |
Itse tahtoisin tietää mistä malleista tumppusormi puhuu? Rr esimerkiksi kerro itsessään vielä mitään.
Kappale on kuin tulkitsijansa. Yleensä vähän vajaa. | iec
17.09.2015 14:15:59 | |
|
JaaGeRMaisTeR: Itse tahtoisin tietää mistä malleista tumppusormi puhuu? Rr esimerkiksi kerro itsessään vielä mitään.
Niin... Olikohan kyseessä tuo Jackson RR1, mikä lienee yli 3000 euron hintainen kampe. USA-kitaroista taidettiin kuitenkin puhua vai miten se nyt oli? Minä en noista hevikirveistä oikein tiedä, joten arvoisa jäsen Tumppusormi saa vastata :)
-iec
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois... | |
Sisimmästäni pitopelin ma löysin. Eli ihan sama mikä ritsa kourassa, aina kuulostaa samalta ja mojokin osoittautui huru-ukkojen höpinäksi.
"Every person with screen time knows some form of martial art, and most of them can solo like Van Halen. This is the way the world should be!" | |
En nyt saa heti tarkkaa mallia, mutta USA RR 2 kpl Seymour duncaneita ei aktiivisia humppareita ja originaali floikka. Sen kammen kiinnitysmutteri ainakin tuntui erilaiselta kuin oman kitarani schecter hellriser floikan kammen kiinnitys/kiristys mutteri.
En oikein tiedä miten tuo malli tähän liittyy paitsi tietenkin siinä tapauksessa, jos aina saa pitopelin kun ostaa yli 3000 euron kitaran. Tietysti siinä mielessä se on pitopeli, että jos ei pidäkään, niin ei mene kovin helposti kaupaksi ilman tuntuvaa rahallista tappiota. | |
Kivijalka: Sisimmästäni pitopelin ma löysin. Eli ihan sama mikä ritsa kourassa, aina kuulostaa samalta ja mojokin osoittautui huru-ukkojen höpinäksi.
No voi se pitopeli kuulostaa aina yhtä hyvältä tai huonolta kuin sen soittajakin, mutta pitopeli on taatusti laadukas kapine, josta ei ole mitään valitettavaa. Ehkä se voi olla hieman väärän värinen tai rungon muotoilultaan ei ihan täydellinen ( itse en ole mikään V-mallisten kitaroiden fani ).
Eli et ole vielä löytänyt sisältäsi pitopeliä :D | |
No haluaisin muistuttaa, että "pitopeli" ei ole kitaran ominaisuus, vaan sinun päätös. Kysymyksesi on siis hyvä, mutta ainoastaan itsesi vastattavissa. Itse olen löytänyt musakaupoista lukuisia pitopeljä ja esimerkiksi Gibsonin stankut ja muutkin kalliimmat mallit ovat järjestäin sellaisia. Yamaha SGXXXX sekä SA2200 (tämä uusin, itselläni on yli kakskytvuotias yksilö) ovat olleet ihan pitopelejä.
Kun kiinnität huomiota kitaran sointiin ja sustainiin etc. huomiota, niin kielten kuluneisuus ja paksuus etc. vaikuttaa tosi paljon siihen. Mitä taas tulee kitaroiden yksilöeroihin, niin ainakin paremmissa kitaroissa en oikein näkisi sellaisia koska ainakaan itse en pysty huomaamaan eroja vaikkapa kahden uuden Gibson stankun välillä. Musafasulla kerran huvikseni testailin neljää tai viittä yksilöä kun niillä niitä sattui hyllyssä olemaan, niin en minkäänlaista eroa niiden välillä pystynyt huomaamaan.
Niin tai näin onnea vaan metsästykseen, eiköhän se pitopeli sullekin löydy.... tai sitten vaan päätät pitää jonkun käsiisi osuvan tavaran ;-).
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
Kivijalka: Sisimmästäni pitopelin ma löysin. Eli ihan sama mikä ritsa kourassa, aina kuulostaa samalta ja mojokin osoittautui huru-ukkojen höpinäksi.
Plussaa :-D housuissas sulla on "pitopeli" :-D. Itselleni kyse on siitä pidänkö itsestäni vai en tai miltä minäkin päivänä tuntuu. Joskus soitto ei maistu ja sormet tahmaa ja vituttaa kun ei kulje. Kyllä siinä on kiusaus syyttää kitaraa mojottomuudesta ja hakea hiomapaperia ja tärvellä se "myyntikuntoon" :-D. .... toisaalta voi keittää kahvit ja ketlla vaikka telkkarista hallituksen kyselytunita välillä :-D
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
Kivijalka: Sisimmästäni pitopelin ma löysin. Eli ihan sama mikä ritsa kourassa, aina kuulostaa samalta ja mojokin osoittautui huru-ukkojen höpinäksi.
Tulkintani on, että mojo = inspiroiva soitin.
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen. | |
Näkyy olevan pitopelejä ainakin tuo Tune Basso ku ei mee kaupaksi... samoten marsu...
Oikeesti pitopelejä on ollut omavalmiste strato... muut on enempi tai vähempi myynnissä jos joku on ostamassa ( no ehkä nuo Usa strato ja mehiko tele eivät ole nii helposti myynnissä) | |
Mulla on kiertänyt parikymmentä eri luuttua (mm PRS:iä ja Gibboneita) mutta "pitoon" on jäänyt vain am dlx strato ja 335. Tosin nyt jos saisin kääntää kelloa takaisinpäin (lausutaan Cherin äänellä) niin PRS McCarty olisi pitänyt säästää. Saa nähdä miten käy ekan SG:n kanssa, tässä vaiheessa näyttää pidettävältä.
"Jos tämä jatkuu pahasti, joudutaan menemään instanssiin." - Lasse Mårtensson | |
Tomtom: Mulla on kiertänyt parikymmentä eri luuttua (mm PRS:iä ja Gibboneita) mutta "pitoon" on jäänyt vain am dlx strato ja 335. Tosin nyt jos saisin kääntää kelloa takaisinpäin (lausutaan Cherin äänellä) niin PRS McCarty olisi pitänyt säästää. Saa nähdä miten käy ekan SG:n kanssa, tässä vaiheessa näyttää pidettävältä.
Lähestymme asiaa. Nyt siis miksi am dlx strato ja 335 ovat jääneet pitoon ? Onko niissä jotain poikkeuksellista muihin nähden ? Samoin tuo PRS McCarty. Miksi se olisi pitänyt säästää? Minkälaista testausta teit ennen hankintaa ja mistä ja miten on hankittu.
Palaan nyt tuohon Jaska (oletetaan nyt malliksi sitten RR1) kokemukseeni. Siinä poikkeuksellista oli tuo sustain verrokki ESP EC:en ja omiin ritsoihin verrattuna. Samalla siinä ei ollut mitään nistä olisi voinut valittaa ja jotenkin tuntui rakenteellisesti jämäkältä, mutta ei siis painavalta. Voi olla, että tuijotan nyt liikaa tuota sustainia, mutta esimerkiksi noissa kitaroissa, jotka pidät itselläsi, niin miten kuvailisit niiden sustainia muihin kokeilemisiisi? | |
tumppusormi: Lähestymme asiaa. Nyt siis miksi am dlx strato ja 335 ovat jääneet pitoon ? Onko niissä jotain poikkeuksellista muihin nähden ? Samoin tuo PRS McCarty. Miksi se olisi pitänyt säästää? Minkälaista testausta teit ennen hankintaa ja mistä ja miten on hankittu.
Palaan nyt tuohon Jaska (oletetaan nyt malliksi sitten RR1) kokemukseeni. Siinä poikkeuksellista oli tuo sustain verrokki ESP EC:en ja omiin ritsoihin verrattuna. Samalla siinä ei ollut mitään nistä olisi voinut valittaa ja jotenkin tuntui rakenteellisesti jämäkältä, mutta ei siis painavalta. Voi olla, että tuijotan nyt liikaa tuota sustainia, mutta esimerkiksi noissa kitaroissa, jotka pidät itselläsi, niin miten kuvailisit niiden sustainia muihin kokeilemisiisi?
Eh, emmie tiiä. No, mulla on käytännöllinen lähestyminen, Stratolla ja 335:llä tekee osaava mies/nainen vaikka mitä eli ovat monipuolinen kombo. Mä jotenkin kuvittelen että yks pulttikaulainen ja yks liimakaula, yks single coil ja yks humpparikitara, yks solid body ja yks semihollow jne on kiva olla olemassa. Myös estetiikka vaikuttaa mulle paljon eli kitaran pitää myös näyttää hyvältä.
PRS:iä muutaman pyöritin ja McCarty olisi ollut mulle SE liimakaula- solid body- humpparikitara (tähän voi tietty vaihtaa sen LP:n jos haluaa) joka soi, näyttää ja tuntuu ehanalta. Myin pois koska kuvittelin että wide-fat kaula on mulle liian paksu. Nyt taas ongelmana on melkein ollut löytää tarpeeksi paksuja kauloja puristeltavaksi.
Jos se sustain on sulle se juttu niin olkoon se hyvä niin. Mulle se kokonaisuus on tärkein ja sitten kun löytyy yksilöitä joissa on mahd monta noita sointi-tuntuma-näköaspekteja kohdallaan niin niitä on tullut pidettyä.
Parempia neuvojia löytyy varmasti mutta jos nyt jonkun vinkin sanoisi niin elä kiirehdi (kuten minä tein).
