Stradlin 17.08.2015 21:39:33 (muokattu 17.08.2015 21:40:31) | |
---|
Funkånaut: Pelaajat ostetaan nykyään pitkälti nimenomaan tilastojen perusteella, PR-ostokset poislukien. Wanhojen aikojen "ukko katsomoon muistiinpanovihon kanssa katsomaan yks peli" -ajat ovat pitkälti menneet, huipputasolta ainakin. Silmä valehtelee, tilastot eivät. Kuulostaa vähintäänkin liioittelulta. Tietysti tilastoja käytetään apuna pelaajia arvioitaessa, mutta käsittääkseni edelleen käytetään myös perinteisiä scoutteja eikä se ammatti ole mihinkään katoamassa. Niinkuin pekka tuossa sanoikin, tilastot eivät kerro kaikkea. Kyse on kuitenkin joukkuepelistä, jossa pelisysteemillä ja pelaajan roolituksella on hyvinkin paljon tekemistä sen kanssa, miltä vaikkapa nyt joku syöttöprosentti paperilla näyttää. Ja, kertooko pelaajan kyvyistä enemmän jokunen ison näkyvyyden ottelu vai 100 tilastoitua peliä? Minusta tämäkään ei ole ihan yksiselitteisen selkä homma. On silläkin merkitystä, millaisissa peleissä ja ketä vastaan onnistumisia tai epäonnistumisia tulee. Joku mättää urakalla maaleja merkityksettömissä otteluissa jumbojoukkueiden verkkoon ja toinen ratkaisee tärkeitä pelejä huippujoukkueita vastaan, näin kärjistettynä. "Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz |
Quru 17.08.2015 22:23:03 (muokattu 17.08.2015 22:23:13) | |
---|
Tilastojen perusteella haarukoidaan ne pelaajat jotka scoutataan, ja tietysti scoutit kiertävät myös seuraamassa sarjoja ja pelaajia joista ei kunnon tilastoja ole. Tilastojen käyttö on toki kehittynyt valtavan paljon, ja niiden pohjalta pystytään jo etsimään tietynlaisiin rooleihin sopivia pelaajia paljon aiempaa tarkemmin, mutta kaikki nämä tarkistetaan vanhaan malliin kävin. Ja jokuhan ne tilastotkin kerää. Silti nykyaikana ei olla kauhean kaukana videopelimallisesta pelaajien etsimisestä - itseasiassa Football Managerin kehittäjä tekee nykyään yhteistyötä suurimman jalkapallo-tilasto/analytiikkayrityksen kanssa, joka myy palveluitaan jalkapallo-organisaatioille. Sieltä löytyy softaa johon voidaan lyödä esimerkiksi vaatimukset iältään 19-23, syöttöjen onnistumisprosentti viimeisellä hyökkäyskolmanneksella väh. 60%, vedettyjen pilkkujen todellinen satunnaisuus väh. 85% ja onnistuneet puskut viimeisen puolutuskolmanneksen vasemmalla laidalla väh. 75%, ja saada lista pelaajista ulos. Nämä sitten scoutataan, jotta nähdään mistä tilastot oikeasti syntyvät. "Jännä juttu, että yleensä ihmiset tulevat kehumaan, että olen siitä ihmeellinen ihminen, että kanssani voi keskustella - etenkin sellaiset jotka ovat keskusteltavasta asiasta täysin eri mieltä kanssani."
