Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Ianuarius: Ok, varmasti, jos levyä pystyis ilman mitään tuollasia häiriöitä kuunteleen, niin se biisien sanoma vois olla ihan kiinnostavaa. Toisaalta en niistä kyllä ikinä niin kiinnostunu oo muutenkaan. Mutta kyllä kaikki lähtee siitä, että biisiä ylipäätään pystyy kuunteleen. Kaikkia muita levyjä voi kuunnella ilman että korviin sattuu. Miksi sitten joltain Iron Maidenilta ei vaadittais samaa?
 
Miksi on pakko ostaa stereot, 600 euron kajarit ja taajuuskorjain, että pystyy edes kuunteleen levyä? Miksi se ei muka ole miksaajan vika, että levy ei kuulosta siedettävältä mahdollisimman monella laitteistolla? Tuskin sille on millään purkkapalloilla maksettu. Varmasti valtaosa ihmisistä kuuntelee levyä nappikuulokkeilla ja tietokonekajareilla. Olen samaa mieltä siitä, että ne on huonompia ihmisiä kun ne ei käytä musan kuunteluun kunnolla rahaa, mutta en mä nyt silti tiedä, että onko se mikään hyvä ratkaisu miksaajalta vaan haistattaa vitut about 99%:lle levyn kuulijoista.
 
E: Voihan se 1% sitten lisätä omasta EQ:sta sitä kolmea kilohertsiä, jos ei pistele korvissa tarpeeksi. En tiedä miks mun pitäis sitä levyä alkaa uudestaan masteroimaan.
 
No jos tuota levyä ei pysty kuuntelemaan niin se vika on omassa päässä. Todennäköisesti korvissa, jos niihin sattuu.
 
e tähän kohtaan-> Piti oikein Spottifystä tommosilla Skullcandyn tusinaluureilla kuullostella sitä Wastedyearssia. Ei kyl piikkaa mun päässä riffi, et näinkö ois setupista tai jostain muusta se murhe kotoisin. Senkin vois mainita, että kun tos riffissä tais olla 6 ääntä ja Wastedissa 12 niin kolme ekaa on samoja, mutta tuo on miksattu taustalle ku Wasted on pinnassa. Lisäksi rytmiikka ja tempo on ihan eri. Et on se karmivaa jos 40 vuoden aikana kahdessa piisissä sattuu kolme samaa ääntä pötköön - ja vielä eri sepiltä. I'm just saying...
 
Mä en miksaajan viaksi voi laittaa Spotifyn surkeaa äänenlaatua saatikka työnantajani sponssaamia 20 euron skobeja, joita ei nyt ylipäätään ole tarkoitettu musiikin kuunteluun. Se setuppi soveltuu lähinnä taustahälinän tuottamiseen.
 
En myöskään usko, että nuo hyllyssä olevat 90-luvun stereot on edes ostovaiheessa maksanu kolmea tuhatta markkaa. Veikkaan myöskin että suurinta osaa kuulijoista ei kiinnosta pätkääkään jos jollain taajuusalueella on sitäjatätä tai ei, kun ne pääsee tollasen yli ja osaa ottaa homman kokonaisuutena.
 
Itse tosin tykkään säätää EQta, enkä edes kykene olettamaan että kaikki maailman masteroijat osais tehdä just mun korvaan sopivan jäljen. Mut mä en okkaan maailman napa, jolle levyukot soittaa että pannaanko lisää ylämidlee vai scoopataanko. Ihan itte joutuu soittokamoihinki ettiin omat säädöt. Siksi ne sedät tehtaalla laittaa niitä veivattavia nuppeja niihin kamoihin.

Rhapa: Sais bruce palailla kynäilemään sooloja smithin ja roy z:n kanssa. Nää pari viimestä levyä on olleet aika heikkoja kaikin puolin. Soundit tässä uudessa on kyllä hirveät. 80-luvullakin on tehty paljon vakuuttavampaa jälkeä. Ekalla kuuntelulla tää on vaa sellanen pökelä, jota ei edes jaksaisi kuunnella uudestaan. Ikävä tulee brave new worldia.
 
Eipä se Brucen viimesinkään ollu mikään kovin kummonen. Vähän samaa osastoa ku nää viimesimmät Maidenit. Tais siinä olla pari ihan tykkiä biisiä (abduction ja power of the sun). Mut uuden Chemical Weddingin uskon sitten ku näen. Sillä levyllä oli niin loistavat kappaleet, kaikin puolin tasapainoset, toimivat kokonaisuudet, että ei näissä Book of Soulsin kahdessa biisissä ole kyllä mitään vivahdettakaan niistä.

Mä en miksaajan viaksi voi laittaa Spotifyn surkeaa äänenlaatua saatikka työnantajani sponssaamia 20 euron skobeja, joita ei nyt ylipäätään ole tarkoitettu musiikin kuunteluun. Se setuppi soveltuu lähinnä taustahälinän tuottamiseen.
 
Kovaa puhetta. Kuten jo aiemmin sanoin, niin eipä ole tainnut olla minkään muun levyn kanssa vastaavia ongelmia. Aina välillä tulee jotain amatöörien nauhottamaa settiä, joissa noita piikkejä kuulee ja sitten ku ite miksailee, niin niissä helposti huomaa tollasia juttuja. Sitten jos tulee yks levy, josta välittömästi huomaa tuollaisia pistäviä saundeja, niin en tiiä, ehkä mulla just tällä sekunnilla iski korviin joku vika, mutta ensimmäinen reaktio itellä on, että joku siellä äänipuolella on kussu jotain. Ei se mikään ihan älyttömän surkean kuulonen oo, mutta ku laittaa volaa kunnola (että kuulis ne biisitki niinku ne nyt on jonku mielestä tarkotettu kuunneltavaksi), niin sitten alkaa oikeasti sattuun. Voi olla päässä vikaa, voi olla korvissa vikaa, mutta en voi tähän raportoida muusta kuin omakohtaisista kokemuksista.
 
Voihan toki olla niinkin, että olen jotenkin onnistunut ostamaan juuri vääränlaiset kaijuttimet ja juuri vääränlaiset kolmet eri kuulokkeet, joissa nuo taajuudet on korostettu jotenkin. Mutta ku ihan objektiivisesti vertaa tuon levyn saundeja ihan mihin tahansa muuhun albumiin, jota spotifystä löytyy, niin jotain hämärää niissä on. Kun nyt koko ajan jauhat niistä Spotifyn surkeista äänenlaaduista, niin ehkä just vain ja ainoastaan tuo Maidenin levy on surkeaa äänenlaatua ja kaikissa muissa levyissä on jostain kosmisesta syystä ihan järjettömästi parempi laatu. En tiedä. Kaikkihan on mahdollista. Ei kuulosta kauhean todennäköiseltä, mutta vaikutat asiasta kovin vakuuttuneelta.
 
Veikkaan myöskin että suurinta osaa kuulijoista ei kiinnosta pätkääkään jos jollain taajuusalueella on sitäjatätä tai ei, kun ne pääsee tollasen yli ja osaa ottaa homman kokonaisuutena.
 
Joo, siis, hyvä homma jos siitä pääsee yli, että korviin sattuu. En mä tiedä, onko se välttämättä mitenkään kauhean järkevä lähestymistapa elämää. Lisää kaljaa niin ei tunnu missään, eiksje?
 
Kovin henkilökohtaisesti tunnut ottavan tämän asian. Sori jos jotenki loukkasin. Ei ollu tarkotus.

Ja siis en soundeja kritisoinut, vaan yleistä meininkiä. Ei tälläinen Meidenin nykymeininki ole ole ollenkaan Hewi Medl, ei tee mieli kaljaa ja soittaa omia riffejä, kun tätä nykymeininkiä kuuntelee. Saundit varmaan ihan normisettiä nykypäivään.

Rhapa: Ikävä tulee brave new worldia.
 
Ei muuten tule. Tää uus menee BNWsta ohi oikeelta ja vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta. Kun BNW aikanaan tuli, niin eka fiilisi oli, miksi? Sehän oli vain paluu vanhaan samaan Maideniin, eikä tuonut mitään uutta auringon alle.
 
En edes uskaltanut odottaa näin loistavaa uutta levyä, vaikka koko kesän Maidenin leiri jotain tällaista raottikin.
 
Onkohan tästä uudesta sittenkin useita versioita jakelussa? Toiset hehkuttaa, toiset on pahoittaneet mielensä. Mistäköhän sitten riidellään, kun pistävät kitarat laatikkoon lopullisesti, eikä Harrisinkaan arkistoista löydy mitään uutta rahastettavaa.

korvissa on vikaa jos korviin sattuu. kuulokkeilla tosin voi sattua korviin jos kuuntelee liian lujaa koska ne pienet mikki hiiri kajarit antaa vaan diskanttia eikä bassoo ja keskiääntä. kuunnelkaa kunnon kajareilla. korvalappustereoilla ei kuunnella iron maidenia.

Joidenkin ihmisten vouhotus uuden levyn paskuudesta on saavuttanut jo tason "Sergei Fallinen Dream Theater -ketjussa". On se jo ymmärretty että levy ei kaikille maistu, viesti meni perille jo.
 
Ja myönnettäköön, että kuuntelin itse autossa levyn kolme ekaa biisiä, mutta auton kaiuttimista noista ei saanut mitään selvää, soundit olivat aivan jäätävää mössöä. Yöllä kun pääsin kotiin, kuuntelin albumin Spotifystä läpi napit korvilla, ja soundit olivat aivan käsittämättömän paskat. Muutenkin levystä jäi ensikuuntelemalla todella paska maku suuhun, mietin levyn edetessä että voi jumaliste mikä pettymys tämä olikaan. Ja kun yöllä kuuntelin, niin nukahdin ennen kuin levy loppui. En kuitenkaan suostu luovuttamaan noin helpolla yleensä minkään bändin kohdalla, joten laitoin tämän nyt paremmilla kalustoilla soimaan ja eihän nämä soundit nyt niin hirveitä olekaan. Itse asiassa yllättävänkin hyvät soundit, lukuunottamatta joitakin korviin riipiviä taajuuksia (itse en ymmärrä miksaamisesta tms. pätkän vertaa, mutta jotkut tietyt taajuudet riipivät minullakin korviin), ja jossakin määrin kolinabassoa on ikävä, tässä on basso todella muhjuisen kuuloinen.
 
Nickon läpsyttely on melkoisen alakuloista, alkaakohan aika tehdä tehtävänsä, kun tuota Maidenille tyypillistä nopeampaa poljentoa tällä levyllä on aika lailla vähäsen. Ja paikoin rummut tuntuvat laahaavan, ja fillit ontuvat. Janickin sooloja täytyy taas ihmetellä, ja muutenkin miehen rooli koko bändissä on mulle vähän mysteeri. Onhan se livenä energinen tyyppi, mutta tietyt maneerit ovat juurtuneet mieheen hieman liian syvälle, ja tämä kuuluu etenkin siinä että Janickin soolot ovat harmillisen paljon samankuuloisia keskenään biisistä riippumatta, ja yleensä livenä mies röpeltää jokaisen biisin soolon melkein samalla tavalla.
 
