1. Sin/Pecado
Tämä on noussut itselleni ehkä rakkaimmaksi levyksi yhtyeeltä, vaikkei ensikuulemalla niin potkinutkaan. Mielestäni tämä hieman kevyempi tyyli toimii vallan mainiosti, eikä levylle ole mahtunut oikeastaan yhtään heikompaa kappaletta. Yleistunnelma on juurikin aika likainen ja nimenomaan syntisen kuuloinen. Magdalene ja The Hanged Man ovat ehdottomasti yhtyeen parhaimpia kappaleita. Ensin mainittu yllättää kuulostamalla paikoin Depeche Modelta (!!)
5 / 5
Tämä levy on kohonnut minunkin suosikikseni Moonspellin tuotannossa, vaikka - kuten yllä mainittua - levy ei ensikuulemalla potkinutkaan. Myöhemmin Sin/Pecadoa on tullut kuunneltua sitäkin enemmän. Tasaisen hyvä levy, joka paranee vain loppu kohti.
Muista Moonspellin levyistä toimivat kaikki Under the Moonspellista The Butterfly Effectiin. Sen sijaan Darkness & Hope oli täydellinen pettymys (tai no, How We Became Fire ja etenkin Than the Serpents in My Hands toimivat hyvin) ja kyseinen levy pitää sisällään Moonspellin huonoimman yksittäisen kappaleen, Ghostsongin. The Antidote ei ole juurikaan D&H:ta parempi, mutta heikko taso ei ollut enää samanlainen yllätys. Edellinen levy Memorial oli jo askel parempaan, vaikka alkulevyjen tasolle sekään ei pääse. Uudet kaksi kappaletta vaikuttavatkin sen vuoksi ilahduttavan hyviltä (etenkin Scorpion Flower, kun ottaa huomioon Moonspellin viime aikaiset hitaammat kappaleet).
Ja vielä järjestyksessä:
Sin/Pecado 5/5
Wolfheart 4,5/5
Under the Moonspell 4,5/5
Irreligious 4/5
The Butterfly Effect 3,5/5
Memorial 3/5
The Antidote 2/5
Darkness & Hope 1,5/5 |
Verdoux
Akiman
Blasphemer
Krice
Modnar