Kitarat: kitarakamat ›

Gabe: Itse taas olen sitä mieltä että ennemmin pari kolme mahdollisimman laadukasta ja riittävän erilaista kitaraa kuin vaikkapa kymmenen viiden sadan hintalapulla liikkuvaa. Esimerkiksi on se ihme jos ei Tele/strato+Les Paul+ES335 nyt esimerkiksi riitä mihin vain tarttee.
 
Gibson Les Paul:illa ja strato-Charvelilla soitettaessani tulee välillä mieleen että missä on mun Soloist tahikka RR.... Jos soitan noilla jälkimmäisillä, niin teknisistä syistä en kaipaa noita ensinnä mainittuja, mutta fiiliksen vuoksi kyllä.
 
Taidetaan olla aika lailla OT-osastolla jo, tosin.

zedder: Onko se parempi että hallussa on useampi 500-1000€ kitara jotka poikkeavat tosistaan melko lailla kuin se että olisi yksi kitara johon on upottanut kaikki liikenevät roposensa?
 
Itse koen että erilaisilla kitaroilla "lähtee" helpommin erilaiset soitannot ja toisaalta välineistön vaihtelu saa jollakin tapaa miettimään omaa soittoa. Kun soittaa jotakin tuttua "väärällä" kitaralla saattaa oppia tai huomata jotakin.
 
Toisaalta, jos hallussa on vain yksi tai yhdenlaisia kitaroita, niin silloin mikään ei häirinne soittotoimitusta ja "olosuhteet" ja "soittokeli" on aina sama ja saa keskittyä olennaisimpaan.
..
Kunhan nyt vaan aattellin "ääneen"...
 
Plussa räpsähti. Hyvin sanottu ja todettu =)

Olivat ne halvimmat halpikset 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa pahimmillaan aivan luokattoman huonoja. Ja 60-luvulla varsinkin.
 
Sieltä on peräisin tämä vieläkin esiintyvä käsitys siitä, että kitaran vireongelmat korjautuisivat virittimet vaihtamalla. Silloin saattoikin tavata koneistoja jotka olivat mekaanisesti täysiä susia, nykyään kaiketi ei. Mikitkin saattoivat oikeasti niin huonoja, että ne oli syytä vaihtaa - nyt kyse on halpistenkin mikkien osalta lähinnä makuasioista.
 
Ei kai enää myydä sellaisiakaan kitaroita, joissa intonaatiota ei voi saada kohdalleen, kun nauhat on rosikittu minne sattuu tai jossa kielet jäävät vähintään puolen sentin korkeudelle otelaudasta. Soittokelvottomia halpiksia ei ole enää tullut minulle vastaan.

zedder: Onko se parempi että hallussa on useampi 500-1000€ kitara jotka poikkeavat tosistaan melko lailla kuin se että olisi yksi kitara johon on upottanut kaikki liikenevät roposensa?
 
Itse koen että erilaisilla kitaroilla "lähtee" helpommin erilaiset soitannot ja toisaalta välineistön vaihtelu saa jollakin tapaa miettimään omaa soittoa. Kun soittaa jotakin tuttua "väärällä" kitaralla saattaa oppia tai huomata jotakin.
 
Toisaalta, jos hallussa on vain yksi tai yhdenlaisia kitaroita, niin silloin mikään ei häirinne soittotoimitusta ja "olosuhteet" ja "soittokeli" on aina sama ja saa keskittyä olennaisimpaan.
..
Kunhan nyt vaan aattellin "ääneen"...
 
Minusta tuo on täysin henkilökohtainen makukysymys, eikä oikeaa vastausta ole. Toinen tykkää, että on yksi tai kaksi huippupeliä toinen taas siitä, että löytyy monenlaisia pelejä. Joku kaipaa vaihtelua, joku ei.
 
Itse soittelin kauan pelkällä stratolla ja vaikka nykyisin onkin hauska fiilistellä välillä Les Paulilla, niin onhan se strato aina ykkönen ja pärjäisin yhdellä hyvällä stratolla mainiosti. Se on kuitenkin aina se, johon harharetkiltä palataan ja tunne on aina kuin olisi kotiin tullut.
 
Mutta kuten todettua, niin onhan se hauska välillä fiilistellä muillakin kitaroilla (jos siis sitä kaipaa ja siitä tykkää). Onhan eri kitaroissa eri tatsi ja se tietyllä tavalla haastaa soittamaan ja miettimään eri tavalla. Itse kuitenkin näkisin, että Les Paulia soittamalla oppii soittamaan Les Paulia, mutta ei se nyt varsinaisesti straton soittoon mitään erityistä anna. Ehkä enemmän noin muuten musiikillisen ilmaisun spektri laajenee, mutta lähinnä vain niillä "erilaisilla" kitaroilla soittaessa. Eli Lespalla tulee soiteltua vähän eri juttuja, koska se sopii vähän eri tyylisiin juttuihin, mutta aika helposti stratolla kuitenkin palaa niihin straton juttuihin.
 
En tiedä oliko tuossa nyt mitään järkeä, mutta menköön eetteriin, kun tuli nähtyä naputtelun vaiva... :)

Charvel model 3A esimerkiksi torilta ja hinta, hyvä soittotatsi ja laatu kohtaavat miellyttävällä tavalla (n.300€). Sillä vetelee mitä vaan. Hyvistä, vanhoista "halppiksista" tuli vaan mieleen, oli mun eka sähkis 1990. Testasin taannoin yhtä yksilöä ja toimi edelleen.

Musta ei tartte välttämättä valita, että haluaako ostaa 500e kitaroita 10 vai pari vähän kalliimpaa. Esim. telejä ja stratoja saa vaikka Tokain tekemänä noin 500 eurolla helposti torilta, eikä ne jää tyyriimpien jalkoihin lainkaan. Hyviä hevikeppejäkin saa samalla rahalla myös, Ibanezin japsi-RG:t tulee ekana mieleen.
 
Pari tommosta ja vaikka Gibson ja PRS siihen päälle, eikä monen työssä käyvän budjetti kaadu ollenkaan, etenkin kun niitä kaikkia soittimia ei kukaan osta yheltä istumalta.
 
E: Ja onhan ne halpiskitarat nyt ihan selvästi parempia nykyään. Kiinassa, Koreassa ym. on opittu valvomaan laatua ihan eri tavalla kuin ennen. Vaikka 250 eurolla ei voi kukaan pistää pihalle ihan pommia kitaraa, kilpailu on vaan niin paljon kovaa nyt - ja sana kiertää palstoilla.

Mun eka sähkis oli 70-luvun alun Ibanezin Les Paul ja se oli kyllä oikeasti todella huono kitara. Vertaisin sitä tämän päivän kaikkein surkeimpiin kiinalaisiin. (Sieltähän tulee ihan asiallisiakin soittimia nykyään.) Toinen sähkis oli 70-luvun puolivälin Aria strato. Se ei varsinaisesti ollut huono, mutta ei kovin hyväkään. Noihin kokemuksiin verrattuna nykyiset omistamani parin kolmen sadan halpikset on kyllä hyviä pelejä.
 
(Se LP oli muuten ollut mua ennen Puka Oinosella ja sitten Mauno Paajasella, jolta sen ostin.)

Mun eka kitara oli 70 luvun lopulla Cimar SG. Nauhat kului urille ihan vaan pehmeyttään, ei niinkään siitä että kitara olisi muuten puhki soitettu. Sen hinta oli kaupassa silloin 600-700 mk. Mielestäni paska. Seuraavana Ibanez Strato, aivan kauheat soundit mikeistä, kirkasta ja kihisevää. Olisko ollut laukun kanssa joku 1200 mk ? Jos noihin alottelijan kitaroihin vertaa sitä mitä nykyään on tarjolla, niin kyllä nämä edullisemmat Yamahat sun muut vertaiset laadullaan pieks...sori..pesee nuo entisajan vehkeet mennen tullen.
Kalliimpia kitaroita ei edes tullut verrattua koska sellaiset oli persaukiselle nuorelle täysin saavuttamattomia kohteita.
 
Muiden merkkien laadusta nyt ei jäänyt mielikuvaa, mutta ainahan ne omat parhaiten muistaa. Olkaa kundit tyytyvisiä millä tänä päivänä voitte soittamisen aloittaa - valikoimaa on.

Täällä on näköjään niin nuorta porukkaa, että ne oikeesti halvat vanhat kitarat on ihan tuntemattomia.
 
Mun ikäpolvessa varmaan suurin osa kitaroista oli itse tehtyjä (kiitosta vaan Tekniikan Maailma) tai jotain Lucky 7 postimyyntiostoksia. Ja ne oli todella halvalla tehtyjä, todella huonoja pa$koja, #virne#
Action usein neljä milliä, intonaatio viddurallallaan, virikoneistossa kierroksen verran klappia, koppa halki jne.
Nykymaailman halvoissa kitaroissa Tele/Lespa jne. kopioissa yleensä saa ihan mukavan ja helposti soitettavan pelin, jossa soundikin on mallille tyypillisen kuuloinen. Potikat helposti rahisee, kytkin voi hajota, reunanauha palastelee ja kaulakin voi olla vetelä - mutta EOM ja paljon. Useimmiten isot ongelmat on säädön eikä rakenteen ongelmia.
Ja sama tuplana tremolollisissa malleissa, kun satasen kitaraan ei usein tehdä satasen ensisäätöä...

Osteri: Kalliimpia kitaroita ei edes tullut verrattua koska sellaiset oli persaukiselle nuorelle täysin saavuttamattomia kohteita..
 
Ostin joskus 84 kaverin kaverin aidon straton 2000 mk muistaakseni, nauhat oli hiottu liian matalalle, muuten jees, pistin vahingon kiertämään. Uusilla nauhoilla se olisi ollut kelpo peli. Mistä ..tusta mullakin oli rahaa pistää niihin vehkeisiin? Siksi kai ne kiersikin liukkaasti. Hetken hurmio seuraavan päivän turmio.

varakeef: Soittokelvottomia halpiksia ei ole enää tullut minulle vastaan.
 
Tuolla tavarataloissa on näkynyt niitä Williams ja Buckley merkkisiä. Jokaisen pitäisikin kävellä niin ettei niitä tule vastaan. On heikoimpia "kitaroita" mitä olen viimeisen 15 vuoden aikana käsitellyt. Niistä ei edes kotinäpertelijä ota selvää miten niitä parantelisi. Lopetetaan niistä puhuminenkin, joku raja sentään.

gary field: .... aidon straton 2000 mk..... Mistä ..tusta mullakin oli rahaa pistää niihin vehkeisiin?
 
Ite muistan että ne joilla oli noita parin markkatonnin kitaroita, niin "pappa betalar" oli homman nimi. Ne jotka soittamista sitten jatkoivat, pysyivät aloittamassaan hintaluokassa vaikka kitarat sittemmin vaihtuivatkin. Monella kuitenkin kitara myytiin pölyttymästä jossain myöhemmässä elämän vaiheessa.

Osteri: Ite muistan että ne joilla oli noita parin markkatonnin kitaroita, niin "pappa betalar" oli homman nimi. Ne jotka soittamista sitten jatkoivat, pysyivät aloittamassaan hintaluokassa vaikka kitarat sittemmin vaihtuivatkin. Monella kuitenkin kitara myytiin pölyttymästä jossain myöhemmässä elämän vaiheessa.
 
Oo, katkeruuttako kuulen vai mitä ininää? Take a walk on the wild side :) sekä että. Onko jo helpottanu?
 
e: lisään tähän vielä, että kaveri jolta ostin ei todellakaan ollut pappa betalar, vaan olipa yksi parhaista kitaristeista joita olen ikinä kuullut. Nykyisin kuollut, valitettavasti, niinkuin monet hyvät kitaristit. Parhaat breikkaa tai delaa.

Gabe: Tämä on täysin totta. Suomessa on tosi paljon pieniä pajoja joista saa tuohon parin kolmen tonnin hintaluokkaan jo sellaisen käsintehdyn mailan että ei jää ainakaan siitä kiinni.
 
Olen soittanut kotimaisen custompajan kitaraa, jonka nauhatyön hakkasi heittämällä esimerkiksi Harley Bentonin rakennussarja. http://www.thomann.de/fi/harley_benton_eguitar_kit.htm Tuon rakennussarjan ostin hupimielessä muutama vuosi sitten. Metalliosat karmeaa tinaa, virittimet luokattomat ja mikkejä en viitsinyt sähköillä edes kokeilla. Kaula sen sijaan on erittäin hyvä tuntumaltaan, otelauta asiallista ruusupuuta ja nauhoille korkeintaan pieni kiillotus oli tarpeen. Kaula istui bodyyn erinomaisesti.
 
Jos joku minulta kysyy soitinvinkkiä, niin 1980-luvun puolivälin japanilaisen Fenderin jos löytää 500-600 euron hinnalla, niin saa joka eurolle vastinetta.

Oma eka kitarani oli Tokain vuosimallin 1986 Stratocaster-kopio. Se oli hintaansa nähden hyvä silloin ja on sitä yhä edelleen nytkin. Olin niin nuori tuolloin, että kuljetin isoja rahojani isäni lompakossa, joten tarkkaa hintaa en nyt muista. Veikkailen, että olisi ollut jotain 800 markan paikkeilla. Omistan kitaran edelleen, joskin se on nyt "museoituna" seinäkoristeeksi. Kyllä sillä soittaa voi, mutta kaulan radius on niin kreisin pieni ettei oikein taivu mun nykymakuun.
 
iec: Mites muuten arvoisat mnetin jäsenet - kuinka moni on käyttänyt uuden/käytetyn juuri ostetun kitaran vielä yllämainitun kaltaisessa huollossa? Ja nyt tarkoitan ettei missään kitaraliikkeen valohoidossa, jossa vain vähän säädetään intonaatiota ja laitetaan nauhoihin liukasteita, vaan sellaisessa huollossa jossa todella tiedetään mitä tehdään.
 
Käytän kaikki kitarani, sekä uudet että käytettynä ostetut Halla Custom Instrumentsilla perinpohjaisessa fiksailussa. Nauhat, satula, otelauta, intonaatio, kaula, kielten korkeus, kaikki nämä säädetään kuntoon ammattimiehen toimesta, ja mun mielestäni tämä on ehdottoman kannattavaa jos kitara ei ole muuten ns. susi, kuten esim. propellikaula tai väännetty jostain jätelankusta, ts. jos maksoin kitarasta vähintään sen 300€ käytettynä tai 500€ uutena niin se ammattimaisen kitarapajan noin neljänkympin tuntiliksalla tekemä työ on musta joka kerta parantanut ko. instrumentin soitettavuutta ja siten ko. vehkeellä soittamisesta saatavaa hupia. Reilun tonni LP Studionikin käytin pajalla ja katottiin kielten korkeudet ja intonaatiot kohdalleen.

Navdi: ...Käytän kaikki kitarani, sekä uudet että käytettynä ostetut Halla Custom Instrumentsilla perinpohjaisessa fiksailussa. Nauhat, satula, otelauta, intonaatio, kaula, kielten korkeus, kaikki nämä säädetään kuntoon ammattimiehen toimesta, ja mun mielestäni tämä on ehdottoman kannattavaa jos kitara ei ole muuten ns. susi, kuten esim. propellikaula tai väännetty jostain jätelankusta, ts. jos maksoin kitarasta vähintään sen 300€ käytettynä tai 500€ uutena niin se ammattimaisen kitarapajan noin neljänkympin tuntiliksalla tekemä työ on musta joka kerta parantanut ko. instrumentin soitettavuutta ja siten ko. vehkeellä soittamisesta saatavaa hupia. Reilun tonni LP Studionikin käytin pajalla ja katottiin kielten korkeudet ja intonaatiot kohdalleen.
 
Mulla tuli hyvät kokemukset yhden kitaran kohdalla kun fiksautin satulan ja samalla tuli perushuolto kitaraan. Kitarasta tuli aivan loistava. Nyt juuri vein uusimman hankintani samalle pajalle säädettäväksi. Kyllähän se tietysti maksaa, mutta käytetäänhän autojakin huollossa. Se soittamisen helppous kompensoi kyllä rahalliset menetykset täysin. Eli käyttäkää hyvät ihmiset ( ainakin aloittelijat, jotka eivät vielä osaa tulkita onko kitara huippuunsa säädetty vai ei) kitarat kunnon ammattilaisilla huollossa. Se todella kannattaa.
 
-iec

Millainen viimeistely noiden kalliiden kitaroiden (2500-4000 euroa) kauloissa on? Itse tykkään, että pitää olla todella ohut satiinilakka, tai Tru-Oil. Puun pitää tuntua kädessä kun soittaa.

varakeef: Ei kai enää myydä sellaisiakaan kitaroita, joissa intonaatiota ei voi saada kohdalleen, kun nauhat on rosikittu minne sattuu tai jossa kielet jäävät vähintään puolen sentin korkeudelle otelaudasta. Soittokelvottomia halpiksia ei ole enää tullut minulle vastaan.
 
Pari tällaista tullut tässä muutaman vuoden sisällä vastaan. Ensimmäinen oli piraatti tele. Jossa kaula oli selvällä notkolla 2 nauhasta lapaan. Lähti vaihdossa eräälle kitarakeräilijälle pk seudulle. Syy tuon ostoon oli uusi laukku joka tuli mukana.
 
Toinen kammotus oli tämä vaihtokitara. Bc:n palapeli jossa osat halvinta Kiinan kuraa. Se löytyy nykyään varastosta polttopuuna. Palapeleistäkin löytyy sekundaa, kun osat ole yhtään sinne päinkään valittuja.

gary field: Oo, katkeruuttako kuulen vai mitä ininää? Onko jo helpottanu?
 
Ei suinkaan ole ongelmaa. Mulla on ihan tyydyttävä musahistoria vaikka paskoilla halpiksilla aloittelinkin :)
Otin esimerkin siksi koska tässä ketjussa on tarkoitus peilata kokemuksia niistä halvemmista kitaroista vs. nykypäivä. Sellainen parin markkatonnin kitara ei silloin ollut mikään halpis, mutta sellaisillakin jotkut pääsivät aloittamaan edellä mainitusta syystä. Itsellä on aina ollut tapana ostaa soittotaitoon ja käyttötarpeeseen RIITTÄVÄ soitin. En ole koskaan ostanut enkä jatkossakaan halua laittaa rahaa kitaraan jossa on sellaisia hifi-featureja tai muita hienouksia, joita en tunne tarvitsevani. Joku toinen taas haluaa mksaa kaikenlaisesta "lisäarvosta" ja sehän on ihan ok sille. Oma soittotaito tai bändimahdollisuudet eivät yhtään vähene tai kasva siitä riippuen millä joku muu soittaa. Kyllä jokainen on ihan omillaan niiden kamojensa kanssa ja tekee mitä huvittaa.
Keskustelun aiheeseen palatakseni mun pointtini on kiittää markkinoita siitä, että tänä päivänä sillä aloittelija-jampalla on saatavilla kohtuuhinnalla aikaisempaa parempi soitin - jotta homma lähtee hyvin käyntiin.