Dickinsonin ääni ei enää ihan riitä noille korkeimmille kiekumisille, mutta jollakin tavalla mäkin tykkään tuosta iän tuomasa karheudesta ja raastavuudesta. Eipä sillä, monesti olen yrittänyt hoilata etenkin autossa Dickinsonin laulun mukana, ja vaikka äänialani onkin suhteellisen korkea, on tälläkin levyllä ihan käsittämättömän korkeita kiekumisia, johon oma ääneni ei meinaakaan yltää. Laulun puhtaudesta voi olla monta mieltä, ja voihan olla että se syöpäkin on jollakin tavalla vaikuttanut laulamiseen jo tovin, mutta silti, tykkään tuosta laulusoundista. Oikeastaan jos mun pitäisi määritellä joku laulaja, jonka ääni on tunnusomaisin heville, niin sanoisin että Dickinson on valintani. Biiseihin on kätketty, enemmän tai vähemmän näkyville, käsittämätön määrä viittauksia vanhoihin biiseihin. Päällimmäisenä tulee mieleen tuo Wasted Years-intron mukailu, kuten myös nimikkobiisi, joka matkii edellisen levyn The Talismania. Jonkun biisin soolossa kuului olevanaan hieman läpi The Clansman.
 
Vielä tämä levy ei kuitenkaan ole minullekaan täysin avautunut, edellinen albumi iski heti ensitahdeista lähtien, mutta jollakin tavalla tämän levyn soitannollisesti laiskempi ote laskee tasoa. Kuuntelen tämän vielä joitakin (kymmeniä) kertoja läpi ennen kuin annan lopullisen arvion.
 
Sen kuitenkin sanon, että The Red and the Black on tehty aivan varmasti ihan vain liveyleisön huudatusta varten. Ja veikkaanpa, että Iron Maiden piipahtaa kesällä Suomessakin kiertueellaan, ja uskoisin että pysähdyspaikkana on Hämeenlinna ja Kantolan puisto. Sitä odotellessa...
 
e: levyn kansikuva on omaan silmään ehkä tylsin koko Maidenin historiassa.

Kyllä sen jo ekalla kerralla kuulee, onko levy paska vai ei.
 
Kaikestahan oppii tykkäämään, kun tarpeeks altistuu. Hirressäkin eka vartti on pahin.

Funkånaut: Kyllä sen jo ekalla kerralla kuulee, onko levy paska vai ei.
 
Harvoin.
 
Kaikestahan oppii tykkäämään, kun tarpeeks altistuu. Hirressäkin eka vartti on pahin.
 
Ei pidä paikkaansa. Sietämään ehkä oppii mutta tykkäämään? Ei nyt sentään.

When The River Runs Deep-biisi on jossain määrin mielenkiintoinen, vaikka kitaristi kämmää sen alkuriffin rumasti. Siis sen vahvan riffin sen teemahaahuilun jälkeen. Se ei yksinkertaisesti mene taimissa. Siinä jos jossain olisi ollut paikka studiossa sanoa, että "nyt uusiksi".
 
Biisi on jännä sekoitus heviä ja jonkinlaisia kansanlaulukaikuja paikoitellen melodisesti. Ei mikään tyypillinen hevibiisi, se on hiukan etno.
Brave New World, etenkin se eka biisi, oli itselle aikanaan järkytys ilmestyessään noin niin kuin soonisesti, kun oli tottunut siihen Birch-soundiin. Ne kaksi Baileyn levyä menivät ihan ohi, en kiinnittänyt huomiota.
 
Se kuulostaa kuin joltain Nirvanan demolta. Äänimaailma on 100% kuiva, kaikki on in your face. Ei kaikua, delayta, ei tilaa, ei about yhtään mitään, grunge-etiikkaa.
Minä pidän Nirvanasta paljon, mutta Maidenilta vain odotti jotain muuta.
On se tavallaan mielenkiintoinen, kun se on niin jotain muuta kuin aikaisemmat.
No Prayer on Birchin näkemys grungesta. Juuri sinä vuonnahan tai niillä paikkein about kaikki halusivat yhtäkkiä kuivan grunge-soundin levylleen. Stones, Mellencamp, jne. Kaikilta tuli yhtäkkiä kuivaa tavaraa jossa kitarat ovat kovalla. Mellencampin Love and Happiness on tästä ehkä paras esimerkki. Kyllä jyrää. Muutenhän biisissä on hyvät soundit, etenkin rummuissa.
 