-JuhaHo |
M-Juhana 18.08.2015 10:14:28 | |
---|
Quru: Tilastojen perusteella haarukoidaan ne pelaajat jotka scoutataan, ja tietysti scoutit kiertävät myös seuraamassa sarjoja ja pelaajia joista ei kunnon tilastoja ole. Tilastojen käyttö on toki kehittynyt valtavan paljon, ja niiden pohjalta pystytään jo etsimään tietynlaisiin rooleihin sopivia pelaajia paljon aiempaa tarkemmin, mutta kaikki nämä tarkistetaan vanhaan malliin kävin. Ja jokuhan ne tilastotkin kerää. Tilastollinen scouttaaminen menee ihan rahan voimalla. Kuka tekee tilastoja tai niitä pystyy hankkimaan/ostamaan niitä myös käyttää. Isoilla sarjoilla/seuroilla on verkostoja jotka näin toimivat. Jos mennään sitten vaikka tänne suomenniemelle, niin kyllä se paperilehtiö ja puskaradio ovat niitä elementtejä joilla pelaajat tulevat esille. Lisäksi nykyaikana esim videokuvaaminen ja sen jakaminen on niin helppoa että sekin on yksi elementti jolla tuodaa kykyjä esille. Itsellä on kontaktipintaa toiseen palloiluun kuin futis ja siinä esim junioreiden kehtitystä seurataan ja välitetään juurikin esim. otteluvideoiden avulla. Esim ikäkausitalentti leirien ottelutapahtumia ja harjoituksia videoidaan ja jaetaan eteenpäin jotta nuoria kykyjä tulisi esiin. Näitä löytyy ihan yleisestäkin jaosta netistä. Futiksessa varmaankin on suuremilla seuroilla ihan netti/video scouttaajia jotka kaivavat täkyjä esille näin. Jos intternetissä ei olisi pornoa, siinä olisi vain yksi sivu.
-joku laini telkkusarjassa- |
locoloco 18.08.2015 21:52:00 | |
---|
Funkånaut: Pelaajat ostetaan nykyään pitkälti nimenomaan tilastojen perusteella, PR-ostokset poislukien. Wanhojen aikojen "ukko katsomoon muistiinpanovihon kanssa katsomaan yks peli" -ajat ovat pitkälti menneet, huipputasolta ainakin. Silmä valehtelee, tilastot eivät. Ja, kertooko pelaajan kyvyistä enemmän jokunen ison näkyvyyden ottelu vai 100 tilastoitua peliä? Wenger oli ymmärtääkseni ensimmäinen isomman joukkueen manageri, joka alkoi ostamaan pelaajia nimenomaan tilastojen perusteella (Valeri Lobanovski käytti menetelmää varmaan aiemmin N-liiton sisällä) ja ihan kivasti on käytettyyn rahaan verrattuna Arsuilla (ja Wengerillä yleisesti ottaen) mennyt. Oleellista on tietenkin se, miten löydetään oikea pelaaja oikealle pelipaikalle. Sitä eivät tilastot tietenkään suoraan kerro. Eikös tuo Moneyball kerro juuri siitä Oakland Atheticsin kaverista, joka periaatteessa kehitti tuollaisen edistyneemmän tilastointimenetelmän? Samaa käyttää nyt ainakin Liverpool jossa Damiano Comolli on tilastomies viimeisen päälle ja eiköhäm tuo ole käytössä jo muuallakin. Boltonin Sam Allardyce oli ensimmäinen manageri joka käytti tilastotiedettä paljon hyväkseen ja teki sen avulla vuosia hyvää työtä pienessä seurassa, hankkimalla halvalla kokeneita pelaajia joukkueeseen. |
pekkap82 18.08.2015 21:59:59 | |
---|
locoloco: Eikös tuo Moneyball kerro juuri siitä Oakland Atheticsin kaverista, joka periaatteessa kehitti tuollaisen edistyneemmän tilastointimenetelmän? Samaa käyttää nyt ainakin Liverpool jossa Damiano Comolli on tilastomies viimeisen päälle ja eiköhäm tuo ole käytössä jo muuallakin. Baseball on selvästi helpommin tilastoitava laji. Jalkapallokin olisi jos se koostuisi vaikka pelkästään suorista vapareista ja rankkareista. Damien Comolli sai potkut keväällä 2012. |
