Lyriikka ›

Runosikermään: Kolme kastanjaa (2015)
 

 

 
Viette jo purjeita selästäni, puratte taloani
jos jätätte portaat
istun, juon leijonan verta muistoille!
 

 

 
**
 

 
Voinko kävellä ajastustesi läpi,
vai saatatko minut niihin kuin morsiamen huomenaamuun.
Lupaan varovaisuutta kun puen päälleni tätä pyhää
vuoreen päättyvää lakeutta,
maata jonka vaot virtaavat menneistä
miten vesi pirskoo yllemme
kieltä jolla luonto puhuttelee meidät vaiti.
 

 

 
**
 

 

 
Maa tulee lähemmäksi
meri vieraammaksi
toukokuhilaat hengittävät.
 
Sinä tulet
ja niitty täyttyy.
 

 

 

 
**
 

 

 

 
Ei merta edemmäksi kalaan
-enää
verkot laskeutuvat kasvoillesi.
 

 

**
 

 

 
Näitkö metsässä ketään,
 
oliko hiekka luovuttanut vedelle
miten ranta,
 
vieläkö aalto kuljetti papaijaa
 
menin jo sikiöasentoon,
simpukaksi
 
valmistauduin aallon kuljetettavaksi
mutta metsä tuli lähelle
kasvoi aaltoa suuremmaksi.
 

 

 
**
 

 

 
Tunnut vieraalta,
kun puhun sinulle menet kauas
vesi työntää papaijan rantaan
eikä se ole merkki mistään
korkeintaan hedelmä on päivänsä päässä
siimeksessä ojennat pitkiä jäseniäsi
huokaat, ihan kuin tulisit lähemmäksi
yö tulisi aiemmin
 
ja annan sinun nukahtaa käsivarsilleni
 

 

 

 
**
 

 

 

 
Käymme sotaa tahoillamme
pientä sotaa ei koskaan ole sodittu
 

 

 
**
 

 

 
Nostit kuukivet korvilleni
puhuit täydellä suulla nuput kukkaan
kun mun täytyi juoda
Eedenistä länteen meden paljous koski
laski reittäni Eedenin nieluun

 
lyyrani kirkkain tähti sä Vega
 

 

 
**
 

 

 
Varjelkaa, ettei hän poimisi mustia marjoja
pensaasta joka hengittää tässä nälkiintyneessä korttelissa.
Hän tuoksuu työltä,
minä rakastan työtä
ja korttelin ainoata pensasta
sadevettä astioissa;
 
ruukkuja joihin puhaltaa tuuli selkäsi takaa,
kasvoilta kääntyvää varjoa mihin eläin piiloutuu.
 

 

 
**
 

 

 
Jos tuo nainen elää vanhaksi
hän säikkyy kuin kauris
kulkee mutta ei seuraa ketään
ottaa syliin ja päästää menemään
 

 

 

 
**
 

 

 

 
Löysit kastanjapuun
eihän se ole ihme
 
mutta Sinä versot!
 
Castaña,
nainen avojaloin lanteilla lakeudet
pakenevat vuodet
ehkä huomenna, tuonen tuonnempana
castaña,
ruskottavat kastanjapuun juuret.
 

 

 
**
 

 

 

 
Et kolkuttele lasikattoja
taivaskin on lähempänä;
 
taivas - sekin koettu
kuten helvetti
nainen olet heaven
yksityisestä - yleiseen,
niin kauniisti puhuttelet kun silitän paitaasi
kuin lehteä joka on vielä kiinni kastanjapuussa.

 

 
**
 

 

 
Kellot soivat, nutturoita avataan
makuuhuoneet ovat bordellin jatkeita
Rakkaus jakamaton hetken
ilo jaetaan, jos jaetaan
nautinto jaetaan,
jos on jaettavaa
jakojäännös vähintään yksi- yksin.
 

 

 
**
 

 

 

 
Köydellä yrität köyttää,
mutta heinällä silität
vedestä tahdot minut löytää
mutta mannerta suutelet.
 

 

 
**
 

 

 

 
etkä ymmärrä minua enempää
kuin aurinko joka polttaa ladon
kuhilaat joiden vyötäröille puristit kätesi
nekin ovat ymmällään.
 

 

 

 
**
 

 

 
Vaikka tulisit Buenos Airesista opettamaan tangon askeleita
olisin tyttö, jolle kalliot huokaavat kääntävät sileän poskensa
ja vesi pysähtyy odottamaan seuraavaa aaltoa
joka veren värittämänä kuin tapettu härkä
laskee verensä mereen,
olisi järvi kirkas pohjaan asti kiviä rakastava
vihreää nukkaa pohjaväreessä tuutiva
 
ja vesi pysähtyy odottamaan seuraavia tangon askeleita.
 

 

 
**
 

 

 

 
Lämmin, lämmin
pistimen hurmeinen kärki
karttaa sovitetaan toisen päälle
rakkaus ja järki, kaukana toisistaan
- maat.
 

 

 

 
**
 

 

 

 
joskus on käveltävä kostean ruohikon yli kauas riihisateeseen
ja kohdattava sammunut syli.
 
Odotat tulta, vaikka mieluummin puhaltelet katuvaloja sammuksiin.
 

 

 

 
**
 

 

 
Kun puhut kosmisista ulottuvuuksista;
linnun poikanen odottaa vain nokka avoinna joka päivästä leipäänsä.

 

 

 
**
 

 

 

 

 
Sinäkin ystäväni kasvat väkisin kieroon,
ja tämä kevät sallii voimakkaita tuulia, lehdet
mainokset tulevat postilaatikosta syksynväreissä
jota minä odotan kuin niitä kolmea kustantajaa:
Moraali, ilo ja keveys
 

 

 
**
 

 

 

 

 

 
sanoit: raakut kuin varis
sadalla kielellä minä lauloin
 

 

 
**
 

 

 
Unohda rakastettusi - minut, kuin nälkäinen lintu
joka nokkii pudotettuja siemeniä.
Yhtä nopeasti kuin lintu unohtaa täyden olon,
niin sinäkin unohdat minut.
Palaat takaisin,
niin lintukin palaa sinne mistä löytää jyvän.
 
Mutta tämä niitty on tyhjä.
 

 

 
**
 

 

 

 

 

 
Olit minulle korkein ääni, jota kirkonkellojen lyönti tasoitti
ja minun täytyi vapauttaa riitasoinnut.
 

 

 
**
 

 

 
"Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja,
joita ihminen ei voi eikä saa lausua.
 
Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä,
en tiedä, sen tietää Jumala." (2. kor. 12:3-4)
 
Se päivä lähestyi kun tiede tuli tieksi, joka päättyi valoon.
Pidit valoa hiukkasaaltoina, pimeys ei ollut Sinulle mustaa.

Nyt pyydät sytyttämään valot kaikkiin huoneisiin,
valopylväiden läpi virtaavat matemaattiset kaavasi.
Vain minulla on lupa kammata hiukset punaisella kammallasi.
 

 

 

 

 
**
 

 

 
Seison ketoniityn laidalla, puristan nyrkissäni tervakukan sydäntä.

Kaikki on selvää kun nuo sillat on kuljettu toiselle rannalle,
kavioiden kopse puuta vasten häviää hiekkaan
tuuli kampaa niityn.
Yksi tervakukka kammassa ei tarkoita,
että ratsastit ylitseni kuin Mannerheim autiomaan

ehkä aurinko poltti vain minut loppuun kuin viljan.

Tulen sillalle ja huutoni nostattaa puista linnut
tulevat nokat auki kohti sydäntä
vesi sykkii kiven päällä yhä vienosti
odottaen aaltoa joka peittää kavioiden äänet,

tuuli kampaa niityn
 

 

 
**
 

 

 

 
Lähtekää kun vielä ehditte, nimittäin pidot päättyvät
kun porttien raudat sulavat päivän kuumuuteen
lähtekää ennen kuin isänne hiukset käyvät pistäviksi kuin oljet
ja äitinne lämmin käsi kylmässä vedessä pesee ohutta palmikkoa

Lähtekää vielä kun ehditte, pidot kestävät vain sen, mitä viisain
mies jaksaa kuunnella, ja lintu ei laula kuin hetken korkealta.
menkää kun aallot yltävät nilkkoihin ja laivan purjeet ovat neitseelliset,
nauttikaa jos osaatte laulaa kuin kirjavin lintu, iloitkaa.

Lähtekää kun vielä ehditte, nimittäin pidot päättyvät
kun mies lyö toista selkään ja nainen nauraa kuulle
menkää, ehtikää, pidot odottavat jos osaatte viheltää
ja tehdä silkistä kukan naisen olkapäälle,
laulaa kuin kirjavin lintu, iloitkaa

Lähtekää kun vielä ehditte, nimittäin pidot päättyvät
kun porttien raudat sulavat päivän kuumuuteen.
 

 

 
**
 

 

 
Sinulla on jalkapohjissasi vahva nahka,
luotan siihen. Virhe on minun.
 

 

 
**
 

 

 
Ystäväni, nostat riisinolkipaaleja
luot lunta vedeksi
vaikka et viiniksi asti
kuin synnyttäjä teet työtä
sanasi tulevat ahtaan kanavan kautta
mutta ne rantautuvat
 
otat ne

 
kylvetät niitä
kuten minua
kun käänsin selkäni persimonipuille
ja kolmelle kastanjapuulle.
Huuto rannalta rannalle
kuultu on kutsu viety käsi leuan alle,
hieman kumarassa olet
vesi hieroo jalkapohjiasi
mietit suuria,
murehdit kiveä
jota et jaksa tänään heittää vapauden renkaiksi.
 

 

 
**
 

 

 
Tyhjiä veneitä on vierekkäin rannassa,
jotkut tiukasti köytettynä
 

 

 
**
 

 

 
Ajan kuluessa tiesin, missä minun tulee olla.
Kuunnella airojen tasaista puhetta,
jotta voin seurata lapaluidesi nousua ja
laskua vapauteen veden pinnalta.
 

 
.
merja ritala