No Prayer on niin kuiva, kuin Birch suostui tekemään. Shirleyn tuotoksiin verrattuna se on silti ihan AOR-radiokamaa. Rummuissa on hyvät soundit ja tilaa, kitaroissa makeata yläpäätä ja hieno selkeys, erottelu.
Mutta joo, tää on tätä soundijaarittelua, jota voi jatkaa lähes maailman tappiin. Jos Harris&co tältä haluaa kuulostaa, niin mikäs siinä sitten, tämä on heidän ilmaisunsa nyt. Levyä tulee varmaan jatkossa kuunneltua sillai biisi viikossa, hitaasti tutkaillen vaikka se ei ensikuulemalta herättänyt halua pyöräyttää uudelleen.

Mietin että Janickilla ei muuten varmaan ollu hirveästi sanomista Brave New Worldilla. Sitä on tottunu kuulemaan joka levyllä näitä akustisia tilpitappiriehvejä, mutta Brave New Worldilla ei ollu yhtään semmosta. Eikä vastaavasti mitään sellasia Afraid to Shoot Strangersin tyylisiäkään riffejä.
 
Se oli niin suoraa kamaa, että ehkä se just siksi iski niin kovaa... vaikka Afraid to shoot strangersista tykkäänki.
 
Mietin että onkohan tuo livemeininki nyt jäänyt temponkin osalta vähän päälle studiossa. Eikö ne vedä kaikki biisit livenä about puolitempolla nykysin? Eikä varmasti sillä, etteikö ne pystyis vetään silleen meiningillä, mutta se vaan oli jonku mielestä tyhmän kuulosta ja sitten ne alko vetään silleen laahaamalla.
 
Enpä toisaalta oo yhtään livelevyä ostanu sitten Rock in Rion jälkeen. Joku kaveri soitti yhtä niistä jossain autossa ja kuutenlin että miten ihmeessä nää biisit menee näin hitaasti. Noh, kai se on jonku mielestä hyvän kuulosta.

Panokseni tähän keskusteluun:
 
Diggaan tästä uutukaisesta ja mielestäni levyllä on monta hienoa biisiä. Final Frontierkin oli mielestäni hyvä albumi, sitä edeltäneet levyt ennen Brave New Worldia menivät hieman ohi eikä niistä ole jäänyt oikein mitään mieleen (pitäisi kuunnella uudestaan). Brave New World oli taasen todella kova kokonaisuus. Itse aloin kuuntelemaan Maidenia The X Factorin aikaan, kun sen 14-vuotiaana sain joululahjaksi.
 
Olen vanhemmiten löytänyt progressiivisen musiikin uudelleen (lukioaikoina kuuntelin paljonkin progea) ja kyllä mä diggaan näistä Maidenin progemmista virityksistä.
 
Vaikka parasta onkin Aces High!

Olen lueskellut mielipiteitä uudesta levystä eri lähteistä ja täytyy sanoa, että tämä mnet on kyllä piristävä poikkeus kaikessa (ääri)kritiikissään :-) Muusikot kuuntelee levyä selvästi erilailla kuin sellainen "tavallinen rahvas" ja sehän on vaan luonnollista. Ihan hyvä, ettei purematta niellä, mutta vähän mua ihmetyttää miten kovin äkkiä ollaan tämmöinen yli 1,5 tuntinen järkäle pystytty läpianalysoimaan ja sysipaskaksi toteamaan.
 
Mulle alkaa pikkuhiljaa aukeamaan nää sävellykset, sanoitukset ja sovitukset. Maidenilla on noissa pitkissä eepoksissa hienoa, että ne kertoo tarinoita. Etenkin se vika piisi on upee kun sen ajattelee nimenomaan tarinankerrontana. Myös se pitkä lauluton osuus vie tarinaa eteenpäin tehokkaasti ja tarinan kautta ymmärtää myös niitä pelkästään musiikillisesti ajateltuna ehkä vähän outoja sovitusratkaisuja paljon paremmin.
 
