Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Randy Rhoads
1 2 3 4
Iron Horse
25.10.2007 13:37:32 (muokattu 26.10.2007 11:32:58)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eli siis tästä kaikkien aikojen kovimmasta kitaristista ajattelin aloittaa keskustelua josko joku muukin tällä foorumilla omaisi mielipiteitä tai jotain hänestä.
 
Heppuhan soitti Quiet Riotissa ja Ozzyn kahdella ensimmäisellä studioalbumilla sekä postyymillä Tribute-livealbumilla, ennen kuin kuoli "lentokoneonnettomuudessa". Eli siis keikkabussin kuski oli harrastelijalentäjä, ja lensi kiertueen aikana pienlentokoneella, Randy ja joku muu kyydissänsä, ja teki temppuja koneella, viimeinen lento sitten päättyi siihen, kun siipi osui bussin kylkeen ja kone lensi vieressä olevan talon seinään. RIP Randy.
 
Niin, siis Randy on yksi minun suurimmista vaikuttajista (kuten aika monen muunkin, kuuluisamman henkilön), hän, Blackmore ja Uli Jon Roth olivat ensimmäisiä klassisen musiikin ja rock-kitaran ydistäjiä. Randyn tekniikka tulee hyvin esiin esimerkiksi Crazy Trainin soolossa, jossa on two-hand täppinkiä käytetty tyylikkäästi, toisin kuin suurimmalla osalla niistä, jotka Van Halenia kopioivat.
Randyn "tavaramerkkejä" olivat trillit, legatot, LP:n kaulan venytys ja luonnolliset huiluäänet.
 
Randyhän opetti äitinsä Deloresin koulussa kitaran soittoa jo 16-vuotiaana, ja perusti samoihin aikoihin Quiet Riotin kavereidensa kanssa.
 
Vielä Ozzysta ja Randystä sen verran, että Randyn äiti suostutteli hänet menemään koesoittoon, kun Ozzy etsi kitaristia uuteen yhtyeeseensä.
Randynhän ei tarvinut muuta tehdä kuin lämmitellä vähän aikaa, niin Ozzy sanoi hänen olevan bändissä.
Randystä tuli Ozzyn paras kaveri ja Ozzyn mielentila kärsi todella paljon Randyn kuolemasta.
Randyn soolot ovat todella tyylitajuisia, hän ei vedä koko ajan Spinal Tap -tyyliin nupit yhdessätoista niin kuin Ynkkä, vaan soittaa kappaleeseen sopivalla tyylillä, nopeasti, tai hitaasti, ja melodisesti, yhdistäen bluesia ja klassista musiikkia, kuten Ritchie Blackmorekin.
 
Kamapulelta sanoisin vaan sen verran, että Jacksonin ensimmäinen kitara oli hänen signature-mallinsa. Ennen sitä hän käytti Gibson Les Paul Customiaan ja Karl Sandovalin Flying V:tä. Vahvistimena toimii kaksi Marshallin 1959 Super Leadia, valkoinen ja musta. Efektipedaalit ovat lähinnä MXR:n valmistamia, 10-band EQ, Distortion+, flanger, sekä stereo chorus. Muilta valmistajilta: Vox Crybaby wah, Korg SE 20 Stage Echo, Yamaha Analog Delay, Roland Tape Echo.
(Lähde: http://www.kolumbus.fi/kari.tammilehto/rreq.htm)
 
Randyn soitantoon tutustumiseen suosittelen Ozzyn Tributea, sekä Blizzard of Ozzia ja Diary Of A Madmania.
 
E: vaikka en todellakaan halua topiikin menevaän muiden kitaristien vertaamiseksi, on asiaan liittyen kuitenkin sanottava, että waikka Zakk onkin hyvä kitaristi, ja hänellä on oma erottuva tyylinsä, oli hän mielestäni erittäin huono valinta Randyn korvaajaksi.
 
