Kitarat: kitarakamat ›

iec: Saat olla kuule tyytyväinen, ettet kuule eroja. Ei pikkuasiat vaivaa :D. Enpä se minäkään ole kauheasti eroja huomannut, mutta en ole kyllä yrittänytkään ;) En tunne henkilökohtaisesti ketään, jolla on absoluuttinen sävelkorva, mutta huhupuheiden mukaan se se vasta riesa on. Ei pysty konserteissa käymään tai harrastamaan kuorolaulua, kun joku siellä kuitenkin vetää ala- tai ylävireisesti ja se sitten on kuin kynnet liitutaululla...
 
Tai sitten sellainen erityisominaisuus että korvat poimii tiettyjä pieniä taustaääniä ja aivot tulkitsevat ne kovemmaksi kuin mitä pitäisi, niin ei sekään ole hauskaa ( koulutunnilla vaikka ilmastoinnin suhina tms). Tunnen yhden sellaisen ihmisen.
 
Kyllä mä ainakin ennemmin olen puukorva kuin kultakorva.
 
-iec
 
omakohtaiset kokemukset on,että mahonkikitara kuulostaa akustisesti erilaiselta kuin leppäbodyvaahterakaulakitara ja että sen nyt vielä huomaa sähköisestikin mutta toisaalta siinä mahonkikitarassa oli aktiivi emg:t ja leppävaahterakitarassa passiivialnicomikit mikä varmaan osittain selittää saundieron sähköisesti.muuten mäkin olen puukorva näissä asioissa ja se kyllä helpottaa elämää kun ei tarvitse joka nyansin kanssa menettää hermojen hallintaa.

Itse olen kyllä huomannut eroja jo samoissakin kitaroissa, niinkuin olen aikaisemmin kirjoitanut. Siis samassa mallissa, mutta ei ne soundierot ja soitettavuus tokikaan ole mitään hirveän suuria. Omaan kouraan kyllä löytää mieleisen kitaran ja laadukkaan kitaran kyllä tunnistaa, mutta ei sen sähköistä soundia välttämättä erota jostain nauhoituksesta ja toisen soitosta.
Se riittää, että soitin inspiroi itseään soittamaan musaa ja muilla asioilla ei ole niinkään väliä.
 
Tuosta kultakorvasta voisi sanoa, että en usko että joku voi nauhoituksista sanoa mitä puuta kitarat ovat, mitkä mikit jne.
 
Kun itsellä on ollut jatkuva tinnitus jo ainakin 15 vuotta, kohta taitaa olla 20 lähempänä. Niin eipä tuokaan tietysti mukavaa ole.
Samoin uskoisin olevan sellaisellakin kaverilla, jolla on absoluuttinen sävelkorva. Itsellänikin jotkun taajuudet rassaavat hermoja enemmän kuin toiset vielä tinnituksen lisäksi, että en kyllä ainakaan ole kateellinen kaverille joka kuulee absoluuttisesti kaikki sävelet.
Mahtaa olla kauheaa sellainen.

Kiitoksia myötätunnosta :-) tuotanoin, mulle kitaran hankinta on semmoinen tunnepuolen juttu. Siitä soittotuntumasta tulee hyvä fiilis tai skitta on vaan nätin värinen tai jotain ja sen jälkeen koitan käydä sen läpi, että se on ehjä tai ettei siinä olisi sellaisia vikoja jotka heti huomaa ja tietää, että ne ajansaatossa alkaa pänniä vaan enemmän. Nykyisin on niin hyviä soittimia ihan edullisissakin malleissa, että ei oikeastaan kovin usein edes törmää sellaiseen kitaraan jossa olisi jotain silmille hyppiviä vikoja. Ainoa mikä saattaa tulla eteen on ajansaatossa ilmenevät viat kuten vaikkapa kieroon kuivuminen (omalle kohdalle ei ole onneksi sattunut, mutta olen nähnyt sellaisen kitaran ja sen kaulasta näki heti että oli oksakohtaa eikä olleet syyt suorassa joten en olisi sitä uutenakaan ostanut). Myös se miten täsmällisesti kitara vastaa säätöihin, kielii laadusta mutta kaupassahan sitä ei voi testata. Yleensä kalliskitara on näissä suhteissa turvallisempi valinta, mutta olen lukenut että niissäkin saattaa olla vikoja jopa cs fendereissä on ollut.
 
Yleisesti ottaen semmoinen vankka ja jämäkkä perusolemus ja soittotuntuma vakuuttaa minut soittimen laadusta. Vaikk akitara olisi ohutkaulainen tilukeppi niin se ei saa notkua. Niin ja neljä kiloa on mulle parempi kuin kolme kiloa painoa pitää olla koska pentuna opin, että hyvät kitarat painaa perkeleesti ;-D

Osteri: Mua ei kultakorvien läsnäolo haittaa ollenkaan, koska hehän kuvaavat sitä miten asiaa itse kokevat. Ei ole mitään minulta pois tämän takia. En ole muutenkaan millään elämän alueella hifisti. Maailmasta ei saada koskaan täydellistä, siksi VALTAOSA musiikin kuuntelijoistakin on tyytyväinen omaavaansa keskivertoiseen musiikin vastaanottamisen tasoon.
 
Sitä saa mitä kulloinkin tulee. Hyvä suoritus on riittävää.
 
No just näin, hyvä soundihan on vaan käsitteelinen juttu, esmes nykyäänitteet on mun mielestä ihan järjestään liian "hyväsoundisia" ja tupattu ihan liian täyteen raitoja. Aamulla tiskatessa täräytin jonkun Hanoi Rocksin Market-kokoelman soimaan, varhaisimmat biiseistä edustaisivat tänä päivänä soundeiltaan, lähinnä heikkolaatuista demoa, MUTTA, TOIMII, eli kyllä se sisältö on kuitenkin se juttu. Laulut, kitarat epiksessä, MUTTA, TOIMII EDELLEEN!!! Eipä noilla asioilla ole kakankaan väliä, saati niihin edes kiinnitä huomiota, kun itse asia puhuttelee tarpeeksi.
Eikös noiden pienimpien nyanssien tarkastelua, ole tavattu sanoa pilkunnus...eiku nypläämiseksi.
Tuli mieleen kun jossain artikkelissa, joku "tavallista tarkempi hifisti" tuumasi, että joskus keikalla uudet kielet on yhden biisin jälkeen jo loppu......jepjep ja huhhuh, mutta edelleen ja anteeksi.
Omasta mielestä ihan tuore setti on aika hanurista, mut kukin alallaan.

Omistin aikoinaan Squier Classic Vibe Telecasterin (runko mäntyä ja kaula vaahteraa). Modailin sitä laittamalla Seymour Duncan Seth Lover humpparin kaulaan ja vaihtamalla potikat ja johdot kunnollisiin. Ei sitten yhtään oma korva tykännyt kaulamikin soundista. Mikin korkeutta säätelin, mutta mikään ei auttanut. Jotenkin persoonaton ja steriili soundi irtosi. En vieläkään tiedä mistä se johtui. Toki rajalliset soittotaidotkin voivat olla syynä, mutta kun kaikki muut kitarat, millä olen soittanut ja joissa on yksikelaiset mikit kaulassa, ovat kuulostaneet hyvältä näillä soittotaidoilla.
 
Tuon kokemuksen jälkeen olen välttänyt kitaroita, joissa on humppari kaulamikkinä. Onko se sitten niin, että tuo mikki on parhaimmillaan oikeassa ympäristössä: mahonkirunkoisessa/vaahterakannellisessa kitarassa? En tiedä.

On muuten aivan totta tuo, että nykyajan äänitteet ovat niin tuotetun kuuloisia ettei niitä voi verrata mitenkään soundillisesti oikein useita kymmeniä vuosia venhempaan kamaan. Rippuu tietysti tämäkin täysin artistista, mutta kuitenkin.
Nykyään on kitararaitoja jo päälekkäin aivan älyttömästi ja levyllä on muutenkin vedetty kaikki äänet niin kaakkoon kuin vain pystyy. Vanhemmat levyt kuulostavat paljon hiljaisemmilta ja tosiaan aika demoilta nykyajan äänitteisiin verrattuna.
Itse kyllä tykkään ihan rehellisestä live soitosta ja minusta siellä studiossa ei tarvitse asua vuosikaupalla, mutta eipä näitä uusia äänitteitä tule juurikaan siten ostettua. Ei myöskään kuunneltua muutenkaan.
 
Kyllähän kun bändissä on vaikka kaksi kitaraa ja toisen raitoihin on jo käytetty enemmän raitoja, mitä oli joskus kasettiraitureissa--->Niin miten niistä ainakaan pystyisi erottamaan kitaraa jolla se on soitettu tai sen puita?
Siinä voi olla vielä useidenkin kitaroiden yhditelmää ja jollain Protoolsilla tms. on voitu vielä korjailla mahdollisia soittovirheitä ja lisätä kaikenlaisia kaikuja jne...

Tuli tossa mieleen Pizza-Taxin autoa odotellessa, kun pari viikkoa sitten oli Tavastialla sellainen muistojuhla, tai millä nimellä sitä kutsuisi, no kuitenkin, Wallin Peten kuolemasta oli kulunut 20 vuotta ja siellä oli sitten monenmoista setää lauteilla. Pointti on kuitenkin kitarakamoissa, se varsinainen Marshall-nuppi kypsyi jo ennen kinkereitä ja joku sitten haali jostain JCM900 nupin tilalle. Jos kitarakamat oli sitten tuo nuppi+412 kaappi, jokunen purkki ja Studio LP, niin ei siinä sitten muuta tarvita, kun on oikea Äijä soittamassa (Samu Leminen).
Ei varmasti olleet hinnankiroissa nuo vermeet ja korkinhaistelu ei kuulunut noihin pitoihin.
Siinä, kuten monasti aiemminkin on mielessä käynyt, tuo oma hifistely kamojen suhteen, aika turhaa
hommaa, vaan pointtihan onkin jossain ihan muualla, kamavänkkäyshän onkin lähinnä ajanvietettä ja jonkinlaista "hiekkalaatikolla peuhaamista", taikka sitten jonkinasteista turhautumisen purkamista, näin keittiö-psykologiselta näköalapaikalta tähystellen.

Jukka Häikiö: .... kyllä se sisältö on kuitenkin se juttu. Eikös noiden pienimpien nyanssien tarkastelua, ole tavattu sanoa pilkunnus...eiku nypläämiseksi.
 
Jees, sisältöä yleisölle ja hyvä keikka. Ei kukaan artisti onnistu jokaisella keikallaan 100% soundeilla. Ihan ok ja hyväksyttävä tosiasia. Mutta jos hyvin menee, niin hyvä juttu ja kaikilla hyvät bileet. Yleisössä ei monikaan laitteita kuuntele...jne....

Noita kitaran sointisävynyansseja on varmaan kiva säätää olohuoneessa. Keikkoja kun tein korvamonitorointi korvilla niin eipä niillä nyannseilla ollut muuta merkitystä kuin se, että soundi oli korvassa sellainen, että sai omasta soitosta livenä edes jotain selvää.
 
Otelaudan soundilla oli livenä itselle se merkitys, että vaahteraotelauta leimusi keltaisessa lavavalaistuksessa niin tasaisen keltaisena, ettei otelautamerkintöjä erottanut. Siihen loppui vaahteraotelaudan käyttö.

iec:
Tai sitten sellainen erityisominaisuus että korvat poimii tiettyjä pieniä taustaääniä ja aivot tulkitsevat ne kovemmaksi kuin mitä pitäisi, niin ei sekään ole hauskaa ( koulutunnilla vaikka ilmastoinnin suhina tms). Tunnen yhden sellaisen ihmisen.
 
-iec
 
Mulla on taipumusta tällaiseen, oon jo tottunut mutta vittumainen pikkuvika kyllä.

Sarko: Mulla on taipumusta tällaiseen, oon jo tottunut mutta vittumainen pikkuvika kyllä.
 
Mistä sen tietää itse että taustaäänet kuuluvat suhteettoman lujaa?

Kefiiri: Mistä sen tietää itse että taustaäänet kuuluvat suhteettoman lujaa?
 
Niin, vaikea selittää silleen järkevästi tätä. Ehkä enemmän dissosiaation piirteitä? Käytännössä esim. hälyisässä kahvila/ravintolaympäristössä korvat rekisteröivat muiden henkilöiden keskustelut ja äänimaiseman muutokset paremmin kuin keskustelukumppanin sinulle osoitetut puheet. Ilmastointilaitteen tuottama ambienssi kuuluu tarkemmin kuin metrin päässä olevan työtoverin puhe yms.

Jukka Häikiö: niin ei siinä sitten muuta tarvita, kun on oikea Äijä soittamassa (Samu Leminen).
Ei varmasti olleet hinnankiroissa nuo vermeet ja korkinhaistelu ei kuulunut noihin pitoihin.
Siinä, kuten monasti aiemminkin on mielessä käynyt, tuo oma hifistely kamojen suhteen, aika turhaa
 
Se on täysin totta että kova tekijä saa huonolaatuisemmatkin kamppeet soimaan ihan älyttömän hyvin.. mutta tuli tästä mieleen kun juttelin kerran eräissä häissä esiintyneen yhtyeen kitaristin kanssa. Se sanoi että täällä maassa on harva muusikko niin menestynyt että olisi varaa ostaa mitään kalliita kamppeita. Hänkin oli katsonut parhaaksi satsata asiallisiin ja varmatoimisiin, mutta edullisiin peruskamppeisiin. Naureskeli siinä että se on aina yhtä hauska kuulla näitä "soundi lähtee sormista" juttuja kun kuitenkin sitä ostaisi pari kolmiota täyteen kitaroita ja vahvistimia jos olisi rahaa. :) Juttu lähti siis liikkeelle kun kehaisin hänen soundejaan ja kysyin millä kitaralla soittelee.
 