Harva näin massiivisen pitkä levy kantaa näin hyvin ja varsinaista joutokäyntiä on loppujen lopuksi hyvin vähän. Siis minun mielestäni!
 
http://www.metacritic.com/music/the-book-of-souls/iron-maiden

Ianuarius: Kovaa puhetta.
 
Niin. Mulla on tuossa aika monta CD-levyä ja jokunen vinyylikin. On siellä selkeä ero jos noita kuuntelee vähän laadukkaammilla skobeilla vs. Spotify + jotkut mitkälie töötit. Ehkä kannattais joskus kokeilla?
 
Joo, siis, hyvä homma jos siitä pääsee yli, että korviin sattuu.
 
Niin jos sun korviin sattuu ni se on ehkä sun ongelma. Mun korvissa tuon manitsemasi intron korkeammat äänet on miksattu sinne taustalle, eikä satu. Itseasiassa se sais olla vähän kovempaakin, mutta sikshän noissa kamoissa on se EQ, kun vaikee se olis miksata ja masteroida sulle ja mulle omia versioita.
 
Mutta valtaosalla ihmisistä homma toimii niin että jos vaikka tomin ääni on tyhmä, tai laulussa sanotaan apina ni ne ei jää siihen jumiin vaan osaa tarkastella sitä kokonaisuutena, tiäks?
 
e-> Ja en mitenkään ota henkilökohtaisesti näitä. Käyn vaan täällä aika harvoin ja kun tulen niin luen näitä ketjuja sit pidemmältä aikaa. Kun nyt sun juttuja lukee vaikka sivulta 60 eteenpäin tässä ketjussa, niin vois kuvitella että olet Maidenin parissa aika kaukana omalta mukavuusalueelta, sevverran negatiiivista tunnelmaa vaikuttais olevan. Mutta eipä se nyt minun elämääni muuta suuntaan tai toiseen.

Dropped C: Ja siis en soundeja kritisoinut, vaan yleistä meininkiä. Ei tälläinen Meidenin nykymeininki ole ole ollenkaan Hewi Medl, ei tee mieli kaljaa ja soittaa omia riffejä, kun tätä nykymeininkiä kuuntelee. Saundit varmaan ihan normisettiä nykypäivään.
 
No just tätä argumentointia mä oon ihmetelly jo pitkään? Bändin kehitys on ollu 15 vuotta samaan suuntaan ja joka levyllä tyypit märmättää ku ei tulukkaan uutta Number of the Beastia. Ihmiset kuuntelee selkeestä väärää bändiä ja sehän on kuulijan, ei bändin vika.
 
Angra Mainyu: korvissa on vikaa jos korviin sattuu. kuulokkeilla tosin voi sattua korviin jos kuuntelee liian lujaa koska ne pienet mikki hiiri kajarit antaa vaan diskanttia eikä bassoo ja keskiääntä. kuunnelkaa kunnon kajareilla. korvalappustereoilla ei kuunnella iron maidenia.
 
JEEE. Saaks antaa 18 plussaa. Hevi ei o piipitystä, eikä korvapuikkokuulokkeita.
 
MusikMan: Onkohan tästä uudesta sittenkin useita versioita jakelussa? Toiset hehkuttaa, toiset on pahoittaneet mielensä.
 
Vissiin on. Onneks sain sen paremman. On vissiin se kirjaversio. Se 3€ halvempi muovikansimalli on vissiin kostoks miksattu pieleen.

Totta munassa tästä levystä on useampia eri tasoisia versioita liikkeellä. Mulla on muovikantinen eli ns. jewelcase cd-levy ja se on helvetin paljon paremman kuuloinen kuin ne Spotifyn ja youtuben versiot. Monestihan Spotifyn levyissä ei ole juurikaan eroa siihen miltä varsinainen cd-kuulostaa, mutta tämän levyn kohdalla näköjään on.
 