"Jos tämä jatkuu pahasti, joudutaan menemään instanssiin." - Lasse Mårtensson | |
Nyt asioita hieman pyöriteltyä päässäni mielestäni pitopeli on sellainen jossa on jotain poikkeuksellisen hyvää ja ei mitään huonoa. Se voi olla poikkeuksellisen hyvin sopiva kaula, erinomainen ääni jne. Ulkonäkö ei ole muuten merkittävä, mutta itselleen epämieluisan näköistä kitaraa ei kukaan pidä. Eroaa kuitenkin massasta, jossa on toisiinsa nähden enemmän tai vähemmän hyviä ja huonoja kitaroita. |  Gabe
18.09.2015 18:10:11 | |
|
tumppusormi: Nyt asioita hieman pyöriteltyä päässäni mielestäni pitopeli on sellainen jossa on jotain poikkeuksellisen hyvää ja ei mitään huonoa. Se voi olla poikkeuksellisen hyvin sopiva kaula, erinomainen ääni jne. Ulkonäkö ei ole muuten merkittävä, mutta itselleen epämieluisan näköistä kitaraa ei kukaan pidä. Eroaa kuitenkin massasta, jossa on toisiinsa nähden enemmän tai vähemmän hyviä ja huonoja kitaroita.
Sellainen huomio että sitä pitopeliä et tule tunnistamaan kun soitat siellä liikkeessä viisi minuuttia kädet hiessä ja itselle sopimattomissa säädöissä vieraan vahvistimen läpi jne. Se todellinen karva alkaa paljastumaan vasta tosi toimessa kun alkaa tulla kunnolla kuukausia alle. Toinen huomio mikä kannattaa tiedostaa on se, että mitään yhtä täydellistä joka kontekstiin ja tilanteeseen sopivaa kitaraa tuskin on. Niitä täydellisiä pitopelejä voi ihan yhtä hyvin olla viisikin, turha edes lähteä etsimään yhtä oikeaa yksilöä.
Omalla kohdallani se rompe ei sitä pitopelin viittaa ihan pelkästään hintalapulla saa harteilleen. Sen lisäksi että soundit toimii, pitää laadun olla kohdallaan, sen pitää sopia lapaseen täydellisesti, sen pitää puhutella ja inspiroida minua, olla yksilöllinen... Se on oikeastaan monen osatekijän summa. Ruokankaan Mojo on ensimmäinen kitara ikinä joka on heti ensimmäisestä hetkestä suonut sellaisen: No nyt! -fiiliksen. Ja myös ensimmäinen kitara jonka kohdalla se kuherruskuukausi ei vaan tunnu menevän ohi. Tämä voi johtua siitä että tuon spekseissä tiivistyy pitkälti kaikki ne piirteet kitarassa joiden pariin olen viimeisen kuuden vuoden ajan palannut yhä uudelleen ja uudelleen, tämän lisäksi se on kyllä ihan helvetin hyvin tehty ja mukava soittaa. Navigatorin LP on myös sellainen josta en äkkiseltään näe itseäni luopuvan, tästä voisin kuitenkin luopua jos joku löisi riittävästi tuohta pöytään. Mojosta en välttämättä luopuisi isostakaan summasta. Vahvistimista Swart AST taitaa olla eniten se minun juttu, lukemattomia on kahlattu läpi ja tuosta pikku combosta saa aina suuresti tyydyttävää mölyä ulos. Muillakin on kuitenkin kiva fiilistellä toisinaan. Yksi mistä en ainakaan enää luovu on oma treenis, on se ihan eri kokemus kun hyvää putkivahvistinta saa kurittaa välittämättä äänenvoimakkuudesta.
Oletko miettinyt omaa custom soitinta markettikitaran sijaan? Saisit speksata siihen juuri sen verran yksilöllisyyttä ja mojoa kuin vain tahdot, täydellisen kaulan, soundin.. jne. Tilaat vielä laadukkaalta rakentajalta niin ei sen jälkeen tarvita muuta kuin kovaa soittoa. | |
Ei noista customeistakaan tiedä etukäteen ovatko pitopelejä. Selviää ajan kanssa.
Get it fucking done. | |
metlica: Ei noista customeistakaan tiedä etukäteen ovatko pitopelejä. Selviää ajan kanssa.
Custompeli tehdään pitopeliksi lähtökohtaisesti ;-) ei se voi olla oikein mitään muuta. Jos sinulle mittatilauksena tehty soitin ei sinulle sovi, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin että olet ristiriidassa itsesi kanssa etkä voi löytää sitä pitopeliä ennen kuin olet löytänyt rauhan itsesi kanssa. Siihen tilaan päästäksesi täytyy oppia joogaamaan, mind fullnesia, zeniläistä mietiskelyä, etc. Kaupasta et sitä löydä et löydä identiteettiäsi tavaroista etkä ostamisesta. Kun tiedät kuka olet niin on mahdollista tietää myös mitä tarvitsee tai minkälaisen kitaran tarvitsee.
Siihen saakka me kaikki kai jatkamme etsimistä kuka mistäkin.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