Ja mitä olisi tämäkään topiikki ilman YouTuben apua:
 
http://www.youtube.com/watch?v=KxN0mQgQdPM
http://www.youtube.com/watch?v=JRbPWcLode0
http://www.youtube.com/watch?v=7hwq3nNHyPI
Mitään Brad Gillis -videoita tänne jätetä.
http://www.youtube.com/watch?v=etBqNC2K0Xs
http://www.youtube.com/watch?v=RZe9pJ1ThOw
 
Jep, eli keskustelua kaikesta Randyyn liityvästä tänne.
 
More is more. Blackmore. http://www.youtube.com/watch?v=HOVK4Q4jMhg&mode=related&search=
-Cale
25.10.2007 14:31:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä aloitus (+) ja hieno mies oli!
 
Landstr
25.10.2007 15:16:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onhan sitä Randyn soittoa tullut itsekin ihailtua, ja näkee monissa vaikutteita. Todella hieno kitaristi, levätköön rauhassa.
 
''Jotain progee sinne väliin''
Painajaismainen
25.10.2007 15:27:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Plussan arvoista tietoa.
 
"Ainahan sitä voi perustaa kanalan ja vetäytyä maaseudun rauhaan, tai viljellä kukkakaalia." - Pantse Syrjä
825107
25.10.2007 16:19:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eli siis tästä kaikkien aikojen kovimmasta kitaristista ajattelin aloittaa keskustelua josko joku muukin tällä foorumilla omaisi mielipiteitä tai jotain hänestä.
 
Heppuhan soitti Quiet Riotissa ja Ozzyn kahdella ensimmäisellä studioalbumilla sekä postyymillä Tribute-livealbumilla, ennen kuin kuoli "lentokoneonnettomuudessa". Eli siis keikkabussin kuski oli harrastelijalentäjä, ja lensi kiertueen aikana pienlentokoneella, Randy ja joku muu kyydissänsä, ja teki temppuja koneella, viimeinen lento sitten päättyi siihen, kun siipi osui bussin kylkeen ja kone lensi vieressä olevan talon seinään. RIP Randy.
 
Niin, siis Randy on yksi minun suurimmista vaikuttajista (kuten aika monen muunkin, kuuluisamman henkilön), hän, Blackmore ja Uli Jon Roth olivat ensimmäisiä klassisen musiikin ja rock-kitaran ydistäjiä. Randyn tekniikka tulee hyvin esiin esimerkiksi Crazy Trainin soolossa, jossa on two-hand täppinkiä käytetty tyylikkäästi, toisin kuin suurimmalla osalla niistä, jotka Van Halenia kopioivat.
Randyn "tavaramerkkejä" olivat trillit, legatot, LP:n kaulan venytys ja luonnolliset huiluäänet.
 
Randyhän opetti äitinsä Deloresin koulussa kitaran soittoa jo 16-vuotiaana, ja perusti samoihin aikoihin Quiet Riotin kavereidensa kanssa.
 
Vielä Ozzysta ja Randystä sen verran, että Randyn äiti suostutteli hänet menemään koesoittoon, kun Ozzy etsi kitaristia uuteen yhtyeeseensä.
Randynhän ei tarvinut muuta tehdä kuin lämmitellä vähän aikaa, niin Ozzy sanoi hänen olevan bändissä.
Randystä tuli Ozzyn paras kaveri ja Ozzyn mielentila kärsi todella paljon Randyn kuolemasta.
Randyn soolot ovat todella tyylitajuisia, hän ei vedä koko ajan Spinal Tap -tyyliin nupit yhdessätoista niin kuin Ynkkä, vaan soittaa kappaleeseen sopivalla tyylillä, nopeasti, tai hitaasti, ja melodisesti, yhdistäen bluesia ja klassista musiikkia, kuten Ritchie Blackmorekin.
 
Kamapulelta sanoisin vaan sen verran, että Jacksonin ensimmäinen kitara oli hänen signature-mallinsa. Ennen sitä hän käytti Gibson Les Paul Customiaan ja Karl Sandovalin Flying V:tä. Vahvistimena toimii kaksi Marshallin 1959 Super Leadia, valkoinen ja musta. Efektipedaalit ovat lähinnä MXR:n valmistamia, 10-band EQ, Distortion+, flanger, sekä stereo chorus. Muilta valmistajilta: Vox Crybaby wah, Korg SE 20 Stage Echo, Yamaha Analog Delay, Roland Tape Echo.
(Lähde: )
 
Randyn soitantoon tutustumiseen suosittelen Ozzyn Tributea, sekä Blizzard of Ozzia ja Diary Of A Madmania.

 
Ite löysin Rhoadsin sitä kautta kun 13-vuotiaana vuoden 2003 syksyllä kuulin radiosta Bark at the moonin (tiedän, Jake E. Lee soittaa siinä) ja päätin sitten mennä ostamaan kaupasta Ozzyn The Essential kokoelman. No, kyseisen levyn avaa biisit nimeltä Crazy Train ja Mr. Crowley, kuultuani nämä Randy Rhoads on ollut suurin innostajani omaan kitaransoittoon. Rhoadsin soitossa ja sävelvalinnoissa on vaan semmosta joka toimii mulle niin hyvin, että yhden käden sormilla voi laskee ne soittajat jotka on yhtä paljon vaikuttanut kuin Rhoads.
 
E: vaikka en todellakaan halua topiikin menevaän muiden kitaristien vertaamiseksi, on asiaan liittyen kuitenkin sanottava, että waikka Zakk onkin hyvä kitaristi, ja hänellä on oma erottuva tyylinsä, oli hän mielestäni erittäin huono valinta Randyn korvaajaksi.
 
Pakko korjata, että itseasiassa Jake E. Leehän korvasi Rhoadsin, eikä suinkaan Wylde.
 
SomethingWild
25.10.2007 16:34:58 (muokattu 25.10.2007 16:44:43)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ehdottomasti plussan arvonen alotus. Joskus oon kuullu semmosta legendaa, että Randy oli katkera siitä EHV pölli häneltä juttuja, pitääkö yhtään paikkaa?
 
E: Yhdesä noista pätkistä ei tainnut olla Randy kitarasa, Brad Gills ellen vallan erehdy?
 
Ei oleee!
825107
25.10.2007 16:46:25 (muokattu 25.10.2007 16:49:39)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vuoden 1982 haastattelussa Rhoads mainitsee, ettei oikeastaan kuuntele itse yhtään Heavy Metallia, vaan mainitsee vaikuttajikseen mm. Allan Holdsworthin, Andy Summersin, Leslie Westin, Jeff Beckin, Blackmoren, Steve Lukatherin, B. B. Kingin jne. Samassa haastattelussa Rhoads kertoo myös, että oikeastaan pitää omaa soittoaan tylsänä ja sanoo myös kiinnostyuksestaan mennä johonkin yliopistoon opiskelemaan musiikkia, vaikka siitä ei hevipiireissä pidettäisikään.
 
Ja koko haastattelun löytää siis www.randyrhoads.tk sivustolta topikista nimeltä "new guitar player + Randy Rhoads"
 
Sam Hotman
25.10.2007 16:47:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kovin Ozzyn kitaristi. Suuri vaikuttaja on minullekkin. Jacksonin RR mallit ovat hienoimpia kitaroita ikinä IMO. R.I.P
 
xEVH5150x
25.10.2007 23:27:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ehtikö Randy jacksonilla kauaa soittaa ku ei ainakaa paljoo semmosia videoita oo missä se soittais jaskalla?
 
Someday you will make a girl happy, for a short period of time. Then she'll leave you and be with new men who are ten times better than you could ever hope to be. These men are called guitarists.
Iron Horse
26.10.2007 00:22:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pakko korjata, että itseasiassa Jake E. Leehän korvasi Rhoadsin, eikä suinkaan Wylde.
 
Tiedän, mutta siis Jaken jälkeen Zakk tuli messiin, ja itse ajattelen molempien olevan Rhoadsin paikalla, ja ihan syystäkin.
 
