Kitarat: kitarakamat ›

Ostin viime viikolla torilta muutamalla kympillä Mooer Rumble drive pedaalin. Se on kooltaan todella pieni ja vaatii siis ulkoisen virtalähteen. Purnukalla on oma varsin rajattu käyttötarkoituksensa, jossa se mielestäni on hyvä: se boostaa ja paksuntaa valmiiksi yliohjattua kitarasoundia ilman ylimääräisiä hurinoita.
 
Kokeilin Rumblea Peavey Royal 8 putkivahvistimen kanssa. Vahvistimen master vola lähes täysille ja äänenvoimakkuuden säätö gain-potikalla, kitarana Epiphone ES339. Soundi oli Rumblen kanssa soittaessa nätti mutta ei mitenkään inspiroiva. Pedaali on soundiltaan avoin, joten yksikanavaisen putkivahvistimen kanssa siitä ei saa kohtuuvolumeilla irti kunnon soolosoundia. Sparkle Drive Mod hoitaa tuon tontin paljon paremmin.
 
Kotona ei pääse soittamaan äänenvoimakkuuksilla, joilla signaali kompressoituu putkivahvistimen pääteasteessa, joten otin seuraavaksi käyttöön VOX Vr 30 hybridivahvistimen, jonka parhaita puolia ovat erinomainen kaiutin, pääteasteessa oleva putki ja piiri, joka simuloi hyvin kompressioon asti yliohjattua britticombon pääteastetta. OD 2 kanava päälle ja käytettävissä on ihan käyttökelpoinen simulaatio raskaasti yliohjatusta Marshall JTM 45 vahvistimesta. Olin viimeisen viikon aikana muutaman kerran miettinyt mikä trebleboosteri antaisi todella paljon diskanttia ilman että soundista tulee kireä ja leikkaavan terävä. Rumble oli siis kuitenkin tullut ostettua ja todettuani sen suht lämminsoundiseksi käänsin tonepotikan klo 15 paikkeille ja siinä se oli: trebleboosteri, jonka kanssa on vaikea soittaa ilman että virne leviää naamalle. Epiphonen, Rumblen ja Voxin yhdistelmällä irtoaa vaivatta Bluesbreakersien vuonna '66 levyttämän Hideawayn kitarasoundi.
 
Seuraavaksi aloin hakea 70-luvun tyylistä paksunkirkasta stratosoolosoundia. Epiphonen kaulamikki puolitettuna sekä Rumble yliohjaamassa melko kirkassoundista Ibanez Tubeking etuvahvistinta antoi aika hyvän tuloksen. Sitten tsekkasin miten käy Rumblelta hard rock; hakusessa modattu JCM 800 / Soldano tyylinen raskaansorttinen leadsoundi. Ja sieltä se löytyi, kunhan Tubekingin ensin korvasi Blackstar HT-dualilla. Vox kuulosti Blackstarin kanssa hyvältä, mutta kun Rumblen polkaisi päälle soundista tuli massiivinen. Vaikka äänenvoimakkuus ei ollut korvia särkevä, kitarasoundi kuulosti siltä miltä sula lasi näyttää kun sitä kaadetaan muottiin: paksua, hehkuvaa ja kirkasta. Rumblen ja HT-dualin yhdistelmä toimii todella hyvin myös Peavey Royal 8:n kanssa.
 
Rumblea on mainostettu Zen driven kopiona. Dumble-tyylisen soundin löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Erilaisten kokeilujen jälkeen huomasin että lähimmäs aitoa asiaa pääsee signaaliketjulla Ibanez AR325 > EQ 100 siten että korostus 100 Hz ja 400 Hz kohdalla > Rumble (gain klo 11)> HT-dual > CH 1 (ei päällä!!) > Vox vr30. Rumble lisää soundiin paitsi sopivia taajuuksia myös dynamiikkaa. Niinpä ohuella plektralla ja kevyellä tatsilla em. yhdistelmä antaa helisevän kirkkaita soundeja, joihin tulee mielenkiintoista chimeä, kun voimaa käyttää vähän enemmän. Raskaalla kädellä soittaessa kompressio ja sustain lisääntyvät huomattavasti, niin että ollaan hyvin lähellä soundia, joka on kuultavissa seuraavan videon kohdassa 0:35 https://www.youtube.com/watch?v=OkK4AYMylLs
 
Kaikissa tapauksissa joissa sain Rumblen toimimaan hyvin kompressio tuli vahvistimesta ja / tai putkietuvahvistimesta. Toki Rumblea voi käyttää paksuntamaan kliiniä kitarasoundia jos soittaa jazzia. Tästä pedaalista ei kannata yrittää hakea leikkaavan kirkkaita soundeja - niitä saa soundiin paremmin vaikkapa vahvistimen treble-potikasta. Jos kitaran kaulamikkinä on tuhnu / tummasoundinen humbuckeri, Rumblesta ei todennäköisesti saa paljonkaan irti. Toki soundi on aina makuasia ja kauneus on kuulijan korvassa. Mikään ei estä kokeilemasta mitä tummasoundisenkin kitaran tallamikin sekä Rumblen erilaisten voice ja tone säätöjen yhdistelmillä saa aikaan. Yhteenvetona voisi todeta että tämän Mooerin minipedaalin hinta-laatusuhde on kohtuullinen.