Spofityn versiossa laulu ja kaikki kuulostaa ontolta sekä muutoinkin kummalliselta. En tiedä onko toi joku bändin ja levy-yhtiön salaliitto, että se ohjaisi porukkaa ostamaan fyysistä levyä, että tehdään Spotifyn veriosta ihan kaamea. Kuuntelin tuolta esim. äsken Coverdalen&Pagen levyn ja muutamat Deep Purplen levyt ja ne soi kyllä kaikki ihan hienosti.
 
Mitä tulee sitten soittoon normaalilta cd-levyltä, niin hieman tukkoisen ja nuhaisen kuuloiseksi sekin on jätetty tässä lätyssä. Basso ei juuri kuulu ja rummut on paikoin kolinaa sekä pahvisen/oudon kuuloiset. Kyllähän esim. tuo Coverdalen&Pagen levy on minusta paremmin miksattu ja äänitetty. Se on ääneltään ja soundeiltaan kirkas, kuulas, selkeä ja potkii munille.
 
Mulla on vaan jotkut 300 euron hintaiset Sonyn stereot. Huomasin, että tätä levyä ei voi kuunnella hiljaa. Mitä kovempaa tätä kuuntee niin sen paremmalta se kuullostaa. Jotkut muut albumit kuulostaa hyviltä hiljaisellakin volalla, mutta tää ei. Ehkä tää on tarkoitettu kuuneltavaksi volat kaakossa ja siksi miksattu niin kuin on miksattu.
 
Yleissoundi ja tuotanto on minusta tässä uudessä lätyssä sellaista garage-meininkiä ja sitä tässä on kait haettukin, kuten parilla aiemmallakin lätyillä ja oikeastaan parilla niitä edeltäneelläkin lätyllä. Soitto on myös sellaista livesoiton kuuloista eikä niin hiottua kuin joillakin vanhemmilla tai tuotetuimmilla levyillä. Esim. Aerosmithin uusin levy on minusta erittäin hiotun, tuotetun ja viimeistellyn oloinen, mutta sellaisena jotenkin hyvin muovinen.
 
Toi garage-tyylinen soitto, äänitys ja soundi oli muotia ehkä silloin grungen ollessa kova sana eli joskus 1993-1999 ja nykyään haetaan taas vähän toisenlaista eli siloteltua ja puhdasta, eli steriiliä radioystävällistä hyvin tuotettua soundia.
 
Laulusta huomaa, että tiettyä iän ja miksei syövänkin aiheuttamaa kireyttä on havaittavissa. Niin eikä ihan lähde niin korkealta ja kovaa kuin ennen, mutta ei ääni niin romuna ole kuin nykyään Gillanilla ja Coverdalella.

bfoc: No just tätä argumentointia mä oon ihmetelly jo pitkään? Bändin kehitys on ollu 15 vuotta samaan suuntaan ja joka levyllä tyypit märmättää ku ei tulukkaan uutta Number of the Beastia. Ihmiset kuuntelee selkeestä väärää bändiä ja sehän on kuulijan, ei bändin vika.
 

 
JEEE. Saaks antaa 18 plussaa. Hevi ei o piipitystä, eikä korvapuikkokuulokkeita.
 

 
Vissiin on. Onneks sain sen paremman. On vissiin se kirjaversio. Se 3€ halvempi muovikansimalli on vissiin kostoks miksattu pieleen.
 
No en kyllä kuuntelekkaan tätä Meidenin nykymeininkiä, eli vika on minussa. En tykkää. Poistun tästä keskustelusta häiritsemästä.

Onhan toi 2000-luvun Iron Maiden tosiaan erilaista kasariin verrattuna. Soundit on hieman kuivat ja autotallimeininkiä on ängetty moneen biisiin. Livesoittoa on pyritty jättämään moniin biiseihin. Lähes kaikki biisit on pitkiä ja polveilee suuntaan ja toiseen. Ne alkaa monesti akkari-introlla tai bassonräpellykseltä ja jopa päättyy siihen. Rummut kuulostaa kolinalta tai pahvisilta. Brucen lauluääni on iän myötä muuttunut. Synaa ja kaikeinmoisia efektivehkeitä on mukana kait aiempaa enempi. Monissa biiseissä on tosi makeen kuuloiset kitarariffittelyt ja kitaramelodiat on sellaiset tanssahtevat ja mukaansa tempaavat. Tekee mieli riehua ja tanssia melodian ja kitavingutuksen mukana kuin Janick konsanaan :)
 
Mut niin oli maidenin ekat levytkin erilaisia kuin sitä seuranneet. Niillä oli mm. vaikutteita uudesta aallosta ja punkista. Sitten alkoi suunnilleen tietty yhteinäinen linja The Number Of The Beastilta jatkuen Seventh Soniin asti. Levyt oli soundeiltaan&tuotannoltaan tarkkaan hiottuja ja tuotettuja. Levyillä oli useampi iskevä max 5 min ralli, kertosäkeet oli tarttuvia ja niitä hoettiin, jotta ne jäi kuulijan päähän. Levyllä pidemmät biisit oli yleensä lopussa tai aivan viimeisenä oli se ns. eepos, joka päätti lätyn.
 
Somewherella ja Seventh Sonilla tosin oli erona mm. syntikoiden yms. laitteiden käyttö useammassa biisissä niihin edellisiin verrattuna. Biisit myös piteni.
 
No Prayerilla ja Fearilla etenkin laulussa mentiin jo taas ihan eri suuntaan. Nyt oli raspia ja rääkymistä laulussa, kun aiemmin oli ulvontaa ja paatosta :) Biisit yksinkertaistui ja etenkin No Prayerilla ne myös lyheni. Fear oli tuota biisien sisällöltään monipuolisempi myös lyhyidenkin rallien suhteen.
 
X Factorilla oli taas ihan erilainen meininki. Oli synkkää paatosta ja mollimenoa. Oli pitkiä introja bassolla ja akkarilla. Tavallaan toi loi pohjaa nykyisille levyille.
 
Sitten sitä seurannut ley oli monen biisin osalta lyhyempi ja yksinkertaisempi levy ja syntikkaa käytettiin paljon ja se oli aika kuuluvasti esillä.
 
Mut nuo Blazen kanssa tehdyt levyt on nekin yllättävän hyviä ja tiukkoja. Ne pieksee monet bändin myöhemmätkin levytykset ja aiemman Prayerin. En ymmärrä miksi ne on monien mielestä niin paskoja...
 
Brucen paluulevy oli paluuta vanhaan. Tosin biisit oli pidempiä, monisyisempiä ja osittain kunnianhimoisempiakin. Sovituspuoli oli hieman muuttunut. Tuotanto ja miksaus myös. Dance oli toistoa tuolle, tosin biisimateriaali oli hieman epätasaisempaa ja mukana oli jotain uusi juttuja ja jippoja aiemmasta poiketen.
 
Sitten nää kolme vikaa niin, niillä on aika yhtenäinen linja taas. Progemaalailua, polveilevia biisejä, kuivat autotallisoundit, livemäistä soittoa, pitkiä biisejä todella paljon, ketsitminimissä ja ei niin tarttuvia.
 
TFF on itseasiassa helvetin hyvä levy. En ymmärrä senkään dissausta. King, Taliman, Mother, Starblind, Avalon ja vika on aika kovia kipaleita. Mun melestä toi on jopa parempi kuin sitä edeltänyt lätty. Biisit ja etenkin ne hyvät jää paremmin mieleen. Tää uusi ei oo oikein vielä auennut. Pari vikaa on parhaimmat ja samoin pari ekaa.

Onpas Pirun kova lätty...en alennu edes filosofoimaan tai vertailemaan kasarilevyihin, koska jokainen levy on sen hetken tuotos. Eikä maidenin osalta tuotokset ole notkahtanut. Bändi joka tekee näin kovan levyn tämän päivän autotune ja playback hihhulien aikakautena, niin ei muuta kuin UP The IRONS...