iPadGuitarist 06.07.2015 11:28:48 | |
---|
Sammy Hagar Sensuroimaton Rock-elämäni Rory Gallagher Musiikki ja Elämänvaiheet (Henri Aitakari) Loma alkoi ja Henrin hyvän kirjan jälkeen alkoi tehdä mieli lisää - ehdotuksia blues / rock -kitaristien omaelämänkerroista ym. kirjoista otetaan kiitollisuudella vastaan. Toki alan kahlaamaan tätä threadiakin läpi. |
Flash 10.07.2015 17:06:15 (muokattu 10.07.2015 17:06:58) | |
---|
J.R.R. Tolkien - Hobitti Tylsempi seikkailu kuin Sormusten herra, mutta sen faneille silti toki suositeltava. Jools Holland - Barefaced Lies and Boogie-Woogie Boasts Hollandin uran kaikki käänteet eivät ole itselleni niin tuttuja, joten siinä mielessä aivan mielenkkiintoinen omaelämäkerta. Banjamin Myers - System Of A Down: Right Here In Hollywood Varsin pätevä ja hyvin kirjoitettu opus fanipojan tekeleeksi. Tarjonneeko koville faneille paljonkaan uutta, mutta itselleni oli ihan mielenkiintoinen. Suomennoskin aivan kelvollinen tällä kertaa. John Peel - Margrave Of The Marshes Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisen osan Peel kirjoitti ennen kuolemaansa ja jälkimäisen osan hänen vaimonsa. Jälkimäinen osa oli minusta mielenkiintoisempi joskin paljon mielenkiintoista jäi varmasti kertomatta kun Peel itse ei ollut enää itse kirjoittamassa. Live Music Is Better! |
tsugaru 12.07.2015 10:11:36 | |
---|
Riikka Palon Jokapäiväinen elämä Venäläisen runoilijan Maria Tsejavetan elämästä kertova teos. Olen lukenut paljon autenttista ja dokumentaarista tekstiä Stalinin vainoista, joten arvelutti tarttua kirjaan, jossa kuvitellaan Tsejavetan ajatuksia ja hänen ja tyttärensä välinen suhde. Mutta eiköhän Venäjän kirjallisuuteen perehtynyt kirjailija hänkin ole aiheeseen perehtynyt. "Pidän barokkimusiikista, mutta se on myös paras hörhökarkoitin -
kuin seiväs vampyyrin sydämeen." Kontulalainen antikvaarikauppias |
Rojekti 17.07.2015 20:56:42 | |
---|
En ole lukenut vaan kuunnellut kirjailijaparin, jonka sukunimi on Eddings, fantasiakirjoja. Lyön pöytään Althalus -kirjan, Belgarath the Sorcerer -kirjan sekä kolmanneksi Polgara the Sorceress. Kaikissa on samantyyppinen asetelma maan päällä kävelevistä jumalista, heidän perhe"ongelmistaan" ja heidän palvelijansa ovat kirjojen päähenkilöinä. Kuulstaa äkkiseltään nuljulta enkä moiseen kirjaan tarttuisi mutta kirjat ovat niin antoista settiä siitä miten jumalan vuosituhansia vanhaksi elävät yliluonnollisia kykyjä omaavat palvelijat pyörittelevät ennustuksia, vähän predestinaatio-oppia seassa, työntelevät tikkuja fantasiamaailman keskiaikaistyyppisiin rattaisiin ja toisia rattaita taas öljyävät ja puuttuvat politiikkaan oman jumalansa nimissä. Paha versus hyvä on läsnä ja pohja on selkeä. On kyllä mukavaa kuunneltavaa. Aloitin Althaluksella, sitten tuli Belgarath ja nyt on alla Polgara. Kaksi viimeistä on hauska siksi koska kertovat samat tapahtumat mutta kahden eri "palvelijan" näkökulmasta - hyvin mielenkiintoista ja kutkuttavaa vaikka tietää mitä tapahtuu. Just think about it. "Orkit tulevat. Höbitit olivat kauhuissaan." Ö/O |
Flash 22.07.2015 12:05:44 | |
---|
Pentti Sainio: Kummolan kääntöpiiri Urheiluviihteen kulissien takaista peliä Harvinaisen huonosti kirjoitettu kirja, jota on vaikea suositella oikein kenellekään. Todella tuskaa oli saada luettua loppuun asti. Harmi, koska aihepiiri oli sinällään ihan mielenkiintoinen. Live Music Is Better! |
MikaHekkanen 22.07.2015 16:48:52 | |
---|
Bengt Pohjanen: Jopparikuninkaan poika Autobiografinen kuvaus sodanjälkeisestä Torniojokilaaksosta valtakunnanrajan molemmilta puolin. |
MikaHekkanen 23.07.2015 14:12:03 | |
---|
Sain eilen uudet lukulasit ja pitihän niitä kokeilla. Annikki Kariniemi: Salakaato. Tarina pohjoisesta kyläyhteisöstä, perheistä sekä laillisuuden ja laittomuuksien rajasta. |
barclay 24.07.2015 11:35:53 | |
---|
Ville Hytönen & Ville-Juhani Sutinen: Ismailiitti ja lännenmies Mukavaa luettavaa. Einlaionen matkakirja. |
MikaHekkanen 27.07.2015 16:19:14 | |
---|
Pohjoisen kirjallisuuden läpikäynti jatkui aamukahvin aikaan. Arvi Järventaus: Risti ja noitarumpu (1916) |
barclay 27.07.2015 18:39:03 | |
---|
Louise Gray - Maailmanmusiikki Aika tylsää ehkpä jopa tieteellistäkin tekstiä. Olisin kaivannut enemmän viihdepuolta.. |
MikaHekkanen 31.07.2015 14:39:44 | |
---|
Lisää lappikirjallisuutta. Toissailtana Samuli Paulaharjun Tunturien yöpuolta, eilisiltana Eeva Särkän Musta masurkka. |
Funkånaut 02.08.2015 23:01:48 | |
---|
Thomas Piketty - Capital in the 21st Century Olipa siinä luettavaa, noin 580 sivua taloustieteitä. Pakkohan se oli lukea, kun joissakin piireissä tärkeimpänä talousaiheisena julkaisuna sitten Milton Friedmanin pääteosten. Mielenkiintoisin ehdottomasti oli neljäs osa, joka kertoi menneen sijasta suunnitelmia tulevaa varten. Vaikka tietysti kolmelle aiemmalle oli paikkansa, onhan se hyvä tietää miten luvut ovat laskettu. Vaikea sanoa että saiko mitään syvällisempää kirjasta irti, mutta laajensi ainakin ymmärrystä länsimaiden tulojen jakaantumisesta viimeisen vajaan 150 vuoden ajalta. Ainakaan ajatusmaailmaani ei erityisemmin teoksen lukeminen muuttanut suuntaan tahi toiseen. Suosittelen mikäli kansantalous/taloustiede kiinnostaa. Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
tsugaru 09.08.2015 12:11:09 (muokattu 09.08.2015 12:13:30) | |
---|
Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James Symppis Kanadan Saskatchewaniin eli preerialle sijoittuva kertomus ystävyksistä, ajankulusta ja vanhenemisesta. Kertomuksessa mukana myös puhuva kojootti. "Kieroutuneet japanilaiset imperialistit syyllistyivät niinkin anteeksiantamattomiin rikoksiin kuin jopa oman aikavyöhykkeen riistämiseen Korealta." |
MikaHekkanen 12.08.2015 22:12:41 | |
---|
Charlotte Perkins Gilman: Herland. Feministinen utopia, joka toimii kyllä erittäin hyvin satiirina maskuliinisesta ja patriarkaalisesta yhteiskunnasta. Sitä lukiessa lisäksi huomaa hyvin, kuinka paljon länsimainen yhteiskuntajärjestys on ollut muuttumatta viimeisten sadan vuoden aikana. |
Sergei Fallinen 13.08.2015 16:29:55 | |
---|
Luin Steve Jobsin elämäkerran. Oli ihan mielenkiintoinen. |
Flash 23.08.2015 19:29:41 | |
---|
Liimatta / Hynynen - Rillipää ja Läski Kahden säälittävän alkoholistin muniinpuhaltelua ja rinkirunkkaamista. Seassa muutama aivan hauskakin pätkä, mutta suurimmaksi osaksi ajanhukkaa. Live Music Is Better! |
MikaHekkanen 25.08.2015 13:44:55 | |
---|
Läjä kauhukirjallisuutta alkaen venäläisestä goottikauhusta vaikutteita ottaneesta kauhuromantiikasta kulkien suomalaisen nykykirjallisuuden kautta Rob Zombien esikoisromaaniin Salemin kirous. Odotin Rob Zombielta vähän verevämpää tekstiä, mutta ei. Ei pääse edes tekemiensä elokuvien tasolle tuo teos. |
blastoff 25.08.2015 18:04:02 | |
---|
Sergei Fallinen: Luin Steve Jobsin elämäkerran. Oli ihan mielenkiintoinen. Sama. Steve Jobs tuntui olevan henkilönä ihan täysi mulkku, mutta eipä tyypin vaikutusta teknologian ja populaarikulttuurin saralla voi oikein kukaan kiistää. |
Funkånaut 25.08.2015 21:24:18 | |
---|
Erehtymättömät Jos haluat tietää olennaisen Suomen 1990-luvun pankkikriisistä, kannattaa lukea tämä kirja. Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma, 60, ja dosentti Teemu Keskisarja, 41, kirjoittavat viihteellisesti. He pitävät lukijan otteessaan kuin parhaatkin dekkaristit. Juum, eli kirja kertoi Suomen liikepankkien toiminnasta synnystä aina tämän vuosikymmenen alkupuolelle asti. Mielenkiintoista tekstiä, suosittelen kaikille populisteille. Eivät ole pankkikriisit ainutkertaisia, ainoa ongelma on ennustaa tarkka alkamisaika. Manua ei vielä(kään) ristiinnaulittu vahvan markan politiikan johdosta, mutta eiköhän sekin tapahdu ukosta ajan jättäessä. Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
Simo Kohonen: Teuvo Länsivuori - Kilparatojen hopeatähti Jarno Saarisen tähden varjoon jäänyt Tepi Länsivuori on ehdottomasti oman kirjansa ansainnut. Teoksen taitto ja editointi olisi voinut kyllä olla huolellisempaa. Suosittelen silti kaikille moottoriurheilusta kiinnostuneille. Live Music Is Better! |