---------------------------------------------------------
 
Ehtikö Randy jacksonilla kauaa soittaa ku ei ainakaa paljoo semmosia videoita oo missä se soittais jaskalla?
 
Ei ehtinyt lahota tosiaankaan ne V:t, niitähän oli kaksi kappaletta, ja ne valmistettiin vuosina -80 ja -81. 1980 valmistui prototyyppi, jossa molemmat sarvet olivat yhtä pitkiä, myöhemmin Randy halusi yläsarven olevan pidempi, koska kitaraa pidettiin Gibsonin Flying V:n kopiona.
 
Tuolla kuvia Randyn käyttämistä kitaroista:
http://home.flash.net/~ulknatme/guitars.htm
 
----------------------------------------------------------
According to Kevin DuBrow, Randy liked Ritchie Blackmore, Bill Nelson,Mick Ronson, Jeff Beck, Johnny Winter, Leslie West and Glenn Buxton. He wasn't a big Led Zeppelin fan, he thought Jimmy Page was a sloppy electric guitar player but a great acoustic player, and he wasn't a big Jimi Hendrix fan.
 
Tuossa Wikipediasta tietoa Rhoadsin esikuvista.Eli Blackmore, Bill Nelson, Ronson, Beck, Winter, ja Buxton ovat olleet hänen arvostamiaan.
Kommentit Pagen soitosta ovat kyllä täysin oikeutettuja, mieshän ei omaakaan mitään virtuoosimaista tekniikkaa.
 
More is more. Blackmore. http://www.youtube.com/watch?v=HOVK4Q4jMhg&mode=related&search=
SomethingWild
26.10.2007 00:26:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pakko korjata, että itseasiassa Jake E. Leehän korvasi Rhoadsin, eikä suinkaan Wylde.
 
Kyllä tais Brad Gillis tulla Randyn jälkeen.
 
Ei oleee!
Iron Horse
26.10.2007 00:37:13 (muokattu 26.10.2007 00:38:34)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vuoden 1982 haastattelussa Rhoads mainitsee, ettei oikeastaan kuuntele itse yhtään Heavy Metallia, vaan mainitsee vaikuttajikseen mm. Allan Holdsworthin, Andy Summersin, Leslie Westin, Jeff Beckin, Blackmoren, Steve Lukatherin, B. B. Kingin jne. Samassa haastattelussa Rhoads kertoo myös, että oikeastaan pitää omaa soittoaan tylsänä ja sanoo myös kiinnostyuksestaan mennä johonkin yliopistoon opiskelemaan musiikkia, vaikka siitä ei hevipiireissä pidettäisikään.
 
Aivan. Randyhän aikoi siis lopettaa hevin veivaamisen ja suorittaa tutkinnon klassisesta kitarasta.
 
Ja - koska en ole mitään täydellistä historiikkia Randystä tänne laittanut, niin linkitän tähän erään loistavan sivuston, josta selviää aika paljon hänen historiastaan.
 
http://home.flash.net/~ulknatme/bio.htm
 
E:
Kyllä tais Brad Gillis tulla Randyn jälkeen.
 
Aivan, en itsekään tuota huomannut sanoa, mikä johtuu jo mainitsemastani seikasta, sekä väsymyksestä.
 
More is more. Blackmore. http://www.youtube.com/watch?v=HOVK4Q4jMhg&mode=related&search=
Iron Horse
26.10.2007 11:33:49 (muokattu 26.10.2007 11:39:01)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

E: Yhdesä noista pätkistä ei tainnut olla Randy kitarasa, Brad Gills ellen vallan erehdy?
 
Niin oli. Video poistettu viestistä.
 
Tässä Randyä lisää; Suicide Solutionin soolo:
http://www.youtube.com/watch?v=a4iDqFELf_M
 
More is more. Blackmore. http://www.youtube.com/watch?v=HOVK4Q4jMhg&mode=related&search=
samsonov
26.10.2007 14:18:55 (muokattu 26.10.2007 14:20:27)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aikoinaa ku ostin Tributen ni ai että sitä fiilistä ku luukutin uudestaa ja uudestaa. Sitte oliki pakottava tarve hankkia kitara ja sen tein. Aiemmin omistin jo muutaman Ozzy levyn, mutta Randya en sinänsä ollu erityisesti ajatellu. Top3 menee mun arvojärjestyksessä
 
M_Rouge
26.10.2007 18:58:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olenkin jo pitkään ajatellut, että miksi kukaan ei ole aloittanut Randy Rhoads -ketjua. Itselleni Randy merkitsee kitaristina valtavan paljon. Keksin vasta tuon loistavan kitaristin sen jälkeen kun olin haltioitunut Ozzy Osbournen Bark at The Moon -levystä, (kitaroinnista) ja tietenkin piti saada lisää mielihyväkokemusta hommaamalla kaikki Ozzyn aikaisemmatkin levyt.
 
Sitten huomasinkin, että Jake E. Leen tilalla olikin joku toinen tyyppi, joka veti vielä makeempia sooloja... Kun ensimmäisen kerran kuulin Crazy Trainin ja varsinkin Mr.Crowleyn soolot, niin aivan mieletön Rhoads fanitus iski päälle, ja samantien sainkin kuulla, että tämä suuri lahjakkuus on jo edesmennyt... Epäreilua. Sitten onkin tullut hommattua kaikki saatavilla oleva ääni ja kuvamateriaali Rhoadsin pojasta.
 
Yksi albumi mistä pidän Ozzyn Tributen lisäksi on Quiet Riotin The Randy Rhoads Years http://en.wikipedia.org/wiki/The_Randy_Rhoads_Years -soittaa muuten Dee:täkin siellä soolon välissä...
 
825107
26.10.2007 19:25:22 (muokattu 26.10.2007 19:28:59)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.eternalrandyrhoads.com/audio.html
 
Tuolla vähän enemmän sitten Rhoadsiin liittyvää audiomateriaalia. Noissa joissain vuoden 1982 keikkatallenteissa koko bändi lähtee Rhoadsin soolon jälkeen soittamaan jotain instrumentaalipätkää ja Rudy Sarzo on myöhemmin kertonut, että siinä oli pätkiä uudesta materiaalista joita ne oli kehitelly. Ja kun kuuntelee tota Quiet Riot 3 song EPtä, niin on kyllä pakko sanoo että melkonen se kehitys joka siinä on tapahtunut kun miettii Rhoadsin Ozzy-aikoja.
 
heviäijä
14.06.2015 19:33:46 (muokattu 14.06.2015 19:34:17)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vanha ketju mutta en ainakaan aloita uutta. Sattuuko kukaan tietämään mitä skaaloja/asteikoita Randy käytti? Ainakin jotain neo-klassisia vaikutteita jätkällä ainakin oli.
 
MYYKÄÄ MULLE JACKSON!!!!!!!
freakingenius
14.06.2015 19:41:24 (muokattu 14.06.2015 19:42:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

heviäijä: Vanha ketju mutta en ainakaan aloita uutta. Sattuuko kukaan tietämään mitä skaaloja/asteikoita Randy käytti? Ainakin jotain neo-klassisia vaikutteita jätkällä ainakin oli.
 
En oo mitenkään tutkinut, mutta veikkaisin että pentatonista, fryygistä ja harmonista mollia löytyy. Ja tietty luonnollinen molli.
 
heviäijä
14.06.2015 20:34:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitti. Paha on välillä arvioida kun jotkin kitaristit ovat niin vannoutuneita sille yhdelle asteikolle ja toiset ei
 
MYYKÄÄ MULLE JACKSON!!!!!!!
freakingenius
14.06.2015 21:06:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

heviäijä: Kiitti. Paha on välillä arvioida kun jotkin kitaristit ovat niin vannoutuneita sille yhdelle asteikolle ja toiset ei
 
Eipä mitään. Tuossa on Guitar Worlding artikkeli "Soloing Strategies: Randy Rhoads' Scales, Blues Licks and Daring Chromatic Maneuvers"
http://www.guitarworld.com/node/209
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «