Koskettimet ›

Ajattelin jakaa lyhyesti & tiiviisti kokemuksia Nektarin suht. uudesta LX88 mallin master-keyboardista.
 
Hakusessa oli siis täyspitkä koskettimisto, josta löytyisi USB-power, vasarakoskettimisto ja hyvät peruskontrollit DAW:lle. Nektar valikoitui hypen perusteella ja kyseinen lankku tuli viime viikolla.
 
Ostokriteereissä jouduin antamaan periksi vasarakoskettimiston osalta, sillä ainoat vaihtoehdot tässä luokassa olisivat olleet SL990 (joka ei sisältänyt knobeja/pädejä/liukuja) ja Akai MPK88 (jonka hinta suolaiset ~800e, ja käyttäjäarviot ristiriitaisia).
 
LX88ia on kehuttu viimeistelystä ja puolipainotettujen koskettimien erinomaisesta soittotuntumasta. Näin viikon pyörittelyn jälkeen tämä on helppo allekirjoittaa. Keybed on sopivan painava ja antaa yllättävän lähelle pianomaisen tuntuman. Erikoisena ongelmana mainittakoon että valkoisten ja mustien koskettimien velocity-tuntumassa on heittoa mustien koskettimien eduksi. Jostain syystä mustat koskettimet tuntuvat ottavan samallaisesta painalluksesta n. +5-8% enemmän voimaa. Kyselin tähän apuja Nektarin supportista ja vastasivat 3h sisällä että päivitys tähän ongelmaan voisi tulla tulevassa firmware-updatessa, eli mustien koskettimien velocityä pääsee tod.näk. säätämään tulevaisuudessa vapaasti. Korjaus riippunee siitä kuinka aktiivisesti käyttäjät malttavat ilmoitella ongelmasta Nektarille. Tähän ongelmaan tottuu ja live-soitannassa en koe ongelmaksi, mutta äänittäessä tietyt VST:t voivat tulkita +5% velocityn juuri tietyn rajan ylittämiseksi, jolloin esim. torvet alkavat saamaan pohjalle törähtävää ääntä pehmeän soinnin sijaan.
 
Nupeissa, liuissa ja mod-wheelissä on sopivasti kitkaa esim. jousien vst-ohjaukseen. Modiin oisin mielelläni vähän enemmänkin vastusta sallinut, mutta menee se näinkin. Koskettimet ovat todella hiljaiset eivätkä kolise esim. luurien läpi tai haittaa lähikenttämonitorien läpi soitettaessa.
 
Plussana vielä mainittakoon soittimen keveys (9kg) ja vähän tilaa vievä koko (selvästi vähemmän kuin valtaosa keikkapianoista tai vastaavista master-keyboardeista).
 
Tehdas-setupin jäljiltä taistelin omituisen ongelman kanssa, kun sustain-pedaali vaikutti toimivan sostenatona (eli demppasi nuotteja, mutta jos soitti nuotin ensin niin sustainas oikein). Tämän aiheutti tehdasasetuksien jäljiltä päälle jäänyt layer-moodi, jolloin soittimesta lähti kaksi sustain-nuottia päällekkäin. Tämä ei kuulunut / näkynyt mistään DAW:in puolella. Pääsin perille ongelmasta vasta kun huomasin että transponointi aiheutti kahden nuotin päällekkäin soinnin (transponoitu + layeroitu), joka johdatti oikeille jäljille vian aiheuttajasta.
 
Pienenä mutinana voisi mainita 80-lukumaisen ritari ässä -näytön. Kun tätä nykyä lcd/led-näyttöjä saa halvalla, olisin ilomielin maksanut 10-15e enemmän selkeästä 240x200 näytöstä, jossa kirjaimet voitaisiin esittää selkeästi sen sijaan että kirjaimia matkitaan numeroiden viivoilla. Samoin parametrien (esim. velocity curve) konfigurointi tapahtuu tönkösti koskettimia painelemalla, eikä hommasta selviä ilman manuaalia tai ulkoa oppimista.
 
Harmillisesti LX:ssä ei ole myöskään aftertouchia. Noh, kaikkea ei voi saada.
 
Tähän mennessä ei siis isompaa pahaa sanottavaa. Suurimmat heikkoudet liittyvät lähinnä koskettimien velocity-curven epätasaisuuteen valkoisten ja mustien koskettimien välillä, sekä ylipäätänsä koskettimien dynamic rangeen / tarkkuuteen. Muiden käyttäjien kokemuksien perusteella tarkkuus olisi kuitenkin parempi kuin esim. M-Audion Keystation 88:ssa. Hintaluokassaan ( ~250e) varsin pätevä ilmestys siis ja voin suositella lämpimästi.
 
Toivottavasti tästä on hyötyä soittimen ostoa arpovalle, LX:stä kun on varsin vähän arvioita tätä kirjoitellessa.