Funkånaut 18.08.2015 22:09:37 | |
---|
pekkap82: Baseball on selvästi helpommin tilastoitava laji. Jalkapallokin olisi jos se koostuisi vaikka pelkästään suorista vapareista ja rankkareista. Damien Comolli sai potkut keväällä 2012. Mitens Arsene Wenger esmes? Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
Stradlin 18.08.2015 22:17:57 | |
---|
"Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz |
pekkap82 18.08.2015 22:39:30 | |
---|
Funkånaut: Mitens Arsene Wenger esmes? En tiedä hänen toimintatavoistaan. Sikäli olisi kyllä uskottavaa että pelaajia on ostettu osaltaan datan perusteella, koska pallottomana sijoittumisen laatu on varmaankin yksi vaikeimmin tilastoitavista asioista. Arsenal-pelaajien vahvuuksiin ei ole viimeiseen kymmeneen vuoteen yleensä kuulunut sijoittuminen puolustustilanteissa. Ainakaan minun mielestäni. Vaikka valmennus pelaajien sijoittumista ohjeistaakin, niin onnistuu se silti toisilta paremmin kuin toisilta. Ja sitä en ole sanonut ettei tilastoista mitään hyötyä olisi. |
Funkånaut 18.08.2015 22:55:48 | |
---|
pekkap82: En tiedä hänen toimintatavoistaan. Sikäli olisi kyllä uskottavaa että pelaajia on ostettu osaltaan datan perusteella, koska pallottomana sijoittumisen laatu on varmaankin yksi vaikeimmin tilastoitavista asioista. Arsenal-pelaajien vahvuuksiin ei ole viimeiseen kymmeneen vuoteen yleensä kuulunut sijoittuminen puolustustilanteissa. Ainakaan minun mielestäni. Vaikka valmennus pelaajien sijoittumista ohjeistaakin, niin onnistuu se silti toisilta paremmin kuin toisilta. Ja sitä en ole sanonut ettei tilastoista mitään hyötyä olisi. On siinä melkoinen ero, jos voidaan tilastoja käyttämällä tiputtaa 50 potentiaalisen pelailijan määrä viiteen. Säästää melkoisesti vaivaa, jota voidaan käyttää sitten esmes tarkemmin kriteerit täyttävien pelaajien tiirailuun. Ei Arsenal sattumalta ole vuosien varrella löytänyt esmes ranskalaisia tähtiään pikkurahoilla. Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
pekkap82 18.08.2015 23:12:05 (muokattu 18.08.2015 23:23:23) | |
---|
Funkånaut: On siinä melkoinen ero, jos voidaan tilastoja käyttämällä tiputtaa 50 potentiaalisen pelailijan määrä viiteen. Säästää melkoisesti vaivaa, jota voidaan käyttää sitten esmes tarkemmin kriteerit täyttävien pelaajien tiirailuun. Kyllä kyllä. Ei Arsenal sattumalta ole vuosien varrella löytänyt esmes ranskalaisia tähtiään pikkurahoilla. Wengerhän hyötyi varsinkin Arsenal-uransa alussa aika lailla ranskalaispelaajien tuntemuksestaan. Hän osti aika pian Vieiran, Petitin ja Henryn. Ja muistaakseni vielä pilkkahinnoilla. Robert Pires taisi olla myös yksi näistä nappihankinnoista. Sen jälkeen on ollut vähän normaalimpaa. E: Muistin juuri aikanaan puhuttaneen, että Wenger olisi nähnyt Freddie Ljungbergin ensi kertaa Englanti-maaottelussa TV:ssä ja olisi soittanut saman tien seurajohdolle että tuo pitää saada. |
Stradlin 18.08.2015 23:23:01 | |
---|
pekkap82: Wengerhän hyötyi varsinkin Arsenal-uransa alussa aika lailla ranskalaispelaajien tuntemuksestaan. Näin minäkin tämän olen nähnyt. Mourinho toi Chelseaan porukkaa Portugalista sekä kentälle että taustatiimiin ja taisipa Barcelonaankin saapua van Gaalin aikana entisiä Ajax-pelaajia. "Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz |
Funkånaut 18.08.2015 23:38:09 | |
---|
pekkap82: Wengerhän hyötyi varsinkin Arsenal-uransa alussa aika lailla ranskalaispelaajien tuntemuksestaan. Hän osti aika pian Vieiran, Petitin ja Henryn. Ja muistaakseni vielä pilkkahinnoilla. Robert Pires taisi olla myös yksi näistä nappihankinnoista. Sen jälkeen on ollut vähän normaalimpaa. Kyllähän toi tuntemus tuo edun muita brittiseuroja vastaan ranskalaisia pelaajia etsiessä, mutta miksi muut myivät halvalla? Näkikö Wenger jotakin, mitä pelaajien omistajat eivät? Voisiko olla, että Wengerille toi etua etua melkoinen taloustieteiden ja matematiikan tuntemus, jonka avulla hän osasi tarkastella eri asioita kuin muut managerit/valmentajat? Sittemmin muut ovat alkaneet käyttämään samoja konsteja ja etu katoaa. Toihan Arsuille etua ihan sekin, että Wenger alkoi katsomaan mitä pelaajat syövät. Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
Funkånaut 18.08.2015 23:42:02 | |
---|
Mutta pelistä, Lazio otti Leverkusenista 1-0 voiton. Vähän oli tuuriakin matkassa mukana, melkosta siltaa oli + hylätty Leverkusenin maali. Mutta, tehdyt maalit ratkaisevat. Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
Funkånaut: Kyllähän toi tuntemus tuo edun muita brittiseuroja vastaan ranskalaisia pelaajia etsiessä, mutta miksi muut myivät halvalla? Näkikö Wenger jotakin, mitä pelaajien omistajat eivät? Varmaankin näin. Ainakin Henry oli ollut aikaisemmin laitahyökkääjä, mutta Wenger siirsi hänet keskelle. Voisiko olla, että Wengerille toi etua etua melkoinen taloustieteiden ja matematiikan tuntemus, jonka avulla hän osasi tarkastella eri asioita kuin muut managerit/valmentajat? Sittemmin muut ovat alkaneet käyttämään samoja konsteja ja etu katoaa. Toihan Arsuille etua ihan sekin, että Wenger alkoi katsomaan mitä pelaajat syövät. Se ainakin oli silloin vakuuttavaa, kun hän myi kolmenkympin korvilla olleita avainpelaajiaan hurjilla voitoilla eteenpäin. Olisi heillä toki vielä jokunen vuosi ollut käyttöä, mutta silloin oli viimeinen mahdollisuus rahastaa kunnolla. Fanien tunteet ei olleet niin tärkeitä. |
Stradlin 19.08.2015 00:01:58 | |
---|
Ainakaan noista mainituista nimistä kukaan ei tainnut siirtyä erityisen halvalla, kyllähän Henrystäkin maksettiin ihan kelpo summa. Arsenal myös maksoi siihen asti kaikkien aikojen suurimman siirtosumman Anelkasta vuonna '99. "Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz |
Funkånaut 19.08.2015 00:04:37 | |
---|
pekkap82: Varmaankin näin. Ainakin Henry oli ollut aikaisemmin laitahyökkääjä, mutta Wenger siirsi hänet keskelle. Jos Wenger osas vaan soveltaa tietoa uudella tavalla. Se ainakin oli silloin vakuuttavaa, kun hän myi kolmenkympin korvilla olleita avainpelaajiaan hurjilla voitoilla eteenpäin. Olisi heillä toki vielä jokunen vuosi ollut käyttöä, mutta silloin oli viimeinen mahdollisuus rahastaa kunnolla. Fanien tunteet ei olleet niin tärkeitä. Niin no, alaspäin suurimman osan urat olivat jo alkamassa menemään. Fiksuinta oli nostaa fyrkat kun vielä saattoi. Ehkä myös siitä syystä Arsenal on harvoja Valioliigaseuroja, joiden talous ei ole täys katastrofi. Wenger alkoi ottamaan aikanaan Bergkampin vaihtoon aina samoilla hetkillä ja Bergkampin asiasta purnatessa Wenger oli lämmännyt kunnon todistukset eteen, että keskimäärin hänen liikkeensä alkoi hidastumaan, virhesyöttöjen määrät kasvamaan ja niin edelleen juuri niillä paikkeilla. Siihen loppui purnaus. Ja Arsu-fanit muistaa varmaan Arsenea edeltävältä ajalta legendaarisen yksien kisojen perusteella ostetun "maalintekoon kykenevän keskikenttäpelaaja" John Jensenin. :) Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
Funkånaut 19.08.2015 00:08:58 | |
---|
Stradlin: Ainakaan noista mainituista nimistä kukaan ei tainnut siirtyä erityisen halvalla, kyllähän Henrystäkin maksettiin ihan kelpo summa. Arsenal myös maksoi siihen asti kaikkien aikojen suurimman siirtosumman Anelkasta vuonna '99. Arsut osti Anelkan -97 puolella miljoonalla punnalla ja myi -99 Real Madridiin 22,3 miljoonalla punnalla. Mielestäni melko hyvä diili Wengeriltä. Henry makso kyl 11 miljoonaa puntaa vuonna 1999, mutta sai seura hänestä 24 miljoonaa euroa 2007. Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
Stradlin 19.08.2015 00:11:12 (muokattu 19.08.2015 00:17:39) | |
---|
Funkånaut: Arsut osti Anelkan -97 puolella miljoonalla punnalla ja myi -99 Real Madridiin 22,3 miljoonalla punnalla. Joo tosiaan, näin päinhän se menikin. Henry makso kyl 11 miljoonaa puntaa vuonna 1999, mutta sai seura hänestä 24 miljoonaa euroa 2007. Tämäkin on tietysti hyvä diili, mutta kyllähän tuossa vähän hämää se miten nopeasti siirtosummat yleensäkin ovat kasvaneet. "Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz |
Funkånaut 19.08.2015 12:38:11 (muokattu 19.08.2015 12:38:35) | |
---|
Stradlin: Tämäkin on tietysti hyvä diili, mutta kyllähän tuossa vähän hämää se miten nopeasti siirtosummat yleensäkin ovat kasvaneet. Kieltämättä. Samalla täytyy huomioida, että takana oli jo Henryn parhaat vuodet ja ylimääräiseksi Arsenaliin olisi jäänyt. Mutta joo, tuli semmoinen pähkinä mieleen kun ultra-jengeillä on erilaisia suhteita eri seurojen ultriin. Kun toisiinsa vihamielisesti suhtautuvien joukkueet kohtaavat, niin on melko selkeätä mitä tapahtuu ryhmien kohdatessa ennen tai jälkeen pelin. Mutta mitä silloin tapahtuu, kun toistensa kanssa hyvät välit omaavien ultrien joukkueet kohtaavat? Käydäänkö ennen peliä morjestellen toistensa kanssa bisseillä vai? Ainakin on ollut tapana kannattaa molempia joukkueita ja heilutella molempien lippuja, mutta millaisia peliä edeltäviä rituaaleja on moisissa tapauksissa? Otan täyden vastuun siitä mitä sanon ja kirjoitan. En siitä mitä sinä ymmärrät. |
pekkap82 19.08.2015 17:03:53 | |
---|
Funkånaut: Ja Arsu-fanit muistaa varmaan Arsenea edeltävältä ajalta legendaarisen yksien kisojen perusteella ostetun "maalintekoon kykenevän keskikenttäpelaaja" John Jensenin. :) Minäkin olen lukenut suomalaisista lehdistä että Jensen olisi ostettu EM-finaalin voittomaalin takia, mutta todellinen syy taisi olla manageri Grahamin kaupassa saamat lahjukset, joiden takia hänet myöhemmin erotettiin. George Graham on kuitenkin yksi suurista managerinimistä. Menestystä tuli sekä kotimaassa että eurocupeissa, niin en jaksa uskoa että hän pelaajia yhden maalin perusteella olisi ostanut. |