Mutta joo, onhan tuo kamojen kanssa puljaaminen joskus ihan oma harrastuksensa sekin. Mulle kuitenkin se soitto on tärkeintä ja fokuksen on pysyttävä siinä. Soittelisin mielelläni niillä millä aloitinkin jos ei varaa muuhun olisi.. Eli CV Squierilla ja halppis fenkun combolla. Mutta mulla ajoittaiset gas pyrskähdykset ja pieni hifistely toisinaan ainakin inspiroi kokeilemaan uusia juttuja ja tyylejäkin.

Oon mä aika nörtti, ei tuu mitään, jostain syystä noi mun lainaukset värjäytyy kokonaan, höh.

mpekkanen: Jos sinulla on kaksi stratoa ja toisesta et tykkää painon tai jonkun muidenkin seikkojen vuoksi, niin myy pois.
 
On sellainen ettei oikein kannata myydä, tai ei varmaan kukaan ostaisikaan. Se on kuitenkin hirmu hyväsaundinen ja kaula on loistava, runkokin on hienon näköinen mutta painava. Nyt jos tilaisin sen rungon niin ottaisin leppänä, tai ainakin pitäisi saada valita kevyempi saarninpalanen. Typerä vaan olin silloin kun minulle valehdeltiin että saarnilla muka oma saundi. En rupea sen takia runkoa vaihtamaan, vallankin kun se on täynnä itseaiheutettua lommoa ja kulumaa eli tunnearvoa ja mojoa.

Lisää löylyä kiukaaseen?
Menee ohi aiheen, kuin vanhan ajokoiran puhelinpylvääseen suuntaama kusiruisku, mutta kuitenkin:Usein kuulee puhuttavan, että soundi lähtee sormista, vaan mikäs niitä sormia sitten heiluttaa? Jos se olisi vaan näin, että jos kyse olisi vaan motoriikasta, silloinhan jokaisen olisi mahdollista ainoastaan kovalla treenaamisella saada se "soundi" edellytyksenä tietenkin, että omaa jonkinlaista musikaalisuutta, joten, pelkkä musikaalisuus/ankara treeni/sorminäppäryys, ei taida riittää selittämään sanontaa:Soundi lähtee sormista, vai kuinka?

Jukka Häikiö: ... pelkkä musikaalisuus/ankara treeni/sorminäppäryys, ei taida riittää selittämään sanontaa:Soundi lähtee sormista, vai kuinka?
 
Tätä sanontaa on puitu aika tavalla :-)
 
Itse ymmärrän sen niin, että jos soittajalla on oma, tunnistettava tyyli, niin harvemmin se on kiinni käytetystä laitteista. Soittotapa on se joka tekee soitosta tunnistettavaa.

Kefiiri: Tätä sanontaa on puitu aika tavalla :-)
 
Itse ymmärrän sen niin, että jos soittajalla on oma, tunnistettava tyyli, niin harvemmin se on kiinni käytetystä laitteista. Soittotapa on se joka tekee soitosta tunnistettavaa.
 
Jotenkin noin mäkin sen ymmärrän, oli laitteet mitkä hyvänsä, sama kaveri kuulostaa itseltään niiden kanssa, tiedä onko se mitenkään rinnastettavissa lauluääneen, mutta liekö jokin äänentuottamisen uniikkius vaikuttaa myös tässä. Meneekö vähän Hebreaksi, jos miettisi ihmisen koko persoonan kuuluvan siinä äänessä. Joskus lukenut jostain, kun joku oli yrittänyt treenaamalla saada haltuun jonkun fanittamansa kitaristin vibran, mun mielestä siinä on kuitennii kysymys ihan luomujuttuna saadusta, ns. syntymälahjasta, joka noin teknisenä suorituksena lienee mahdollista treenata, mutta se syvin juju jää siitä uupumaan ja sitä kautta siitä tulee vain kopio aidosta asiasta.
Vaikka kuinka moni vetää SRV:t teknisenä suorituksena 1:1, vaan homma jää silti kauas, näin esimerkkinä.