Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Crimson Sun ”Towards the Light” 3.8.15
1
mega
25.07.2015 13:29:23
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vuonna 2001 perustettu kotkalainen Crimson Sun julkaisee "Towards the Light" -debyyttinsä elokuun 3. päivä kanadalaisen Maple Metal levy-yhtiön kautta. Yhtyeen moderni ja melodinen metalli soi tarttuvasti hehkeän laulajansa Sini Seppälän johdattamana ja viidentoista vuoden aikana julkaistujen useiden demojen sekä EP:n kautta musiikki on muhinut mehevän täyteläiseksi annokseksi. Samaan aikaan albumin kanssa Maple Metal julkaisee myös uusiksi orkesterin kaksi vuotta sitten ilmestyneen The Border EP:n.
 
Bändi oli pitkään eräänlaisessa välitilassa ja ilman pätevää laulajaa. Pitkän ja turhauttavan etsinnän sekä kymmenien kokelaiden jälkeen Sini löytyi laulamasta karaokea eräänä sumuisena pikkujouluiltana Kouvolassa. Yhteystietojen vaihdon jälkeen kuumoteltiin kaksi viikkoa ja sitten se vastaus tuli. Muutama viikko siitä oli koelaulut laulettu ja nyt on helvetin kova albumi käsillä. Uskomaton sattumien summa, varsinkin kun välillä tuntui ettei sitä oikeaa löytyisi koskaan.
Levyn teko tuntui ensin jotenkin todella isolta prosessilta, mitä se kieltämättä olikin. Tehtävää oli paljon, mutta jotenkin kaikki tuntui kuitenkin menevän johdonmukaisesti ja mutkitta. Oltiin erittäin hyvissä käsissä Deep Noise Studiolla Kouvolassa. Masteroinnin suoritti Tanskassa Jacob Hansen, joka on aiemmin tehnyt muun muassa Amaranthea ja Volbeatia. Lopputulos on moderni, energinen ja juuri sitä mitä halusimmekin debyyttialbumilta. Jos aiot ostaa yhden levyn tänä vuonna, niin se on juurikin tämä!
 
The Storm -kappaleen lyriikkavideo katsottavissa osoitteessa https://youtu.be/1gudWrGq54A
 
Crimson Sun keikalla Dark River -festivaaleilla Kotkassa 14.8. sekä seuraavana päivänä Poisonblackin kanssa Virgin Oilissa 15.8.
 
TOWARDS THE LIGHT -BIISILISTA
1. The Storm
2. Eye of the Beholder
3. Awaken
4. Towards the Light
5. The Herald
6. Portrait of a Ghost
7. Enter the Silence
8. The Spark
9. Clockwork Heart
10. Memories Burning
 
KOKOONPANO
Sini Seppälä laulu
Joni Junnila kitara
Jukka Jauhiainen basso
Miikka Hujanen koskettimet
Antti Rantavuo rummut
 
DISKOGRAFIA
First Lights of the Sun -demo (2006)
Tales Unseen -demo (2006)
Tears of the Dawn -demo (2008)
The Border EP (2013)
Towards the Light (Maple Metal 2015)
 
https://www.facebook.com/pages/Crimson-Sun/138132725334?fref=ts
http://crimsonsun.net/
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
05.08.2015 16:51:56
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Imperiumin skabassa tarjolla levyä ja paitaa http://www.imperiumi.net/index.php?act=compos&id=297
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
13.08.2015 08:51:00
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Parit melko muikeat arviot ehtineet jo ilmestyä Imperiumiin http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=16280 ja Metalliluolaan http://metalliluola.fi/crimson-sun-towards-the-light-2015/
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
Modnar
16.08.2015 00:40:23
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olin epäileväinen pari viikkoa sitten kun aloitin lukemaan tuota viestiä. En ollut kauaa kun napsautin biisinäytelinkkiä. Todella energistä ja tarttuvaa melodista metallia upealla laulajalla varustettuna. Levy on ytimekäs ja pirun hyvin tuotettu. Muutaman kuuntelukerran jälkeen tekee mieli kuunnella vielä uudestaan, mikä on melko harvinaista tällaisen suoraviivaisen melodisen (perus)metallin kanssa.
 
Törkeän hyvä, jatkakaa samaa rataa.
 
Tässä arviota 4/5
http://murska-arviot.blogspot.com/2 … crimson-sun-towards-light-2015.html
 
http://murska-arviot.blogspot.com www.somnam.tk
mega
30.08.2015 17:50:15 (muokattu 30.08.2015 17:52:50)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Albumi jatkaa tasaisen kovien arvosanojen keräämistä:
 
8/10 http://www.mesta.net/review/crimson-sun-towards-the-light/
9/10 http://kaaoszine.fi/crimson-sun-towards-the-light/
10-/10 http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=16280
9/10 http://metalliluola.fi/crimson-sun-towards-the-light-2015/
4/5 Inferno
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
22.09.2015 08:10:56
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bändi keikoilla seuraavasti:
 
26.9. Bar Bäkkäri, Helsinki
Spessua tarjolla eli yhtye soittaa The Border EP:nsä ja Towards The Light -albuminsa kokonaan
 
15.10. Dog's Home. Tampere
19.11. On the Rocks, Helsinki
 
Ja lisää on tulossa
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
17.11.2015 13:01:32
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

CRIMSON SUNILTA MUSIIKKIVIDEO DEBYYTTIALBUMIN NIMIKAPPALEESTA
 
Viime elokuussa kovasti kehutun esikoisensa Towards the Light julkaissut kotkalainen Crimson Sun on kuvannut musiikkivideon albumin tarttuvasta nimikappaleesta. Perinteisen soittovideon sijasta kappaletta on lähestytty juonen kautta, jonka keskeisenä ajatuksena on poispääsyn etsiminen tyhjyydestä kohti valoa. Videon pääosassa on kohutussa uutuusleffassa Bunny the Killer Thingissä pahista näyttelevä Veera W. Vilo ja sen on tuottanut Mad Motion Pictures.
 
Video katsottavissa osoitteessa https://youtu.be/2SSuqIeWACE
 
Crimson Sun keikalla torstaina 19.11. Helsingin On the Rocksissa "Rock Around 7" -klubilla, jossa soittoaika jo klo 19.
 
KOKOONPANO
Sini Seppälä laulu
Joni Junnila kitara
Jukka Jauhiainen basso
Miikka Hujanen koskettimet
Antti Rantavuo rummut
 
DISKOGRAFIA
First Lights of the Sun -demo (2006)
Tales Unseen -demo (2006)
Tears of the Dawn -demo (2008)
The Border EP (2013)
Towards the Light (Maple Metal 2015)
 
https://www.facebook.com/pages/Crimson-Sun/138132725334?fref=ts
http://crimsonsun.net/
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
04.01.2016 13:25:38
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuliterä musiikkivideo "Awaken"-kappaleesta https://youtu.be/_Am2U_YUpSY
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «